Kirjoittaja Aihe: Kolmantena pyöränä masennus  (Luettu 29905 kertaa)

Pip

Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #15 : 17.04.2016, 17:29 »
Allekirjoitan MIa-Rouvan tekstin täysin.

Vaikka omaan hieman tunneälyä, niin noinkin vahvasti elämään vaikuttava sairaus jää helposti huomaamatta, varsinkin, jos toinen on sen kanssa jo kamppaillut pitkään. Jotta siinä voisi olla tukena, niin siitä pitää tietää, vain siten yrittää estää "väärinkäytökset". Olen kohdannut eri asteisia masennuksia, mutta sen olen ymmärtänyt, että niiden kirjo on niin valtava, ettei yksi ihminen koskaan pysty kattavasti ymmärtämään niitä. Voi vain olla läsnä.

Tuosta tuli mieleeni, että miten sitten Dominoivien masennus, kuinka laajaa sellainen on ja mihin kaikkeen se vaikuttaa?

Omalta kohdaltani en voi masennuksesta puhua, mutta ymmärrän omia "jääkausiani". Kun tulee riittämättömyyden tunne, kun ei osaa oikein mitään. Näissä on ollut kaavamaisuus ja jokin asia on taas palauttanut entisen tekemisen innon. Näitä palauttavia asioita on niin paljon, etten tässä lähde edes niitä listaamaan.

Aino

  • Vieras
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #16 : 17.04.2016, 18:04 »
Omassa masennuksessaan vellovalle, sairauteensa rakastuneelle, varmasti on vaikeaa, jos joku toinen puuttuu tapaan harrastaa omaa sairauttaan, kokea alamäet ja ylämäet.

Parantumisen kannalta se on kuitenkin olennaista, varsinkin jos sairas ei itse ole valmis päästämään irti sairaudestaan, ja löytämään tapoja elää ilman masennussairautensa aiheuttamaa kipua ja tunnehissiä.

Kukaan ei "harrasta" masennusta, kyseessä on sairaus, jota siis sairastetaan. Eikä masennuksesta, sen enempää kuin nuhasta tai aivoinfarktista tai vesirokostakaan parannuta "päästämällä irti sairaudesta".

On ihmisiä, jotka kuitenkin paranevat, kun saavat oikeanlaista hoitoa. Ja sitten on ihmisiä, joiden masennus ei koskaan parane, mutta kroonisenkin sairauden kanssa voi oppia elämään täysipainoista ja hyvää elämää, joka ei ole sairauden hallitsemaa. Avainsanana kuitenkin oikeanlainen, laadukas hoito, joka tarjoaa oikeanlaiset työkalut sairauden kukistamiseen tai sen kanssa elämiseen.

celestine

  • Vieras
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #17 : 17.04.2016, 21:47 »
Omassa masennuksessaan vellovalle, sairauteensa rakastuneelle, varmasti on vaikeaa, jos joku toinen puuttuu tapaan harrastaa omaa sairauttaan, kokea alamäet ja ylämäet.

Parantumisen kannalta se on kuitenkin olennaista, varsinkin jos sairas ei itse ole valmis päästämään irti sairaudestaan, ja löytämään tapoja elää ilman masennussairautensa aiheuttamaa kipua ja tunnehissiä.

Kukaan ei "harrasta" masennusta, kyseessä on sairaus, jota siis sairastetaan. Eikä masennuksesta, sen enempää kuin nuhasta tai aivoinfarktista tai vesirokostakaan parannuta "päästämällä irti sairaudesta".

On ihmisiä, jotka kuitenkin paranevat, kun saavat oikeanlaista hoitoa. Ja sitten on ihmisiä, joiden masennus ei koskaan parane, mutta kroonisenkin sairauden kanssa voi oppia elämään täysipainoista ja hyvää elämää, joka ei ole sairauden hallitsemaa. Avainsanana kuitenkin oikeanlainen, laadukas hoito, joka tarjoaa oikeanlaiset työkalut sairauden kukistamiseen tai sen kanssa elämiseen.

komppaan tätä, irti päästäminen ei ole vaihtoehto. Samoin alkuperäinen totesi hyvin, "masennusta ei voi dominoida".
Omani olen hyväksynyt osaksi luonnetta, johon kuuluu osin liiallinenkin syvämietteisyys. On parempia kausia, ja niitä ei-niin-hyviä.

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #18 : 17.04.2016, 22:07 »
Kukaan ei "harrasta" masennusta, kyseessä on sairaus, jota siis sairastetaan.

Valitettavasti on olemassa ihmisiä, jotka harrastaa sairauksiaan, masennus kuuluu yhtenä siihen sairausryhmään jota harrastetaan.

Se ei toki tarkoita sitä että kaikki masentuneet tekis sitä, mutta osalla se muodostuu niin suureksi osaksi omaa identiteettiä, ja toki myös keinoksi hallita omaa elämäänsä ja läheisiään, että irti päästämisen, tai eteenpäin menemisen, esteeksi muodostuukin haluttomuus 'parantua'.

IKRM

emi~

  • Vieras
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #19 : 17.04.2016, 22:49 »
Kukaan ei "harrasta" masennusta, kyseessä on sairaus, jota siis sairastetaan.

Valitettavasti on olemassa ihmisiä, jotka harrastaa sairauksiaan, masennus kuuluu yhtenä siihen sairausryhmään jota harrastetaan.


Minusta tämä sairauksien harrastaminen on kyl mielenterveydellistä pulmaa ihan siinä missä masennuskin. En lähtis semmostakaan oireilua vähättelemään.   ???

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #20 : 17.04.2016, 22:57 »
Minusta tämä sairauksien harrastaminen on kyl mielenterveydellistä pulmaa ihan siinä missä masennuskin. En lähtis semmostakaan oireilua vähättelemään.   ???

Varmasti on juuri näin.

On erittäin surullista, jos näkee sairaudessa enemmän mahdollisuuksia kuin mitä elämällä ilman sairautta on annettavanaan.

IKRM

Kettu vinossa

  • Vieras
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #21 : 17.04.2016, 22:57 »
Kukaan ei "harrasta" masennusta, kyseessä on sairaus, jota siis sairastetaan.

Valitettavasti on olemassa ihmisiä, jotka harrastaa sairauksiaan, masennus kuuluu yhtenä siihen sairausryhmään jota harrastetaan.

Se ei toki tarkoita sitä että kaikki masentuneet tekis sitä, mutta osalla se muodostuu niin suureksi osaksi omaa identiteettiä, ja toki myös keinoksi hallita omaa elämäänsä ja läheisiään, että irti päästämisen, tai eteenpäin menemisen, esteeksi muodostuukin haluttomuus 'parantua'.

Kyllä näitä netissä tulee välillä vastaan, että on joku mielenterveysongelma, josta ei haluta parantua tai edes oppia paremmin elämään sen kanssa.

Kauan sitten kuuluin foorumille joka oli tarkoitettu eräästä mielenterveysongelmasta kärsiville. Siellä ylläpito ja monet aktiivisista jäsenistä eivät oikein tykänneet ihmisistä, jotka kirjoittelivat selviytymistarinoitaan tai heitä, jotka kehottivat muita kohtaamaan pelkonsa. Tämä mielenterveysongelma tuntui olevan heille elämäntapa, hyvä tekosyy tehdä kummallisia, elämää hankaloittavia  asioita ja oikein hyvä tekosyy vältellä muita ihmisiä. Sain foorumilta aika äkkiä bannia, kun olin sitä mieltä että foorumia markkinoitiin aivan väärin vertaistukisivustona, koska sivusto vaikutti enemmänkin kyseistä mielenterveysongelmaa ruokkivalta haitalliselta kultilta.

Myöskin kinkysivustoilla näkee välillä ihmisiä, joilla on jokin mielenterveysongelma, josta ei tahdota parantua. FetLifessä esimerkiksi on paljon seksiriippuvaisia, syömishäiriöisiä ja huumeongelmaisia, jotka yrittävät saada hyväksyntää omille haitallisille toimintatavoilleen, koska se on niin "seksikästä" joidenkin mielestä.

Ms. M

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2965
  • An' I don't give a damn 'bout my bad reputation.
  • Galleria
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #22 : 17.04.2016, 23:39 »
Toi on totta, että niille omille haitallisille toimintatavoille haetaan hyväksyntää. Ei siis kaikki, mutta jotkut niin tekee.

Tuttavapiirissäni on ihminen, joka ei vaan näe "hyötyä" parantua masennuksestaan. Hän ei käy terapiassa, vaikka se olisi hänelle ilmaista. Ei kuulemma jaksa. Silti energiaa kyllä riittää muihin juttuihin yllättävän paljon. Itse en tajua tuota ajattelua laisinkaan.

 Tosin no, minä en ikinä ole ollut kovinkaan pahasti masentunut. Paniikki ja ahdistus ovat niin erilaisia "mörköjä" joita joutuu kantamaan mukanaan. Niistä oikeasti haluaa eroon. Mutta totta on, että JOTKUT masentuneet tuntuvat olevan naimisissa sen masennuksensa kanssa. Ja liitto ei toimi, vaan myrkyttää masentunutta. Puuttuu se rohkeus lähteä kohtaamaan oma itsensä.

Alexios

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1235
  • Truuhampster
  • Galleria
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #23 : 18.04.2016, 01:17 »
.

pikkusisko

Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #24 : 18.04.2016, 07:46 »
Kiitos lämpimistä ja ajatuksia herättävistä kommenteista!  :love:

Olen samaa mieltä Mia-Rouvan kanssa siitä, että ihanteellisin tilanne olisi jos masennuksesta voisi ja uskaltaisi kertoa edes sikäli avoimesti, että suhteen toinen osapuoli olisi sen olemassaolosta tietoinen. Minä kuitenkin myös ymmärrän sen, ettei se tunnu aina mahdolliselta, enkä näe siinä mitään moraalista ongelmaa niin kauan kuin sairaus ei suoraan vaikuta toiseen. Koska aina se ei vaikuta. Vaikkei olisi päässyt sinä aamuna sängystä ylös, saattaa pystyä pomppimaan vaikka päällään jos D vain niin asiasta tietämättömänä komentaa. Eikä se ole kusetusta vaan pirunmoinen onni, että masentuneellakin voi elämässään olla sellaisia voimavaroja, joihin jaksaa synkkyydenkin keskellä panostaa. Siinä vaiheessa kun niitä ei ole jäljellä, aletaankin olla saattohoitoa vailla valmiita.

Mitä tulee tuohon "niskasta kiinni" -diskurssiin joka täälläkin nostaa päätään... Mitenkä minä tämän muotoilisin. Illalla olin vielä vahvasti sitä mieltä minäkin, että haistakaahan paska. Te ette (toivottavasti, luoja paratkoon) mene toimittamaan syöpäpotilaille, millaista sen sairauden kanssa eläminen oikeasti on ja miten siitä parannutaan kun rohkeasti vaan ruvetaan. Jaksaa raivostuttaa joka kerta, kun niin tehdään masentuneille. Mutta jospa minä vielä yrittäisin edes jonkinlaisen maltin kanssa  :)

Kyllä. Masennuksesta tulee monelle osa identiteettiä. Totta helvetissä siitä tulee, jos lähes kaikki mitä ajattelee tai kokee tapahtuu sen kautta. Aivan samoin mistä tahansa kroonisesta, vallankin pahimmillaan kuolemaan johtavasta sairaudesta (jollainen myös masennus on) tulee osa kantajaansa. On ihmisiä, jotka todellakin kasvavat yhteen masennuksen kanssa, rakentavat koko minuutensa sille pohjalle että se on osa elämää, koska on pakko. Kun se sairaus sanelee ehdot elämälle joillain vuosikymmentenkin ajan, niin kyllä siitä vain tulee osa itseä. Siksi on täysin luonnollista, että parantuminen aivan oikeasti voi pelottaa. Elämää ilman masennusta on vaikea kuvitellakaan, se tuntuu vieraalta, ja vieras on se minuus johon se ei kuuluisi. Ei siinä tarvitse selkärangaton olla että alkaa polvet tutisemaan. Eikä kukaan joka ei ole sitä itse kokenut, voi todellakaan tietää miten kovan ja äärimmäistä rohkeutta vaativan taistelun takana, miten pitkä ja tuskallinen prosessi on siitä huolimatta taistella sairautta vastaan, silloinkin kun se tuntuu täysin toivottomalta. Ette ehkä tienneet, mutta sitä toivottomuutta se masennus kanssa teettää.

Minusta ei ole mikään ihme, että aina ei vain jaksa, vaan antaa masennukselle periksi. Sen ei pitäisi olla mikään häpeä eikä varsinkaan kenenkään "omaa syytä".

Pikkusaurus

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 535
  • Sluttle
  • Galleria
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #25 : 18.04.2016, 09:03 »
Olen niin samaa mieltä pikkusiskon kanssa kuin olla ja voi. Pitkään masentuneena sitä voi ihan oikeasti miettiä, että onko itseä edes olemassa enää jos masennus lähtisi pois. Jos sitä on kasvanut masennuksen kanssa vuosia, niin siitä on helvetin hankala lähteä eteenpäin, ja sillä ei ole enää mitään tekemistä sen kanssa, ettei olisi "halua parantua" tai ettei olisi ottanut "itseään niskasta kiinni." Se voi todellakin varmasti toisesta osapuolesta tuntua pakolliselta kolmannelta osapuolelta ja sekös luo syyllisyydentunnetta masentuneellle. Pelottaa että toinen alkaa vihaamaan sinuakin sen kolmannen kusipään vuoksi.

Ketun kommenttiin viitaten haluan myös sanoa, että kaikille lääkitys ei sovi ja kaikki eivät sitä halua, vaan haluavat kokeilla jotain muuta. Mun mielestä sekin on ok.

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #26 : 18.04.2016, 09:10 »
Vaikea aihe, hyvä kirjoitus.

Itse en koe, ole kokenut, koskaan sairastaneeni masennusta, joten en katso olevani kovin hyvä siitä mitään sanomaan. Mutta kuten Ms.M:llä niin minullakin nuorempana, joskus parikymppisenä, oli useampi paha paniikkikohtaus, ja ahdistusta. Ahdistusta on ollut rankassa mitassa myöhemminkin. Ja se kokemus on auttanut tajuamaan ettei ihminen ole identiteettinsä (tämä ON vaikea termi ja hankala purettava). Helpompi on tajuta ettei ihminen ole yhtäkuin ajatuksensa, tunteensa ja kroppansa, vaan kaiken tuon taustalla, sisimmässämme, on vielä jotakin. Jotakin joka ei muutu, jotakin joka on paikoillaan koko ajan. Ja sen jonkin löytäminen(?) on auttanut minua ymmärtämään etten identifioidu (ainakaan liian pitkäksi aikaa ja totaalisesti) johonkin joka ei ole koko minuus. Oli sitten kyse omista tunteista tai ajatuksista tai vaikka omasta ahdistuneesta minästä.

Se sitten kuinka paljon toiselle voi ja haluaa avata omaa itseään on jokaisen oma valinta. Jokainen itse valitsee kuinka kokonaisena haluaa tulla kohdatuksi. Itse olen sitä mieltä ettei toista/toisia tule töniä, häiritä. Kun kuitenkin uskoisin kaikkien haluavan tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi mahdollisimman kokonaisina, niin jotenkin sellaisen pakottaminen (tai jonkin "pitää kertoa"-säännön laatiminen) vain ei tunnu oikealta. Jos valitsen olla kertomatta itsestäni jotakin niin se on minun valintani ja silloin vastaan siitä että sillä on vaikutuksensa siihen suhteeseen.
En oikein osaa selittää asiaa mutta en ole koskaan oikein tajunnut sellaista halua laatia jotakin ihmissuhdesääntöjä. Kun kuitenkin haluan pitää kaikkia aikuisia aikuisina, ja näin ollen vastuullisina laittamaan omat rajansa.

Ms. M

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2965
  • An' I don't give a damn 'bout my bad reputation.
  • Galleria
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #27 : 18.04.2016, 09:40 »
Helpompi on tajuta ettei ihminen ole yhtäkuin ajatuksensa, tunteensa ja kroppansa, vaan kaiken tuon taustalla, sisimmässämme, on vielä jotakin. Jotakin joka ei muutu, jotakin joka on paikoillaan koko ajan. Ja sen jonkin löytäminen(?) on auttanut minua ymmärtämään etten identifioidu (ainakaan liian pitkäksi aikaa ja totaalisesti) johonkin joka ei ole koko minuus. Oli sitten kyse omista tunteista tai ajatuksista tai vaikka omasta ahdistuneesta minästä.

Se sitten kuinka paljon toiselle voi ja haluaa avata omaa itseään on jokaisen oma valinta. Jokainen itse valitsee kuinka kokonaisena haluaa tulla kohdatuksi. Itse olen sitä mieltä ettei toista/toisia tule töniä, häiritä. Kun kuitenkin uskoisin kaikkien haluavan tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi mahdollisimman kokonaisina, niin jotenkin sellaisen pakottaminen (tai jonkin "pitää kertoa"-säännön laatiminen) vain ei tunnu oikealta. Jos valitsen olla kertomatta itsestäni jotakin niin se on minun valintani ja silloin vastaan siitä että sillä on vaikutuksensa siihen suhteeseen.

Juuri näin.

Kettu vinossa

  • Vieras
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #28 : 18.04.2016, 10:06 »
Mitä tulee tuohon "niskasta kiinni" -diskurssiin joka täälläkin nostaa päätään... Mitenkä minä tämän muotoilisin. Illalla olin vielä vahvasti sitä mieltä minäkin, että haistakaahan paska. Te ette (toivottavasti, luoja paratkoon) mene toimittamaan syöpäpotilaille, millaista sen sairauden kanssa eläminen oikeasti on ja miten siitä parannutaan kun rohkeasti vaan ruvetaan. Jaksaa raivostuttaa joka kerta, kun niin tehdään masentuneille. Mutta jospa minä vielä yrittäisin edes jonkinlaisen maltin kanssa

Kyllä. Masennuksesta tulee monelle osa identiteettiä. Totta helvetissä siitä tulee, jos lähes kaikki mitä ajattelee tai kokee tapahtuu sen kautta. Aivan samoin mistä tahansa kroonisesta, vallankin pahimmillaan kuolemaan johtavasta sairaudesta (jollainen myös masennus on) tulee osa kantajaansa. On ihmisiä, jotka todellakin kasvavat yhteen masennuksen kanssa, rakentavat koko minuutensa sille pohjalle että se on osa elämää, koska on pakko. Kun se sairaus sanelee ehdot elämälle joillain vuosikymmentenkin ajan, niin kyllä siitä vain tulee osa itseä. Siksi on täysin luonnollista, että parantuminen aivan oikeasti voi pelottaa. Elämää ilman masennusta on vaikea kuvitellakaan, se tuntuu vieraalta, ja vieras on se minuus johon se ei kuuluisi. Ei siinä tarvitse selkärangaton olla että alkaa polvet tutisemaan. Eikä kukaan joka ei ole sitä itse kokenut, voi todellakaan tietää miten kovan ja äärimmäistä rohkeutta vaativan taistelun takana, miten pitkä ja tuskallinen prosessi on siitä huolimatta taistella sairautta vastaan, silloinkin kun se tuntuu täysin toivottomalta. Ette ehkä tienneet, mutta sitä toivottomuutta se masennus kanssa teettää.

Toki itsekin mietin, että millainen minä olisin jos parantuisin kaikista mielenterveysongelmistani, joista osa on vaivannut lapsuudesta asti. Aivan erilainen ihminen varmasti.

Olen kuitenkin kiitollinen puolisolleni ja kaikille muillekin ihmisille, jotka ovat vaatineet minua lähtemään kotoa ulos ja tekemään monia muita asioita. On se toki aina yhtä helkkarin ärsyttävää, kun mieluiten jäisi kotiin istumaan telkkarin tai tietokoneen ääreen. Mutta hyvää he tarkoittavat, ja asioiden tekeminen (ainakin itselle) todella tekee hyvää.

Varmasti tämäkin on yksilöllistä, mutta ainakin itselle on tärkeä oman masennuksen kannalta, että kokee saaneensa aikaiseksi asioita. Jos antaa masennukselle vallan, niin koko päivä todella menee istuessa tietokoneella. Se sitten ahdistaa lisää, kun ei saanut koko päivänä mitään aikaiseksi. Jos taas toinen saa minut tekemään asioita, niin on se lopulta hyvin palkitsevaa. Siitä tulee parempi mieli.

Masennushoitajakin korosti minulle, että (vaikka se vaikeaa onkin) niin pitäisi vaan yrittää laatia itselleen jonkinlainen aikataulutus tehtävistä asioista ja pysyä siinä. Jos vaikkapa sunnuntai on suunniteltu siivouspäiväksi, niin sitten sunnuntaina siivotaan, tuntuipa henkisesti kuinka pahalta tahansa. Kyllä se olo siitä sitten yleensä paranee, kunhan ensiksi pääsee alkuun.


Itse ajattelen niin, että nettimaailmassa on huono idea kehottaa mielenterveysongelmaista antamaan periksi sairaudelle. Esimerkki:
Henkilö A pohtii, ettei tahtoisi millään lähteä juhliin koska ahdistaa liikaa.
Henkilö B kehottaa tyyppiä jättämään juhlat välistä (ja antamaan periksi sairaudelle).
Henkilö C kehottaa henkilö A:ta menemään juhliin ja antaa vinkkejä miten ahdistusta voi hallita.

Toki on henkilö A:n oma asia, mitä hän lopulta tekee. Varmasti henkilö B suuttuu, kun C kehotti A:ta kohtaamaan pelkonsa ja "ottamaan itseään niskasta kiinni", mutta paskat hänestä. Mikäli A osallistui juhliin peloistaan huolimatta, oli se varmasti hänelle parempi kokemus kuin jäädä kotiin.


Ihmiset jotka kehottavat masentuneita ihmisiä tekemään asioita, eivät aina ole masennuksesta mitään ymmärtämättömiä paskiaisia. He saattavat olla myös itse masennuksen kokeneita ihmisiä, jotka ymmärtävät kokemansa kautta, ettei kotona lepäämällä asiat ainakaan etene yhtään mihinkään.

Kyllä syöpäpotilaatkin neuvovat toisiaan. Kuten monen muunkin pitkäaikaissairauden kanssa elävät. Osa vain on niin saakelin katkeroituneita paskiaisia, ettei oikeasti hyvätkään vinkit kelpaa ja ne tulkitaan pelkäksi vittuiluksi. Ei kannata olla marttyyri.

Ketun kommenttiin viitaten haluan myös sanoa, että kaikille lääkitys ei sovi ja kaikki eivät sitä halua, vaan haluavat kokeilla jotain muuta. Mun mielestä sekin on ok.

Tiedän tämän ja sen takia kirjoitinkin, että lääkityksesä on apua "monille", en että "kaikille". Kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille ja osa joutuu kokeilemaan montaakin eri lääkettä, ennen kuin sopiva löytyy. Joillekin ei sovi mikään lääkitys.

Netissä on vain tullut vastaan paljon masentuneita, jotka eivät edes halua kokeilla lääkitystä. Toki kaikilla on oikeus päättää, miten omaa sairautta hoidetaan. Mutta osalla ne perustelut lääkkeistä kieltäytymiseen ovat kyllä aikamoista bullshittiä, tyyliin uskotaan joihinkin salaliittoteorioihin tai että kaikki lääkkeet ovat pelkkää huijausta ja lääketehtaiden rahastusta. Kaiken huippu on sitten tyypit, jotka yrittävät selittää kaikille, miten huumeet ovat paras tapa hoitaa masennusta, kun se on paljon "luonnollisempaa" kuin lääkkeet.

tiikki

  • Vieras
Vs: Kolmantena pyöränä masennus
« Vastaus #29 : 18.04.2016, 10:27 »
Ketun puolisona sanon lähinnä vain että juuri näin.
Nimimerkillä tälläkin hetkellä syön masennuslääkkeitä ja vuosia sitten lääkärintodistukseen kirjoitettiin toistuva keskivaikea masennus.