Kirjoittaja Aihe: Maksulliset sitet/clips4sale  (Luettu 16079 kertaa)

Siloposki

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 725
  • Nauttii omistettuna olemisesta
  • Galleria
Vs: Maksulliset sitet/clips4sale
« Vastaus #15 : 30.10.2016, 14:45 »
Kyllähän hyvästä pornosta maksaa voi, tulispa päivä milloin niitä näkis suomen leffateattereissa ja siellä vois katsojatkin pornoilla vapaasti *haaveilee*

Tätä miekin odotan!  ::)

Päivät jolloin suomen elokuvateattereissa on saanut katsoa pornoa. On jo takana :D Itse jo kultaisella -70luvulla kävin katsomassa, silloin pienemmillä paikkakunnilla käyvissä, kiertävissä elokuvateattereissa pornoelokuvia. Toki katsojat ei pornoilleet elokuvan aikana, mutta siellä sitä istuttiin, niin me nuoret penskat kuin vanhat ukotkin penkillä rivissä. Kuka enemmän kuka vähemmän kumarassa asennossa, ettei muut näkisi kun alkaa seisomaan :) Ruotsalaiset teki jo tuolloin "kovia" leffoja ;)

Jälleen joudun sanomaan, että olen syntynyt aivan väärällä vuosikymmenellä! Tosin tuskimpa noihin aikoihin olisi nainen kovin herkästi yksin kehdannut tuonne lähteä, eikä välttämättä kumppaninkaan kanssa. Ehkä olisin voinut pukeutua mieheksi ja sopia miespuolisen kumppanin tai mieheksi pukeutuneen kumppanin kanssa treffit sinne  ::) Tosin varmaan moisesta hetskupaikasta ois joutunut väkivalloin pihalle tällä kuviolla, eli olisi kannattanut etsiä homoteatteri.
Eipä joo tällaisiin aikoihin enää ole paluuta, koska nykyisin internet ja tv kanavat jotka lähettävät tauotta materiaalia.
Kerran nuorena kollina tuli käytyä, ja olihan se vähän hassua, että keskellä päivääkin saattoi pyöriä pornomaratoni. Tosi hämyisä ja pimeä sali ja sieltä sitten kadulle jossa paistoi aurinko :)

Siloposki

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 725
  • Nauttii omistettuna olemisesta
  • Galleria
Vs: Maksulliset sitet/clips4sale
« Vastaus #16 : 07.07.2017, 13:29 »
Tämän naisen tuotokset uppoavat kuin veitsi kuumaan voihin  :love:
Paketissa on kiltin tytön olemus, kokeilunhalu ja kiusaaminen yhdistettynä haluun alistaa miehiä.

https://bratperversions.com/brutal-face-sitting

olivia-orjatar

  • Vieras
Vs: Maksulliset sitet/clips4sale
« Vastaus #17 : 08.07.2017, 09:31 »
YouTubessa on tuhansia ilmaisia bondage-clippejä, sen lisäksi satoja ilmaisia sivuja, miksi kukaan viitsii maksaa jos ilmaiseksikin saa.

Meeri

  • tuhma hauva
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 4503
  • Galleria
Vs: Maksulliset sitet/clips4sale
« Vastaus #18 : 08.07.2017, 09:37 »
Siksi kun se on ihan kunnioittavaa esiintyjää kohtaan maksaa hänelle työstään.
Mitä jos joku veisi sun työn ilmaiseksi ?

Se on vaan niin, että jos ei kukaan maksais, ei netissä olisi edes sitä "ilmaista" materiaalia, ainakaan siinä määrin. Koska ei ne esiintyjät sitä ilman palkkiota tee. Maksavat asiakkaat pitää tuotannon käynnissä.

gemertyn

  • Vieras
Vs: Maksulliset sitet/clips4sale
« Vastaus #19 : 08.07.2017, 10:49 »
Clips4salesta löytyisi ihan järjettömästi katsottavaa ja maksaisin ihan mielelläni videoiden tekijöille, mutta mulla pari huonoa kokemusta tuosta maksupuolesta. Noin kuukauden kuluttua kahdesta edellisestä maksutapahtumasta luottokorttiyhtiön korttivalvonta tms on ottanut yhteyttä, kun luottokortilta oli yritetty tehdä varauksia ihan jossain huitsinnevadassa. Ensimmäisen yhteydenoton jälkeen en vielä jaksanut huolestua, mutta kun sama homma tapahtui toistamiseen, aloin arvella syyksi tuota clips4salea. Muutoin olen ollut laiska käyttämään korttiani ja esimerkiksi ennen ensimmäistä yhteydenottoa ja kortin sulkemista, olin tehnyt maksuja vain isohkoille lentoyhtiöille. Toisella kertaa, uutta korttia käyttäen, ainoat maksutapahtumat olivat tältä sivustolta.

Colestramus

  • Bizarre Club
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 389
  • Voe tokkiinsa.
  • Galleria
Vs: Maksulliset sitet/clips4sale
« Vastaus #20 : 08.07.2017, 11:08 »
Monethan näistä pornosivustoista on "puoli-ilmaisia". Löytyy parhaimmillaan tunnin klippejä, mutta ei koko elokuvia, mitä monet niistä on. Suurin osa pornon kuluttajista kuitenkin hakee sitä hetkelliseen helpotukseen. (Se kuuluisa oikea käsi vahvempi kuin vasen ;D). Jos löytyy nimenomaan sellaista pornoa mitä haluaisi katsoa niin voisin maksaakin, ongelmana on se että laatu useimmiten ei vastaa sitä että haluaisin maksaa. Monet bdsm klipit mm. On hyvin samanlaisia. Kaipaisin enemmän live show tyyppistä menetelmää. Hyvää köysisessiota olisi kiva seurata vierestä, ja siitä jo ilomielin heittäisin euron tai muutaman.

Raduni

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 324
  • isi tässä moi
  • Galleria
Vs: Maksulliset sitet/clips4sale
« Vastaus #21 : 08.07.2017, 11:27 »
Mä kyllä kuulun siihen epäcooliin kansanosaan joka maksaa pornosta vielä vuonna 2017. Toinen syy on juurikin tukea tuottajia, ja toinen syy on yksinkertaisesti se mukavuudenhalu että tahdon katsoa juuri sellaista pornoa mistä tykkään enkä mitä tahansa mitä nyt vaan sattuu olemaan saatavilla.

Siloposki

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 725
  • Nauttii omistettuna olemisesta
  • Galleria
Vs: Maksulliset sitet/clips4sale
« Vastaus #22 : 08.07.2017, 13:20 »
Mä kyllä kuulun siihen epäcooliin kansanosaan joka maksaa pornosta vielä vuonna 2017. Toinen syy on juurikin tukea tuottajia, ja toinen syy on yksinkertaisesti se mukavuudenhalu että tahdon katsoa juuri sellaista pornoa mistä tykkään enkä mitä tahansa mitä nyt vaan sattuu olemaan saatavilla.
Sama se minulla on, toki browsailen noita ilmais siteja kun tylsää on.
Mutta jos vastaan osuu ihan helmi clip/leffa, niin kyllä minä vähintään sen kyseisen tuotoksen käyn ostamassa, tai jos kyse on sitesta, otan nyt ainakin sen kuukauden jäsenyyden.

Harmi suurimmassa osassa tuotoksia on se, että niillä yritetään miellyttää liian montaa, ja lopputulemana ei välttämättä miellytetä ketään :(
Tai sitten nämä clipit, joissa suoraan huomaa, että rahankiilto silmissä niitä kuvataan, eikä ole enää mukana sitä "aitoa" tunnetta.
Edelleen pätee se 95/5 % sääntö.

Ramington

  • Vieras
Vs: Maksulliset sitet/clips4sale
« Vastaus #23 : 28.08.2017, 09:58 »
Itse välillä ostelen kuukauden parin kestäviä tilauksia maksusivustoille, joista viimeisin oli Kink.comiin. Valikoima laaja varsinkin sen jälkeen ei tarvitse enään maksaa jäsenyyttä eri kanaville.

Maksusivujen toinen etu mielestäni on, että niiltä lataa voi niin paljon kun ehtii/huvittaa. Tietenkin eka katson videon, enkä sokkona vain ota joitain.

CRPulse

  • Vieras
Vs: Maksulliset sitet/clips4sale
« Vastaus #24 : 28.08.2017, 12:56 »
.. Ammoin maksanut saiteista kuten insex.com ja kink.com.. parista pienemmästäkin tuotantoyhtiöstä -matskut vaan oli sitten näissä "ammatinharjoittajavetoisissa" muuta ku annettiin ymmärtää.. Aikoinaan hieman myös tipitin "tuttuja" secondlifessä, livejasminissa ja myfreecamissä..
Clips4salesta ei kyllä tulis mieleen maksaa.. taitavat olla enemmän semmosia "moneyslave fettareit varten"  - saavat tyydytystä samalla kaavalla kuin esim. jotkut kokee olevansa tilanteenherroja maksaessaan seksistä..
Ansaintamalli jossain patreonissa.. On mielestäni myös "melko kyseenalaista.." Kokisin ainakin itseni uuvakkeeks ja retardiks jos olisin moiseen koukussa :/

Raippa

  • OuSM
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1515
  • En ole sellainen kuin uskot minun olevan. ;)
  • Galleria
Vs: Maksulliset sitet/clips4sale
« Vastaus #25 : 26.04.2019, 12:00 »
En keräile. Mutta saatan kattoo jos jollain videopalvelulla katsottavan arvoista on tarjolla.