Kirjoittaja Aihe: Haluaisitteko homojen ja lesbojen hypetysmeiningin myös kinkyille?  (Luettu 63419 kertaa)

Kettu vinossa

  • Vieras
Lähinnä kai voi kysyä, tarvitseeko kinkyys enemmän hypetystä? Kinkyt kun eivät erityisemmin ole syrjitty ryhmä. Väärinymmärretty toki.

Toki on joitakin fetissejä, joiden oikeuksien puolesta voisi taistella enemmänkin. Esimerkiksi nepiofiileille, pedofiileille, hebefiileille, efebofiileille ja kaikille muillekin eettisesti ongelmallisesta seksistä kiinnostuneille pitäisi taata ilmainen ja helposti haettavissa oleva terapia, jotta he löytäisivät keinoja selvitä fetissinsä kanssa ilman että tarvitsee tehdä mitään laitonta.

Kinkyydestä toki voi valistaa ihmisiä.  Asiallisen tiedon pitäisi olla helposti saatavilla kaikille joita siihen kiinnostaa tutustua.

Eri asia sitten, pitääkö sitä erityisemmin "hypettää". Asioiden väkisin tunkeminen joka tuutista ärsyttää monia. Eivät kaikki homotkaan tykkää Tom of Finlandista ja kaikki kinkyt Fifty Shades of Greystä.

Alexios

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1235
  • Truuhampster
  • Galleria
Jos kertoo avoimesti olevansa kinky, niin veikkaan että saattaa tulla lähtö aika monesta työpaikasta tai edustustehtävästä. Mitä luulet että tapahtuisi, jos esim. kansanedustaja tulisi ulos kinkykaapista?

Niin, ja ihmisten rauhaan jättämisellä on historiassa saavutettu NIIIIIIIN paljon edistystä...

klipklop

  • Vieras
Jos kertoo avoimesti olevansa kinky, niin veikkaan että saattaa tulla lähtö aika monesta työpaikasta tai edustustehtävästä. Mitä luulet että tapahtuisi, jos esim. kansanedustaja tulisi ulos kinkykaapista?

Miksi niitä makuuhuonemieltymyksiään pitäisi ylipäätään avoimesti ja julkisesti kertoilla? En minä hyvällä katsoisi sitäkään jos joku työntekijä kesken palaverin alkaisi lällättää vaimonsa kanssa suoritetusta viime lauantain saunanjälkeisestä kahden minuutin lähetyssaarnaajasessiostaan. :D

NaughtyGorgeous

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2256
  • Galleria
    • Blogi
Jos kertoo avoimesti olevansa kinky, niin veikkaan että saattaa tulla lähtö aika monesta työpaikasta tai edustustehtävästä. Mitä luulet että tapahtuisi, jos esim. kansanedustaja tulisi ulos kinkykaapista?

Miksi niitä makuuhuonemieltymyksiään pitäisi ylipäätään avoimesti ja julkisesti kertoilla? En minä hyvällä katsoisi sitäkään jos joku työntekijä kesken palaverin alkaisi lällättää viime lauantain saunanjälkeisestä kahden minuutin lähetyssaarnaajasessiostaan. :D

Tässä taitaa suurin ero olla se että kinkyys ei luultavasti näy kenellekään ulospäin, ellet jotenkin korosta sitä. Voit kävellä vastakkaista sukupuolta edustavan kumppanisi kanssa käsi kädessä kaupungilla, eikä kukaan katso kummaksuen. Riippuen taas maasta, kaupungista, parista, homot joutuvat kohtaamaan käsi kädessä kulkiessaan varsin kovaakin vastarintaa.

isabella

Kaikkia ei voi miellyttää, osaa homoista ja kinkyistä varmasti ärsyttää että ei vain olla hissun kissun. Mutta julkikinkyys on valinta, joka on mahdollinen vain osalle ihmisistä. Esim. oma elämäni olisi juuri nyt aivan erilaista (ja paljon kurjempaa) jos olisin ollut avoimesti kinky, poly ja panseksuaali.

Toivoisin, että eläisin sellaisessa yhteiskunnassa, jossa tällaisia valintoja avoimuuden ja henkilökohtaisen onnellisuuden välillä ei tarvitsisi tehdä. Että voisin kahvipöytäkeskustelussa intoilla esiintymisestä Sexhibitionissa ja kinkytapahtumissa siinä missä joku muu intoilee kesäteatteriharrastuksestaan. Että voisin viedä molemmat kumppanini sukujuhliin. Että automaattinen oletus ei olisi se että kumppanini täytyy olla mies koska minä olen nainen. Eikä sellaista yhteiskuntaa koskaan saavuteta jos ei näitä asioita tuoda ihmisten tietoon eli hypetetä. Tarvittaessa ärsyttävyyteen saakka.

Loc

  • Vieras
Jos kertoo avoimesti olevansa kinky, niin veikkaan että saattaa tulla lähtö aika monesta työpaikasta tai edustustehtävästä. Mitä luulet että tapahtuisi, jos esim. kansanedustaja tulisi ulos kinkykaapista?

Miksi niitä makuuhuonemieltymyksiään pitäisi ylipäätään avoimesti ja julkisesti kertoilla? En minä hyvällä katsoisi sitäkään jos joku työntekijä kesken palaverin alkaisi lällättää viime lauantain saunanjälkeisestä kahden minuutin lähetyssaarnaajasessiostaan. :D

Tässä taitaa suurin ero olla se että kinkyys ei luultavasti näy kenellekään ulospäin, ellet jotenkin korosta sitä. Voit kävellä vastakkaista sukupuolta edustavan kumppanisi kanssa käsi kädessä kaupungilla, eikä kukaan katso kummaksuen. Riippuen taas maasta, kaupungista, parista, homot joutuvat kohtaamaan käsi kädessä kulkiessaan varsin kovaakin vastarintaa.

Se onkin hyvä syy ottaa lisää väkeä kulttuuripiireistä joissa homoudesta on kuolemanrangaistus. https://www.youtube.com/watch?v=AkgYx-Jfdik Mutta tietysti se ettei suomalainen hyväksy homoavioliittoa on tietysti paljon pahempi asia.

En ole kyllä törmännyt yhteenkään tapaukseen, jossa maahanmuuttaja olisi ottanut uhrikseen kantasuomalaisen homon. Olen kyllä kuullut tapauksista, joissa esim. vastaanottokeskuksessa maahanmuuttaja on ottanu toisen maahanmuuttajan tämän seikan vuoksi silmätikukseen, mutta onneksi kiusatut ja uhkaa kokeneet ovat päässeet perhemajoitukseen.

NaughtyGorgeous

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2256
  • Galleria
    • Blogi
En myöskään tiedä, miten maahanmuuttajien homofobia eroaa kantasuomalaisten homofobiasta. Aina välillä törmää niihin teksteihin, jossa kantasuomalainen haluaa viedä homot saunan taa.

Hmmm, mutta veisiköhän kantasuomalainen kinkyn saunan taakse? Vai saako olla heterokinky, mutta homokinkynä oisit huono ihminen?

HeWhoCannotBeNamed

  • Vieras
Itse aiheesta en osaa sanoa kauheasti. Tai no en mä henk koht tartte hypetystä kun viihdyn täällä takakireässä kaapissani niin hyvin. Lisäksi laskin nuo käyttäjänimerkki Locin viestit, ja lahjoitin SPR:n pakolaisapuun pari euroa viestiä kohden. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille.

Kettu vinossa

  • Vieras
Toivoisin, että eläisin sellaisessa yhteiskunnassa, jossa tällaisia valintoja avoimuuden ja henkilökohtaisen onnellisuuden välillä ei tarvitsisi tehdä. Että voisin kahvipöytäkeskustelussa intoilla esiintymisestä Sexhibitionissa ja kinkytapahtumissa siinä missä joku muu intoilee kesäteatteriharrastuksestaan. Että voisin viedä molemmat kumppanini sukujuhliin. Että automaattinen oletus ei olisi se että kumppanini täytyy olla mies koska minä olen nainen. Eikä sellaista yhteiskuntaa koskaan saavuteta jos ei näitä asioita tuoda ihmisten tietoon eli hypetetä. Tarvittaessa ärsyttävyyteen saakka.

Miksi kaikesta pitäisi pystyä juttelemaan kaikkien kanssa? Miksi et vain tee niin kuin moni muu, ja hanki useampia ihmisryhmiä, joiden kanssa voi jutella eri asioista? Esimerkiksi seksuaalisuudesta avoimesti keskusteleminen on monien mielestä ahdistavaa, vaikkei mitenkään suvaitsematon olisikaan.

Kyllä ainakin itselle riittää oikein hyvin, että juttelen omista polykuviostani sekä kinkysessioistani ihan vaan pelkästään kinkymiiteissä ja nettituttujen kanssa. Ei tulisi mieleenkään ruveta juttelemaan jostain oksentelusessioista tai polykuviosta työpaikalla (jos minulla joskus taas olisi sellainen) tai sukulaisten kanssa kahvipöydässä.

Kaikki eivät koskaan tule suvaitsemaan kaikkea. Kyllähän jo seksuaalisuuteen liittymättömistäkin aihepiireistä löytyy paljon asioita, joista ei kaikkien kanssa kannata jutella. Esimerkiksi politiikka, maahanmuutto, uskonto, huumeet, aseet, uskomushoidot, fanikulttuurit ja luonnosuojelunäkökulmat herättävät paljon riitoja, jos erehdyt niistä avautumaan väärässä seurassa. Siksi ihmiset mielummin liikkuvat omissa porukoissaan samanmielisten kanssa, kuin alkavat tahallaan ärsyttämään muita ja kerjäämään verta nenästään.

Olen toki kanssasi samaa mieltä, että kinkyydestä, polysuhteista ja seksuaalivähemmistöistä pitäisi valistaa kansaa. Mutta ärsyttävä hypetys menee jo liian pitkälle.

Alexios

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1235
  • Truuhampster
  • Galleria
Ei tulisi mieleenkään ruveta juttelemaan jostain oksentelusessioista tai polykuviosta työpaikalla (jos minulla joskus taas olisi sellainen) tai sukulaisten kanssa kahvipöydässä.

Nämä kaksi asiaa eivät ole samanlaisia. Oksentelusessioista ymmärrän, mutta polykuvioista pitäisi kyllä pystyä juttelemaan työpaikalla tai sukujuhlissa ihan samalla tavalla kuin monokuvioista, tulematta sen takia leimatuksi.

No, toki sittenhän asiaa onkin hankalampi peitellä jos niiden kaikkien kumppaniensa kanssa asuu saman katon alla. Siinä onkin varmasti paljon selitettävää. En ottanut tuota huomioon.

On vain tullut enemmän vastaan polyihmisiä, jotka asuvat kukin omilla tahoillaan, niin että ei sitten ole tarvinnut kauheasti sukujuhlissa yms. kaikkia kumppaneitaan esitellä.

heinrich

  • Vieras
Hmm...
Miksiköhän tälläkin palstalla on "vain jäsenille" näkyviä sivuja ja ihmiset esiintyy niceillä omien... Vaikka nyt ihan facebook-statuksiensa kanssa.
Tai miksi ihmiset haluaa tehdä sinne naamakirjaankin kinkyily-profiilin sillä nicillä millä heidän näissä piireissä tunnetaan...

Johtusko siittä, että tää kinkyily juttu kuuluu niihin asioihin, joita ei ole fiksua huudella.
Ja hyvä niin.

« Viimeksi muokattu: 05.06.2016, 22:34 kirjoittanut Glori »

NaughtyGorgeous

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2256
  • Galleria
    • Blogi
Ei tulisi mieleenkään ruveta juttelemaan jostain oksentelusessioista tai polykuviosta työpaikalla (jos minulla joskus taas olisi sellainen) tai sukulaisten kanssa kahvipöydässä.

Nämä kaksi asiaa eivät ole samanlaisia. Oksentelusessioista ymmärrän, mutta polykuvioista pitäisi kyllä pystyä juttelemaan työpaikalla tai sukujuhlissa ihan samalla tavalla kuin monokuvioista, tulematta sen takia leimatuksi.

Tää itseasiassa on mulle aika ajankohtainen aihe, omasta polysuhteesta puhuminen. Aloitin uudessa työpaikassa jokin aika sitten ja aina kun kysytään vaikka mitä teit viikonloppua, epäröin hetken, että mitä vastaan. Vastaus on tähän asti riippunut kysyjästä. Muutamille tutuimmaksi tulleille työkavereille olen kertonut suhdekuviostani, mutta joka seurassa en siitä mainitse, vaan vastaan vaikka että kävin ystävien kanssa siellä ja täällä.

Nyt kun etsitään yhdessä asuntoa, arastelen myös kumppani-sanan käyttämistä asuntohakemuksia tehdessä. Jotenkin pelkään leimautumista, jos kirjoitan että haen kumppanieni kanssa asuntoa.

Minerva

  • Vieras
Haluan päästä joskus tyttöystäväni kanssa naimisiin ja haluan, että joskus ilmaantuvilla lapsillamme on lain näkökulmasta kaksi vanhempaa, kaksi äitiä. Laki ei kiellä minulta kinkyilyä. Minulla ei ole tarvetta kertoa kenellekään siitä, että tykkään sitoa ihmisiä, kun taas perheestäni kertoisin muille mielelläni.