Kirjoittaja Aihe: Päättyneistä ihmissuhteista  (Luettu 6172 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Päättyneistä ihmissuhteista
« : 21.08.2016, 18:24 »
Ihmissuhteet alkavat aina jossakin ja jostakin, enkä tarkoita tässä kolumnissani lasten syntymää tai ystävyyssuhteita. Tarkoitan parisuhteita, seurustelusuhteita, avoliittoja, avioliittoja, polysuhteita. Kaikenlaisia suhteita, joissa osapuolina on kaksi tai useampi aikuinen ja joissa seksuaalisuus kuuluu luonnollisena osana kyseiseen suhteeseen. Nämä suhteet useimmiten myös jossakin vaiheessa ja jostakin syystä päättyvät. Joskus ilman sen suurempia tunteita, koska tunteet on kukaties jo suhteen aikana käytetty loppuun ja kyetään sanomaan toiselle sivistyneesti, että kiitos ja näkemiin ja moikataan jos törmäillään. Joskus suurin intohimo, raivo, pettymys kohdistuvat siihen toiseen juuri sillä eron hetkellä. Niin isot tunteet, että niiden voimalla voisi tuottaa sähköä pienen kyläpahasen energiatarpeiksi, jos tunteiden valjastaminen energiaksi ylipäätään olisi mahdollista. Useimmiten suhteiden päättymiseen kuitenkin liittyy monenlaisia tunteita. Helpotusta, surua, onnellisuutta, pettymystä, haikeutta, vihaa, katkeruutta, tyytyväisyyttä, yksinäisyyttä. Tunteiden kirjo on rajaton. Tekeekö eron vaikeammaksi se, jos siihen entiseensä törmää tällä foorumilla tai tapahtumissa säännöllisen epäsäännöllisesti? Entä, jos ei oikein osaa päästää irti? Rehellisyys ja kyky sekä halu keskinäiseen kommunikointiin ovat avainasemassa aina ja kaikkialla, missä missä on useampi kuin yksi ihminen. Hiljaisuus ja puhumattomuus ovat ihmissuhteiden syvä hauta. Joskus hiljaisuus on se suurin ääni.

Kuulen usein sanottavan, että tämä meidän skenemme on pieni, ahdas. Korkealaitainen hiekkalaatikko, jonka sisällä on liikaakin ihmisiä. Kaikki tuntevat kaikki. On monenlaisia ihmissuhdelonkeroita ja joiden seassa uidaan, sukelletaan, snorklaillaan, ihastellaan maisemia ja toisinaan tulee tunne, että apua, nyt riittää, että hukkuu, ei saa enää happea. Joillain keinoilla sitä kuitenkin pysytään pinnalla, hyvin tai jotenkuten. Kuka milläkin tavalla, toisella on paremmat selviytymiskeinot kuin toisella, mutta hengissä jokainen kuitenkin selvinnee vaikka psyykkisesti voi joskus tuntuakin, että hengenlähtö on lähellä kun ero tulee. Ihmissuhteet ovat ravisuttava voima, niiden olemassa ollessa ja niiden päättyessä. Mikäli skenessä on edes jollain lailla aktiivinen, törmää väistämättä jonakin päivänä siihen entiseensä ja mahdollisesti entisen nykyiseen kumppaniin. Jos on ollut tiivis polysuhde, josta yksi ihminen lähtee, katkeavatko välit kaikkiin muihin suhteen osapuoliin, muuttuvatko ne ystävyyssuhteiksi vai onko siinä vielä tilaa ja mahdollisuuksia seksuaaliseen-/romanttiseen suhteeseen jonkun kanssa, joka siihen suhteeseen vielä jää? Parisuhteen päättyessä kaksi ihmistä lähtee kumpikin omille teilleen, omaa elämäänsä uudelleen rakentamaan. Entä jos suhde on päättynyt pettämiseen, on tehty jotakin sellaista, jota ei ollut lupa tehdä. On satutettu, on tullut loukatuksi, itsetuntoon tullut särö. Kuinka helppoa on tavata sitä, joka on pettänyt tai sitä, joka on tullut petetyksi?

Olen usein miettinyt, että miten ihmiset jaksavat tai haluavat kohdata sen entisensä, mikäli ei kykene katsomaan toista silmiin tai paranemassa olevat sielunhaavat alkavat uudelleen aueta. Skenessä loputon välttely on kuitenkin aika hankalaa, jos haluaa tapahtumissa käydä ja aktiivinen olla. Jokainen tietenkin toimii kuten parhaaksi näkee ja toivottavasti itselleen rakentavimmalla tavalla. Huomenna on kuitenkin uusi huominen.

Ihmissuhteen päättyessä sitä seisoo uuden elämänsä oven edessä, joka on vielä suljettu. Se, millä tavalla sen oven haluaa ja kykenee avaamaan, värittää  paljolti tulevaisuutta. Kun ottaa oven kahvasta kiinni, painaa kahvan alas ja työntää oven auki, niin siellä näkyy...Mitä?



Ihmissuhteita - toimivia, päättyneitä, tulevia pohdiskelee Normandie ja toivottaa kaikille mukavaa elokuun loppua

Perhonen89

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1582
  • Kiltti tyttö
  • Galleria
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #1 : 21.08.2016, 18:53 »
Suomen skenen pienuuden huomaa tosiaan siitä, että välillä tuntuu, että kaikki ovat olleet toistensa kanssa (ok, tämä on vähän kärjistettyä) ja että tuntuu esiintyvän ristiinnaimista- ja sessiomista. Jos skenen pienuus ja pienet piirit alkavat häiritä, niin yksi keino on alkaa etsiä seuraa skenen ulkopuolelta. On hyvä muistaa, että kinkyjä voi tavata myös muun kuin bdsmbaarin, miittien, bileiden tai fetlifen kautta. Tällöin vain pitää alkaa käyttää tavallisia deittipalstoja, kokeilla ehkä Tinderin kaltaisia sovelluksia yms.

Nick

  • Vieras
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #2 : 21.08.2016, 19:12 »
Suhteen osapuoli voi myös menettää henkensä.

misuli_n

Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #3 : 21.08.2016, 19:33 »
Jotkut pitkät suhteet päättyvät kuolemaan.
« Viimeksi muokattu: 23.08.2016, 15:28 kirjoittanut misuli_n »

submit

  • Vieras
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #4 : 21.08.2016, 20:54 »
Kommentti nyt vain otsikkoon:

Omalla kohdalla merkityksellisimmät ihmissuhteet ei ole loppuneet, vaikka parisuhteina ovatkin päättyneet.   Eritasoisia ystävyys- tai kaverisuhteita on jokaisen pitkäaikaisen eksän kanssa edelleenkin. Lieneekö luonnekysymys.

Edit: pientä muotoilua.

« Viimeksi muokattu: 21.08.2016, 21:49 kirjoittanut submit »

Ms. M

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2966
  • An' I don't give a damn 'bout my bad reputation.
  • Galleria
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #5 : 21.08.2016, 21:37 »
Itse uskon, että jokainen ihmissuhde kehittyy, elää ja kuolee, jossain vaiheessa. Viimeistään silloin kun kuolema tulee kohdalle.

Parisuhteissa olen aina ollut hieman epäonninen, enkä enää nykyisin jaksa etsimällä etsiä mitään.

Kinkysuhteissa on ollut opettelua, sillä joskus olen kovinkin mustasukkainen. Onneksi olen opetellut käsittelemään sitä tunnetta itsekseni, järkeilemään vaivaavan asian pois ajatuksista.

D/s on ollut minulle haastavinta ja silti palkitsevinta. Ensimmäiseen Dominoivaani minulla on nykyisin hyvät välit, käymme tasaisin väliajoin kahvilla tms. kun samassa kaupungissa asumme. Hänen jälkeensä tuli yksi "D", joka oli vain varattu äijä, joka halusi salaa subiltaan toisen subin. Olin silloin kinkytaipaleeni alussa ja ihan liian pitkään katselin sen urpon toilailuja. Sen "suhteen" jälkeen olin vuoden pariskunnan "lemmikkinä", opin paljon. D siitä suhteesta menehtyi vuosi suhteen loppumisen jälkeen. Oli kova paikka lopulta minulle, enkä osannut käsitellä oikein asiaa.

Nyt olen ollut pari vuotta ilman pantaa. Enkä tiedä, miten helposti sellaisen annan kaulaani laittaa. Toki, kaipaan sitä todella paljon, mutta tiedän itseni ja oikkuni. Epäilen pystyykö kukaan mies niitä kestämään. Vai pitäisikö etsiäkin naista.

Minulla on omat leikkikaverini, ja heistä olen onnellinen. Enkä haluaisi niiden suhteiden päättyvän ihan heti. FWB- suhteetkin voivat sisältää kuitenkin rakkautta.

Fastidia

Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #6 : 22.08.2016, 18:55 »
Olen kokenut monia ihmissuhteiden päättymisiä. Niin parisuhde, kaveri- kuin seksisuhteiden päättymisiä. Suoranaisesti täällä kinky skenessä ne eivät ole näkyneet, mutta muissa pienehköissä skeneissä joissa liikun se on kyllä vaikuttanut. Välillä on tuntunut että hiiten koko homma, kunhan pääsee toista ihmistä näkemästä. Toisinaan sillä ei juuri ole ollut väliä. Itsellä vaan ei ole oikeasti kiinnostanut sen vertaa että edes noteeraisi toisen ihmisen läsnäolon tai paikalta puuttumisen.

Miustan kun eräs suhde päättyi niin etten itse ehkä olisi halunnut vielä luovuttaa siltä osin. Oloani ja elämääni sekä ajatuksiani helpotti suunnattomasti kun otin aluksi selkeän pesäeron ja etäisyyttä koko yhteiseen skeneen, jonne sitten oman tunnemyrskyn laannuttua palasin.
Toisaalta kun on ollut suhteiden päättymisiä joissa toinen ei ole osannut päästää irti ja on selvästi hieman itsetuhoisesti oikein hakeutunut tilanteisiin joissa minä olen mukana, niin olen myös silloin saattanut ottaa etäisyyttä. Jos toinen palaa lähtöpisteeseen joka kerta kun tulee nähtyä, eikä itse tajua ottaa etäisyyttä vaan päinvastoin hakeutuu niihin tilanteisiin, niin olen reilusti ottanut itse etäisyyttä hetkeksi siinä toivossa että toinen osapuoli tajuaa itsekin tarvistevansa sitä.
Toisaalta hankalissa ja tulenaroissa sosiaalisissa tilanteissa olen, riippumatta siitä kumpaa osapuolta edustan, antanut toiselle usein tilaa. En suoranaisesti välttelemällä samoja porukoita, mutta jos on ollut helposti vältettävissä yhteentörmäykset niin olen pyrkinyt niitä välttämään. Samoin olen pyrkinyt silloin siihen etten tietentahtoen mene tilanteisiin joissa voi törmätä, kuitenkaan en ole jättänyt omia asioita tekemättä ja kokematta vain sen takia että toinen saattaa olla paikalla. Tilaa olen tällöin siis antanut niin fyysisessä kuin virtuaalisessakin todellisuudessa.
Jossain vaiheessa olen kuitenkin aina palannut takaisin omaan elämääni ja lakannut välittämästä tekojeni vaikutuksista toiseen ihmiseen. Kuitenkin ihmissuhteiden loppumisesta on joskus selvittävä ja jatkettava matkaa. Jos nyt sattuu niin ikävästi että ollaan samoissa piireissä jatkuvasti nii sen kanssa on sitten vain elettävä. Tällöin kyllä olen yleensä pyrkinyt miettimään tarkoin kenen kaverin kanssa vatvon kyseisen ihmisen kanssa tapahtuneita selkkauksia. Tarkoituksena siis pitää sen yhteisen skenen ulkopuolella kaikki selkkaukset. Aina tässä ei ole tullut onnistuttua, mutta eihän kaikki voi aina onnistuakkaan.

Äärimmäisyyksiin meneviä ongelmia on myös tullut kohdalle. Stalkkaamista, seurailua, tietojen kaivelua sekä toimia joiden pohjalta olisi voinut olla syytä hakea sekä omaksi että toisen osapuolen turvaksi tälle lähestymiskielto. Tämä olisi kuitenkin helposti johtanut siihen että lähestymiskiellon jälkiseurauksena tämä toinen henkilö olisi joutunut jättäytymään yhteisestä skenestä ulkopuolelle ja samassa pienessä kaupungissa asuminen olisi voinut olla problemaattista. Päätin siis vain jaksaa sitä paskaa lähipiirini tuella ja siitäkin lopulta selvittiin ilman oikeudenkäyntejä.

Kaikenkaikkiaan uskon että vaikka olisi kuinka pieni hiekkalaatikko jossa on kokoonsa nähden ihan liian monta ihmistä leikkimässä, niin mikäli vain haluaa ettei asiat tule sitä hiekkalaatikkoa sotkemaan niin aina on mahdollista pienillä kompromisseilla selvitä pahimman yli ja sittenhän se alkaa jo asettumaan itsetään unholaan.

Fastidia

telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #7 : 23.08.2016, 18:02 »
Toki, pienet piirit. Juuri sen takia on syytä hoitaa asiansa fiksujen aikuisten tavoin ja pysyä ystävinä.

slaveJL

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 377
  • -sleivi-
  • Galleria
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #8 : 23.08.2016, 18:35 »
Suhteet on niin erilaisia, joku pääsee pintaa syvemmälle ja toiset taas ei. Mieleen tulee ehkä tärkein ihminen tähän asti tässä ns skenessä;  Mies, Dom jonka kanssa elin ja koin paljon, Me emme koskaan olleet yhdessä, me olimme best komppikset loppuun asti.

Kulkuri

  • Vieras
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #9 : 23.08.2016, 18:54 »
Ikävimpiä päättyneitä suhteita on ne, joissa toinen osapuoli katoaa ja katkaisee yhteyden. Yhdenäkin, kertomatta syytä tai selittämättä mitään..olipa suhteen muoto sitten, mikä tahansa, ystävyys, parisuhde..Jättää voi, erota voidaan, mutta selkärankaa selvittää asiat puhumalla täytyisi olla. Noin toimivilta ihmisiltä se puutuu...

Olen myös kohdannut tielläni ihmisiä "ystäviä" joiden mielestä toisen osapuolen velvollisuus on pitää yhteyttä yllä. He ovat suoraan ilmoittaneet, etteivät he koskaan soita, tai käy kyläilemässä..kenelläkään. Itse en ymmärrä tätä kuviota yhtään ja olenkin oppinut..jos suhteen hoitaminen, oli se puhdas ystävyys tai parisuhde, jää vain itseni varaan..heivaan kyseisen henkilön hyvin äkkiä pois elämästäni. Tietenkin, jokaisen elämässä on vaiheita, jolloin ei voi tai ehdi panostaa suhteisiin niin paljoa, mutta jos lähtökohta ja ajatusmalli on..toisen tehtävä. Henkilö ei ole sen arvoinen ystävänä, että hänestä kannattaa pitää kiinni.

Valitettavasti..virtuaalimaailma opettaa nykyään käyttäjilleen tätä huonoa käytöstä ja puhumattomuuden kultuuria..sieltä se leviää myös oikeaan live-elämään. On niin helppoa poistaa kaveri esm. Fb:sta, että täytyyhän se toimia myös oikeassa elämässä...eroa ei ymmärretä enää!
« Viimeksi muokattu: 23.08.2016, 19:10 kirjoittanut Kulkuri »

Retsam

  • Vieras
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #10 : 24.08.2016, 08:06 »
Päättyneet suhteet...juu,kuolemalle ei kukaan voi mitään,vain muistot jää...
Tuosta matkan varrelta..Raadollisin ja rikkirepivin on suhde,jossa sinä annat ihan kaiken ,olet valmis repimään kuunkin taivaalta toisen vuoksi,lopettaaksesi hänen itkunsa,kuivatakseen hänen katkerat kyyneleensä,seisoaksesi hänen rinnallaan ,ettei hän olisi ihan orpona tässä maailmassa.
Annat itsestäsi liki kaiken,mutta hän antaa vain ulkoiset avunsa,ei sisintään,ei sieluaan...Kun hän on sylissäsi,alastomat vartalot painautuneina toisiaan vasten nautit hänen naiseudestaan,kuulet hänen kiihkoisan valituksensa nostaessasi hänet aina uudelleen ja uudelleen nautinnon huipulle. Aaamun sarastaessa olette ajaneet toisenne ihan loppuun,niin ettette pysty edes puhumaan,katselette toisianne ja jaatte helliä suudelmia,läähätätte kuin loppuunjuosseet koirat.
Kaiken pitäisi olla todella hyvin,siinä hän on nukahtaneena syliisi käpertyen,käsi etsiytyneenä käteesi.

Loppupeleissä huomaat tulleesi huijatuksi ja hävineesi itseäsi selkeästi huonommalle,persaukiselle pummille hänen rahoillaan elelevälle kotivihtori-akanhakkaajalle .Sinua on käytetty hyväksi,mutta se toinen korjaa kaikki hedelmät nautinnon puusta.

Tapahtuneelle et saa selitystä,kukaan ei kerro mikä meni vikaan.elämäsi on nollautunut totaalisesti.

Tuollaisen jälkeen ei ole helppo jatkaa,kun taivas on pudonnut päähän.
Viimeiseksi uudessa viriävässä suhteessa haluaa kerta toisensa jälkeen kuulla entisistä mastereista,heidän tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.

Muistoja kukaan ei saa pois eikä ihmistä pysty muuttamaan,siis sitä mikä on nahan alla...

Elämä on kuin laskentaoppia.
Pitäisi kertoa ilot,jakaa surut,laskea yhteen menot ja vähentää tulot..

Mutta siltikään kaikkia matkan aikana saatuja haavoja ei voi parantaa,niiden pitää vain antaa parantua ja arpeutua-ihan rauhassa.....

Jouni

  • Smurffit
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1388
  • Energiahoitaja-(: Sadisti.
  • Galleria
    • Aikuiseksi
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #11 : 24.08.2016, 08:22 »
Perusromaaniksi vähän lyhyt.
Mutta herätti hyvin ja hymyn huulilleni.
Kiitos-(:

Retsam

  • Vieras
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #12 : 24.08.2016, 15:18 »
Pistäs paremmaksi,kun kerran  persuromskuksi arvostelet

Tämä oli lähinnä naisille suunnattu,eli joskus on jossakin leikitty...

Olisihan tarinoita,mutta  ei ne tänne kuulu....
Elämää on toki tämän skenen ( palstabesservissereiden) maailman ulkopuolellakin.

Miehistä en ole seksuaalisesti kiinnostunut...

tildalinda

  • Vieras
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #13 : 24.08.2016, 20:42 »
Suruhan siitä jää.
Päättyneestä suhteesta.
Oli se sitten ihmisiän pituinen tai ihan lyhyt.

Ja kaipaus.
Ja ikävä.
Niin syvä ja pohjaton, että välillä tuntuu, että siihen hukkuu.

Oli sen päättymisen syy sitten mikä tahansa.

jelly

  • Vieras
Vs: Päättyneistä ihmissuhteista
« Vastaus #14 : 24.08.2016, 20:46 »
Ei sen pakko ole olla niin....asioista voi keskustella jos ovat solmussa...pahastikin ,unohdus ja anteeksi anto eivät ole ylimainostettua nekään.