Kirjoittaja Aihe: Kaappikansa kauhun vallassa  (Luettu 22289 kertaa)

DareDoll

  • Vieras
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #15 : 18.09.2016, 18:40 »
Juu ei, en ole semmoisessa elämäntilanteessa että olisin halunnut olla julkisesti kinky. Toiset ihmiset päättivät sen minun puolestani ja voin kertoa että se ei mennyt mukavasti ja satutti muitakin ihmisiä ympärilläni ihan riittävästi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja vaikka tekijät ja uhkailijat silloin tällöin tekemisiään katuvat, on se heidänkin elämäänsä vaikeuttanut tietyillä osa-alueilla. Hienoa silti että on ihmisiä, jotka ovat itse valinneet olevansa julkisesti pervoja, ja monillehan asia on ihan ammatinvalintakysymyskin. Mutta tosiaan sitä omaa kaapista tuloa on hyvä pohtia myös sen kaverin näkökulmasta, ja ehkä muutamaankin otteeseen ennenkuin lähtee avautumaan kylille asioistaan. Jos ei sitten ihan yksinään kinkyile.
Tulipas tästä negasävyinen viesti, mutta ihan vaan omiin kokemuksiin peilaten muita tuomitsematta.

klipklop

  • Vieras
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #16 : 18.09.2016, 18:55 »
Mulle kinkyily on seksiä ja seksihommat pidän omana tietonani. Tuskin siitä nyt maailmanloppua tulisi jos naamani vilahtaisi ko. asiayhteydessä joskus julkisesti tai joku tuttu saisi asiasta tietää; Mulla vaan ei ole mitään haluja julistaa intiimejä asioitani pitkin kyliä ja siksi viihdyn siellä kaapissa.

Sublicious

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 134
  • Edelleen matkalla narniaan...
  • Galleria
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #17 : 18.09.2016, 19:01 »
Mulle kinkyily on seksiä ja seksihommat pidän omana tietonani. Tuskin siitä nyt maailmanloppua tulisi jos naamani vilahtaisi ko. asiayhteydessä joskus julkisesti tai joku tuttu saisi asiasta tietää; Mulla vaan ei ole mitään haluja julistaa intiimejä asioitani pitkin kyliä ja siksi viihdyn siellä kaapissa.

Tämä oli kuin omalta näppikseltäni.
Jossain toisessa ketjussa olen jo kertalleen ihmetellytkin, että miten se seksuaalisuus liittyyn työntekoon...

MasterOpie

  • Vieras
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #18 : 18.09.2016, 19:12 »
Hieno teksti hienosta aiheesta. Hyvä pikkusisko.

Pervourani alun elin kaapissa tai ainakaan en turhaan kaappiani kenellekään esitellyt. Sittemmin jouduin käymään läpi melkoisen elatusriidan, jossa loppujen lopuksi pervouttani käsiteltiin jopa käräjillä. Jutun voit lukea tästä. Tämän koetuksen jälkeen en ole kovinkaan paljon enää jaksanut olla kaapissa enkä ole huolestunut jos pervoudestani esim. työkaverini tietävät. Minulla on kuitenkin kaksi tahoa joiden suhteen olen kaapissa ja toinen niistä on tyttäreni, ja toista en meinitse. Tyttäreni kuitenkin edellä linkitetystä syystä tietävät jotain, mutta se ei ole koskaan ollut heistä mitenkään kiinnostavaa, kuten ei vanhempien seksielämä kuulukkaan olla.

Edellä linkitetyn tapauksen jälkeen olen ollut pitämässä luentoja BDSM.stä yliopistossa ja väestöliitossa. Ollut useamman kerran haastattelussa radiossa ja ainakin kerran lehdessä. Seksimessuilla olen ollut Turun Baletin osastolla piiskaamassa ja ohi on kävellyt ja moikannut ainakin 5 työkaveria ja ottaen huomioon että meidän työmaalla on useampi sata työntekijää niin luulempa että aika moni näistä on kuullut minusta joitakin huhuja.

Itse koen tärkeäksi sen, että en hiero tekemisiäni ja olemisiani kenenkään kasvoille. Jos taas joku haluaa tulla hieromaan niitä minun kasvoille, niin tervetuloa. Olen sitä mitä olen ja ylpeä siitä. Ei minusta arjessa näe että olen sadisti ja dominoiva. Jos jotakuta oikeasti häiritsee se mitä teen minulle tärkeiden ja rakkaiden ihmisten kanssa intiimisti, niin en koe että se on ollenkaan minun ongelmani.

Omien kokemuksieni kautta koen kuitenkin, että aika moni on turhankin tiukasti kaapissaan. Enkä tarkoita tätä syyttävästi vaan, että maailma on viime vuosina muuttunut paljon. Minä olen kertonut kaikille läheisille vaniljaystävilleni mitä olen ihan siksi että pervous on kuitenkin iso osa minua. Kaikki kenelle olen sen kertonut ovat ottaneet asian todella hienosti vastaan.

Mutta silti jokaisen kuuluu kaapittaa ihan miten parhaaksi näkee.

- Karwis

Alexios

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1235
  • Truuhampster
  • Galleria
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #19 : 18.09.2016, 19:33 »
Täysin samaa mieltä Karwiksen kanssa.

kissa

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 874
  • start with my mind. touch me there first.
  • Galleria
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #20 : 18.09.2016, 19:33 »
Mä olen tykännyt Pikkusiskon tyylistä kirjoittaa, mutta tässä paistaa nyt vähän liikaa sellainen "skenetys", jonkinlainen ylimielisyys. Että julkikinkyt on oikeita ja kaapissa olevat huonompia. Annetaanko tässä taas kerran ohjeita oikeanlaiseen pervoiluun?  ;)

Itse keskustelen seksuaalisuudestani niiden kanssa, joiden kanssa muutenkin juttelen syvempiä. Muutama luotettava ystävä, pari perheenjäsentä. En koe tarpeelliseksi keskustella asiasta työpaikan kahvihuoneessa tai isäni ja äitini kanssa. Enkä varsinkaan lapsien kanssa.

Mutta kyllähän tästä pitäisi puhua ja jotenkin arkipäiväistää tätä pervoilua. Ihan jo sen takia, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä virkavallan puuttumista, jos vaikka jokin vahinko joskus sattuu. Koska vaikka kuinka olisi keskusteltu ja kyseessä olisi maailman kokeneimmat truumäästerit ja -subit, niin voi sattua ihan oikeasti, vahingossa. Silloin pitäisi olla mahdollisuus mennä ilman pelkoa lääkäriin. Ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että koska unohdin siinä sessionmäiskeessä seuraavan päivän gynekologiajan, niin kyllä minua pelotti ja hävetti mennä sinne pärs mustelmilla selittämään, että "vähän rajumpaa seksiä harrastan.." Minuun suhtauduttiin ymmärtäväisesti, mutta varmasti olisi ollut mahdollista myös toisenlainen suhtautuminen.

En tiedä koetaanko tällaista arkipäiväistämistä tarpeelliseksi. Mun mielestä se on.

pikkusisko

Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #21 : 18.09.2016, 19:37 »
Se, ettei alistu pelkäämään ja salaamaan, ei tarkoita sitä, että pitäisi painella turuille ja toreille kailottamaan miten ne on ne närhen munat. Julkikinkyillä on tietysti tärkeä rooli tienraivaajina, mutta isoja muutoksia voi rakentaa myös paljon pienemmistä palasista. On jo helvetin iso asia vain päättää, ettei suostu itseään piilottelemaan jos asia joskus tulee tavalla tai toisella esiin.

Asiat ovat tasan niin ongelmallisia ja outoja kuin niistä tehdään. Jos suhtautuu omaan kinkyyteensä luonnollisena ja täysin normaalina asiana eikä itse käyttäydy kuin se olisi rikos, se jättää muille hyvin vähän aseita mihinkään ihmisjahtiin. Aina löytyy paskapäitä jotka yrittävät tehdä toisten olemisen hankalaksi, niistä ei yhtä piirrettään piillottelemalla pääse.

Ei ole millään logiikalla perusteltua, että kukaan joutuu pelkäämään tulevansa syrjityksi tai huonosti kohdelluksi seksuaalisuutensa tähden. Siksi siihen ei minun mielestäni kerta kaikkiaan kannata suostua, allekirjoittaa omalla käytöksellään se soopa että kaappiin kinkyt kuuluvatkin. Seksuaalisuuteen totta tosiaan kuuluu paljon muutakin kuin pelkät panohommat. Niin ikään pervous on monelle paljon vinoja viettelyksiä suurempi kokonaisuus ja osa elämää, eikä sellaisen maton alle lakaiseminen ole kenellekään hyvästä.

Kaikki saavat tietysti tehdä omat valintansa. Minusta on vain aina surullista, kun ihmisten päätösten perusteena on pelko siitä, etteivät ne kelpaa sellaisena kuin ovat. Tässä asiassa ihailenkin Karwiksen asennetta suuresti, ja toivon että mahdollisimman moni muukin uskaltaisi lakata pelkäämästä  :love:

Guide-Master

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 949
  • En ole valmis, enkä toivo koskaan olevani valmis.
  • Galleria
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #22 : 18.09.2016, 20:35 »
Itse kun yleisesti käyn keskustelua seksuaalisuudesta, niin keskustelu pysyy asia pohjalla, jolloin myös seksuaalisuudesta voidaan puhua lineaarisesti, eikä näitä laatikoita tarvita. Olen monen ihmisen kanssa käynyt keskustelua siitä millaisia nautinnon lähteitä seksuaalisuudesta voi olla. On kummallista mitä keskustelu saa monessa aikaseksi, sillä he tajuavat joidenkin yksilöiden nauttivan nöyryyttämisestä ja kivusta enemmän tai hyvin tärkeänä osana kiiman nousua, että tajuavat näiden ymmärtävän itseään paremmin tätä kautta. Näissä keskusteluissa itse en ole kertonut olevan sadisti, sillä esitän asiat näille siitä kannalta mitä on laajentunut tieto omasta seksuaalisuudesta, jossa nimen oman seksuaalisuus on jatkumo.

Eli käyn keskustelua kinkeydestä, ilman että minun tarvitsee kertoa että itse olen seksuaaliselta suuntauksista pikkasen laajemmin katsova

Triss

  • Vieras
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #23 : 18.09.2016, 21:05 »
No-jaa, ei se piilottelu tai salailu välttämättä siitäkään johdu että pelkäisi ettei toiset hyväksy. Kaikki ei vaan halua jakaa yksityiselämää tai seksielämää ulkopuolisille niin miksi kinkyilyn suhteen pitäisi toimia toisin  :)

emi~

  • Vieras
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #24 : 18.09.2016, 21:43 »
Minä en edes ole varma olenko kaapissa vai enkö, eikä mulla ole sitä mitään erityistä tarvetta kelatakkaan. On totta en viitsisi siitä esim. vanhemmilleni kertoa, koska miksi haluaisin hämmentää heitä millään semmoisella asialla millä ei ole pakko. Tosin tuskinpa he siitä olisivat moksiskaan jos kertoisinkin.

Omassa työyhteisössäni seksuaaliset asiat eivät ole mikään tabu ja näitäkin asioita joskus sivutaan. Silloin intoudun kyllä mukaan keskusteluun. En niinkään Minä-lähtökohdasta, jaarittelemalla siitä, mitä itse olen kokenut tai olen ollut kokematta. Ajattelen samoin kun Guide, yleisellä tasolla ja asialinjalla voi puhua ihan huoletta. Sehän vaan osoittaa sen, että on kiinnostunut ja valveutunut yhteiskunnallisista -, terveydellisistä - tai vaikkapa psykologisista- asioista, mistä näkövinkkelistä sitä nyt katsookaan.

Itse olen semmoisella alalla työssä, että tämä voisi olla hyvä lyömäase riitatilanteissa. Siksi yritän käyttää tervettä varovaisuutta sen suhteen mitä kerron ja kenelle ja kenen seurassa käyttäydyn mitenkin. Ajattelen, että liika meuhkaaminen ja kovaan ääneen puhuminen omista asioista pikku paikkakunnalla, voi olla jopa työturvallisuusriski joissakin asioissa, niin myös tässäkin. Jos se tekee kaappilaiseksi, niin olkoot sitten niin.  :)

Maaria

  • Vieras
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #25 : 18.09.2016, 22:31 »
Mitä kaapissa oleminen tarkoittaa? Tai miten se määritellään?

Onko se sitä, ettei tuo seksuaalisuuttaan, oli se sitten mikä tahansa, julkiseksi. Minä elän mielelläni kaapissa, jos se on jotakin tuohon suuntaan.

Vai onko se sitä, että antaa ihmisten ymmärtää, että seksuaalisuus on noin suurinpiirtein sitä samaa kuin kaikilla muillakin? No, minä en tiedä, miten muut harrastavat seksiä, joten en oleta enkä siis pyri antamaan sellaista kuvaa tieten tahtoen, että "olen kuin ne muutkin".

Vai onko se kaapissa oleminen sitä, että kysyttäessä tai puheeksi tullessa jättää kertomatta yksityiskohtia? Jos joku oikeasti kiinnostuu seksielämästäni, niin mielelläni kerron, mutta hyvin hyvin harvaa kiinnostaa, miten minä harrastan seksiä.

Minusta on hienoa, että ihmiset, joille seksuaalisuus tai sen moninaiset muodot näyttelevät merkittävää osaa elämässä, saavat olla juuri niin avoimia seksuaalisuutensa kanssa kuin ovat. Jos on tarve tai syy, oli se sitten mikä tahansa, kertoa avoimesti tai olla piiloutumatta, niin se olkoon kaikkien oikeus. Olkoon elämä ja ihmiset suvaitsevaisia. Itse en halua ylipäätään tuoda seksuaalisuudestani mitään sen ihmeellisempää julki. En koe tarvetta.

tee_gee

Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #26 : 18.09.2016, 22:52 »
Itselläni "kinkyys" näkyy ehkä julkisesti vähän stereotyyppistä sosiaaliryhmäni edustajaa suvaitsevampana asennoitumisena seksuaalivähemmistöjä ja vähemmistöjen oikeuksien tasa-arvon puolesta puhumisena. Sitä on oppinut että kaikenlaiset jutut ihmisistä niitä nuppeja kääntelee ja olkoon niin. Ei sitä omaa asiaa tarvitse hieroa vasten toisen naamaa. Muuten pysyttelen aika vaiti, ellei sitten jostain syystä tutussa luotetussa porukassa tule väännettyä vitsiä aiheesta sellaiseen suuntaan, että josbkuulija kaiken summaa, tajuaa puhujan olevan vähän kallellaan. Jokunen mun ystäväni tietää, eivätkä jaksa välittää keskimäärin yhtään. Yksi on jopa ihan suoraan sanonut että oikein hieno homma sulle, mutten halua kuulla enempää. Se onkin varmaan se tavallisin suhtautuminen.
Tämänastisen elinaikani jäljemmällä puoliskolla olen päässyt tutustumaan perihämäläiseen kateuteen aikuispiirissä. Sen ilmentymisen yksi sivujuonne on juurikin toisten asioiden kaivelu ja rääpiminen kahvipöydissä surutta asianosaisen ollessa kuuloetäisyyden kantamattomissa. Juuri tällaiseksi kahvipullan ratoksi jauhamisen materiaaliksi en halua harrastuksieni tai kiinnostuksen kohteideni erityisemmin päätyvän, koska yleisen turhan taivastelun lisäksi niihin liitetään vielä henkilöllisyys. Toisaalta, tyhjääkin jauhavilla myllyillä pitää olla ruumenia.

Kettu vinossa

  • Vieras
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #27 : 19.09.2016, 00:39 »
Ei minua kiinnosta muiden ihmisten vaniljaiset tai kinkyiset seksikertomukset työpaikoilla, joten toivottavasti ei itsekään tarvitse vastailla koskaan muiden seksikyselyihin. Alapäähuumori on toki OK, mutta itseään koskevat seksijutut jokainen pitäköön töissä itsellään. Lisäksi moni fetissini on semmoinen, josta saattaisi väärin ymmärrettynä tulla kalossinkuva persieeseen firmasta kuin firmasta.

Tästä tuli mieleen se, että monilla työpaikoilla on melko yleistä keskustella puolisoista ja muista perheenjäsenistä. Siksi  toisinaan mietityttää normaalista poikkeavat ihmissuhdemuodot, että mitä niistä voi kertoa. Joillakin kun on monia ja tärkeitä sessiokumppaneita, tai jopa useita seurustelusuhteita. Itselläkin on kaksi seurustelukumppania. Siinä mielessä tuntuu pahalta joskus valehdella, että on menossa lomalla "tapaamaan yhtä nettituttua", kun tekisi mieli sanoa että menee tapaamaan toista kumppania. Ilman että muut katsoisivat kummastuneina ja esittäisivät kiusallisia lisäkysymyksiä. Tai leimaisivat sen takia ihan pervoksi. Ehkä parinkymmenen vuoden päästä alkaa olemaan useimmille itsestäänselvyys että kaikki eivät seurustele vastakkaisen sukupuolen kanssa - ehkä sen jälkeen valtavirta voisi alkaa totuttautumaan ideaan polysuhteista.

Isrika

  • Baariruusu
  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2687
  • Read the fucking manual.
  • Galleria
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #28 : 19.09.2016, 02:38 »
Seksuaalisuus ja sen ilmentymät on niin iso osa mua ja mun elämää, että en halua, enkä pysty olla täysin kaapissa.

Iso osa kavereista tietää, että olen vähän vino. Osa tietää, että olen paljonkin. Vastaan jos minulta kysytään, oli se asia sitten mikä vaan, lempiväristä aina parhaaseen seksikokemukseen. Kavereiden kanssa, myös vaniljoiden, tulee puhuttua paljon seksistä, joskus jaetaan kokemuksiakin ja silloin kerron pintaraapaisuja.

Mutta se, miten se tulee "ulkopuolisillekin" julki, on mun kuvat. Harrastan valokuvausta, suoritan ammatti-tutkintoa alalle. Tottakai kuvissa aiheina on usein itseä kiinnostavat asiat. Yksikään opiskelutoveri edes ei pidä mua mitenkään kamalana tai vaarallisena tai vastaavaa. Tai no, ehkä vähän outona ja poikkeavana, ja kyllä, pervona. Se ei aiheuta kuitenkaan mitään ongelmaa. Mä pystyn puhua näistä piirteistä samoin, kuin muut puhuvat työpäivästään. Olen vastaillut heidän kysymyksiinsä kun niitä on esitetty. Onpa sieltä tarttunut matkaan pari muutakin kuvaajaa, jotka on innostunut ja kiinnostunut kuvaamaan samanlaisia settejä kuin minä, vaikka eivät "skenessä" mukana olekaan.

Omien kokemusten pohjalta väittäisin, että ihmiset peilaavat asiaa enemmän tämän pervon, asiasta puhuvan/kertovan, asenteen mukaisesti. Jos asiasta puhuu neutraaliin sävyyn ja vastailee avoimesti, on vastaanottokin ihan erilainen kuin tilanteessa, jossa asiasta kertova on vähän häpeissään ja ujostellen ja vaikeana. Varmasti takana päin jotain kauhisteluja tapahtuu, mutta niitä nyt tapahtuu ihan kaikista asioista vaatetuksesta lähtien. Ihmiset jauhaa paskaa aina, mutta entä sitten? Normaalit, terveälyiset ihmiset kyllästyvät siihen alle vartissa ja vaihtavat toiseen asiaan.

Jokainen pysyköön kaapissaan jos niin haluavat, mutta itse olen muutaman kerran saanut kauhisteluja siitä, kuinka avoin itse olen. Ei sekään mielestäni oikein ole. Minä en ole ketään kaapista repimässä ulos, niin toivon ettei yksikään kanssapervo yritä sulloa minua sinne kaappiin.

Chmlnidae

  • Vieras
Vs: Kaappikansa kauhun vallassa
« Vastaus #29 : 19.09.2016, 08:14 »
Tärkeä aihe.
Oma mielipiteeni on että paljon negatiivista, myös tällä palstalla, liittyy siihen että tämä seksuaalisuus eri variaatioineen kuuluu niin isosti kaappiin aihealueeltaan.
Ja sen enempää pikkusiskon hienoon avaukseen romaania lisäämättä - vaikka miettinyt ja pyöritellyt asiaa vuosikausia omassa päässäni olenkin ja vähän jutellutkin joidenkin kanssa - sanoisin että sota ei yhtä miestä kaipaa, ei useampaakaan. Mutta tärkeätä on/olisi että niin ymmärrys kuin hyväksyntä lisääntyisi ja aihepiirin asiat normalisoituisivat. Ja paras, ellei jopa ainoa, tie siihen on yksilö. Yksilö kerrallaan omassa kokonaisessa elämässään. Yhä enenevässä määrin.
Eikä se tarkoita sitä että intiimiasioita levitellään työpaikan tai paikallisen marttakerhon pullakahvikeskusteluissa.