Kirjoittaja Aihe: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon  (Luettu 12065 kertaa)

Viridian

Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #30 : 01.08.2017, 12:31 »
Puuh. Jos ei kolumnin aihe miellytä, niin voi ihan vapaasti ottaa paikkani kolumnistina ja kirjoitella omin pikkukätösin sitten vähemmän hassuja tekstejä.
Mitä ihmettä sie riehut? Kolumnit ei ole pyhiä tekstejä, joiden tarkoitus on saada seurakunta hymisemään kuorossa ylistystä tekstin kirjoittajalle.

Vai ovatko nykyään, ties vaikka olisivatkin, onhan homma muutenkin muuttunut, jos kuka tahansa voi vapaasti tulla kolumnistin nikin alla parantelemaan julistuksen tasoa.

Itse olen kuvitellut, että edes artikkelien puolella ei keskustelua asian eri puolista ja mielipiteistä ole kielletty. Eikä tuota riehumista aloittajan puolelta ole sitäkään kielletty, kunhan ihmettelen.

Vir

Pip

Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #31 : 01.08.2017, 12:34 »
Pitkään tässä mietin, josko avautuisin pidemmän kautta, mutta taidan vain tyytyä toteamaan: Suhteessa ollaan yksilöitä, joten jokainen suhde on yksilöllinen, eikä siihen tai sen loppumiseen voi olla minkäänlaisia yleisohjeita. Hyviä nuo ohjenuorat on, mutta kun eivät sovellu kaikkiin suhteiden loppumisiin.

Isrika

  • Baariruusu
  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2687
  • Read the fucking manual.
  • Galleria
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #32 : 01.08.2017, 14:37 »
Olisiko reilua olla myös lempeä sitä jättäjää kohtaan?

Periaatteessa olisihan se reilua, mutta toisaalta kuka täällä niin pyhimys olisi ja niin tekisi ja kääntäisi myös toisen posken.

Ei sitä toista poskea tarvitse kääntää, jos huomioi myös sitä jättäjää. Joskus jättäjällekin suhteen päättäminen saattaa olla hyvin vaikea tilanne. Kaikki ei myöskään ongelmatilanteissa osaa kommunikoida yhtä hyvin kuin muuten. Tai jätetyn reaktiot saa jättäjän sulkeutumaan. Jos jätetty räjähtää silmille heti, siinä voi olla jättäjän hankala edes yrittää osoittaa empatiaa tai kertoa syitään.

Joten komppaan Pipiä.
Suhteessa ollaan yksilöitä, joten jokainen suhde on yksilöllinen, eikä siihen tai sen loppumiseen voi olla minkäänlaisia yleisohjeita. Hyviä nuo ohjenuorat on, mutta kun eivät sovellu kaikkiin suhteiden loppumisiin.

Niin suhteet kuin erotkin ovat yksilöllisiä. Jos jättäjän halutaan huomioitavan tiettyjä asioita, tulisi myös jätetyn vähintäänkin yrittää huomioida itse samat asiat.
Poikkeuksia tietty aina on, esim parisuhdeväkivalta jne, jossa tuokaan ei päde, mutta joskus asioita pitäisi tulkita myös ihan vaan asioina, ei pelkästään mennä sen tunnereaktion perusteella.
Itse olen noudattanut tätä kaikissa tilanteissa, paitsi yhdessä jossa henkilö räjähti silmille loukkaantumisensa kanssa, eikä suostunut edes kuuntelemaan järkipuhetta. Hän on existäni ainoa, jonka kanssa en pysty enkä halua olla nykypäivänä tekemisissä.

Meeri

  • tuhma hauva
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 4502
  • Galleria
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #33 : 01.08.2017, 15:39 »
Omia epäsuosittuja mielipiteitäni eroista.
Minusta jättäjällä ei ole mitään velvollisuutta kuunnella toisen tunnekuohuja tai selitellä päätöstään. Jos minut jätetään, niin haluanko vielä päälle päätteeksi kuulla olevani paska ihminen, tai luetteloa vioistani ? No en. Siitä on hyötyä suhteen aikana, mutta ei enää silloin kun toinen on jättämispäätöksensä tehnyt. Pahimmassa tapauksessa tuosta tilanne jatkuisi vaan niin, että alkaisin anelemaan toisen edessä "lupaan muuttua" tms. skeidalla, mistä päästään sitten on-off suhteiden ihanuuteen.
Ei se jättäjäkään yleensä enää halua pyöritellä veistä haavassa, vaan syitä inttäessä helpompi päätyä sanomaan "kasvoimme erillemme" tyyppinen fraasi.
Eli mielestäni kukaan ei ole velvollinen selittelemään toiselle yhtään mitää. En ymmärrä keittiöpsykologia tyylistä asioiden yli-analysointia ja vatvomista, se ei hyödytä ketään. Sen sijaan asian hyväksyminen ja elämän jatkaminen on hyödyllisempää. Jättäjääkin voisi sen verran kunnoittaa ettei ala kyseenalaistamaan hänen päätöstään tai inttämään syitä. Kummallakin on kuitenkin yhtäläinen oikeus päättää suhde, eikä sitä tarvitse selitellä.
Mitä sitten tuee txtarilla, meseviestillä tms. tyyppisellä ratkaisulla eroamiseen. Niin, ihannemaailmassahan erosta pystyisi keskustella asiallisesti, halata ja jatkaa kumpikin matkaansa. Jätetyksi tullut ihminen vaan ei yleensä käyttäydy niin, kun mielen valtaa katkeruus, pettymys, ehkä jopa hetkellinen vihakin. Jotka tietenkin on ihan normaaleja tunnereaktioita siinä tilanteessa jos on vielä tunteita jättäjää kohtaan.
Päätös on rankka jättäjällekin, eikä hän varmaan halua kimppuunsa raivohullua, inttäjää tai jalassa roikkujaa. Siksi minusta on ihan ok jättää toinen lyhyellä viestillä , jos se siinä tilanteessa kaikki olosuhteet huomioon ottaen on ainoa järkevä ratkaisu.

Tämä ei nyt ole kritiikkiä kolumnia tai kolumnistia kohtaan, sanotaan nyt vielä se. Kolumni oli hyvä ja siinä annetut neuvot on varmasti toimivia useammille.

Ms. M

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2966
  • An' I don't give a damn 'bout my bad reputation.
  • Galleria
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #34 : 01.08.2017, 16:07 »
Puuh. Jos ei kolumnin aihe miellytä, niin voi ihan vapaasti ottaa paikkani kolumnistina ja kirjoitella omin pikkukätösin sitten vähemmän hassuja tekstejä.
Mitä ihmettä sie riehut? Kolumnit ei ole pyhiä tekstejä, joiden tarkoitus on saada seurakunta hymisemään kuorossa ylistystä tekstin kirjoittajalle.

Vai ovatko nykyään, ties vaikka olisivatkin, onhan homma muutenkin muuttunut, jos kuka tahansa voi vapaasti tulla kolumnistin nikin alla parantelemaan julistuksen tasoa.

Itse olen kuvitellut, että edes artikkelien puolella ei keskustelua asian eri puolista ja mielipiteistä ole kielletty. Eikä tuota riehumista aloittajan puolelta ole sitäkään kielletty, kunhan ihmettelen.

Vir

Eivät ole pyhiä tekstejä. Ihan vapaasti saa kritisoida tekstiä. Ilmoitin vain, että jos aihevalintani ovat hassuja niin voi itse kirjoittaa jostain itselleen tärkeämmästä.

Kolumni on tekstinä henkilökohtainen näkökulma ajankohtaiseen aiheeseen. Koska en halua sotkea politiikkaa tai maailmantilannetta BDSM:n kanssa, kirjoitan omassa elämässäni olevista ajankohtaisista asioista. Kolumni sisältää usein sarkasmia tai piikittelyä, tosin omissa teksteissäni olen pyrkinyt ottamaan pehmeämmän linjan. Ehkei pitäisi.

My point being, jos tekstini ovat aihevalinnoiltaan hassuja, voi ryhtyä itse kolumnistiksi. Kirjoittaa ilmaiseksi tekstejä kaikkien kritisoitaviksi. Ottaa vastaan ylistyksen ja paskasateen.

telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #35 : 01.08.2017, 16:38 »
Mitähän ihmettä tässä oikein tapahtuu, ainakin minun vanhoihin silmiini keskustelu on ollut tosi asiallista ja aiheeseen liittyvää. Kukaan ei ole kritisoinut kirjoittajaa tai aihetta sinänsä?

Huomauttaisin kuitenkin tähän väliin että eroamisia voidaan myös hoitaa ihan fiksusti, yhteisillä sopimuksilla ja ilman "jättäjää" tai "jätettyä". Mikä ei tietenkään tee tyhjäksi tässä mainittuja hyviä neuvoja...

mustepullo

  • Vieras
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #36 : 01.08.2017, 16:53 »
Omia epäsuosittuja mielipiteitäni eroista.
Minusta jättäjällä ei ole mitään velvollisuutta kuunnella toisen tunnekuohuja tai selitellä päätöstään. Jos minut jätetään, niin haluanko vielä päälle päätteeksi kuulla olevani paska ihminen, tai luetteloa vioistani ? No en. Siitä on hyötyä suhteen aikana, mutta ei enää silloin kun toinen on jättämispäätöksensä tehnyt. Pahimmassa tapauksessa tuosta tilanne jatkuisi vaan niin, että alkaisin anelemaan toisen edessä "lupaan muuttua" tms. skeidalla, mistä päästään sitten on-off suhteiden ihanuuteen.
Ei se jättäjäkään yleensä enää halua pyöritellä veistä haavassa, vaan syitä inttäessä helpompi päätyä sanomaan "kasvoimme erillemme" tyyppinen fraasi.
Eli mielestäni kukaan ei ole velvollinen selittelemään toiselle yhtään mitää. En ymmärrä keittiöpsykologia tyylistä asioiden yli-analysointia ja vatvomista, se ei hyödytä ketään. Sen sijaan asian hyväksyminen ja elämän jatkaminen on hyödyllisempää. Jättäjääkin voisi sen verran kunnoittaa ettei ala kyseenalaistamaan hänen päätöstään tai inttämään syitä. Kummallakin on kuitenkin yhtäläinen oikeus päättää suhde, eikä sitä tarvitse selitellä.
Mitä sitten tuee txtarilla, meseviestillä tms. tyyppisellä ratkaisulla eroamiseen. Niin, ihannemaailmassahan erosta pystyisi keskustella asiallisesti, halata ja jatkaa kumpikin matkaansa. Jätetyksi tullut ihminen vaan ei yleensä käyttäydy niin, kun mielen valtaa katkeruus, pettymys, ehkä jopa hetkellinen vihakin. Jotka tietenkin on ihan normaaleja tunnereaktioita siinä tilanteessa jos on vielä tunteita jättäjää kohtaan.
Päätös on rankka jättäjällekin, eikä hän varmaan halua kimppuunsa raivohullua, inttäjää tai jalassa roikkujaa. Siksi minusta on ihan ok jättää toinen lyhyellä viestillä , jos se siinä tilanteessa kaikki olosuhteet huomioon ottaen on ainoa järkevä ratkaisu.

Tämä ei nyt ole kritiikkiä kolumnia tai kolumnistia kohtaan, sanotaan nyt vielä se. Kolumni oli hyvä ja siinä annetut neuvot on varmasti toimivia useammille.

Sekä jättäjän että jätetyn roolissa olleena olen aika samoilla linjoilla. Ero on yleensä kamala kokemus eikä sitä kovin paljon pysty pehmentämään, vaikka puhuisi ja analysoisi kuinka.

Itse en myöskään arvota kasvokkain jättämistä automaattisesti kaikkein parhaaksi ja inhimillisimmäksi ja tekstarijättämistä huonoksi. Ensinnäkin kasvokkain jättäminen on mahdollista mokata paikan valinnalla - itseni on jätetty julkisella/semijulkisella paikalla, ja se jos jokin tuntuu julmalta. Toiseksi, jos kyseisessä suhteessa on tavattu harvakseltaan, tulee aika typerä olo kun tajuaa, että ilolla odotettu ja valmistauduttu tapaaminen onkin omistettu erolle. Mieluummin ehkä olisin kuullut asiasta silloin viikko sitten, kun toinen osapuoli tuli ratkaisuunsa. Kolmanneksi, on asioita joiden on tärkeintä ylipäänsä tulla sanotuksi, halu päättää suhde on tällainen. Ei ole kenenkään etu, että toimimaton suhde vain kituuttaa eteenpäin, koska toinen ei saa sanottua erohalujaan ääneen.

Edit: Toinen kappale ei sinänsä ole suoraa kommenttia kolumniin tai keskusteluun, vaan enemmänkin omia pohdintojani, omiin kokemuksiin perustuen.

Ailouna

  • Smurffit
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 821
  • Galleria
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #37 : 01.08.2017, 21:32 »
Raastavinta eroissa taitaa olla itsesyytökset, joissa voi velloa pitkänkin aikaan. Oman pään sisällä sanotaan kuitenkin ne julmimmat asiat. Ja tämä ihan siitä riippumatta loppuiko suhde omasta aloitteesta vai ei. Koitetaan siis olla lempeitä toisille, mutta myös itselle.

rRoxi

  • Vieras
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #38 : 01.08.2017, 22:01 »
Minusta jättäjällä ei ole mitään velvollisuutta kuunnella toisen tunnekuohuja tai selitellä päätöstään. Jos minut jätetään, niin haluanko vielä päälle päätteeksi kuulla olevani paska ihminen, tai luetteloa vioistani ? No en. Siitä on hyötyä suhteen aikana, mutta ei enää silloin kun toinen on jättämispäätöksensä tehnyt. Pahimmassa tapauksessa tuosta tilanne jatkuisi vaan niin, että alkaisin anelemaan toisen edessä "lupaan muuttua" tms. skeidalla, mistä päästään sitten on-off suhteiden ihanuuteen.
Niin joo, kaikki ihmiset eivätkä suhteet eivät ole terveitä. Itse en tiedä, miksi ihmeessä olisin
toiminut noin, luetellut vikoja ihmisestä jota arvostin ja arvostan tai alkanut ruikuttamaan kun faktat olivat mitä olivat? (Kirjoitin tähän ketjuun aiemmin, sivulla 1.)




Rotikka

  • Vieras
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #39 : 02.08.2017, 01:12 »
Omia epäsuosittuja mielipiteitäni eroista.
Minusta jättäjällä ei ole mitään velvollisuutta kuunnella toisen tunnekuohuja tai selitellä päätöstään.
Eri mieltä tästä. Meillä on velvollisuus olla inhimillisiä toisiamme kohtaan eli eroa ei voi hoitaa tyylliin "Kasvoimme erillemme, heippa!". Sellaisesta on ihmisiä joutunut suoraan lataamoon ja on traumana verrattavissa läheisen ihmisen yllättävään kuolemaan. Tuollainen käytös on epäkypsää, vastuutonta ja tiivistettynä *usipäistä. Syiden hakeminen ja asioista keskustelu ovat luonnollisia tarpeita jotka auttavat pääsemään eteenpäin.

Tietysti jokainen ero ja ihminen on erilainen ja joskus onkin parempi lähteä eri suuntiin ja nopeasti.

Pip

Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #40 : 02.08.2017, 01:21 »
Raastavinta eroissa taitaa olla itsesyytökset, joissa voi velloa pitkänkin aikaan. Oman pään sisällä sanotaan kuitenkin ne julmimmat asiat. Ja tämä ihan siitä riippumatta loppuiko suhde omasta aloitteesta vai ei. Koitetaan siis olla lempeitä toisille, mutta myös itselle.
Tämä, sekä jätettynä, että jättäjänä.

Bossman

  • Turun Baletti
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 170
  • In Boss we trust
  • Galleria
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #41 : 02.08.2017, 01:44 »
Aiempien kertojen, jolloin sain kuulla kunniattomuuteni kuukausi- ellei vuosikaupalla, sijaan
viimeksi minut jätettiin muutamalla lauseella, joista ei oikeastaan paljastunut mitään konkreettista.
Paitsi tietysti se perusviesti.

Voisi ajatella jotta vaihtelu virkistää, mutta tiedä häntä. Olihan se tavallaan vähemmän kuluttavaa.

Sigmamies

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1019
  • Sanansa mittainen kusipää
  • Galleria
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #42 : 03.08.2017, 09:21 »
Minusta jättäjällä ei ole mitään velvollisuutta kuunnella toisen tunnekuohuja tai selitellä päätöstään. Jos minut jätetään, niin haluanko vielä päälle päätteeksi kuulla olevani paska ihminen, tai luetteloa vioistani ? No en. Siitä on hyötyä suhteen aikana, mutta ei enää silloin kun toinen on jättämispäätöksensä tehnyt. Pahimmassa tapauksessa tuosta tilanne jatkuisi vaan niin, että alkaisin anelemaan toisen edessä "lupaan muuttua" tms. skeidalla, mistä päästään sitten on-off suhteiden ihanuuteen.
Niin joo, kaikki ihmiset eivätkä suhteet eivät ole terveitä. Itse en tiedä, miksi ihmeessä olisin
toiminut noin, luetellut vikoja ihmisestä jota arvostin ja arvostan tai alkanut ruikuttamaan kun faktat olivat mitä olivat? (Kirjoitin tähän ketjuun aiemmin, sivulla 1.)

Aika kylmää luetella vikoja ihmisestä josta tykkää/on tykännyt.
Jännää kun yhessäkään exässä näe vieläkään yhtään vikaa :)
Paljon kivempaa erota niin että vielä viimeisellä kerrallakin kaikki on lähes kuin aina ennenkin vaikka silittelyä ja syliä onkin tuplamäärä :P
Se tunne kun erotessa molemmat kiittää toisiaan kaikesta vilpittömästi ja toivottaa hyvää jatkoa on jotain mitä ei voi sanoin ees kuvata :) 


D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 721
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #43 : 02.09.2017, 21:11 »
Kiitos tästä, Ms. M. Sinun täytyy olla Hyvä Ihminen.

Me ihmiset olemme erilaisia olentoja. Myös hyvikset eroavat toisistaan. Joskus voi sattua niin paljon, että kaiken yhteydenpidon katkaisu voi olla itselle se siedettävin ratkaisu selviytyä erosta. Toki ulkoisesti selkein ero on empaattisen, tunnetasolla yhteen kasvaneen ja muita lähinnä välineenä käyttävän narsistin välillä.

Oma onneni on, että viehätyn empaattisista naisista, mikä on näkynyt myös erohetkillä. Toki myös empaattinen henkilö voi käyttäytyä rumasti, eikä yliherkkyydestä ole kriisin hetkillä kuin haittaa. Arvostan avointa kommunikointia, niinpä rakentava keskustelu ennen suhteen päätöspistettä on se, mitä itse toivon niin itseltä kuin toiselta.

Itselläni ei ole kokemuksia ystävyydestä parisuhteen jälkeen, sillä en suostu yksipuolisiin suhteisiin. BDSM-suhde tai ei, niin näen heti eron jälkeen edessäni ensisijaisesti naisen. Ja jos en ole toiselle ensisijaisesti mies, niin tällöin minusta ei saa myöskään ystävää, isähahmoa, terapeuttia taikka hengenvartijaa.

Elämääni on mahtunut eroja laidasta laitaan. Aina ei onnistu toimimaan täydellisesti, mutta listamasi kohdat ovat minusta hieno tavoite.

Tulenkantaja

  • Vieras
Vs: 10 kohtaa onnistuneeseen eroon
« Vastaus #44 : 02.09.2017, 21:29 »
Mikä tahansa pari- tai ihmissuhteen loppuminen merkitsee aina katkeruuden, riittämättömyyden ja pahimassa tapauksessa vihan tunteita, sekä itseään että toista kohtaan. Ei sellaisessa mielentilassa aina pysty antamaan tarpeeksi tilaa rationaaliselle ajattelulle ja tilanteen ymmärtämiselle, joten joskus erehtyy tunnekuohuissaan laukomaan toiselle osapuolelle laidasta laitaan hölmöyksiä ja solvauksia ja pitämään toista pahana ihmisenä, mitä tietysti katuu ja häpeää jälkeenpäin kun tajuaa, kuinka irrallaan ne mielikuvat olivatkaan todellisuudesta. Tärkeintä on oivaltaa kuitenkin, että katkeruus ja kaikki muutkin negatiiviset ja lamauttavat tunnot, jotka erohetkellä kumpuavat esille, häivettyvät ajan myötä pois. Eivät ne viivy mielessä ikuisesti, kun muu elämä vaatii huomiota.