Kirjoittaja Aihe: Pysyviä jälkiä?  (Luettu 6699 kertaa)

lemmikki

Vs: Pysyviä jälkiä?
« Vastaus #15 : 15.07.2018, 02:29 »
Haavojen tuulettamisella tarkoitin lähinnä sitä, että ehkä kaikkea ei ole syytä piilottaa kuoren alle. Liimailu onkin sit oma prosessinsa. Laastari, pikaliimaa vai perusteellinen tikkaus?

Mutta erojen syyt voivat olla moninaisia. Jos jälkikäteen näkee suhteen huonona, vahingollisena itselleen, pelkää ehkä joutuvansa kokemaan saman uudestaan. Jos on lähinnä kauniita muistoja. Vihasta vapaata kipua. Onko silloin lopulta kovinkaan eri tilanteessa?

Kivulla ja surulla on tapana parantua ajan kanssa. Toiset jäävät siihen kiinni.

Minua mietitytti lähinnä se, miten jokin tällainen voi vaikuttaa kinky-identiteettiin? Tässäkin ketjussa on mainittu, miten on voinut ammentaa itsensä tyhjäksi suhteessa. Tai joutunut opettelemaan vaikka alistumaan uudestaan? Kuinka hämäräksi voi jäädä käsitys siitä, mikä osa kinkyn identiteettiä on parisuhteen toisesta osapuolesta riippuvaista ja mikä taas sitä ominta itseään? Vapaus kokeilla uutta. Vaikeus päästää joku uusi ihminen edellisen paikalle. Kipu, joka voisi aktivoitua, kun joku tekee sinun kanssasi asioita, joista opit nauttimaan päättyneessä suhteessa. Onko joku joutunut toteamaan, että ei enää voi pyrkiä esimerkiksi valtasuhteeseen, koska edellisen päättyminen on jättänyt niin pysyviä jälkiä?

Välillä kuulee heittoja siitä, miten dommet ovat usein vittuuntuneita subeja. Ehkä kyse voikin vittuuntumisen sijaan olla siitä, ettei usko voivansa alistua kenellekään muulle? Ei halua antaa sille tilaisuutta.

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 721
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Pysyviä jälkiä?
« Vastaus #16 : 15.07.2018, 14:18 »
Tuskinpa se se kinkyn identiteettiä miksikään muuta, mikäli eron jälkeen tahtoo enemmänkin halata. Identiteetti on niin paljon syvempi asia kuin mieliala tai ensisijaiset tarpeet.

Itse olen ollut erään raskaan eron jälkeen niin väsynyt, että päätin olla ilman naista puoli vuotta. Ja kun se tuntui niin hyvältä, niin olin tuon jälkeen seuraavat puoli vuotta. Mutta eipä se minun identiteettiä miksikään muuttanut, sillä olin vain väsynyt ja itselleni rehellinen siitä. Se valta-asetelmista kiihottuva, monogaminen minä oli edelleen siinä syvällä.

Ihmissuhteisiin kannattaa lähteä, kun on valmis. Ja se edellyttää sitä, että on itselle rehellinen ja toteaa valmiuden itse. Mikä tulee identiteettiin, niin ei se eron jälkeen taianomaisesti esiin pompsahda, jos on ollut hukassa jo ennen suhdetta. Sen työstäminen on työtä, jota toiselle ei voi ulkoista.

Itse olen ajautunut elämäni aikana pariin otteeseen laastariksi. Kenties sitä toista osapuolta osaisi arvostaa enemmän, mikäli ei kokisi itseä suhteen jälkeen välineeksi.

Peloissa ei ole mitään vikaa, sillä siellä ne nyt vain ovat. Ongelmaksi tilanne muuttuu vasta, kun ne jättää työstämättä tai pyrkii ulkoistamaan ongelman toiselle osapuolelle.  Vasta pelkojen työstön jälkeen (mikäli tuntee sen) voi sanoa olevan valmis. Tällöin jättää tuomatta edellisen suhteen painolastia seuraavaan suhteeseen.

Summa summarum: Elämä on liian lyhyt elääkseen valheessa ja pelossa. Sitä vain toivoo tajuavan ennen viimeisiä päiviä.

Kinkykundi

Vs: Pysyviä jälkiä?
« Vastaus #17 : 15.07.2018, 16:42 »
Haavojen tuulettamisella tarkoitin lähinnä sitä, että ehkä kaikkea ei ole syytä piilottaa kuoren alle. Liimailu onkin sit oma prosessinsa. Laastari, pikaliimaa vai perusteellinen tikkaus?

Mutta erojen syyt voivat olla moninaisia. Jos jälkikäteen näkee suhteen huonona, vahingollisena itselleen, pelkää ehkä joutuvansa kokemaan saman uudestaan. Jos on lähinnä kauniita muistoja. Vihasta vapaata kipua. Onko silloin lopulta kovinkaan eri tilanteessa?

Kivulla ja surulla on tapana parantua ajan kanssa. Toiset jäävät siihen kiinni.

Minua mietitytti lähinnä se, miten jokin tällainen voi vaikuttaa kinky-identiteettiin? Tässäkin ketjussa on mainittu, miten on voinut ammentaa itsensä tyhjäksi suhteessa. Tai joutunut opettelemaan vaikka alistumaan uudestaan? Kuinka hämäräksi voi jäädä käsitys siitä, mikä osa kinkyn identiteettiä on parisuhteen toisesta osapuolesta riippuvaista ja mikä taas sitä ominta itseään? Vapaus kokeilla uutta. Vaikeus päästää joku uusi ihminen edellisen paikalle. Kipu, joka voisi aktivoitua, kun joku tekee sinun kanssasi asioita, joista opit nauttimaan päättyneessä suhteessa. Onko joku joutunut toteamaan, että ei enää voi pyrkiä esimerkiksi valtasuhteeseen, koska edellisen päättyminen on jättänyt niin pysyviä jälkiä?

Välillä kuulee heittoja siitä, miten dommet ovat usein vittuuntuneita subeja. Ehkä kyse voikin vittuuntumisen sijaan olla siitä, ettei usko voivansa alistua kenellekään muulle? Ei halua antaa sille tilaisuutta.

Itsehän olen tässä päättämässä pitkää vanilja-with-twist -suhdetta. Siinä mielessä ero ei suoraan koske BDSM-leikeistä kiihottuvaa identiteettiäni - mutta parisuhteen aikana aloimme leikittelemään ajatuksilla valtaleikeistä missä parisuhteen ulkopuolisiakin olisi mukana.

Nyt taas tuntuu mahdottomalta ajatukselta löytää kumppania kenen kanssa näitä leikkejä voisi harrastaa, tai ei nyt niinkään fyysisessä mielessä, mutta henkisellä tasolla niin lähelle pääseminen, että siitä saa oikeita kiksejä, ja luottamuksen rakentaminen niin, että niitä voisi rauhassa harrastaa vie kuitenkin hyvin pitkään.

scar

  • Vieras
Vs: Pysyviä jälkiä?
« Vastaus #18 : 16.07.2018, 00:25 »
Keskusteluun viitaten ja mitä mieleen siitä juolahti:

Hajatelmoinut,että onko parisuhteet kaiken sen vaivan,riidan ja draaman  arvoisia. Paneminen saattaa olla hieman yliarvostettua,että se ei voi olla ainut syy lähteä tuohon loputtomaan suohon rämpimään,olkoonkin että "suo,kuokka ja Jussi ",suomisisulla etiäpäin..alkuhuuman jälkeen itkua ja hammastenkiristelyä,loputtomia avautumisia ystäville, että kuinka kaikki mättää ja tuntuu niin pahalta..(huomaa tässä pieni huumorinkukkanen myös) ;D

Kinkykundi

Vs: Pysyviä jälkiä?
« Vastaus #19 : 16.07.2018, 01:51 »
Keskusteluun viitaten ja mitä mieleen siitä juolahti:

Hajatelmoinut,että onko parisuhteet kaiken sen vaivan,riidan ja draaman  arvoisia.

On.

Paneminen saattaa olla hieman yliarvostettua,että se ei voi olla ainut syy lähteä tuohon loputtomaan suohon rämpimään,olkoonkin että "suo,kuokka ja Jussi ",suomisisulla etiäpäin..alkuhuuman jälkeen itkua ja hammastenkiristelyä,loputtomia avautumisia ystäville, että kuinka kaikki mättää ja tuntuu niin pahalta..(huomaa tässä pieni huumorinkukkanen myös) ;D

Ei paneminen tietenkään ole se ainut syy, vaan kuten kaikessa muussakin, niin parisuhteet perustuvat tietenkin henkiseen tasoon. Suhde mikä perustuu pelkkään panemiseen on tietenkin seksisuhde.

scar

  • Vieras
Vs: Pysyviä jälkiä?
« Vastaus #20 : 16.07.2018, 03:28 »

Ok.
(Voimia muuten prosessiin)

Kinkykundi

Vs: Pysyviä jälkiä?
« Vastaus #21 : 16.07.2018, 09:03 »

Kiitos.