Kirjoittaja Aihe: Muutoksen (perä)tuulet  (Luettu 5764 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Muutoksen (perä)tuulet
« : 30.12.2017, 21:13 »
Uutta vuotta pukkaa.

Ja uuden vuoden myötä toki uusia (perä)tuulia Baarille. BDSM-baari ry perustettiin joulukuussa pikkujoulujen yhteydessä (jossa EI nähty Meerin tissejä, perkele, toim. huom.) ja Baari siirettiin uudelle hostingille. Tehoa on, joten teknisesti Baarin tulevaisuus näyttää valoisalta.

Näin teknisen ylläpidon näkökulmasta Baarin siirto meni.. kohtalaisesti. Aikaa käytettiin muutamana yönä pikkutunneille, mutta riittävä ennakointi ja kehitysympäristössä testaaminen estivät pahimmat perseilyt. Siirron yhteydessä Baarin vanhaan koodiin vuosien mittaan upotetut purkat ja kludget käytiin yksitellen läpi ja osaa ei lähdetty enää uudestaan toteuttamaan. Mutta ei hätää - etenkin Kuvagallerian nopeuttamiseksi jouduttiin koodiin heti alkumetreillä lisäämään vähän purukumia (lue: alkuperäisen skodarin osaamattomuuden korjaavia toimenpiteitä) :D Baari on nyt kaikin puolin vakaampi kuin aikaisemmin, ja päivitettävyydeltään ihan eri kymmenluvuilla kuin aikaisemmin. Jerkkua uudelta hostingilta löytyy myös hieman eri tavalla kuin ennen - Baari pyörii neljällä vCPU:lla ja 4GB muistilla, ja storage on varmennettu, SSD-kiihdytetty Ceph-clusteri josta ei IOPS:t lopu kesken. Baarille voidaan ilman eri sopimusta tarvittaessa ottaa käyttöön up-to 8 vCPUa ja 8GB muistia, ja rahojen riittäessä, rajattomasti tallennustilaa.

Ylläpidon annetaan tasaisin väliajoin ymmärtää että eihän Baarin ylläpito mitään maksa, pennosia ja vähän duunia. Ajateltiin että tässä kohtaa virhekäsitys olisi hyvä korjata. Baarin ylläpito maksaa ylläpidolle (ihan omasta pikku kukkarosta kukin kaivelee roposensa) noin 500€/v, jossa ei ole mukana vielä mahdollisia ohjelmistokuluja. Ja kas - tästä löytyykin se syy miksi esimerkiksi Baari-brandattya tavaraa tullaan tuomaan tarjolle tulevana vuonna. Jos kulut tuntuvat jonkun mielestä kovilta kannattaa mulkaista seuraavaa kappaletta.

Baarin tietokannasta on kovin kätevä kaivella tilastotietoja, joista osa ainakin oli varsin yllättäviä. Baari on, ehkä jopa hieman yllättäen, melko iso foorumi. Jos aloitetaan käyttäjien määrästä:

Baariin käyttäjälistoilta löytyy 5263 käyttäjää, joista 2125 on rekisteröitynyt viimeisen vuoden aikana. Tässä on huomioitava että käyttäjät, joita ei ole näkynyt vuoteen, lähtökohtaisesti siivotaan tietokannasta tietoturvariskien vuoksi.

Uniikkeja käyttäjiä jotka ovat kirjautuneet viimeisen 1kk aikana vähintään kerran on 2553, ja viimeisen 12kk aikana 5099.

Viimeisen 1kk aikana foorumille on kirjoitettu 4894 viestiä, ja viimeisen 12kk aikana 55640.

Yksityisviestejä puolestaan on lingottu 9701 kappaltta viimeisen 1kk sisään ja viimeisen vuoden sisään 112770 (huh :O :O). Tässä on myös huomioitava että laskuissa ei ole mukana viestit jotka on syystä tai toisesta tuhottu.

Kuvagallerian puolella tilastot taas ovat seuraavanlaiset:

Viimeisen 1kk aikana uusia kuvia on lisätty 330kpl, ja viimeisen vuoden aikana 2974kpl.

Eli yhteenvetona, Baari ei varsinaisesti ole 'pieni' yhteisö, eikä Baarin slogan 'Kinkyjen kantapaikka' ilmeisesti kovin kauas totuudesta osu.

Alkavasta vuodesta sen verran että työ Baarin pellin alla jatkuu, ja mahdollisia ongelmia ruuvaillaan aina tarpeen mukaan. Ongelmista ja toiveista ylläpidolle ilmoittaminen on jatkossakin arvokasta, vaikkemme toki voikaan taata että kaikki ilmoitetut asiat hoidettaisiin välittömästi. Baarin oheistuotteita ruvetaan tarjoamaan varmaan alkuvuoden aikana (kaikki osallistumaan logokisaan!) ja BDSM-baari ry jatkaa asemansa vakiuttamista Baarin ylläpidosta vastaavana tahona.

Hyvää alkavaa vuotta,
ylläpidon psta,
Mörkö

Ms. M

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2966
  • An' I don't give a damn 'bout my bad reputation.
  • Galleria
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #1 : 30.12.2017, 22:03 »
En ymmärtänyt tekniikkapuolta, mutta sen ymmärrän, että ylläpito tekee töitä paljon. Ja ihan ilmaiseksi. Joten iso KIITOS ylläpidolle.  ^-^

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2239
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #2 : 30.12.2017, 23:57 »
Kiitos tästä tilannepäivityksestä! En olisi aavistanutkaan, että liikenne on noin vilkasta, joten ilmankos aiempi versio meinasi tökkiä.

Minulta iso kiitos ylläpidolle, ja ehdottaisin että voisitte ottaa käyttöön jonkinlaisen lahjoitussysteemin, jolla minä ja kaltaiseni voisimme hieman jeesata ylläpitokustannuksissa. Olisin helposti valmis sijoittamaan vaikka 10 euroa vuodessa Baarin kuluihin.

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 724
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #3 : 31.12.2017, 02:21 »
Vieläkö Suomessa on sellainen laki tai sen tulkinta, että esim. nettisivujen Donate-moduulit tarvitsevat rahankeräyslupia?
Kannaltani olisi helpompi lahjoittaa jonkun summan suoraan kuin ostaa jotakin mitä ei tarvitsee...
Kiitos kuitenkin työstänne! *thumbs up*

submit

  • Vieras
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #4 : 31.12.2017, 11:41 »
Eiks asian voisi kiertää siten että tilaisi jonkun kannatustuotteen ja kirjoittaa viestiksi että en sitten tarvitse itse tuotetta ;)

Tuli

  • Vieras
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #5 : 31.12.2017, 12:12 »
Yhdistys voi ottaa kannatusjäseniä, jotka vain maksavat kannatusjäsenmaksun, mutta eivät saa muutak kuin hyvän mielen. Jos säännöt sallivat.

Paistettu Mörkö

  • Grandmaster of Uranus
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 710
  • Suursmurffi 2024 ja Baarin kirstunvartija
  • Galleria
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #6 : 31.12.2017, 13:29 »
Moi,

pitää tosiaan paikkansa että nykyään lakia tulkitaan niin suppeasti että jo sen kertominen että yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia katsotaan 'vetoamiseksi yleisöön' ja sitäkautta tarvitsee rahankeräysluvan jonka saaminen paitsi maksaa, ei ole mitenkään itsestäänselvää.

Vastikkeellinen kannattustuotteiden myynti sen sijaan on ihan OK - ja tästä syystä niitä jossain vaiheessa ilmestyykin myyntiin. Mikäli haluaa toimintaa tukea, tämä on sekä tukijalle että tuettavalle helpoin vaihtoehto.

Kannatusjäseniksi BDSM-baari ry lähtökohtaisesti ottaa vain muita yhteisöitä.

Rgds, Mörkö

Piilukko

  • Vieras
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #7 : 31.12.2017, 13:40 »
Kannatusjäsenyys olisi kyllä kiva mahdollisuus, tai sitten joku muu reitti suoraan rahan antamiseen. Tai sekin voisi toimia, jos tuotteissa olisi vaihtoehtona vaikka joku 15€ maksava postikortti tms härpäke, joka on helppo kotiin vastaanottaa ja samantien laittaa halutessaan paperinkeräykseen *lähtee penkomaan omia kuva-arkistojaan, jos sieltä irtoaisi vaikka joku kuva kyseiseen korttiin, jos sellaista tarvitaan*. En halua kamaa jota en tarvitse, jo ekologisistakin syistä.

Paistettu Mörkö

  • Grandmaster of Uranus
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 710
  • Suursmurffi 2024 ja Baarin kirstunvartija
  • Galleria
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #8 : 31.12.2017, 13:43 »
Hoi,

jeps, ymmärän pointin turhasta tavarasta. Juurikin tuon postikortin tyyppiset jutut varmaankin tulevat yhtenä vaihtoehtona myyntiin, paitojen yms. lisäksi. Jos sinulla on kuvia joihin sinulla on tekijänoikeus ja joita olisit valmis moiseen käyttöön tarjoamaan, otapa yhteyttä meihin yksärillä niin katsotaan josko moisille olisi käyttöä :)

Valitettavasti tosiaan valtiovalta tulkitsee vastikeettoman lahjoituksen kaikinpuolin huonoksi, kun taas krääsän myyminen ylihintaan ei aiheuta ahdistuksia.

Rgds, Mörkö

Paistettu Mörkö

  • Grandmaster of Uranus
  • Administrator
  • *
  • Viestejä: 710
  • Suursmurffi 2024 ja Baarin kirstunvartija
  • Galleria
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #9 : 31.12.2017, 14:31 »
Ainiin,

lisäksi yhdistyksen säännöt sallivat aineettomien hyödykkeiden myynnin, käytännössä foorumilla näkyvät 'ribbonit'. Eli esimerkiksi käyttäjän profiilissa näkyisi banneri jossa lukee että 'KULTAPOSSUTUKIJA' tai kenties 'PLATINAKAULUSTUKIJA' tms.

Tämä nähdään myös myyntinä eikä lahjoituksena ja on sitäkautta OK.

Mutta lisätietoa erilaisista vaihtoehdoista tulee lähiviikkoina.

Rgds, Mörkö

Flikk

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1762
  • It's playtime;)
  • Galleria
    • Novelleja
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #10 : 31.12.2017, 14:52 »
Aih, mä voisin kyllä mieluusti maksaa isommasta postilokerosta, kun en haluaisi liittyä muihin yhdistyksiin vain tuon rajoituksen poistamiseksi..

Noin muuten tää viestitapa saattais jatkossa toimiakin, kun mulla ei ole tuon siirron jälkeen kaatunut tää sivusto kertaakaan (*koputtaa puuta) :)

onez

Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #11 : 31.12.2017, 16:12 »
Voi ankeus niiden lahjoitussääntöjen kanssa. Koskahan Suomessa tuettais yrittelijäisyyttä lannistamisen sijaan

Tuli mieleen noiden bannerien lisäks esim rajattomat yksärit yms edut mitä yhdistyksiin kuuluvilla on jo nyt. Eiks niillä oo joku suljettu aluekin.. ainakin hämärästi muistan kuulleeni jotain aiheesta joskus, en siis itse kuulu mihinkään yhdistykseen (sorry about that ).

Toinen tukemistapa vois olla vaikka tällänen.. http://www.milliondollarhomepage.com, eli sivu josta voi ostaa pikseleitä.. ja tienata miljoona dollaria :))

Kettu vinossa

  • Vieras
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #12 : 01.01.2018, 17:55 »
Aih, mä voisin kyllä mieluusti maksaa isommasta postilokerosta, kun en haluaisi liittyä muihin yhdistyksiin vain tuon rajoituksen poistamiseksi..

Päästäkseen lukemaan jonkun yhdistyksen alafoorumia ei välttämättä tarvitse olla kyseisen yhdistyksen jäsen. Se on ryhmän jäsenyyksiä valvovan henkilön oman harkinnan alaisuudessa ketkä otetaan alafoorumille mukaan, eikä näillä henkilöillä välttämättä ole mitään mahdollisuutta tarkistaa että onko jonkun nimimerkin edustaja kyseisen yhdistyksen jäsen.

Flikk

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1762
  • It's playtime;)
  • Galleria
    • Novelleja
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #13 : 01.01.2018, 18:58 »
Aih, mä voisin kyllä mieluusti maksaa isommasta postilokerosta, kun en haluaisi liittyä muihin yhdistyksiin vain tuon rajoituksen poistamiseksi..

Päästäkseen lukemaan jonkun yhdistyksen alafoorumia ei välttämättä tarvitse olla kyseisen yhdistyksen jäsen. Se on ryhmän jäsenyyksiä valvovan henkilön oman harkinnan alaisuudessa ketkä otetaan alafoorumille mukaan, eikä näillä henkilöillä välttämättä ole mitään mahdollisuutta tarkistaa että onko jonkun nimimerkin edustaja kyseisen yhdistyksen jäsen.
OT: Tämä liittyi postilaatikon kokoon miten?

Kettu vinossa

  • Vieras
Vs: Muutoksen (perä)tuulet
« Vastaus #14 : 01.01.2018, 19:38 »
Aih, mä voisin kyllä mieluusti maksaa isommasta postilokerosta, kun en haluaisi liittyä muihin yhdistyksiin vain tuon rajoituksen poistamiseksi..

Päästäkseen lukemaan jonkun yhdistyksen alafoorumia ei välttämättä tarvitse olla kyseisen yhdistyksen jäsen. Se on ryhmän jäsenyyksiä valvovan henkilön oman harkinnan alaisuudessa ketkä otetaan alafoorumille mukaan, eikä näillä henkilöillä välttämättä ole mitään mahdollisuutta tarkistaa että onko jonkun nimimerkin edustaja kyseisen yhdistyksen jäsen.
OT: Tämä liittyi postilaatikon kokoon miten?

Jos liittyy yhdistyksen alafoorumille niin yksityisviestien postilaatikon kokorajoitus häviää. Etkö sitten viitannutkaan siihen?