Kirjoittaja Aihe: Logokisan voittajat  (Luettu 7879 kertaa)

Konehuone

Logokisan voittajat
« : 06.03.2018, 17:44 »
Hoi!

Logokisa on saatu onnellisesti päätökseen ja on tulosten ja palkintojen julkaisemisen aika.

Sen suuremmin kiertelemättä, yleisöäänestyksen voitti XLBeautyn tuotos (numero 10) ja toiseksi yleisöäänestyksessä tuli Siniparran tuotos (numero 7).

Ylläpito äänesti kolmesta parhaiten yleisöäänestyksessä menestyneestä logosta. Ylläpidon oman äänestyksen jälkeen lopulliseksi voittajaksi valikoitui kuitenkin niukasti yleisöäänestyksessä kolmannelle sijalle tullut Siniparran tuotos (numero 9). Toiseksi ylläpidon äänestyksessä kipusi kilpailutyö numero 7. Ylläpidon omassa äänestyksessä arvioitiin paitsi ulkonäköä myös logon monikäyttöisyyttä erilaisissa yhteyksissä (esimerkkinä vaikkapa valitun logon B-kirjaimen käyttäminen pinsseissä tai oheistuotteissa siten ettei tuotteen käyttäjä toitota kinkyyttään koko maailmalle).

Yleisöäänestyksen voittajalogoa pidettiin taiteellisesti hienona, mutta hieman vaikeammin etenkin pienikokoisena käytettävänä. Lisäksi logon saattaminen oheistuotteisiin siten että niitä kehtaa käyttää keskivertoisoäidin nähden olisi ollut haasteellista.

Eli iso käsi sekä XLBeautylle että Siniparralle!

XLBeauty pokkaa kisasta palkinnoksi vapaavalintaisen Baari-oheistuotteen kunhan ne saadaan lanseerattua. Siniparta puolestaan pokkaa kaikista tuotteista joissa hänen logoaan käytetään mallikappaleen.

Hallitus
BDSM-baari ry