Jep...on varmaan useammalla meistä käynyt nää samat asiat mielessä artikkelia lukiessa. Ikävä kyllä näitä ohjaajia riittää... Siinä on jo lähtökohtaisesti kyse niin vahvasta auktoriteettiasemasta, mitä ei kuulu kyseenalaistaan. Muuten homma ei yksinkertaisesti toimi. Lisäksi usein näyttelijät joutuvat jo ihan perus-työtään tehdessään äärirajoille ihan ilmankin Louhimiehen kaltaista ohjaajaa. Se on työ, missä ollaan aivan käsittämättömän herkillä muutenkin. Jos ei ole itse kokeilllut sitä työtä, niin niitä tuntemuksia tuskin voi kovinkaan moni oikeasti täysin ymmärtää. Väittäisin, että näyttelijäntyö on monella tapaa yksi masokistisimmista ammateista.
Tähän kun sitten vielä lisätään nämä lisäkerrokset, niin voin vain tosiaan kuvitella minkälaiset tunnelmat esim. Pamela Tolalla on ollut. Ja vastassa on "koko kansan arvostama henkilö", ura alussa...eikä voi ottaa sitä omaa taloudellista tai urallista riskiä, että jättäisi homman kesken. Onneksi asioista uskalletaan puhua edes jälkikäteen. Liian myöhään, mutta silti parempi näin.
