Kirjoittaja Aihe: Piirustuskisa!  (Luettu 2614 kertaa)

Konehuone

  • Administrator
  • Asiakas
  • *****
  • Viestejä: 223
  • Galleria
Piirustuskisa!
« : 20.03.2018, 20:35 »
Nyt käynnistyy BDSM-baarin historian ensimmäinen piirustuskisa!

Kilpailun aiheena on FANTASIA. Jokaisella meistä löytyy fantasioita, joten nyt jokainen voi taiteilla omansa kilpailutyöhön. Ja tietenkin BDSM- ja fetissihengessä.

Kilpailutyön voi toteuttaa haluamallaan tavalla, kunhan kyseessä on itsetehty piirustus tai maalaus, kaikki tekniikat hyväksytään. Jos käyttää perinteisiä menetelmiä, esimerkiksi paperia ja kynää, työn voi skannata ja ladata kisakuvakansioon, tai sen voi valokuvata niin, että kuvassa näkyy vain itse piirustus.
Kilpailuun osallistuvat työt tulee ladata kisakansioon, joka löytyy TÄÄLTÄ.

Aikaa kilpailutöiden lähettämiseen on sunnuntai 15.4.2018 klo 23.59 asti. Sen jälkeen lähetetyt työt eivät osallistu kilpailuun.
Maanantaina 16.4. käynnistyy yleisöäänestys, joka päättyy 29.4.2018.

Yleisöäänestyksen voittaneen kilpailutyön tekijä pokkaa itselleen 99e suureisen lahjakortin Antishoppiin. Palkinnon lahjoittavat yhteistyössä Antishop ja BDSM-baari ry.

Nyt kynä kauniiseen käteen ja raapustelemaan!

punasiipi

Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #1 : 20.03.2018, 20:40 »
!!!

isabella

Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #2 : 20.03.2018, 21:11 »
Saako yksi ihminen osallistua enemmällä kuin yhdellä piirustuksella?

Jayteasee

  • PoVi
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 250
  • Chatin saapaspöppelö ja TruuPiirturi
  • Galleria
Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #3 : 20.03.2018, 21:14 »
Jaaha... pitäskö sitä...?

punasiipi

Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #4 : 20.03.2018, 21:30 »
Saako yksi ihminen osallistua enemmällä kuin yhdellä piirustuksella?

Kiinnostaisi kans tietää tämä. Ja kai voi olla kuva, jota on työstänyt useampi henkilö?

Konehuone

  • Administrator
  • Asiakas
  • *****
  • Viestejä: 223
  • Galleria
Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #5 : 20.03.2018, 22:00 »
Saako yksi ihminen osallistua enemmällä kuin yhdellä piirustuksella?

Kiinnostaisi kans tietää tämä. Ja kai voi olla kuva, jota on työstänyt useampi henkilö?

Kilpailutöiden määrää ei ole rajoitettu. Mutta kannattaa muistaa, ettei ääniä ole rajatonta määrää äänestäjillä käytettävissä. ;)

Kilpailutyöt ovat sen käyttäjän kilpailutöitä, joka työn galleriaan lataa, joten palkinto menee työn lataajalle (eli voittajalle). Huomioittehan kuitenkin, että toisten tekemiä tuotoksia ei voi kuitenkaan esittää ominaan!

punasiipi

Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #6 : 20.03.2018, 22:10 »

Kilpailutyöt ovat sen käyttäjän kilpailutöitä, joka työn galleriaan lataa, joten palkinto menee työn lataajalle (eli voittajalle).

Okei. Mää käsittäsin ton sellaisena "joo" -vastauksena kysymykseen "voiko tehdä yhteistyössä kaverin kanssa kuvaa".

Devotion

Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #7 : 21.03.2018, 11:17 »
Oiiii, vaikka en itse niin taitava tekijä olekaan niin odotan innolla että pääsee katsomaan muiden taidonnäytteitä! :love: Hyvä idea tämä kisa!

Albertica

Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #8 : 25.03.2018, 16:09 »
Tämähän osui juuri sopivasti! Ja aikaakin on vielä rutosti. ^^ Täytyypä pistää digitaalinen kynä heilumaan.

Cwat

Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #9 : 26.03.2018, 07:50 »
Mites 3D grafiikka, saako käyttää?

Isrika

  • Baariruusu
  • Administrator
  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1730
  • Read the fucking manual.
  • Galleria
Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #10 : 26.03.2018, 09:56 »
Mites 3D grafiikka, saako käyttää?

Kaikki tekniikat sallittuja. :)

Gloom Flower

  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 31
  • The timid and the bold, they keep each other warm
  • Galleria
Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #11 : 26.03.2018, 13:59 »
Huh, no kas-kas, tässähän on vielä hieman aikaakin toteuttaa taiteilua. Siellä vain on kesken yksi robottipyssytaideteos, eivätkä aivoni tykkää keskeneräisten kuvatusten overlappaamisesta, mutta jos hosun äkkiä edellisen loppuun, voin vielä keretä mukaan tissilerssitaiteiluun!

ravenvonred

  • Baarikärpänen
  • ***
  • Viestejä: 592
  • Korppi Von Punainen
  • Galleria
    • Fetlife profiilini
Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #12 : 30.03.2018, 01:59 »
Täytyypä koittaa osallistua, jahka ehtii. Niin hyvä aihe ois nyt :)

Albertica

Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #13 : 06.04.2018, 17:27 »
Sinne meni ja hyvissä ajoin vieläpä. :)) Oli kyllä herkkua piirrettävää!

DareDoll

  • The Ultimate PocketVenus
  • Kolmen kimppa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1472
  • Dolly the TiSsiMonSter
  • Galleria
Vs: Piirustuskisa!
« Vastaus #14 : 06.04.2018, 17:33 »
Saako piirtää tikku-ukkoja ruutupaperille?