Kirjoittaja Aihe: Turhauduinpa bdsm:ään ennen kuin pääsin edes kunnolla vauhtiin  (Luettu 26619 kertaa)

Slave to be

  • Vieras
Sanouduin irti ensimmäisestä Master/slave-suhteestani. Tuntui että domilla lopahti kiinnostus ja sitä kautta myös minulla. Ei hän sitä suoraan sanonut, mutta käytöksestä huomasi ja sen vaan tunsi. Kerrottuani aikomukseni lopettaa suhde hän ei ollut juuri moksiskaan ja kertoi että on tiennyt sen jo jonkin aikaa, tuntenut.

Tuosta suhteesta jäi kauniita muistoja, mutta myös aika karu kuva bdsm:stä. Kuvittelin löytäväni kauniin, mutta eläimellisen seksuaalisuuteni sitä kautta mutta toisinpa kävi. Kuvittelin että dom haluaa todella omistaa minut ja tuoda minut seksuaalisuuteni äärelle. Nyt ajattelen että subejaan jälkihoitona halailevat ja hyväksi tytökseen kehuvat domit ovat paskahousuja jotka kaipaavat subikseen oikealla tavalla traumatisoituneita naisia joihin saavat sitten itsekkäästi toteuttaa likaisia halujaan ja kaikkea sitä turhautumista jota eivät ole pelkuruuttaan uskaltaneet oikeassa tilanteessa asianomaisille osoittaa. Puhuvat omista demoneistaan joita syleillessään tuntevat olevansa täysin omia itsejään. Mikä minulle tarkoittaa sitä että ovat nimenneet omat traumansa miehekkään rajusti demoneiksi, jolloin traumoja ei tietenkään tarvitse työstää vaan niitä kaadetaan ylpeyttä tuntien vastaanottavaisen naisen niskaan. Ja kun käytetään sanaa "consensual", niin silloin kaikki on tietenkin ok. Jos joku suostuu ottamaan turpaansa niin silloin on täysin ok antaa sille myös turpaan, varsinkin kun itsellä niin vietävästi haluttaa tempaista.

Aloin ihan itkeä kaipauksesta kun luin kauniimmasta, sensuellista bdsm:stä. Missä dom tietää mitä tekee ja tutustuttaa subinsa tätä kuunnellen uusiin tuntemuksiin pikku hiljaa, subin ehdoilla. Luo sielullisen yhteyden, omistaa subin omaan maailmaansa jossa ei suinkaan runno, nöyryytä ja kiduta tätä "demoneitaan"  ruokkien vaan esittelee tälle kaikki nautinnon ulottuvuudet, joita kipu vahvistaa.

"Christian Grey on ihan pelle jätkä! ". Ite olet ihan munaton pelle jätkä

Terv. Turhautunut

Nemean

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 257
  • Varjoissa viihtyvä yksilö
  • Galleria
Jokaiselle jutulle on aina aikansa ja paikkansa ja siitä huolimatta kaikki asiat eivät välttämättä mene niin kuin olisimme itse toivoneet etukäteen.
Ei muuta kuin rauhassa tutustumaan aihealueen tematiikkaan ja sen jälkeen kohti uusia kokemuksia, mikäli siltä tuntuu...
Tämä on siitä helppo genre- ja kattokäsite, ettei mielenkiinto sinänsä tarjoa vielä kovinkaan tiukkoja raameja mihinkään suuntaan. Etsi, koe näe ja rakenna omat mieltymyksesi potentiaalisen kumppanin kanssa tätä kautta.

submit

  • Vieras
BDSM-suhteet on kuin muutkin suhteet - joidenkin kanssa natsaa, joidenkin kanssa ei. Eli ei vika ole BDSMssä, vaan niissä kemioissa/yhteensopivuuksissa.

Omaan ideologiaan sopii suhteen luomisessa tutustuminen henkilöön ensin, ennen kuin voi olla syvemmin tason alistumista. Sessiosuhteena aloitus ei toimi (en viittaa aloittajan, varsinkaan kun en tiedä, minkälaisilla spekseillä oli sitouduttu). Ehkä osin siksi olen ilman BDSM-suhdetta - en vain kykene aloittamaan BDSM edellä, vaan mun tarvitsee ihan oikeasti viehättyä toisesta niin paljon että ihastun/rakastun (ja vastapuolikin :D ) - ja sellainen on melko harvinaista mulle.

Aloittajalle vielä: toivottavasti aika parantaa ja löydät paremmin itsellesi sopivaa seuraa :)

Sigmamies

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1022
  • Sanansa mittainen kusipää
  • Galleria
En omasta mielestäni ole paskahousu vaikka halailen,kehun ja pussailen lelujani hyvinkin paljon  :P.
Tosin mulla ei ole demoneja,eikä tarvetta alistaa heikompaani kun kaikkee kivaa voi tehdä myös niin että kokoaika on vain helvetin hyväolo molemmilla  >:D
Mutta tapansa kaikilla eikä kenenkään tapa käy kaikille eikä oikeeta tyyliä puuhastella ole  :)


Viridian

Sanouduin irti ensimmäisestä Master/slave-suhteestani. Tuntui että domilla lopahti kiinnostus ja sitä kautta myös minulla. Ei hän sitä suoraan sanonut, mutta käytöksestä huomasi ja sen vaan tunsi. Kerrottuani aikomukseni lopettaa suhde hän ei ollut juuri moksiskaan ja kertoi että on tiennyt sen jo jonkin aikaa, tuntenut.

"Christian Grey on ihan pelle jätkä! ". Ite olet ihan munaton pelle jätkä

Terv. Turhautunut

Hei,

Tiedän, että aloituksessa mainittu tilanne on sinulle nyt se akuutein. Mutta ennenkuin aletaan yhdessä rakentaa tätä ketjua, pitää tunnustaa, että hiukan jäi vaivaamaan se edellinen aloituksesi masterin kyseenalaistamisesta. Siis se, että miten se sitten käytännössä eteni, koska niin monella oli arveluita siitä, mitenkä asia toimisi, mutta harvalla tietoa. Olisiko mahdollista, että samalla kun pohditaan turhautumisen monia aiheita ja sävyjä, kertoisit meille myös sen tarinan, opiksi ja vähän niinkuin palkinnoksi tilanteeseesi eläytymisestä. Jooko?

Terveisin Vir, joka haluaa ymmärtää ihmisiä ( sis. mm. naiset, miehet, orjat ja masterit)

vila

  • Vieras
Anteeksi olen perseestä, mutta minusta nyt haisee tässä ennen kaikkea toisten subien halveksunta ja katkeruus. "Oikealla tavalla traumatisoituneet" eli subit joihin nämä paskahousut investoivat ovat vain traumatisoituneita reppanoita, jotka eivät vain ymmärrä että sitä voisihan sitä hivellä ruoskan sijasta vaikka höyhenellä? Mastereihin turhautumisen ymmärrän, toisten subien vähättely vie minulta kyllä pisteet nolliin.

Master/slave-suhteiden ydin on muuten aika harvoin seksuaalinen. D/s-suhde voi olla parempi osoite ensi kerralla.

Kahlitsija

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 367
  • Dominoiva sadisti. Utelias perverssi.
  • Galleria
Sekä tämän, että edellisen aloituksen perusteella kirjoittajalla näyttäisi olevan varsin puutteelliset pohjatiedot BDSM toiminnasta ja se oma ekologinen lokero vielä löytymättä. Ikävää, ettei homma natsannut dominoivan osapuolesi kanssa. Seuraavaksi voisi olla hyvä istua vaikkapa kahvikupin ääreen jonkun kanssa ja oppia, mistä kaikesta tässä hommassa voi olla kysymys. Onnistuneen suhteen rakentamiselle kun on tärkeää, että tuntee itsensä ja  ymmärtää toista, oli sen muoto sitten mikä vain. Ikävä kyllä hollywood elokuvat eivät ole koskaan oikein toimineet dokumentteina tai oppaina.
Parempaa menestystä jatkoon!

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Kun ihmiset muodostavat suhteita - olkoon suhteen laatu mikä tahansa - sinne mennään omana itsenä. Osapuolilla tietynlainen menneisyys takana ja ihan varmasti sen mukana tuomat traumat.
Osapuolet myös odottavat aina jotain. Fantasioivat mitä kaikkea kivaa uusi suhde ja kumppani toisi tullessaan. Olisi oikeastaan kiva tietää kuinka moni pystyy ottamaan ihmisen vastaan elämäänsä hyväksyen täysin sellaisena mitä on, vaatimatta tai odottamatta mitään muuta. Hyväksyminen on vaativa laji.

Vuosien varrella olen nähnyt ja kuullut erilaisia "hyväksikäyttämistarinoita."
Osa on ollut oikeasti niitä. Osassa se mitä on toivottu ja mitä loppujen lopuksi saatu menevät ristiin.
Joskus D:n.oma kompurointi ja vajavaisuus=ihmisyys on tekijä jota s ei kestä.
Itse näkisin suhteet yhdessäkasvamisina. On hyvät hetket ja huonot hetket, molemmilla.
Jotta kinkysuhteissa voi oikeasti hyväksikäyttää, tuoda omat traumat tai elämän epäonnistumiset suhteeseen ja elää ne toisen kautta consensualistisesti, siihen tarvitaan suhteen molempien/kaikkien osapuolten tietoinen ymmärrys ja hyväksyntä.

Hyvässä suhteessa on tilaa epäonnistumisille menettämättä kunnioitusta toisen silmissä. Olkoon asema suhteen sisällä mikä tahansa.

Vilan kommentista jäin miettimään ... kun laitetaan Domina ja Master vastakkain toimintatavoiltaan. Näkevätkö Dominat sukupuolen ja aivojen erilaisuudesta johtuen herkemmin sen miten suhdetta voi lähteä viemään eteenpäin. Eli piiskan sijaan osataan ottaa höyhen.
Masterit turvautuvat ehkä enemmän ja useammin piiskaan ja kovempiin otteisiin.


Blondie77

  • Turun Baletti
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 888
  • Horotin - löytyy leluosastolta
  • Galleria
Mä en tiedä miten mulle tuli tätä ja aloittajan edellistä ketjua lukiessa fiilis että onkohan aloittaja hypännyt suoraan syvään päähän ilman että osaa uida..

Juuttisetä

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2785
  • "Hyvällä tavalla vaarattoman oloinen."
  • Galleria
Vilan kommentista jäin miettimään ... kun laitetaan Domina ja Master vastakkain toimintatavoiltaan. Näkevätkö Dominat sukupuolen ja aivojen erilaisuudesta johtuen herkemmin sen miten suhdetta voi lähteä viemään eteenpäin. Eli piiskan sijaan osataan ottaa höyhen.
Masterit turvautuvat ehkä enemmän ja useammin piiskaan ja kovempiin otteisiin.
Koska kyseessä nyt on taas kerran ne kaksi kuuluisaa personaa jotka useimmiten muodostaa sen suhteen, ei siinä välttämättä ole sukupuolilla taikka Herra, Masteri, Domina taikka mikä SuurViskaali nyt onkaan nimitykseltään mitään eroa. Kyse on kuitenkin aina yksilöistä, se että joku ottaa jonkin leiman itelleen ei välttämättä yhdistä kyseistä tyyppiä yhtään sen enempää toiseen saman leiman itse itselleen ottaneeseen kuin tää aika yleinen lokero skenessä, ihminen.
On myös miehiä jotka osaavat lukea toimiessaan sitä kohdettaan ihan ok, sekä omaavat tasmaniantuholaista paremmat suhdetaidot.
Muuten kyllä Lady Whip kirjoitti kyllä hienosti ja yhdyn kirjoitukseen...

Mitä sitten tuohon ketjun aloitukseen tulee, suhteiden loppuminen vituttaa, ihan kaikkia ketkä siitä on nauttinut. Sitten jos se toinen ei nauti suhteesta, voikin suhtautua välinpitämättömästi...voi vain arvailla miksi siitä ei olla nautittu? Joskus kumpakin voi katsoa sinne peiliin ja miettiä onko tullut perseiltyä vai "kasvettiinko erilleen".
Vika ei ole kenties kummassakaan, kemiat ja jutut ei vain toimineet yhdessä, jonkun toisen kanssa ollaankin sitten taivaissa. Joo, mutta kun oltiin yhdessä kuukausia...no ehkä sinne tarpeeksi syvälle menemiseen tarvitaan aikaa hippasen enemmän kuin pelkässä sisäänulos hommassa.
Kannattaa myös se realistinen kuva rakentaa kenties jonkin muun kuin kirjasarjan taikka elokuvien perusteella, tulee aina vain pettymyksiä kun roskaromaaneista hakee mielikuvat.

Leuka rintaan ja kohti uusi pettymyksiä, luovuttaa ei kannata.....oikeasti skenessä ja jutuissa on mukana todella kivoja tyyppejä ihan kaikissa bunkkereissa, kenties ne kovaäänisimmät taikka heti itseään tykötuovat eivät olekkaan niitä "parhaita" taikka nimeäomaavat juuri niitä sopivimpia. Nyt on vähän opeteltu kävelemään, kohta voitkin sitten jo juosta....

Tuli

  • Vieras
Kuten muutkin ovat sanoneet, voipi olla, että toiveet ja ajatukset suhteen laadusta eivät kohdanneet.

Jos paikkakunnallasi tai jossain jonne pääset lähtemään on aktiivista väkeä, suosittelen lämpimästi sitä, että lähdet tapaamaan muita subeja ja orjia ja kuuntelemaan sitä miten monenlaisilla tavoilla eri ihmiset suhtautuvat meikäläisten tyylisiin suhteisiin. Ehkäpä se oma  ajatuksesikin siitä kirkastuu, jolloin on helpompi hakea sopivaa dominoivaa osapuolta.

Esitellään nyt vielä yksi selkeä jakolinja niin alistuvien kuin dominoivienkin kohdalla. Osa haluaa olla dynamiikassa, jossa dominoiva ottaa vallan (tietenkin yhteisen keskustelun ja päätöksen jälkeen) ja toiset taas dynamiikassa, jossa dominoiva luo olosuhteet, jossa alistuva antaa vallan pois omasta halustaan. Molempia usein kutsutaan samoilla nimillä, mutta dynamiikat ovat hyvin erilaisia.

Yhtä kaipaava ihminen ei välttämättä ole tyytyväinen toisen mallin suhteessa.

vanDaali

  • Turun Baletti
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 654
  • Kutsumapronomini: "se"
  • Galleria
Kuullostaa kovasti siltä että on ollut aika kovat ja tiukkaraamiset odotukset sille mitä suhteen pitäisi olla ja on oletettu että domilla on joko yliluonnollisia telepaattisia kykyjä tai sitten jotenkin hämmentävän sattuman kautta lottorivi osuu juuri siihen mitä sub-osapuoli odottaa. Onnekkaasti kyse on kuitenkin ihmisistä joilla äänihuulet on kehittyneet sillä tavalla että on ainakin teoriassa mahdollisuus erittäin monipuoliseen kommunikointiin (disclaimer: mitenkään muita älyllisiä eläimiä halveksumatta). Tätä mahdollisuutta on syytä myös käyttää. Jos sitä ei käytetä, helposti käy niin että dom yrittää omalla tavallaan joka ei sitten vastaa mitä sub odottaa ja, homma turhauttaa molempia vuorotellen ja yhtaikaa ja homma lässähtää.

Jatkon kannalta vaihtoehtoja on jäädä rypemäään paikalleen, haukkua kaikki domit ihan paskoiksi tai sitten miettiä mikä oli hyvää, mikä ei toiminut, mitkä oli omat fiilikset ja sitten miettiä niitä omia odotuksiaan ja miten seuraavalla kerralla voisi onnistua paremmin sovittamaan keskinäisiä odotuksia toisiinsa. Ihan vihjeenä tuo kommunikaatio voisi olla tosi kova juttu siinä suhteessa. Ja tässä en tarkota pelkästään seuraavaa domiehdokasta vaan ihan laajalla skaallalla skenessä mukana olevien kanssa ja sitten jos/kun vaikuttaa että jonkun kanssa voisi odotukset olla suunnilleen samansuuntaiset, kertoa mitä odottaa ja päinvastoin. Ihan vaan fiiliksellä edelleen tuntuu että ei ole edes annettu kunnolla tilaa sille "Missä dom tietää mitä tekee ja tutustuttaa subinsa tätä kuunnellen uusiin tuntemuksiin pikku hiljaa, subin ehdoilla" etenemiselle.

Tuo omistamisjuttu ainakin on aika herkkä ja jakaa porukkaa, toiset haluaa olla tiukasti omistettuna ja toisia se taas alkaa ahdistamaan pahasti.



Jigapuff

  • Vieras
Sekä tämän, että edellisen aloituksen perusteella kirjoittajalla näyttäisi olevan varsin puutteelliset pohjatiedot BDSM toiminnasta ja se oma ekologinen lokero vielä löytymättä. Ikävää, ettei homma natsannut dominoivan osapuolesi kanssa. Seuraavaksi voisi olla hyvä istua vaikkapa kahvikupin ääreen jonkun kanssa ja oppia, mistä kaikesta tässä hommassa voi olla kysymys. Onnistuneen suhteen rakentamiselle kun on tärkeää, että tuntee itsensä ja  ymmärtää toista, oli sen muoto sitten mikä vain. Ikävä kyllä hollywood elokuvat eivät ole koskaan oikein toimineet dokumentteina tai oppaina.
Parempaa menestystä jatkoon!

Komppaan tätä! Hyvin sanottu :-) Älä nyt missään nimessä ainakaan ota oppia niistä 50 shades of gray kirjoista/leffoista. Niillä ei ole mitään tekemistä bdsm:n kanssa.

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1870
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Puutteelliset tiedot BDSM-toiminnasta ....
Outo ajatus, kuin olisi olemassa oikea tapa olla kinky. Kun en tiedä edes henkilön ikää puhumattakaan elämänkokemuksesta, en rupea kommentoimaan tuomitsemisesta nyt puhumattakaan.

Ihmissuhteet ovat aina hankalia, eivät vain Kinnunen kesken. Odotukset, todellisuus, kyllästyminen ...varsinkaan 24/7 ei ole helppoa sille omistavallekaan osapuolelle.

Älä kuitenkaan anna periksi, eivät tarpeesi katoa mihinkään vaikka painat ne taka-alalle.

UW

  • Vieras
Asiaa löyhästi sivuten: tälläkin foorumilla varmaan laaja variaatiota kuinka keskeistä bdsm on elämässä. Mielenkiintoista ja hauskaakin lukea kuinka sessioihin ja bileisiin panostetaan ajalla ja vaivalla. Itsellä saattaa mennä viikkoja tai muutama kuukausi, että näkyy lähinnä pienet läpsimiset, kuristamiset jne. Kinkyily on ajatuksissa, luen sitä sivuavaa kirjaa/taidetta. Seksissä asetelmat aina jollain tasolla mukana, mutta ulkoinen panostaminen saattaa olla melko vähäistä