Kirjoittaja Aihe: Kinkyys asiallisessa valossa, seksuaalivähemmistönä ja valistuksen aiheena  (Luettu 29872 kertaa)

Brak

  • Vieras
Jos sitä jotain visiota tulevaisuuden utopiasta miettii että mihin yhteiskunnallisella valistusaktivismilla, miten ikinä sitä sitten toteutetaankin, voitaisiin loppujenlopuksi pyrkiä, että sen alle mahtuu kaikki mahdolliset kinkyt, niin se voisi juurikin olla tuommoinen maailma jossa kaikenlainen kinkyys olisi jonain päivänä yhtä vähän latautunut asia kuin jonkun lempiruoka tai lempiväri.

Tämä ei varmasti ole suosittu mielipide, mutta minä en toivo, että kinkyily ruvetaan näkemään normaalina ja arkipäiväisenä.

Kun ihminen satuttaa itseään, sitä yleensä pidetään merkkinä tai ainakin mahdollisena merkkinä mielenterveyden häiriöstä tai muusta henkisestä epätasapainosta. Kun ihminen pistää toisen satuttamaan itseään, niin asian voi tulkita ihan samalla tavalla.

Kaikissa asioissa rajat tulevat vataan jossain kohdin, eikä kinkyily poikkea tässä suhteessa muista asioista.

Missään asiassa koko maailmaa syleilevä avoimuus ei ole pelkästään hyvä asia. Kun kysymys on seksuaalisuudesta ja monimutkaisista ja moniulotteisista henkisistä tarpeista, niin silloin asioihin täytyy suhtautua riittävällä vakavuudella eikä tarjota niitä pelkästään "ihan kivana juttuna".

Nuppu

  • Vieras
Minusta kinkyily on normaalia ja arkipäiväistä. Ihmisillä on monenlaisia tapoja saada ja antaa nautintoa, sille toivon ainakin itse normalisointia.

Countess

  • Turun Baletti
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 774
  • Välineurheilija
  • Galleria
    • Turun Baletti
Ensimmäinen "virallinen" avaukseni aiheen suhteen tehty. Nostin asian esille Turun Baletin syyskokouksessa. Olin tehnyt melko kattavan PowerPoint -esityksen, jossa toin esille näkemykseni, faktoja, uhat ja mahdollisuudet. Olin erittäin kiitollinen siitä, että esitykseni sai kiinnostuneen vastaanoton ja poiki välittömästi keskustelua hyvässä hengessä. Pyysin, että asian käsittelyä jatkettaisiin pienen tuumaustauon jälkeen tulevissa Turun Baletin kokouksissa.

Korjaan että esitys nähtiin kuukausikokouksessa, syyskokouksessa käsiteltiin määrämuotoiset asiat.

Yhdistyksen hallitus käsittelee aihetta seuraavan kerran kokouksessaan 29.10.2018 klo 18:30 Ravintola Old Bankissa, toivotamme kaikki asiasta kiinnostuneet mukaan keskustelemaan!

--

Countess, puheenjohtaja
Turun BDSM-yhdistys ry
Turun Baletti

http://www.turunbaletti.net/
http://forum.turunbaletti.net/
https://www.facebook.com/turunbaletti/ (tiedotus)
https://www.facebook.com/groups/9973793967/ (keskustelu)
https://holvi.com/shop/TurunBaletti/
Infopuhelin: 050 577 2382

Senshi

  • Vieras
Korjaan että esitys nähtiin kuukausikokouksessa, syyskokouksessa käsiteltiin määrämuotoiset asiat.

Aiheellinen huomautus, juuri näin. En voinut enää muokata aiempaa postaustani, mutta tässä tämä jo oikaistiin :)

Dante79

  • Turun Baletti
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 378
  • Don't give up on your dreams. Keep sleeping.
  • Galleria
Tämä ei varmasti ole suosittu mielipide, mutta minä en toivo, että kinkyily ruvetaan näkemään normaalina ja arkipäiväisenä.

Kun ihminen satuttaa itseään, sitä yleensä pidetään merkkinä tai ainakin mahdollisena merkkinä mielenterveyden häiriöstä tai muusta henkisestä epätasapainosta. Kun ihminen pistää toisen satuttamaan itseään, niin asian voi tulkita ihan samalla tavalla.

Kaikissa asioissa rajat tulevat vataan jossain kohdin, eikä kinkyily poikkea tässä suhteessa muista asioista.

Missään asiassa koko maailmaa syleilevä avoimuus ei ole pelkästään hyvä asia. Kun kysymys on seksuaalisuudesta ja monimutkaisista ja moniulotteisista henkisistä tarpeista, niin silloin asioihin täytyy suhtautua riittävällä vakavuudella eikä tarjota niitä pelkästään "ihan kivana juttuna".

Kiitos kommentista Brak ja kiva että luit kirjoittelujani. :) Totuudenmukainen avoimuus ja positiivisesti latautunut propaganda ovat tosiaan ihan eriasioita. Onhan heterovaniljasuuteenkin kytköksissä omat negatiiviset puolensa stalkkeroinnit, ahdistelut, parisuhdeväkivallat, jne. joita kukaan ei pidä arkisen normaaleina vaikka heterovaniljaisuutta itsessään pidetään arkisen normaalina.

Ainakin itse näkisin että se jos siellä tulevaisuuden utopiassa kinkyyttä jonaan päivänä pidettäisiin samalla tapaa arkisena kuin vaniljaisuutta, se ei johtaisi sellaiseen slippery slopeen että niitä joidenkin kinkyyteen liittyviä ongelmallisia aspekteja missä tarveisi apua ja terapiaa alettaisiin ajattelemaan väheksyttävän merkityksettöminä. Hyvä pointti ja aspekti joka on tärkeä pitää mielessä kuitenkin.

Brak

  • Vieras
Totuudenmukainen avoimuus ja positiivisesti latautunut propaganda ovat tosiaan ihan eriasioita.

Esimerkiksi muunsukupuolisten hoidot on toistaiseksi lopetettu Suomessa, koska terveydenhuolto toivoo asiaan yhtenäistä perusteltua linjaa, jonka varaan hoidot voitaisiin rakentaa. Samaan aikaan kun erilaisten identiteetiltään horjuvien määrä on räjähtänyt, asiakkaiden joukkoon on ilmestynyt myös katujia. Hoitojen katujat on yksi syy niiden keskeytyksiin.

Maailmalla ongelma on vielä paljon suurempi kuin Suomessa. Ilmeistä lieneekin, että kysymyksessä on osittain jonkinlainen muoti-ilmiö, jossa nuoret nimeävät yleisen kasvuun liittyvän kuohuntansa tai mielenterveysongelmansa identiteettikriisiksi. Kun lukee Orkidean kaikki blogikirjoitukset viitteineen, niin selviää, että asia on kaikkea muuta kuin yksinkertainen, vaikka esimerkiksi Seta sen sellaisena esittää.

Kinkyily on ihmisen elämään usein kiva lisä silloin, kun se tapahtuu harkitusti ja ihmisen omasta tahdosta, mutta valitettavasti ihminen on äärimmäisen herkkä ohjautumaan sosiaalisesti. Siksi aktiivinen asioiden normalisointi johtaa siihen, että ihmiset saattavat ruveta toimimaan todellisia toiveitaan ja tarpeitaan vastaan. Nykymaailmassa netti on hyvä väline tutustua melkein mihin tahansa, jos ihminen huomaa olevansa jostain poikkeavasta kiinnostunut. Siksi en toivo kinkyvalistusta esimerkiksi koulujen oppikirjoihin. Kun suuret nuorten massat alistetaan jollekin sanomalle, niin samalla massasta alkaa nousta esiin ongelmatapauksia. Jonkinlainen kynnys on hyvä säilyttää. Siitä ei tule tehdä estettä, mutta sen on oltava sen verran korkea, että ihminen joutuu harkitsemaan ja punnitsemaan valintojaan. 



Sosumi

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 657
  • Hurt me please
  • Galleria
Ovelasti saitkin ujutettua sen sp-vähemmistön vastaisen propagandan tähänkin. :/

Ihan käsittämätöntä, et joku jota asia ei henkkoht kosketa ollenkaan, pystyy heittämään kommenttia muoti-ilmiöstä. Tosin täl samasel väitteel on ny käyty viime vuosina aika näkyvästi niin sukupuoli- kuin seksuaalivähemmistöjäkin vastaan. Ilmapiirin muuttuminen avoimemmaks ärsyttää selkeesti aina jotakuta, ja tää muoti-ilmiö -termi on ny selkeesti suosittu lyömäase.

Mut jospa offtopic jäis tän aiheen osalta yhteen viästiin täl kertaa, voisin käyttää energiani ja jaksamiseni muuhun ku tuulimyllyjä vastaan tappelemiseen. Oon saanu sanottavani ilmastua noin suunnilleen jo nyt.

Brak

  • Vieras
Ovelasti saitkin ujutettua sen sp-vähemmistön vastaisen propagandan tähänkin.

Ei minulla ole mitään sp-vähemmistöjä vastaan. Kannatan heidän hoitojaan, kunhan niille on todelliset perusteet. Esimerkkinä nyt vaikka Marja-Sisko Aalto. En näe mitään syytä, miksi häneltä olisi pitänyt kieltää hoidot.

Sen sijaan vastustan kulttuuria, jossa ihmisille itselleen annetaan oikeus määrittää, mitä he ovat, koska siihen liittyy vakavia riskejä. Länsimaiseen valistuneeseen yhteiskuntaan kuuluu ajatus yksilöiden suojelemisesta. Ennen kuin hoitoja annetaan, täytyy ensin sulkea pois kaikki tekijät, jotka voivat vaikuttaa kokemukseen identiteetistä. Vasta sitten, kun vaihtoehtoiset selitykset on suljettu pois, hoidot voidaan aloittaa.

Lisään vielä, että ihmiset hyvin yleisesti tahtovat esimerkiksi tappaa itsensä. Minä hyväksyn itsensä tappamisen ja kannatan mallia, jossa julkinen terveydenhoito tarjoaa siihen apua, mutta ennen kuin apua tarjotaan, on hyvä selvitää, ettei kuolemanhalun taustalla ole syitä, jotka voidaan ratkaista.

On myös ihmisiä, jotka tahtovat poistaa itseltään raajoja, esimerkiksi käden tai jalan. Tätäkin kannatan, jos se heidän identiteettiinsä kuuluu, mutta silloinkin on ensin varmistuttava, ettei halu luopua raajastaan liity johonkin taustalla vaikuttavaan syyhyn, jonka selvittäminen poistaisi halun.

scar

  • Vieras

Sen sijaan vastustan kulttuuria, jossa ihmisille itselleen annetaan oikeus määrittää, mitä he ovat, koska siihen liittyy vakavia riskejä. Länsimaiseen valistuneeseen yhteiskuntaan kuuluu ajatus yksilöiden suojelemisesta. Ennen kuin hoitoja annetaan, täytyy ensin sulkea pois kaikki tekijät, jotka voivat vaikuttaa kokemukseen identiteetistä. Vasta sitten, kun vaihtoehtoiset selitykset on suljettu pois, hoidot voidaan aloittaa.
Mielestäni tuon oman itsen määrittelyn tulisi lähteä omasta itsestä ennenkaikkea,eikä ympäristön määrittelystä. Ja niin kauan kun ei aiheuta kenellekään niinsanotusti vaivaa,rahanmenoa ja muuta sellaista,"valistuneisuuden" piirissä, tuo näyttäisi onnistuvankin. Kotonaan voi olla rauhassa ihan mitä haluaa- No entäs kun menee ulos..

Ymmärrän kyllä ajatuksen liiallisesta impulsiivisuudesta ja massojen paineen mukana leijumisesta,muoti-ilmiöt sensijaan,no antaa olla,kun en seuraa riittävästi.

Diktatuurissa käsittääkseni ihminen EI (tavis ainakaan)saa päättää asioistaan,itsestään- vankilat tai teloitus on lähellä. Valitettavan lähellä on näitä ajattelumalleja ja toimintatapoja,vaikkakin Suomi on tuossa mielessä hyvä paikka elää.

Toistaalta sen niin sanotun horisonttaalisen vihamielisyyden puolesta ei uskoisi(esim.kinkyn pahin kiistakumppani on kinksteri,vegaanin vegetaristi,joka syökin joskus vaikka kalaa). Pitää vielä tuohon perehtyä jossain tarkemmin koska kiinnostaa.

Yhteishengessä puuttuu ilmeisesti kautta linjan täällä..turhautumista,mitä liekään

Dante79

  • Turun Baletti
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 378
  • Don't give up on your dreams. Keep sleeping.
  • Galleria
Ilmeistä lieneekin, että kysymyksessä on osittain jonkinlainen muoti-ilmiö

Onhan tuo juu yksi mahdollinen askel eteenpäin on samalla askel taaksepäin -ongelma lisää joka saattaa tulla vastaan mitä ikinä valistustyötä lähtee tekemäänkään, että itseään etsivien vaniljanuorten kinkyilykokeilu-villityksen paskat kokemukset lisäävät negatiivista leimaa kinkyyksiä kohtaan. Mutta toisaalta onneksi muoti-ilmiöt ovat kuitenkin muoti-ilmiöitä ja nimensä mukaisesti katoavat maailmasta yhtä nopeasti kun ilmestyvät. :) Ihan hyvä silti tuokin aspekti on pitää mielessä.

Senshi

  • Vieras
Vaikken usein roiku foorumeilla, niin tämä asia ei ole jäänyt. Tässä pari lyhyttä päivitystä:
- Aiemmin syksyllä tekemäni avaus otettiin puheeksi Turun Baletin joulukuun kuukausikokouksessa. Kokouksen päätös oli, että aiheelle voitaisiin perustaa työryhmä. Työryhmä pohtisi aihetta, näkökulmia, toimia, rajauksia, ratkaisuja ja niitä tahoja, joihin voisi pyrkiä olemaan yhteydessä tai vaikuttamaan. Nyt asia jatkuu niin, että olen työryhmän aloittajana ja ensimmäisenä vetäjänä. Rekrytointi on paraikaa käynnissä Turun Baletin foorumin kautta. Näin ollen jatkan työtä Turun Baletin alla ja on todennäköistä, että asiasta tullaan joskus olemaan yhteydessä myös muihin yhdistyksiin.
- Omana henkilökohtaisena projektinani aloitin blogin. Blogin lähtöajatuksena on ottaa maanläheinen kanta kinkyyteen ja erityisesti fetisismiin. Blogissa tuon esille näkökulmia ja pohdin erilaisia aiheeseen liittyviä asioita. Myöhemmin olisi tarkoitus tuoda blogiin mukaan kevyempi osuus, jossa esitellään asuja ja niiden valmistajia, kerrotaan tapahtumista ja kokemuksista ja otetaan enemmän lifestyle-näkökulmaa aiheeseen. Tämä on kuitenkin tarkoitus tehdä niin, että aihepiiri esiintyy helposti lähestyttävänä ja positiivisena asiana, ei vieroksuttavana naurun, kauhun tai pornon aiheena. Blogi on kirjoitettu englannin kielellä tavoittaakseen myös muiden maiden lukijoita, mutta monen jutun lähtökohdaksi otan tarkastella kinkyyttä nimenomaan Suomessa.
Tervetuloa tutustumaan ensimmäisiin juttuihini: http://senshisshelter.blogspot.com/

Näillä menen tällä hetkellä eteenpäin! // Senshi

Senshi

  • Vieras
Turun Baletin aiheeseen liittyvään työryhmään on tullut muutaman kiinnostuneen ilmoittautuminen. Vielä paria kaivattaisiin lisää. Jos olet Turun Baletin jäsen ja asia kiinnostaa, ilmoittaudu minulle yhdistyksen foorumilla tai tällä foorumilla yksityisviestillä. Tarvittaessa esittelen ideaa enemmän. Pyydän mahdollisia ilmoittautumisia ja kiinnostuksia viimeistään su 20.1 aikana.

Jos ja kun saamme ryhmän koottua Turun Baletissa, aloitamme suunnittelun ja olemme myöhemmin yhteydessä myös yhdistyksen ulkopuolelle.

Senshi

  • Vieras
Projekti on ottanut alkuaskeleensa. Ryhmästä kiinnostuneiden ensitapaaminen oli äskettäin. Paikalla oli yhdeksän kiinnostunutta, yksi oli estynyt saapumasta. Tapaaminen oli hyvä ja keskustelu oli vilkasta. Kiinnostus aihetta kohtaan oli erinomaista. Projekti jatkuu perusasioiden aloittelulla, eli keskeisimpien kysymysten ja maalien asettamisella, keinojen pohdinnalla ja työnjaon hahmottelulla.

Toivotaan, että ryhmän tehtävät ja linjat muodostuvat pian, niin päästään itse varsinaiseen työskentelyyn  :)

Senshi

  • Vieras
Projekti on joutunut olemaan tauolla ihmisten kiireiden vuoksi. Mutta kuopattu sitä ei ole. Työryhmä pyrkii tekemään selvityksiä pikkuhiljaa, kun omat elämät antavat siihen aikaa. Tämän ohella pyrin edistämään asioita myös henkilökohtaisesti.

Työryhmämme aloittaa peruskysymyksillä ja aiheiden rajaamisilla. Tässä myös foorumin ihmiset voivat olla halutessaan avuksi. Ohessa on muutama kysymys, joihin voitte antaa näkemyksiänne:

- Mitä koetaan kinkyksi? Kun puhutaan kinkystä, millaiset asiat sen alle kuuluvat (esim BDSM, fetisismi)? Onko kinkyys jotain, minkä tulee olla valtaosan mielestä outoa? Entä onko kinkyys tapa harrastaa seksiä, onko kinkyys seksuaalinen suuntautuminen tai onko kinkyys osa identiteettiä?

- Ketkä ovat kinkyjä? Mitkä ryhmät ja millaiset henkilöt luokitellaan kinkyiksi?

- Mitä työryhmältä toivotaan? Tällä hetkellä työryhmän suunnitelmissa on selvittää asioita mm yhteiskunnallisesta näkökulmasta, mahdollisuudet tukeen tarpeen vaatiessa ja tahot joista tukea saisi, yhteistyömahdollisuudet eri toimijoiden kanssa, kinkyyden luokittelu ja asema tulevaisuudessa, historian vaikutus (ICD-luokitukset poistuivat, mutta vaikuttaako vielä ennakkoluuloihin), ymmärryksen ja valistuksen lisääminen, mediayhteistyö, kinkyyden rajaukset (hyväksyttävä kinkyys vs laittomat teot)... Paljon muutakin, mutten muista ulkoa enempää. Mutta olisiko vielä näkökulmia ja toiveita?

- Mitä työryhmältä ei toivota? Onko jotain, mitä ei pitäisi lähteä sorkkimaan? Tai onko jokin rajaustoive, mikä pitäisi jättää työn ulkopuolelle?

Pyrkimyksemme on päättää lähtökysymykset ja suuntaviivat syksyn alussa. Jos haluat vaikuttaa ja vastata kysymyksiimme, pyydän vastaamaan pe 12.7.2019 klo 23:59 mennessä joko minulle yksityisviestillä tai kommentoimalla tähän viestiketjuun.

Kiitos! Työ jatkuu edelleen :)

- Senshi -

Rakentaja

  • Vieras
Kiva että tätä tutkitaan. Jään mielenkiinnolla seuraamaan.
Sanakirjoissa useimmiten katsotaan kinkyksi, kaikki enemmistö omassa sosiaalisessa ryhmässä ja kulttuurissa katsoo seksuaalisesti poikkeavana.
Minulle tästä herää ensin kysymys että mistä sitä voi tietää mitä enemmistö katsoo poikkeavana kun enemmistö ei suomessa kovin paljon omasta seksuaalisuudesta puhu julkisesti.

Toiseksi puhutaanko koko Suomen kulttuurista ja koko kansasta sosiaalisena ryhmänä vai rajoitetaanko pienempiin ryhmiin?

Se mikä omassa piirissä sanottu/katsottu kinkyksi on jo aika laaja. Tunnen useita ihmisiä, jotka katsoo suuseksiä kinkyksi, samoin peppuseksi. Toisille taas nämä taas kuuluu siihen normaaliin. Suhdemuodoista omassa piiristä enemmistö on monogaamisissa suhteissa ja katsovat muita suhdemuotoja kinkynä.