Kirjoittaja Aihe: Kinkyys asiallisessa valossa, seksuaalivähemmistönä ja valistuksen aiheena  (Luettu 29706 kertaa)

Senshi

  • Vieras
Enpä tiedä, onko tällaisesta aiheesta ollut ennen ketjua täällä. Mutta laiskuuttani en jaksanut selata historiaa kovin pitkälle, vaan loin uuden aiheen. Asiaan.

Olen jo pitkään märehtinyt sitä, että kinkyys (BDSM, fetisismi yms) on nyky-yhteiskunnassa edelleen vakavasti ottamaton aihe. Jos jossain törmää kinkyteemaan, valtavirta pitää aihetta kiherryksen kohteena tai kauhistuttavana asiana. Toki vuosien varrella kinkyyskin on saanut hieman lisää ymmärrystä kansan parissa, mutta mielestäni suurempi sivistyneisyys on edelleen puuttunut. Kinkyt eivät kuulu virallisesti seksuaalivähemmistöön, vaikka itse näkisin tälle aihetta ja moni oli aikanaan tälläkin foorumilla samaa mieltä. Siinä missä kinkyys voi jollekin olla kivakin aihe paheksuttavana, itse kaipaisin aiheelle ymmärrystä ja hyväksyntää siinä, missa muutkin seksuaalivähemmistöt sitä saavat. Enkä tarkoita sillä sitä, että menisin toteuttamaan itseäni keskelle kaupunkia, vaan sitä, että saisin olla oma itseni ilman pelkoa syrjinnästä, ennakkoluuloista tai kiusaamisesta. Ja samaa asiaa haluaisin ajaa muidenkin kinkyjen puolesta.

Tämä pohdinta on muhinut mielessäni jo pitkään. Asian käsittely on vasta lapsenkengissä, mutta jotain liikkeitä olen jo valmistellut, että keskustelua avattaisiin taholla jos toisellakin. Tässä joitain asioita, joita olen listannut:
- Kuuluuko kinky seksuaalivähemmistöön? Riippunee yksilöiden mielipiteistä, mutta pitäisikö kinkylle halutessaan antaa tämä status?
- Kuka pitää kinkyn puolia? Kinky ei kuulu SETA:n agendaan tai sateenkaarilipun alle omana ryhmänään, mutta voisiko kuulua? Järjestääkö kinky-yhdistykset lähinnä vain bileitä, vai onko valistustoiminta ja tukitoiminnat agendassa? Entä yhteistyö eri tahojen kanssa? (tästä on ollut epävirallista avausta kinky-yhdistysten ja SETA:n suuntaan, mutta vasta pienellä jakelulla)
- Sexpon rooli? Onko heillä kiinnostusta aiheeseen ja haluaisivatko osallistua strategian suunnitteluun? (tämä on tällä hetkellä kyselyssä)
- Voisiko kinkyydestä olla positiivisempaa ja asiallisempaa valitusta, esittelyä ja uutisointia valtavirrassa? (tästä tehty avaus mm YLE:n suuntaan)
- Voisiko kinky-yhdistyksillä olla enemmän tarjontaa asialliseen aiheiden esittelyyn tai luennointiin tms? (näitä on jo joillakin, mikä on hienoa!)
- Onko kinkyys kiva mauste, vai onko se osa ihmisen identiteettiä ja syvempää persoonaa?

Tuossa nyt alkupaloiksi jotakin pään sopukoista. Lista on pitkä, mutta ehkä täällä syntyy hyvää pöhinää, niin voi sukeltaa syvemmin aiheeseen  :)

Tässä jotain, mikä hyppäsi juuri äsken tuoreeltaan silmille YLE uutisista:
https://yle.fi/uutiset/3-10407987

Siinä olikin sitä jotain, mitä olen kaivannut! Asiallista uutisointia aiheesta, mikä on ihan ok. Ei tabu, ei sairaus, ei kauhutarina. Vaan osa ihmisten normaalia elämää. Word!

Eli: Mitä mieltä foorumin kansa on tällaisesta? Ollaanko tyytyväisiä nykytilanteeseen, vai haluaisiko joku muukin, että kinkyyttä tuotaisiin paremmin esille asiallisessa valossa? Entä pitäisikö kinkyn saada tarvittaessa tukea seksuaalivähemmistön edustajana?

Kiitos, toivon aiheesta kattavaa ja asiallista keskustelua  :)

- S

bikantti

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2569
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
Hyvä aihe. Olen tiedon jakamisen ja tuen tarjoamisen puolesta. Toivottavasti tulee runsasta keskustelua :) (Aihetta sivuten mm. https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=20733.0 )

rp_

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 183
  • En route vers de nouvelles dimensions.
  • Galleria
Numeroin kysymykset:
[1]Kuuluuko kinky seksuaalivähemmistöön? Riippunee yksilöiden mielipiteistä, mutta pitäisikö kinkylle halutessaan antaa tämä status?
[2]Kuka pitää kinkyn puolia? Kinky ei kuulu SETA:n agendaan tai sateenkaarilipun alle omana ryhmänään, mutta voisiko kuulua? Järjestääkö kinky-yhdistykset lähinnä vain bileitä, vai onko valistustoiminta ja tukitoiminnat agendassa? Entä yhteistyö eri tahojen kanssa? (tästä on ollut epävirallista avausta kinky-yhdistysten ja SETA:n suuntaan, mutta vasta pienellä jakelulla)
[3]Sexpon rooli? Onko heillä kiinnostusta aiheeseen ja haluaisivatko osallistua strategian suunnitteluun? (tämä on tällä hetkellä kyselyssä)
[4]Voisiko kinkyydestä olla positiivisempaa ja asiallisempaa valitusta, esittelyä ja uutisointia valtavirrassa? (tästä tehty avaus mm YLE:n suuntaan)
[5]Voisiko kinky-yhdistyksillä olla enemmän tarjontaa asialliseen aiheiden esittelyyn tai luennointiin tms? (näitä on jo joillakin, mikä on hienoa!)
[6]Onko kinkyys kiva mauste, vai onko se osa ihmisen identiteettiä ja syvempää persoonaa?
1. Ei ja ei. Perusteluita on varmasti monia, mutta mainitaan muutama: Ensiksi se, että kinkiys ei katso seksuaalista suuntautumista. Alistumisesta/alistamisesta, materiaaleista, leikeistä, jne. etc. voi tykätä tai olla tykkäämättä riippumatta siitä, mikä on suuntautuminen. Toinen peruste on se, että kinkiyttä on hyvin vaikea määritellä, kun taas suuntautumiselle voidaan laatia paljon paremmat määritelmät. Jokainen seksuaalinen ihminen on osittain kinky tai vanilja, suuruusluokka sitten vaihtelee.

2. Johtuen edellisestä, kinkyjen puolta ei juuri pidä mikään muu taho kuin kinkyt itse. Ja johtuen myös edellisestä, SETA ei voi ainakaan nimellisesti ottaa kinkyjä pelkästään kinkiyden vuoksi yhtä voimakkaasti saman lipun alle.

3. Minkä strategian suunnitteluun?

Vastataan tähän väliin kohtaan 6 niin, että tuo kysymys on irrelevantti näihin muihin kysymysten nähden.

4 ja 5. Voisi kyllä, mutta valistuksen kanssa olisin varovainen ainakin lapsien ja nuorten osalta, jotka ylipäätään tutustuu vielä seksuaalisuuteensa. Kyllä se niin menee, että vaniljasta se alkaa. Tutustukoot nuoret siihen rauhassa. Tietoa pitäisi olla siinä vaiheessa, kun vaniljasta ollaan jo hyvällä hajulla tai edetty siinä jonkin matkaa, joitakin alkaa sitten kiinnostaa tällaiset asiat.

Minä nostaisin esille sellaisen asian kuin tämä foorumi. Kun jotakin kinkyajatuksia tulee päähän, niin ei niistä ensimmäisenä mennä kysymään koulu- tai työkavereilta eikä edes saunan lauteilta siltä parhaimmalta kaverilta, luennoista nyt puhumattakaan. Kyllä se menee niin, että yksin katsotaan ensin Googlesta. Silloin löytyy tämän foorumin avoimet alueet. Jos jotain ”matalan kynnyksen” tietoa haluaa saattaa kaikkien nähtäville, niin ajatuksiaan vielä etsiskeleville olisi hyvä olla paremmat ”perusinfo-paketit”. Se olisi hyväksi niille, jotka etsiskelevät itseään. Ja kaikki ei osaa englantia, ruotsia tai saksaa niin hyvin, että saisivat tietoa muulla kielellä vaan sen pitäisi olla suomeksi.

Täällä 76% rekisteröityneistä on käytännössä hiljaa (maks. kaksi viestiä). Lukemalla varmasti voi oppia jotakin, mutta tämä foorumi voi olla todellakin aika hankala paikka keskustelun kannalta. Täällähän puhuu eniten ne, jotka ovat jo itsensä löytäneet ja ajatukset ovat selkiintyneet, joten aivan perusjuttuja on hyvin vähän. Uusilla voi olla kova kynnys osallistua keskusteluun. Jos foorumilla jotakin voi tehdä, niin miettiä tätä asiaa. Tämä olisi minusta hyvä, mutta kyllä sekin on tunnustettava, ettei minulla(kaan) aika riittäisi tällaiseen.

Senshi

  • Vieras
bikantin kolumnin olin jo aikanaan lukenut ja se on tägätty muistiin, jotta voin joskus tarvittaessa palata siihen :)  Jos joskus nähdään jossain, niin olisi kiinnostavaa jutella aiheesta enemmän.

rpmn:lle kiitos kritiikistä ja näkökulmasta. Vaikka minulla on aiheesta oma näkemys ja vahvakin mielipide, kaipaan myös muita näkemyksiä juuri sen vuoksi, etten voi yksin todeta asioita koko kinky-yhteisön osalta. Haluan selvittää, onko ihmisillä halua tällaisten asioiden pyörittelyyn vai ei. Ja jos on, niin millä tavalla ja mitä ei. Tämänkin vuoksi ajattelin avata aiheesta keskustelua tälläkin foorumilla. Vaikka keskusteluun osallistuisikin vain osa siitä aktiivisemmasta 24%:sta  :D

Pari nopeaa kommenttia:
1. Kinkyys ei ole ehkä samanlainen suuntautuminen, kuin HLB-ihmisillä. Mutta onko kyseessä seksuaalivähemmistö? Miten verrataan aseksuaaleja, jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöön, mutteivät ole seksuaalisuutensa puolesta kiinnostuneet seksistä? Eikö kinkyys voi olla osa identiteettiä, jolloin kinkyys on osa hänen seksuaalisuuttaan, joka poikkeaa valtavirran vaniljaseksuaalisuudesta?
2. Kinkyt pitänevät parhaiten omia puoliaan. Mutta pitäisikö järjestäytyä enemmän valtakunnan tasolla? Toisaalta, kuinka paljon kyräilyä kinkyjä kohtaan on SETA:ssa, vai voisiko heidän tunnettuudellaan ja vaikutusvallallaan olla apua esimerkiksi yhteistyötahona?
3. Strategia, jolla kinkyys voitaisiin ottaa enemmän huomioon positiivisena seksuaalisena asiana, seksuaalivähemmistönä, valistusaiheena, pinnallisten sivuamisten vaihtamisessa asiallisiin juttuihin mediassa yms
4. ja 5. Vaniljasta se alkanee. Ja toki nuorten osalta pitäisi pohtia, mitä aiheesta voisi kertoa ja voisiko edes. Sen jättäisin ammattilaisille pureksittavaksi. Tosin itse kyllä tunnistan olleeni fetisisti jo lapsesta asti, joskin en silloin vielä tunnistanut tuota puoltani kunnolla. Koen, että jotkin osat kinkyydestä voivat kehittyä seksuaalisuuteen siinä, missä LGBTQQAAIP-ihmisilläkin.

Kyllä. Moni asia katsotaan ensin Googlesta. Varmasti näin tekevät myös sateenkaaren alle kuuluvat ihmiset. Tästä huolimatta heillä on laajempi valtakunnallinen tuki ja valistustyö.

Ja siitä olen samaa mieltä, että uusille pitäisi tehdä kynnys tutustumiseen ja kysymiseen matalaksi ja positiiviseksi. Ilman sen suurempaa järjestäytyneisyyttä riskinä on kuitenkin se, että vastaajina ovat yksittäiset henkilöt, joiden mielipiteet ja persoonat vaihtelevat paljon. Tässä pienenä heittona annan kiitosta Turun Baletin valistustoiminnalle, johon kuuluu mm uusien infot ennen bileiltoja. Lisäksi joskus yhdistys on tarjonnut asiantuntemusta luennoille (olisiko ollut yliopistoilla) ja jokin aika sitten eräs jäsen kävi YLE Puheella kertomassa erittäin hienosti kinkyydestä ja BDSM:stä asiallisessa kehyksessä.

rp_

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 183
  • En route vers de nouvelles dimensions.
  • Galleria
En tiedä onko minusta tullut jotenkin tahtomattani joku taviskinkiyden puolestapuhuja, voi olla. (1) Näkisin kinkyilyn enemmänkin seksin muotona, en suuntautumisena. Sen määrittelemisen vaikeus olisi paljon vaikeampaa ja sitten palattaisiin iänikuiseen vääntöön siitä, kuka on kinky ja kuka ei. Mutta nähdäkseni Senshi haet tällä nyt enemmän sitä, pitäisikö kinkiys rinnastaa ylipäätään vähemmistönä seksuaalivähemmistöihin (noiden muiden kohtien asioihin verraten) niin siinä olisin ehkä joiltakin osin samaa mieltä. (2) Vaatisi SETA:n roolin levittämistä hyvinkin paljon ja siihen he eivät ehkä olisi suostuvaisia. Jos he näin ajattelevat, niin ymmärrän tämän kyllä hyvin, koska seksuaalinen suuntautuminen on yleisesti ottaen merkityksellisempi asia kuin taas seksin harrastamisen muoto (yleinen hyväksyminen, lainsäädäntö, uskonnot, jne.). (3) Suurempi strategia vaatisi tietenkin enemmän järjestäytyneisyyttä ja sitä, että sitä sitten noudatetaan. Kinkyjen kirjo on vaan niin paljon suurempi, että tämä on vaikeampaa. Ja monille kinkiys ei sinänsä näyttäydy mitenkään makuuhuoneen ulkopuolella, niin tässäkin suhteessa tulee ongelmaa. Täällä liikutaan monien mielestä varmaan aika hc-asteella, mutta kyllä ainakin maustevaniljasta puhutaan mediassa loppuen lopuksi aika paljon ja kokoajan enemmän. (4,5) Alun tekstistä samoilla linjoilla. Mutta en tuosta lopusta. Keski-ikä kinkyilyn löytämiselle on korkeampi kuin se, milloin usein löydetään seksuaalinen suuntautuminen ja kokeillaan seksiä. Minä koen kinkyilyn seksin muotona, niin ensin pitää löytää se itse seksi ja sitten sen muoto, niin vaikka jotkut ajatukset heräisivät, niin ei ne useinkaan samassa tahdissa kehity, vaan sen jälkeen. Täälläkin on paljon ihmisiä kinkiyttään etsimässä.

Pienenä heittona sanoisin myös sen, että joka mutkassa pompsahtaa tämä bile/miittiasia esiin. Minä en ole Suomessa käynyt koskaan yksissäkään bileissä tai miitissä (enkä kyllä paljoa ulkomaillakaan kuin ns. "massan mukana"). Ehkä joskus. Mutta taviskinkynä ajattelen, että niissä tutustuu paremmin itse skeneen, mutta kun minun "skene" on makuuhuoneessa. Enkä varmasti ole ainoa, joka ajattelee näin. Siksikin korostaisin tätä foorumin merkitystä.

Tuleepa puhelimella väsyneenä tönkköä tekstiä...

scar

  • Vieras
Asiallinen tiedotus ihan kädestä pitäen on omaan mieleen käypää.
Itse aavistuksen kaihdan ylipäätään "vähemmistöisyyttä"- pelon vuoksi ehkä eniten on vähemmistöjä,vaikka tosiasiallisesti seksuaalisen suuntautumisen kirjot ovat niin suuret,että niistä yhdessä tulee Enemmistöä.

Mutta jos vaihtoehto on,että piilossa tai teloitus,niin yleisestiottaen valitsisin pelkurina piilon-
Enhän muutenkaan halua julistaa kenellekään seksuaalista olemustani.
Ja kyllä joskus  vituttaa, etten helteellä koe voivani pukeutua sään mukaan,ettei kukaan vaan /loukkaantuisi /alkas ehdotella/katsella/nimitellä huoraksi ymv. Otsassani ei lue mitään.

Tuohon rpmn:n mainitsemaan  foorumikäyttäytymiseen: En ole osannut tilastoja laskeskella,mutta näyttäis myötäävän ihan mitä tahansa forkkaa tai jopa ylittää keskimäärin.. Esim. Alaston Suomessa on vissiin kymmeniä tuhansia käyttäjiä,mutta keskustelupalstansa on ihan nysä- Miksihän?

Senshiltä hieno avaus  :)


telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Ööh...Itseasiassa nimenomaan näiden asioiden kanssahan järjestöt ovat tehneet työtä niin kauan kuin ovat olleet olemassa...Se lukee järjestöjen omilla sivuilla, prh kun vaatii rekatuille yhdistyksille tarkoituksen...Päätarkoitus ei tosiaankaan ole järjestää bileitä...Ja yksi syy näiden saittien olemassa oloon on myös tuo...

Ihan nyt vain sivuhuomiona kun yhdistyksissä on tullut oltua enempi ja vähempi aktiivina vuosia...Surullista jos ajattelu on muuttunut yleisellä tasolla tuohon suuntaan...

Tuli

  • Vieras
Mä ajattelen asian niin, että jos joku kinky kiinnostuu seksuaalisesti tai romanttisesti vain tietynlaisista kinkyistä kumppaneista - esim. dominoiva vain alistuvista tai päinvastoin, on kyse seksuaalisesta suuntautumisesta.

Jos taas kiinnostuu ihmisistä muilla perusteilla ja kinkyjutut ovat niitä mitä tehdään tai ei tehdä makuuhuoneessa, kyse ei ole seksuaalisesta suuntautumisesta (mutta seksuaalivähemmistöön kuuluu joka tapauksessa).


vila

  • Vieras
Minä ymmärrän sen jos D/s-suuntautuneita ei osata nähdä seksuaalivähemmistönä. Monille se kuitenkin on vain satunnaista piristystä vaniljaseksin ohella eikä ohjaa puolison valintaa - ainakaan kovin voimakkaasti. Sen sijaan jos kinky-sana kattaa myös fetisistit ja sadomasokistit niin minusta on seksuaalivähemmistö voi nousta ihan aiheelliseksi kysymykseksi. Heillä kun seksuaalinen kiinnostus ei kohdistu ainoastaan toiseen ihmiseen.

Käsittääkseni Seta on aikanaan ajanut myös kinkyjen etua, mutta sitten useat alayhditykset rajasivat kinkyt oman toimintansa ulkopuolelle. Tässähän on kyse maailmanlaajuisesta ilmiöstä. Tietyllä tavalla ihan ymmärrettävää. Sen lisäksi kinkyille kaikkein suurimman uhan taitavat muodostaa toiset kinkyt, joten ensimmäisen askel turvallisempaan kinkymaailmaan olisi siivota ihan tätä omaa yhteisöä.

Sexpon roolia jos ajattelen niin heillä on omat agendansa ja tärkeänä pitämänsä asiat, jotka eivät välttämättä sivua kinkykenttään juuri mitenkään.

Minusta on vähän kapeakatseista kuvitella, että kaikkien seksielämä alkaa vaniljasta. On paljon kinkyjä, joiden seksielämä alkaa kinkystä ja on aina kinkyä. He ovat harvemmin tällä foorumilla äänessä, ehkä ymmärrettävistä syistä, mutta heitä kuitenkin on.

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1869
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Rsykkeellä ainakin on selkeä yhteiskunnallinen tehtävä.

Mm.

Vertaistuen ja oikean tiedon tarjoaminen

Ennakkoluulojen murtaminen ja syrjinnän vastainen työ

Terveydelliset riskit ja turvallisuuskoulutus

Hyväksikäytön ehkäisy ja ennaltaehkäisy

Järjestäytymättömän pienryhmätoiminnan tukeminen

Ja näitä asioita tehdään konkreettisesti jatkuvasti. Esim TAFFin päivätoiminta vastasi moneen näistä itsellemme ottamista tehtävistä. Askel askeleelta teemme Tampereella työtä ä asioiden eteen. Helppoa se ei aina ole, mutta useamman kerran vuodessa saamme syitä jatkaa tätä työtä.
Ikävä kyllä.
Milloin organisaatio itse joutuu syrjinnän kohteeksi, milloin tietoomme tulee ihmiseen kohdistunut hyväksikäyttö tai yritys tahi session överiksi meno. Paraikaa mietimme miten vastaamme ensi vuonna entistä paremmin tähän huutoon.

Mikään vaan ei tapahdu hetkessä eikä ole kauhean näyttävää tai suurta glooriaa sisältävää tällä saralla.

Mutta meillä on hyviä yhteystyökumppaneita tässä työssä, kuten TAFFin päivätoiminta kertoo.

Senshi

  • Vieras
Rsykkeellä ainakin on selkeä yhteiskunnallinen tehtävä.

Mm.

Vertaistuen ja oikean tiedon tarjoaminen

Ennakkoluulojen murtaminen ja syrjinnän vastainen työ

Terveydelliset riskit ja turvallisuuskoulutus

Hyväksikäytön ehkäisy ja ennaltaehkäisy

Järjestäytymättömän pienryhmätoiminnan tukeminen

Ja näitä asioita tehdään konkreettisesti jatkuvasti. Esim TAFFin päivätoiminta vastasi moneen näistä itsellemme ottamista tehtävistä. Askel askeleelta teemme Tampereella työtä ä asioiden eteen. Helppoa se ei aina ole, mutta useamman kerran vuodessa saamme syitä jatkaa tätä työtä.
Ikävä kyllä.
Milloin organisaatio itse joutuu syrjinnän kohteeksi, milloin tietoomme tulee ihmiseen kohdistunut hyväksikäyttö tai yritys tahi session överiksi meno. Paraikaa mietimme miten vastaamme ensi vuonna entistä paremmin tähän huutoon.

Mikään vaan ei tapahdu hetkessä eikä ole kauhean näyttävää tai suurta glooriaa sisältävää tällä saralla.

Mutta meillä on hyviä yhteystyökumppaneita tässä työssä, kuten TAFFin päivätoiminta kertoo.

Nopea kommentti tähän näin työpäivän keskeltä. Olen huomannut, että Rsyke on myös panostanut näihin asioihin. Muistan myös, että teillä oli jokin luennoitsijahaku johonkin asialliseen keskustelutilaisuuteen tms. Tiedä sitä, miten paljon näillä on tilausta ja kysyntää, mutta annan pisteet siitä, että luotte tarjontaa. Myös TAFF:n päiväohjelmajutut olivat taas kerran hieno lisä.

Tämä koko kinkyskenehän perustuu vapaaehtoiseen työhön. Ei tästä taida kukaan palkkaa saada? Ajamme omia asioitamme siinä missä haluamme ja jaksamme. Arvostan sitä, että joillakin henkilöillä on aikaa ja tahtoa tehdä kovaa työtä ilman suurempaa palkitsemista. Jospa itsekin joskus kykenisi aktiivisempaan rooliin. Aika näyttää.

PS: Hienoa, että Tampereella on taas onnistuttu saamaan kasaan järjestäytynyttä ja aktiivista väkeä tekemään työtä joidenkin haasteellisten vuosien jälkeen! Hienoa työtä olette tehneet :)
PPS: ...yhtään unohtamatta muitakaan yhdistyksiä!

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1869
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Mietiskelimme tuossa loppukesästä yleisöluentosarjaa bdsmään liittyvistä asioista. Idea ei ole hautaantunut, mutta tämä vuosi on kyllä täynnä.

Katsotaan talvella asiaa uudestaan ja onhan ensi vuonna kaksipäiväinen TAFF.

Kysyntää... Jaa... Kyllä valmistukselle on tarvetta, sen saimme oppia kantapään kautta alkukesästä.

Adrenalynnie

  • Vieras
Kyllähän kinkyseksuaalisuuteen liittyviä asioita on vuosien mittaan pidetty esillä - tässä esimerkkinä kaikille avoin seminaari, jonka järjestimme vuonna 2011 Oulussa paikallisen kinky-yhdistyksen nimissä.
https://www.kaleva.fi/tapahtumat/tapahtuma/seminaari/2582/

Tampereen TAFFin lisäksi smurffeilla on ollut seminaareja Helsingissä (tai coneja tms. ). Turkulaiset ovat tahollaan olleet aktiivisia. Suurin osa yhdistyksistä on jakanut tietoa myös lehdistön ja radion kautta - telkusta kai vähemmän. Jyväskylässä Bizarren Tapsa on kiertänyt ympäriinsä kertomasta aihepiiristä. Etc.

Edesmennellä Tuntematon Maa -foorumilla oli tästä valistusteemasta kiinnostuneille oma suljettu ryhmä, mutta taisi se työ jäädä kesken.

Kinky-yhdistysten kattojärjestö jos joskus syntyy, se voisi olla yksi tapa lisätä suuren yleisönkin tietoisuutta BDSM- ja fetissiasioista. Edesmennyt smurffien jäsen, JetErus oli painokkaasti kattojärjestön kannalla.

En tiedä, vieläkö kinky-yhdistysten hallituksilla/muilla aktiiveilla on vuosittaisia tapaamisia, nekin voisivat olla hyvä tapa verkostoitua ja koota tiedon jakamisesta kiinnostuneita henkilöitä yhteen livenä.

Ms. M

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2966
  • An' I don't give a damn 'bout my bad reputation.
  • Galleria
Sehän se, kun saisi yhdistykset vetämään yhtä köyttä tässä asiassa. Voisi saada aikaan paljonkin.

Itse olen aina suuresti ihmetellyt sitä, ettei Seta aja kinkyjen asioita. Kyse on kuitenkin seksuaalisesta suuntautumisesta. Tarpeesta. Onko sitten niin, että Setalle BDSM on liikaa?

Kiitos Senshille tästä aiheesta kovasti!  :)

Nick

  • Vieras
Kinkyn määrittely on ongelmallista. Ilman kohtuullisen helposti ymmärrettävää ja selkeäntuntuista määrittelyä ei voi ajaa etua koska kukaan ei tiedä kenen tai minkä etua ajatellaan.