Slavecraft. Roadmaps for Consensual Erotic Servitude: Principles, Skills and Tools.
Kiitollinen orja ja Guy A. Baldwin. Alkusanat sekä jälkikirjoitus P. Califia. Lisämateriaali J. W. Bean.Slavecraft on kirja, jota ei saa arvostella kannen perustella. Ilman lukusuositusta tämä opus olisi jäänyt Amazonille, mikä olisi ollut kuitenkin sääli, sillä kirjan sisältö on silkkaa rautaa.
Suurin miinus tulee kirjan moninaisesta kirjoittajajoukosta, sillä kaikilla on oma kirjoitustyyli sekä näkökulma BDSM-orjuuteen. Kirjan kustantajana olisin antanut kaiken sisällön Baldwinille, minkä tulkitsen olevankin se kirjan ”kiitollinen orja”. Hänen, miesorjan näkökulmasta kirjoitettu teksti on paikoitellen hyvinkin kaunis, jopa lyyrinen. Tästä huolimatta rakenne on looginen ja pointit menevät perille.
Essee 1: Kutsu alistumiseen
”Tämä ei ole siitä, kenellä on valta. Koko Master- ja orjakokemus liittyy auktoriteettiin.”
Jopa itsensä hyväksyvien sadomasokistien yhteisöissä saatetaan pitää ekstremisteinä niitä, joiden elämäntapansa perustuu sitoumukseen ja paloon alistua. Tiedottomuus ulkoisesta validoinnista monimutkaistaa päätöksiä niiden kohdalla, joiden intohimo makaa alistuvuudessa.
Kuitenkin vasta kunnioittamalla omaa kutsumusta alistumiseen voidaan aloittaa matkan itsensä hyväksymiselle, mikä on avain siihen temppelin, jossa syvällinen muodonmuutos tapahtuu.
Tiedä kuitenkin tämä: orjuus vaatii rohkeutta. Pelon tuntemisessa ei ole mitään hävettävää. Häpeällistä on ainoastaan pelossa pysyminen.
Jotkut aloittelevat orjat tukeutuvat peloissaan Masteriin, vaikka vain harva voi tukea orjaa tässä asiassa. Ei, nämä varhaiset askeleet orjan on otettava päässään yksin. Tai vielä tarkemmin: orjan sydämessä, jotta totuus siitä mitä ja kuka hän on pysyisi kirkkaana.
Essee 2: Myytti orjaksi kouluttamisesta
Perinteinen orjan koulutusmyytti menee jotakuinkin näin:
Kuka tahansa Masteriksi julistautunut voi opettaa orjalle kaiken tarvittavan antautumisesta.Ensin on kuitenkin huomautettava, etteivät hyvät pedagogiset taidot tule automaattisesti siitä, että sattuisi olemaan Dominoiva taikka Master, switch, orja tai jotakin muuta.
Toiseksi, mikään informaatio ei voi korvata intohimon puutetta.Ilman intohimoa informaatio on vain elotonta dataa, mistä syystä sen sopivuus orjan koulutukseen on vain vaillinaista; kuin pikakahvi vailla vettä.
Jotta orjalle voisi opettaa alistumista, opettajan pitää itse tuntea syvää intohimoa kohti alistumista ja ymmärtää tunteiden takana olevaa merkityksellistä prosessia, eritoten tämän hienovaraista jalostusta ja sisäistä prosessia syvästä alistumisesta.
Päinvastoin, useimmat Masterit eivät edes käsitä, miksi orjat nauttivat alistumisesta, eivätkä tunne laadukkaan alistumisen viivästynyttä tyydytystä.
Kuinka monella on edes tietoa kivun käsittelystä? Tuskin monellakaan, sillä tyypillisesti Masterit välttelevät kipua ja epämukavuutta kaikin keinoin.
Myytin haitallisin osa on kuitenkin siinä, että se uskottelee aloitteleville orjille, ettei antautumisesta voi oppia mitään itse, ellei ensin tule valituksi koulutukseen Masterin toimesta. Tilannetta pahentaa se, että näissä tapauksissa aloittelevia orjia päätyvät kouluttamaan noviisit Masterit, vaikka tehokkaampaan tuloksen pääsisi kokeneella Masterilla tai vielä parempaa… osaavan orjan toimesta.
Tästä syystä orjien keskinäinen verkostoituminen on vain suositeltavaa.
Essee 3: Orjuuteni löytäminen
Toisinaan näkemäämme vaikuttaa eniten se, kuinka me katsomme asioita. Joskus sisimmän orjan näkeminen on kuin sipulin kuorinta, sillä häiritsevistä kerroksista on päästävä eroon.
Kenties tämä kuorinta on jotakin sellaista mitä Masterit tekevät, kun kehittävät orjansa. Ideaalitilanteessa orja–minän kehitykseen osallistuvat molemmat osapuolet, kun kommunikointia käydään huolellisella ja rehellisellä tavalla.
Tästä huolimatta orjuus on ensisijaisesti sopimus itsensä kanssa.Antaminen on saamista. Ja se on, mikä määrittelee BDSM–orjuuttaan kirjan kirjoittajan mielestä eniten.
Tässä vaiheessa on tärkeä nähdä ero bottomin ja orjan välillä. Molemmat tavoittelevat nautintoa, mutta bottomilla on oma ruokahalunsa, kun taas orjan täytyy saada se yhteneväksi Masterinsa halun kanssa. Joskus bottomin fetissit muistuttavat Masterin fetissejä, mikä saattaa erehdyttää kuvittelemaan bottomin olevan orja, vaikka tämän nautintonsa lähde on eri fetississä.
Tuota lukiessa mieleeni tuli, että Baarin kinastelu tosialistuvien ja karkkikauppasubien paremmuudesta on oikeastaan riitely fetissien paremmuudesta. Koko asettelua ei tarvittaisi, mikäli ihmiset tiedostaisivat koko asiaa. Keskustelu voi tapahtua vasta, kun osapuolilla on edes auttava käsitys termeistä.
Kun ymmärtää termit, osaa muotoilla seksuaaliset kiinnostukset nimetyiksi fetisseiksi ja osaa hakea itselle yhteensopivaa osapuolta, niin koko vastakkainasettelu lässähtää siihen paikkaan. Tämä saa minua yllättäen ajattelemaan, että kuvitelma lokeroinnin tarpeettomuudesta on rakentavan keskustelun kannalta ainoastaan haitaksi.
Kirjan luvun loppupuoli käsittelee orjasuhteen ehdollisuutta. Siinä, missä joidenkin orjien palo ohjaa heitä kohti BDSM–suhdetta vailla ehtoja, on myös ymmärrettävä orjia, joiden ehdot ovat suhteessa läsnä. Pelko on yleinen syy ehdoille, joskin syyt voivat olla myös moraalisia. Yksi ehdollisuuden esimerkeistä on ”hard limits” –lista.
Jotkut orjat voivat kokea ehtojen tekevän heidän suhteesta pinnallisen ja siksi tekevät työtä kohti suurempaa täyttymystä vähentämällä ehtojen määrää. Syvän nautinnon johtotähteä tavoittelevat orjat pitävät ideaalina suhdetta vailla rajoja.
Lopulta kyse on orjan ja Masterin yhteensopivuudesta, sillä on onnellisia suhteita, joissa tietyt ehdot ovat merkityksettömiä. Jos orjalla on joitakin kovia rajoja, eikä hänen Masterinsa niistä kiihotu, niin juuri tässä suhteessa orja voi todeta: suhteeni on rajaton. Ja on oikeassa.
Essee 4: Identiteetin periaate
Konsensuaalista orjuutta voi nähdä vuoreksi, minkä huippua kohti orjan on pyrittävä. Tässä kohtaa on oltava kuitenkin varuillaan, sillä helpoilta näyttävät tiet tuskin vievät perille. Skeptinen on oltava myös kiipeilykumppaniksi valitun Masterin suhteen, sillä todennäköistä on, että tällä on aivan eri päämäärä. Taas kerran, tämä on se työ, minkä orjan täytyy suorittaa itse.
Jotkut Masterit tuntuvat valittavan siitä, kuinka rankkaa heillä on, kun muiden toimintojen rinnalla pitää ohjeistaa orjaakin. Epäsuoran vaikutelman mukaan orja saattaa tehdä työtä vain käskiessä, mutta tämä on vain osa totuutta. Orjuuden käsittely tapahtuu sisäisesti, eikä välttämättä näy ulospäin, vaikka orja työstäisi sitä jatkuvasti hänen mielessään, sydämessään.
Alistuminen itsessään voi olla ihmeellinen työkalu. Antaudu nautinnolle, rakkaudelle, totuudelle, palvelemiselle tai läheisyydelle… Näiden potentiaali luoda jotakin rakentavaa on ilmeinen. Varo kuitenkin antautumista vihalle, syyllisyydelle, häpeälle ja pelolle – sinun omallesi tai toisen – sillä näin kasvatat riskiä tuhoutua… Tai parhaimmassa tapauksessa viivästyä. Hukkaan heitetty aika on menetetty intohimo, muista tämä.
Ole siis huolellinen erottaaksesi rakentavat toimet tuhoavista, kun teet sisäistä työtä matkalla kohti sitä orjaa, minkä tahdot olla.
Monesti kuvitellaan, että päästääkseen huipullensa orjan on tehtävä enemmän ajatustyötä, vaikka totuus on pikemminkin päinvastainen. Miettimisen sijaan on päästävä kiinni omiin syviin tunteisiin, jotka ohjaavat orjaa. Unohda siis kaikki pääsi ajatukset, ympäröivän yhteiskunnan kaiut, huumeöverit ja vanhempiesi toiveet, jotta pääsisit koskettamaan todelliset tunteesi.
Ihannetapauksissa orja on henkilö, joka tietää mitä hän on: ensisijaisesti orja ja toissijaisesti kaikkea muuta. Joskus erilaiset tilanteet kuitenkin vievät orjaa omasta ydinidentiteetistä sivuluisuun. Tällöin orjan on tehtävä sisäistä työtä, jotta hän saavuttaisi taas sisimmän identiteettinsä.
Yksi kirjassa mainittu työkalu on muutama malli sisäisestä dialogista, minkä tarkoituksena on siirtää orjan takaisin kohti orja–minää. Lyhin versio sisältää vain yhden kysymyksen:
Mitä sinä olet?
Essee 5: Tottelevaisuuden periaate
Toisten ilon kautta, epäitsekkäästi palvelemalla saatu nautinto on eri asia kuin ylpeydellä saastutettu anteliaisuuden lahja.
Tottelevaisuus on päämäärä itsessään. Liiallinen ajattelu – ja tulkitseminen eritoten – ovat vain haitaksi, sillä sellainen on kuin juoksuhiekka tiellä alistumiseen. Miksi näin? Jotkut Masterit saattavat harrastaa emotionaalista sadismia ja antaa epätoivoisilta vaikuttavia tehtäviä vain nähdäkseen orjan toimintaa. Tällainen ”mind fuck” ja samalla tapahtuvat päättömiltä tuntuvien ohjeiden tulkintayritykset ovat tuhoisia orjan psyykkeelle.
Siispä niin oudolta kuin se kuulostaa, ainoa orjaa vapauttava asia on totteleminen itsessään. Muista: orja tottele, eikä tulkitse!
Alistuessaan täydellisesti orja ei tarjoa, eikä vaadi mitään. Totteleminen on siis eri asia kuin hoivaaminen taikka miellyttäminen.
Kaikki Masterit tai Dominoivat eivät tarvitse orjalta fyysisiä palveluksia, mikä ehkä saa orjaa tuntemaan riittämättömyyden tunnetta. Tällöin hänen on tarkkailtava omia tunteita ja tarvittaessa muistuttaa itseään orjan roolista. Mikäli Master nauttii imuroimisesta, niin orjan tehtävänä on tarjota omistajallensa sen ilon, eikä toisinpäin.
Jotkut orjat kertovat arvostavansa vaativia Dominoivia, jotka panevat orjiansa kovemmalle. Tämä saattaa johtua siitä, että Masterin jatkuva vaatiminen saa orjaa pysymään lähempänä omaa orjan identiteettiä. Näin ollen tällaisten, vaativampien Mastereiden suosiminen voi olla pohjimmiltaan orjan tiedostamatonta pyrkimystä kohti mukavuusaluettaan orjana.
Ennen kuin Masterit voivat vastaanottaa absoluuttisen tottelemisen, heidän on ansaittava orjan luottamus. Ennen sitä orjan antautuminen on vain ehdollista.
Ei ole pahempaa kuin Master, joka ei tule toimeen todellisuuden kanssa.
– Race Bannon
Luultavasti ei ole velvollisuutta, joka olisi pahaenteisempi tai syvällekäyvämpi kuin toisen henkilön omistaminen. Orjuuden harrastamisesta johtuvat häiriöt tai ulkomaailman tuomitseminen saattavat asettaa kyseenalaiseksi Masterin kompetenssin niin hänen itsensä kuin orjan puolesta. Valitettavasti suurin osa Mastereista ei vain kykene tulkitsemaan mitä on tapahtumassa ja kuinka toimia sen kanssa.
Se on vain orjan totteleminen, mikä antaa Masterille kontrollin ja näin ollen mahdollisuuden suojella orjaa kaikesta tuhoisimmasta, tämän omilta ajatuksilta. Taitava Master yrittää saada kosketusta orjan tunteisiin ja näin ollen ohjata häntä valistuneemmin, sillä vastahakoisesti totteleva orja upottaa itseään kohti masennusta ja epätoivoa, jolloin orjan tahto alkaa muistuttamaan tätä ajoista ennen Masteria. Orjat, jotka tahtovat tuntea iloa ja autuutta antautuessa saavuttavat kokemusta tottelemisesta aivan eri hengessä.
Kirjoittajan mielestä läheisyys suhteissa on jotakin niin arvokasta, että vain toisille läheiset ihmiset voivat nauttia Master/orja –suhteesta todella syvästi, sillä syvä alistuminen vaatii voimakasta tunneyhteyttä.
Essee 6: Läpinäkyvyyden periaate
”Avoimuus on niitä periaatteita, jotka ohjaavat minua alistuessani hänelle.”
Ajatusten piilottaminen Masterilta on kuin orja piilottaisi omistajaltansa itseään. Avoimuus parantaa tunneyhteyden lisäksi Masterin mahdollisuuksia tehdä parempia päätöksiä. Ilman itseensä liittyvää raportointia orja pitää Masteria sokeana, jolloin päätökset syntyvät vaillinaisilla lähtötiedoilla.
Tuota lukiessa mieleeni tulee ajatus siitä valtavasta vastuusta, mikä Masterilla on. Onneksi orjan mahdollistama avoimuus luo edellytyksiä hyvälle kommunikoinnille, minkä uskon luovan paremmat perustukset kestävälle suhteelle.
Kirjan orja kirjoittaa, ettei avoimuus ole kuitenkaan kaksisuuntainen tie, sillä oikeus yksityisyyteen on Masterin yksityisoikeus. Tämän lisäksi, se on Master, joka suunnittelee ja päättää tulevaisuudesta. Tästä johtuen orja pysyy ajatuksineen läsnä mieluiten juuri tässä hetkessä.
Ympärivuorokautinen, Masterin ja orjan välinen suhde on kuin loputon sessio, niinpä rehellisyys on sen looginen jatke. Kertoessaan päätään vaivaamista aiheista, orjan on helpompi tyhjentää mieltään, mikä todennäköisesti syventää myös seksin laatua.
Aina mieltä askarruttavia asioita ei tietoisesti havaitse, mutta siihen voi harjaantua luomalla jonkinlaisen vahdin. Jossain vaiheessa hälytyskellot alkavat soida, kun alitajunta havaitsee, että Masterilta salataan jotakin.
Kirjan orja kysyy sopivien hetkien yhteydessä, saako hän jakaa ajatuksiaan. Joskus Master kysyy vain aihetta, toisinaan he täydentävät toistensa tietoja. Aiheet voivat olla melko tyhmistä aina pelkoon ja häpeään. Useimmiten Master huomauttaa orjan olevan vain ihminen. Juuri tällaisten hetkien yhteydessä orja kokee, että hänen Masterinsa tahtoo hänet kaikista puutteista huolimatta, mikä saa orjan tuntemaan olevan Hänen entistä enemmän.
Essee 7: Nöyryyden periaate
Vailla selvää käsitystä nöyryydestä ja tämän roolista orjan elämään, voi orjuuden todellinen autuus jäädä kokematta, kenties koskaan. Olla vaatimaton – käyttäytyä siis nöyrästi – on aivan eri asia kuin olla heikko, selkärangaton tai nynnymäinen. Tosiaan, nöyryys vaatii henkistä kestävyyttä!
Daddyt ovat yleensä kiinnostuneita kasvattamaan heikkoja yksilöitä vahvoiksi ja mentoroimaan heitä kohti kypsyyttä, helpottaen itsenäistymisessä. Sääntönä on, että Mastereiden agenda on eri. Masterit mainitsevat nauttivan enemmän orjista, jotka ovat henkisesti ja/tai fyysisesti vahvoja.
Nöyryyttäminen aiheuttaa vahinkoa yksilön ylpeydelle. Mikäli ylpeys tai arvokkuus ovat poissa, niin henkinen loukkaus tai kipu eivät ole mahdollisia. Nöyryydestä voi tulla jokapäiväinen juoma, mikä tyhjentää orjan mieltä ja valjastaa sitä Masterinsa tahdolle.
Kirjan kirjoittaja epäilee, että orja voi mitata läheisyyttään nöyryyteen vain kertomalla itsensä etäisyyttä siitä. Jokainen, joka väittää olevansa vaatimaton ei sanantarkassa merkityksessä ole sitä. Orja tarkkailee itseään kysymällä, onko hän saapumassa sydämensä vaatimattomasta paikasta vai egonsa huomionkipeästä tilasta.
Essee 8: Uudelleenjärjestelyt
Neljä edellistä esseetä kertoivat identiteetistä, tottelevaisuudesta, läpinäkyvyydestä ja nöyryydestä. Kiitollisen orjan mielestä nämä ovat orjuutensa neljä peruspilaria, jotka kannattelevat perustuksia.
Tässä esseessä hän käy lyhykäisesti läpi kolmea muuta aihetta: 1) Kuinka olla Masterin muokattavana, mutta säilyttää oman identiteetin. 2) Keskittyminen, eli kuinka pitää Masteria huomion keskipisteenä. 3) Uhrauksesta: kuinka luovuttaa oman mukavuuden ja nautinnon Masterille – ja vaivata itseä toisen sijaan.
”Minä menetin mahdollisuuden siihen puhelun soittoon, mutta turvasin orjuuteni.”
Essee 9: Tuleminen toimeen pelon kanssa
Varmasti yleisin asia, mikä seisoo meidän ja impulssien antautua välillä on pelko. Kuitenkin vain fokus itseensä henkilönä, jonka kohtalona on olla orja voi vahvistaa systemaattisia päätöksiä, jotka suojelevat orjan ja Masterin välistä suhdetta. Niin kuin aiemmin oli jo sanottu, vapaaehtoinen orjuus vaatii rohkeutta.
Kirjoittajan arvaus on, että psykologisesti terveet Masterit tahtovat orjia, jotka kykenevät toimimaan itsenäisesti, kun heidän täytyy. Ikään kuin autopilotilla.
On kuitenkin olemassa riippuvaisten personallisuushäiriöisten ryhmä, jotka esiintyvät orjina. Nämä, orjia esittävät henkilöt, todellisuudessa näkevät orjuutta keinona välttää itsenäiseen toimintaan tarvittavien taitojen hankkimista. Masterit ovat kertoneet, että heille tällaiset tyypit ovat enemmän taakka kuin nautinto. Näin ollen tällainen tilanne kertoo enemmän joidenkin ihmisten psykologisista ongelmista kuin orjuudesta itsestään.
Kirjan orja esittää muutamia tekniikoita ja muistuttaa, ettei mitään pelkoja saa lakaista maton alle. ”Pelkojen kutsuminen irrationaalisiksi ei auta, sillä nuo pelot tuntuvat samoilta, olivatpa ne rationaalisia taikka ei.” Pelot pitää siis kohdata ja niitä pitää käsitellä.
Radikaalin seksin maailman tutkimisen pitäisi saada ihmisiä tuntemaan heistä itsestään hyvää, eikä pahaa. Jos sinulla ei ole kivaa, sinä teet sitä väärin.
Essee 10: Kivun käyttö tai käsittely
Jotkut, orjuudesta kiinnostuneet ovat mieltyneitä myös sadomasokismiin. Ja toiset eivät. Mahdollisten Mastereiden ja orjien pitäisi valita toisiaan sen mukaan.
Tämän luvun loppuosa käsittelee erilaisia SM-tekniikoita ja on Joseph W. Beanin kirjoittama.
Jos henkilön ainoa huoli on kivun kestäminen sekä ajatukset sen lopettamiseksi, niin hän vain kuluttaa Topia. Mikäli tuo sama tyyppi, siinä samassa sessiossa sitoutuu varamaan itselle aistituntemuksia, hän on paremmin kartalla siitä mitä hänelle tapahtuu. Vielä parempaa, hän todennäköisesti kommunikoi Topin kanssa, eikä oleta tämän olevan ajatusten lukija.
Henkilökohtaiset jälkisananiLukiessani tätä kirjaa mieleeni tuli monta kertaa, kuinka paljon uhrauksia orja joutuu tekemään. Mutta ehkäpä (Dominoivan) näkökulmani on ollut väärä: he, joiden identiteetti nojaa orjuuteen, luopumisen sijaan vain saavuttavat. Toisen elämää ja haluja kun ei voi elää.
Kaikkiaan tämä kirja tuntuu ajankohtaiselta tänäkin päivänä. Jos minun poiminnat ja mielipiteeni tuntuivat mielenkiintoa herättäviltä, niin suosittelen kirjan hankkimista!
Sivustoa kannattaa
