Kirjoittaja Aihe: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?  (Luettu 36467 kertaa)

Selina

  • Rsyke
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 570
  • Nautin elämästäni.
  • Galleria
Täytin syksyllä 35 vuotta. Olen siis jo lähempänä neljääkymppiä, kuin kolmea sellaista. Peilistä takaisin katsoo jo uurteita, jenkkakahvat ja silmäpussit. Joutuisin näkemään jatkuvaa nälkää ja urheilemaan päivittäin, jos haluaisin nuoren ihmisen kroppani takaisin. Elän silti mieluummin tätä elämää, kuin eläisin menneessä.

Minun on vaikeaa hyväksyä näkyä ja mietin mitä tapahtuu, kun vuosia vierii vielä kymmenen lisää. Yksi toisensa jälkeen leikkikaverini ovat jo vaihtaneet innostuksen lähteensä yhä nuorempaan ja nuorempaan, lähes lapseen, minun näkökulmastani.

Olin itse joskus se lolita. Olin nuori, puhdas ja viaton. Olin vanhempien miesten unelmien kohde. Seurustelin jo alaikäisenä salaa tuplasti minua vanhempien miesten kanssa. Nautin hurmaavasta huomiosta ja paikkasin sillä huonoa itsetuntoani. Nyt on tilanne toinen. En ole enää se kuulasihoinen nuori, mutta itsetuntoni on paljon parempi. Haluaisin olla ylpeä itsestäni, mutta koen, ettei ympäristöni enää kauaa ole. Minua ei enää hyväksytä, vaikka olisin vihdoin valmis hyväksymään itse itseni.

Samalla, kun peilistä alkaa tuijottaa omat orastavat ryppyni, olen saanut todistaa tilanteita, joissa vielä minua vanhempi nainen istuu leikkikehän laidalla yksin jätettynä. Heidän tilalleen on asetettu uusi lapsi, jonka vartalo hipuu täydellisyyttään ja jonka nuori hymy sulattaa paatuneen eläköityneen domin sydämen. Tämä vanhempi nainen on kenties antanut itsestään vuosikymmenien ajan domilleen kaiken. Hän tuntee tämän domin paremmin, kuin kukaan muu. Hän antoi domille kokonaisen elämänsä. Nyt hän istuu syrjässä ja katsoo, miten hänen nyt entinen dominsa ja uusi lapsi leikkivät piirileikkiä keskenään. Tämäkin nainen oli itse joskus “se” lapsi.

Kyllä, minä olen itsekin ollut se lapsi, enkä voi pakottaa ketään olemaan toistensa kanssa. Halusin vaan sanoa ääneen, että tämä minulle niin rakas “meidän maailma” on joskus hyvin julma, raadollinen ja tekee ihmisistä usein kertakäyttöisiä. Se tekee minut surulliseksi.

Hetken päästä olen itse se vanha nainen leikkikehän laidalla, vaikka sydämeni on pienen lapsen. Katson uutta lasta roikkumassa katosta köysissä ja antaisin mitä vaan, jos vielä kerran saisin itse kokea saman. Mitä tapahtuu niille naisille, jotka eivät enää ole lapsia?

bikantti

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2569
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #1 : 01.01.2019, 21:17 »
Chatissahan tästä puhuttii paljon. Ja on tästä ennenkin puhuttu. Keitä kiehtoo nuoruudessa estetiikka, keitä kokemattomuus ja mahdollisuus nähdä ne ensireaktiot, keitä kasvattaminen tai mentorointi tai "tyhjän taulun" käsittely, keitä puhdas hyväksikäyttö. Nuoren epävarmuus voi olla helppo maali tai sitten se voi olla vain huoletonta hetkessä elämistä ja seikkailua, jossa nuorempi ei vaikka osaa vielä vaatia samaa mitä iäkkäämpi. Hyvässä ja pahassa.

Omakohtaisestikin sen on jo saanut kokea, että kun uutena (ja tietysti nykyistä nuorempana) tulee skeneen, niin "kaikki" haluaa alistaa. Nyt kun on jo kokeneempi, niin suurempi osa haluaa tulla dominan käsittelyyn. Pienesti hämmentää.

Miuta kiinnostaisi lukea siitä, mikä on kiehtovaa ja hyvää silloin, kun sessiokumppanit ovat jo iäkkäämpiä.


Adrenalynnie

  • Vieras
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #2 : 01.01.2019, 21:30 »
Olen 56. Tottahan toki elämä (liittyen esim. seuranhakuun) on erilaista kuin nuorempana, mutta niinhän se olisi, vaikka olisin vaniljakin. Lohdullista se, että seuraa on edelleenkin tarjolla meille vanhoillekin - harmi vain, että enemmän nuorempaa, kuin ikäistäni tai vanhempaa.

Itse koen olevani vieläkin seksikäs ja ihana - kaikkihan me vanhetaan ja minäkin olin joskus nuori tyttönen ja sain siitä nauttia, nyt olen tavallaan ihan sama tyttö, mutta olen vain elänyt kauemmin :D

Elämä on hienoa ja onneksi elämänkokemus antaa kärsivällisyyttä sopeutua muutoksiin. Ihan vitun hienoa olla elossa ja toteuttaa elämässään aktiivisesti asioita.

Lettu

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1454
  • Kipunarkkari, hyvänäpitoleluja omasta takaa
  • Galleria
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #3 : 01.01.2019, 21:34 »
Yllättävän paljon on miehiä jotka ovat kiinnostuneita nimenomaan vanhemmista(+60) naisista. Osalle nuoremmista miehistä ikääntynyt nainen on tosin sen sortin ihastus jota itse en koe olevani. Hyvinkin asiallisia yhteydenottoja on tullut itseäni vain hieman nuoremmilta ja jopa yhdeltä reilusti vanhemmalta.
Itse olen numeroikääni nuorekkaampi vaikka tottakai elämän jäljet näkyvät niin naamassa kuin kropassakin. Mieli ja halu ja asenne ratkaisee. Varsinkin kun tähän kinky-maailmaan on löytänyt oikeesti näin elämän ehtoopuolella koen eläväni oikeasti elämäni parasta aikaa. En ole vastuussa tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni muille kuin itselleni.
35v. elin ruuhkavuosia eikä omalle itselle, parisuhteesta puhumattakaan jäänyt aikaa.

scar

  • Vieras
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #4 : 02.01.2019, 03:50 »
En ehkä ole oikea ihminen kommentoimaan...

Kyssäri kuitennii: Onko nais-sub jotenkin erilaisempi kuin mies tai henkilö,joka ei koje itteesä kummaksikaan- Vieläkö naiseksi itsensä kokevan pitää yrittää päästä samalle viivalle kaikkien kanssa..Ehkä 50 vuoden päästä pyhien kirjojen nais- ja sukupuolikuva alkaa hellittää..Ja se tarkoittaa tietty Maailmanloppua,jääkautta-uutta Nooan Arkkia, ja taas kaikki kuolee,melkein


Eikö tämä aika räydytä kaikkia yhtälailla..Oma ikäni arvellaan toistuvasti 10-15 vuotta vähemmäksi,mutta ei se aiheuta mitään muuta..No jotkut pipipäät huutelee joskus tuolla liveksessä jne.
Täytän 50v. tänä vuonna ja en hahmota asiaa riittävästi- Kunto ja olemus ei ihan vastaa ikävuosia-
Subius lienee jokaisen oma asia- Onko sellaista ihan vakavassa mielessä..joku voi olla ihan oikeasti ja  25/7,luopuen ihan kaikesta..Se ei ole multa pois,vaikka en tajua ihmismäisenä tuota orjasubin tilaa.
Harva ymmärtää omaani,jossa olen huojentunut,ettei enää tarvitse setviä ja eritellä,analysoida,asettua toisen asemaan, valvoa,raivostua,hikoilla,pyöriä,itkeä,näyttää keskaria taivaalle,jupista itsekseen,poistua kodistaan pakosti ylimääräiselle lenkille..

Enkä kuvittele,että saisin muutettua mielipiteitä,Naissubista,joka vanhenee-

SaRu

Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #5 : 02.01.2019, 09:54 »
Yksi vanhentuva täällä.
Nainen, kyllä.
Sub, kyllä.

Vuosia seuraillut enempi sivusta seuranhakua, välillä onkinut itsekin ja vaniljaympyröistä omaan päähän jäänyt ajatus, että naisen seuranhaku vaikeutuu huomattavasti, kun ylittyy "parasta ennen ikä" eli 35v.

Tälläkin foorumilla olen saanut havaita muutoksen siinä. Tai ehkä alunperinkin kyse ollut omista peloista, että tietyn iän jälkeen on vanha kurppa, joka ei kelleen kelpaa.

Olin siis asenteineni väärässä. Ei seuran saaminen ole iästä kiinni.
Vaan asenteesta, sekä siitä mitä itsellä on antaa ja siitä mitä ottaa vastaan. On olemassa  ihmisiä, jotka arvostavat sitä, mitä on pään sisällä, ajatuksia, taitoa ja kokemusta eivätkä juokse nuoren, kokemattoman, tyhjäpäisen "esittelypimun" perässä.
Ikääntyessä alkaa hahmottamaan nuo paremmin. Ja osaa etsiä ehkä helpommin tyyppejä, joiden kanssa kysynnän ja tarjonnan laki kohtaa.

Sukupuolioletuksista riippumatta, ikääntyminen tapahtuu kaikille. Se on fakta.
Sen kun hyväksyy itse, niin ei jää oman ikänsä vangiksi, vaan voi elää täysillä.

Tuli

  • Vieras
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #6 : 02.01.2019, 10:11 »
Tuo tuntuu varmasti todella kurjalta.

Mä olen ajatellut tätä asiaa niin, että osalla ihmisiä on elämässään sellainen kausi, jolloin muut ovat oma-aloitteisesti kiinnostuneita harrastamaan seksiä, leikkimään tai ryhtymään erilaisiin suhteisiin tämän ihmisen kanssa - ilman, että sen eteen oikeastaan kauheasti tarvitsee itse nähdä vaivaa.

Oli syynä sitten naisen nuoruuden kauneus tai joku taito, jota muilla ei ole, siihen kannattaa suhtautua väliaikaisena etuoikeutena.

Suurimmalle osalle (suurimman osan ajasta) ihmisiä partnereiden löytäminen on vaikeaa ja se vaatii aikaa ja energiaa ja sitä, että oppii tuomaan itsensä ja oman seksuaalisuutensa esille oikeissa paikoissa tavoilla, jotka houkuttelevat ihmisiä ja olemaan oma-aloitteinen. Eikä tuokaan tee siitä samalla tavalla helppoa kuin se joskus aiemmin oli.

vila

  • Vieras
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #7 : 02.01.2019, 10:37 »
Oma parisuhteeni perustuu kumppanuuteen eikä vartaloihin, joten ei ole ollut sen suhteen ikäkriisejä. Iän lisääntyminen on päinvastoin johtanut siihen, että tykkäämme toisistamme entistä enemmän. Itse sain teini-ikäisenä tarpeekseni  "nuoria tyttöjä kuolaavista setämiehistä", joten ei silleen häiritse vaikkei enää ole parikymppinen.

Muutama vuosi sitten kun kolmekymppiä tuli täyteen niin heräsin siihen todellisuuteen, etten oikein käyttäytynyt kuin aikuinen. Parikymppisenä kohteli vanhempia ihmisiä niin kuin lapsi kohtelee aikuisia. Varmasti tätä edisti myös se, että dominoivan luonteen omaavan ihmisen kumppanina sitä saa ehkä enemmän suojelua kuin jos kumppani olisi "tasa-arvoluonteinen". En ole koskaan sinänsä roikkunut kenessäkään enkä ollut onneton reppana, mutta sitä ei tehnyt niin selkeästi omia päätöksiä vaan etsi muiden mielipiteitä ja antoi niille ehkä enemmän merkitystä. En usko, että olen ainoa naisihminen joka käy 20-30 vaihteessa tuollaisen prosessin läpi.

Jos BDSM-suhde on perustunut vain seksille niin on ihan mahdollista, että se naissubi kasvaa tuossa iässä miesD:n ohi. Koska itse ainakin olettaisin, että jos ihminen on 40+ niin persoonallisuus on jotakuinkin lukkiutunut, arvomaailma ei koe enää niin suuri heittoja ja ihminen on myös tietoisempi siitä mitä itse etsii ja haluaa. Ja jos se ajatusmaailma on ollut sopiva siihen, että kumppani on 20-vuotias niin sitä voi olla aika mahdotonta sovittaa 30+ ihmisen ajatusmaailmaan. Ne maailmat kun ovat niin erilaisia ja 30+ naisilla alkaa olla jo koulutusta ja uraa - ne vaikuttavat olevan monille miehille ongelmallinen asia kun ei voi enää hurmata naista rahalla/asemalla.

lemmikki

Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #8 : 02.01.2019, 10:45 »
Tällaiset ajatukset ovat varmaan monelle tuttuja joissain vaiheissa. Etenkin pitkien parisuhteiden päättyessä. Itse oli 29-vuotiaana varma, et tuli tuhlattua parhaat vuodet, enkä kelpaa enää kenellekään. Noh, olin väärässä. Ylläri. Samaa mietin viime kesänäkin.

Totuus on kuitenkin, että ei se iästä ole kiinni. Tai loppujen lopuksi edes ulkonäöstä. Riippuen tietenkin mitä hakee. Tietty, jos omatkin kiksinsä on saanut osittain siitä, et on saanut olla se nuori ja viaton, niin ehkä samaa roolia ei enää jossain vaiheessa elämää voi saavuttaa. Ellei ala deittailla ysikymppisiä. Mutta voi saavuttaa jotain muuta. Jotain paljon parempaakin.

Moni näissä ajatuksissa jumiva on valmis kertomaan samassa tilanteessa painivalle ystävälle, että elämää on vielä edessä ja varmasti jotain kivaa vielä tulee vastaan. Silti siihen ei osaa uskoa omalla kohdalla.

Täälläkin useampi tulee kertomaan, miten seuraa ja onnea löytää mainiosti, vaikka ikää olisi +35, +40 tai +50. Moni voi kertoa, miten innostuu ennemmin kokeneemmasta naisesta. Silti sen uskomiseen taidetaan tarvia se joku, jolta haluaa kuulla sen. Se joka sanoo, että juuri Sinä kelpaat ja riität, juuri Hänelle.

Ei tällaisia tuntemuksia pidä vähätellä, vaikka ne kuulostaisivat kuinka pärähtäneiltä. Ne kun voi olla hyvin totta ihmiselle itselleen. Silti minäkin koin tarpeelliseksi kertoa, että et ole yksin väärässä.

Ei ehkä samaa tai samankaltaista. Mutta jotain erilaista ja ehkä parempaakin. Voi myös yrittää ihan objektiivisesti miettiä, paljonko siinä oikeastaan menettää, jos onkin aika kohdata jotain aidompaa ja iästä irrallisempaa, kuin noissa kuvioissa, joissa vanhempi dominoiva haluaa leikkiä nuorella ja viattomalla ilman varsinaista halua viedä suhdetta sen syvemmälle.. Tasoille, joissa ikä on numeroita, joita kertyy molempien mittariin ja rypyt eivät oikeastaan voi vaikuttaa siihen, miten toisen näkee. Koska tärkeimmät ominaisuudet eivät koskaan näy päällepäin.

Namunen

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 309
  • I’m a free bitch, baby!
  • Galleria
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #9 : 02.01.2019, 11:27 »
Pystyn samaistumaan Lemmikin kirjoitukseen. Itse en edes ole koskaan ollut ”nuori ja viaton subi” koska omat taipumukseni löysin vasta n. 2,5v sitten. Pitkän suhteen jäljiltä ei mitään käsitystä voisiko kukaan enää haluta tälläistä ”tätiä”. Voi miten väärässä olenkaan ollut! Itsetunto ja itsevarmuus on noussut kohisten ja luulen että se vaikuttaa siihen miten viehättävältä muiden silmissä näyttää. Vaikkakin, pinta on aina pintaa. Itselle eniten kuitenkin vaikuttaa se sisin. Elämänkokemukset, tunneäly, aito yhteys. Ei se oman kokemuksen mukaan ole iästä kiinni vaan yksilöistä.

Piki

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 277
  • Taistelukääpiö
  • Galleria
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #10 : 02.01.2019, 14:18 »
Minä en myöskään ole koskaan ollut nuori ja viaton subi. >:D Tämän kinkymaailman( ja ihmiset siellä ) löysin reilu 4 vuotta sitten vasta ja nyt ikäkin alkaa nelosella jo :D Itse olen vahvasti sitä mieltä, että asenne elämään ja itseen ratkaisee. Mulla on ollut vain hyviä kokemuksia. Olen saanut aina kokea olevani ihana, juuri sopiva ja arvokas, eikä mun ikä ole tuonut mitään taakkaa mukanaan ja tällä tyylillä haluan jatkaakin. ^-^

Flikk

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1726
  • It's playtime;)
  • Galleria
    • Novelleja
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #11 : 02.01.2019, 15:00 »
Hirveen hyvä ja rohkea avaus, kiitos Selina:).
Ite pelännyt samoin, että jos sen hetkinen leikkisuhde päättyy, ni mitä sitten? Uskaltauduin kokeilemaan näitä juttuja noin 2,5vuotta sitten (39 vuotiaana) ja vaikkei nuoreksi tai edes viattomaksi voinutkaan sanoa, niin vasta-alkaja kuitenkin tässä maailmassa ja se kantoi aikansa. Sittemmin on tullut kokemusta, joten noobin status meni, mut jotenkin silti ainakin toistaiseksi halutunlaista leikkiseuraa on riittänyt.

En kyllä ite edes haluaisi leikkikaveria, joka olisi mua +10 vuotta nuorempi ja lapseton. Mitä sellainen ihminen tietäisi mistään mulle tärkeästä? Ja ehkä, kun oma tytär on jo täysi-ikäinen, niin sitä pahemmalta vaikuttavat miehet, jotka nuorten kanssa leikkivät. En kertakaikkiaan halua sellaista miestä, jonka mielestä naiselle riittää täysi-ikäisyys, kun itse vaadin että kaveri on myös täysipäinen. No nyt täytyy kyllä tunnustaa, että sikäli ikärasisti olen toisinkin päin, että +20v on liikaa. Mä en vaan voi kuvitella olevani sen ikäisen kanssa nyt nelikymppisenä, vaikka sitten kun olen 60, ni kaveri saa tottakai olla myös 60 ja vähän ylikin.

Mutta hyvä kysymys on, että mitä meille tapahtuu? Musta tää oli ihanasti sanottu ja toivoisin, että tän voisin joka päivä allekirjoittaa:
--
Itse koen olevani vieläkin seksikäs ja ihana - kaikkihan me vanhetaan ..
--

telle

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1896
  • Ehkä jonkunlainen switch. Näillä kilsoilla asiat..
  • Galleria
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #12 : 02.01.2019, 15:59 »
Niinpä niin, eikös se eräskin miespuolinen sankari kuittaillut täällä niistä ylijäämä-ikäisistä naisista...Nimenomaan subeista, ei Dommeista  ;D

Olen kyllä itse sitä mieltä että minäkin elän elämäni parhaita vuosia juuri nyt ja seuraakin on aina riittänyt ihan kotitarpeiksi. Hyvä ja antoisa elämä ei tunne "Parasta ennen"- merkintää ;D 

Sitä paitsi tuo ympäristön hyväksyntä tai hyväksymättömyys on täysin yhdentekevää, loppujen lopuksi tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa.

nicolaus

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1869
  • Kekkee Alistaja
  • Galleria
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #13 : 02.01.2019, 16:12 »
Olen eilisestä lähtien miettinyt tuota Selinan kirjoitusta. Muutamia ajatuksia 56v toista sukupuolta olevalta Alistajalta.

Ikä on numeroita ja vanhuus on mielentila. Jollette usko, kysykää vaikka Letulta.
Tampereen pienissä piireissä istuu saman pöydän ääressä erinäistä väkeä ikähaitarilla 18 - 63 ja aika monelle on ottaja ilmaantunut sukupuoleen katsomatta.

Itselläni on kovin suppea kokemus naispuolisista subeista, vain ikähaarukassa 20 - 60 vuotta. Useampi kuin pari on ollut minua vanhempia. En näe ikää poissulkeva a tekijänä tai ongelmana, markkina-arvon putoamisesta nyt puhumattakaan. Jokainen subi on yksilö  ( yllätys joillekin) ja erilainen. Niimpä jokainen suhteeni subiin on erilainen. En ole kaikkien kanssa sadisti, en sido kaikkia riippumaan etc. Vuodet on kokemusta, itsensä tuntemistakin, halujensa löytämistä. Jos jotain katoaa niin muuta tulee tilalle. Itselläni oli vielä pari vuotta sitten ehdoton ikäraja subien suhteen,: En ryhtynyt mihinkään alle 30 vuotiaiden kanssa. No kun netin syövereistä pulpahdin Tampereen miitteihin tippui tuokin raja hiljalleen pois käytöstä. Yläikärajaa minulla ei koskaan ole ollut.
Vanhemman ihmisen kanssa on muka empi puuhastella parista syystä. Hän tuntee yleensä halunsa ja rajansa jo, osaa sanoa ei, on kohdannut yhtä ja toista ja siksi vaatii enemmän mielikuvitusta sekä paneutumista Alistajalta.

Wasabi

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 238
  • Galleria
Vs: Puhutaanko nais-subin iästä ja ikääntymisestä?
« Vastaus #14 : 02.01.2019, 18:19 »
Todella hyvä kirjoitus. Mietin että uskallanko kommentoida tänne "lapsen" näkökulmastani. Itselleni ikäjutut on tosi iso kink (erityisesti tää kliseinen nuori viaton tyttö/ vanha pervo setä), ja tavallaan se on johtanut siihen että fetisisoin omaa nuoruuttani. On jotenkin paradoksaalista että haluan jonkun kokeneemman opettavan mua, mutta en kuitenkaan halua menettää omaa kokemattomuuttani. Tiedän kuitenkin etten pysy nuorena ikuisesti, joten toivon että osaisin ikääntyä kunniakkaasti. Kiinnostaa ja mietityttää kuitenkin miten kinkyidentiteettini tulee tältä osalta kehittymään ikääntymiseni myötä.

Heräsi paljon muitakin ajatuksia joita en osaa toistaiseksi pukea sanoiksi.

Edit: korjattu anglismi
« Viimeksi muokattu: 02.01.2019, 20:22 kirjoittanut Wasabi »