Kirjoittaja Aihe: Niistä sukupuolista  (Luettu 29672 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Niistä sukupuolista
« : 13.01.2019, 09:43 »
Niistä sukupuolista

Sukupuolista keskustellaan tällä foorumilla aina aika-ajoin, ihan niin kuin muuallakin ympäri Internettiä. Aihe nostattaa aina tunteita, siitä liikkuu paljon vääriä käsityksiä ja siitä keskusteleminen tuntuu olevan aina hankalaa. Vaikka en masokisti olekaan, niin näköjään aion kuitenkin nostaa aiheen kolumnin myötä keskusteluun aiheeseen nyt useamman vuoden verran tutustuttuani ja viimeaikaista tiedettä sekä keskustelua seuranneena. Toivottavasti pystyn selkeyttämään keskustelua, ja mahdollistamaan rehellisen keskustelun aiheesta ilman huutelua. Aloitetaas.

“Onko sukupuolia sitten enemmän kuin kaksi?”

Tämä on kysymys mitä saattaa kuulla aiheesta. Sinänsä ymmärrettävä kysymys, kun huomioi miten paljon sukupuoleen liittyviä termejä on syntynyt viime vuosien aikana. Puhun tässä kohtaa nyt sukupuolesta viitaten sukupuoleen kokonaisuutena eli kromosomit, genitaalit, muut ulkoiset ominaisuudet, hormonaalisen tasapainon, aivokemiallisen tasapainon, aivojen ominaisuudet, kulttuurillisen ja sosiaalisen habituksen ja henkilön preferoidun roolin sosiaalisessa ja seksuaalisessa kanssakäymisessä.

Päällimmäinen syy miksi rajaan näin, on se että haluan myös tarkastella argumenttia sen suhteen että kuuluisiko sukupuoli rajata näin, eikä esimerkiksi pelkästään genitaalien ja/tai kromosomien perusteella. 2015 julkaistu Nature-lehden (https://www.nature.com/news/sex-redefined-1.16943) artikkeli avasi tätä ajatusta huomattavan hyvin. Kyseessä ei ole siis julkaistu tutkimus, vaan ennemmin artikkeli joka koostaa isompaa määrää tutkimusta ja heijastelee enemmänkin käsitystä mikä biologeilla on sukupuolen suhteen: Jos ajatellaan että sukupuoli(kokonaisuutena) riippuu niin monesta tekijästä, on sukupuoli välttämättä jatkumo, eikä suinkaan binäärinen. Eli näin ajateltuna otsikon kysymys on suoraan harhaanjohtava.

Tätä reflektoi myös se, millä vauhdilla erilaisia sukupuoli-identiteettiä ja kokemusta kuvaavat sanat yleistyvät, ja minkä vuoksi facebookissa tai New Yorkin osavaltiossa on huomioitu hyvin suuri määrä eri sukupuoli-identiteettejä. Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen.

Kieli ja mitä hittoa se oikein on?

Yksi iso syy miksi sukupuolesta, sukupuoli-identiteeteistä ja kaikesta tästä on niin halvatun hankala puhua on se, että meidän kieli on niin rajoittunut, varsinkin kun puhutaan asioista mitkä ovat jatkumoita. Käytännön vuoksi joudumme tekemään perustellun mielivaltaisia rajoja kielellisesti jotta pystymme viestimään edes jollain tavalla asioista. Samaan aikaan kielen ja sanojen on tarkoitus olla meille työkalu, minkä avulla tutkimme todellisuutta ja konsepteja, ja minkä avulla viestimme niistä muille. Se siis kasvaa tarpeen mukaan, ja sitä olemme saaneet todistaa valtavasti viimeisinä vuosina kun uusia sanoja on keksitty viestimään erilaisista kokemuksista ja konsepteista. Kielen evoluutio on siis kovassa vauhdissa sen suhteen, ja ajan myötä pragmaattiset välttämättömyydet tulevat karsimaan ja muokkaamaan sanastoa toimivammaksi ja sulavammaksi, ja samaan aikaan tieteen puolelta käsitteet ja todellisuus sukupuolen suhteen tulee kirkastumaan. Jos sukupuoli on enemmänkin jatkumo, loogisesti tästä seuraisi myös että sukupuolia ja sukupuoli-identiteettejä olisi käytännössä loputtomasti. Eli senkin puolesta pragmaattisesti kieli tulee rajautumaan käytännöllisiin katto-termeihin kuten muunsukupuolinen, liukuva sukupuoli ja vastaavaa.

Eettinen osuus eli “kuinka olla ihmisiksi”

Voisin kolumniin liittää paljon aihetta siitä miten eri sukupuoli-identiteetit muodostuvat ja kuinka trans-identiteetistä on tehty havaintoja sen ainakin osittain liittyvän aivorakenteeseen (https://eurekalert.org/pub_releases/2018-05/esoe-tba051818.php) ja infopläjäyksen eri intersukupuolisuuden muodoista. Tätä viimeistä lukuun ottamatta on kuitenkin pakko tunnustaa myös se tosiasia että suurelta osin trans- ja muunsukupuolisiin identiteetteihin liittyvät tutkimukset perustuvat henkilöiden omiin kertomuksiin. Ennen kuin osaamme täydellisesti skannata aivot ja tiedämme miten tietoisuus muodostuu pala palalta, niin olemme näissä asioissa kertomusten varassa. Aivan samalla tavalla kuin olemme seksuaalisen suuntautumisen ja vasenkätisyyden kohdalla samassa veneessä. Terveydenhoidon puolella eettiset kysymykset koskevat pitkälti hoitosuosituksia, ja sen suhteen riippuen henkilöstä hoidot voivat vaihdella terapiasta sosiaaliseen transitioon aina sukupuolenkorjaukseen asti. Monesti kuulee puhuttavan että näiden yksilöiden hyvinvointia tulisi tutkia hoitojen jälkeen, ja sitähän muuten on tutkittu. (Ohessa 52 tutkimusta https://whatweknow.inequality.cornell.edu/topics/lgbt-equality/what-does-the-scholarly-research-say-about-the-well-being-of-transgender-people/) Lyhennettynä: korjaushoidot eivät takaa että elämä korjaantuu kertaheitolla, eikä sitä voi odottaakaan. Korjaushoidot kuitenkin antavat elämän korjaantumiselle paljon paremmat mahdollisuudet kuin ilman hoitoja.

Yksilötasolla itselleni ratkaisu on aika helppo. Sukupuolen puolesta moninaiset ihmiset kun pyytävät käyttämään itsestään jotain nimeä ja pyytävät viittaamaan itseensä jollain identiteettiin liittyvällä sanalla, on minun helppo käyttää juuri niitä sanoja. Puhe kun on kommunikaation lisäksi myös politiikkaa, eli arvojen ilmaisua, ja olen päättänyt ilmaista kunnioittavani toisen itsemäärittelyoikeutta. Tiedän että heidän motiivinsa käyttää kyseisiä sanoja on itsensä tunteminen ja sen viestiminen. Ja vaikka he myöhemmin havaitsevat että nämä termit eivät kuvaile heitä, ei siitä ole mitään hyötyä jos minä alan asiaa heidän kanssa jankkaamaan. Mistä päästäänkin viimeiseen aiheeseen.

Totuus, miten sinne löydetään?

Sukupuolen moninaisuus on tieteen parissa ollut loppujen lopuksi vain hyvin vähän aikaa tutkittavana, ja alkuun yksi vaikutusvaltaisimmista tutkijoista oli uskonnollisesti hyvin ennakko-asenteellinen, joten sen suhteen on vielä paljon matkaa mentävänä. Sitten kun huomataan että esimerkiksi naisen orgasmi ja ejakulaatio ovat molemmat tieteen mittakaavassa varsin lyhyen aikaa ymmärrettyjä asioita (Ja edelleen opitaan lisää ja varsinkin ejakulaatiosta on vieläkin kysymyksiä), niin ei ole ihmekään että sukupuolen moninaisuuden kysymykset ovat varsin radikaalilta tuntuvia vanhaan tietoon nähden.

Ymmärrän siis hyvin miksi ihmiset haluavat haastaa ja kysellä aiheesta. Ja kyselemällä ja haastamalla sinne totuuteen päästäänkin. Sen haluan vain kyseenalaistaa että ketä on hyödyllistä haastaa, sillä loppujen lopuksi trans-ihminen tietää vain sen että mitä tarkoittaa olla trans-ihminen, aivan niin kuin sinäkin lukija todennäköisesti tiedät mitä tarkoittaa olla oikea- tai vasenkätinen. Mutta osaatko kertoa että mistä kätisyytesi johtuu? Mitkä geenit siihen vaikuttaa, ja millä lailla se vaikuttaa aivorakenteeseesi? Pointtini on että yksittäisen trans-ihmisen haastaminen tai foorumilla huutelu on oikeasti aika turhaa, ja aiheuttaa vaan suotta stressiä ihmisille keitä asia koskee. Samaan aikaan tiede raksuttaa eteenpäin lähemmäksi totuutta ja saamme tietää aina lisää kun prosessi etenee.

Eli annetaan ihmisten kokeilla ja kehittää kieltä ja sanastoa ja identiteettejä, ja tieteentekijöiden tutkia ja löytää lähemmäs totuutta, sillä kyllä se sieltä aikanaan löytyy.

-Snooch86, avoinna totuudelle

Ninth

Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #1 : 13.01.2019, 09:58 »
Haluaisin myös tuoda esille, että cissukupuolisten (eli syntymässä määriteltyyn sukupuoleensa tyytyväisten ihmisten, ei-transsukupuolisten) henkilöiden sukupuoli-identiteetit ovat aivan yhtä moninaisia ja monimutkaisia kuin sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten.

Cismiehuus ja cisnaiseus ovat hyvin kulttuuri- ja aikasidonnaisia identiteettejä. Se, mitä on olla cisnainen, on hyvin eri asia täällä Suomessa verrattuna siihen, miten cisnaiseus käsitetään esimerkiksi Japanissa. Samoin nykypäivän Suomen cismiehuus on hyvin erilaista verrattuna esimerkiksi sadan vuoden takaisen Suomen cismiehuuteen. Käsitys sukupuolesta ja sen toteuttamisesta saattaa olla naapurissa hyvin erilaista kuin mitä se on yhden cissukupuolisen henkilön huushollissa.

Sukupuolen moninaisuus pitää siis mielestäni sisällään myös cissukupuoliset ihmiset, ja mua jotenkin surettaa hirveästi cissukupuolisten puolesta, että aina kun moninaisuudesta puhutaan, käsitellään vain yhteiskunnan normeista poikkeavia tapauksia. Mä muunsukupuolisena transsukupuolisena en ole yhtään sen "moninaisempi sukupuoleltani" kuin kadulla kulkeva cisheteromies. Ja toisaalta muunsukupuolisena olen myös ylettömän kiinnostunut siitä, miten binäärinen (eli mies-nais-jakoon tiukasti asettuva) identiteetti muodostuu ja kuinka sitä toteutetaan, ja mitä tunteita se kokijassaan herättää.

Jos tästä syntyy keskustelua niin toivottavasti cissukupuoliset voivat myös kertoa subjektiivisista sukupuolikokemuksistaan, ja siitä miten ne ovat muuttuneet elämän varrella suhteessa itseen tai yhteiskuntaan, jos ovat! Se olisi huikeaa.

salix_alba

Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #2 : 13.01.2019, 10:26 »
Kiitos tärkeän aiheen esille nostamisesta!

Kommenttina transsukupuolisuutta koskevaan tutkimukseen, erityisesti neurotieteen puolelta: Cissukupuolisille tuntuu olevan kovin tärkeää, että meidän muiden olemassaololle löytyy jokin syy ja oikeutus, varsinkin jos se syy voidaan löytää biologiasta tai erityisesti aivotasolta. Se, että jokin näkyy aivoissa, ei tee siitä "todellisempaa". Kaikki näkyy aivoissa. Jos olet pianonsoittaja, sekin muuttaa aivoja. (Huom. muuttaa, ei ole synnynnäistä - aivot ovat muovautuva elin.) Neurobabble vetoaa massoihin, mutta yleensä on aika heikko perustelu minkään ilmiön "oikeuttamiseen". Toki neurotiede on itsessään tärkeä ja kiinnostava tieteenala. Mutta pointtiin: jos ilmiö havaitaan käyttäytymisen ja kokemuksen tasolla, se on olemassa. Onko subeja ja domeja olemassa, vaikka emme tietäisi eroavatko subien ja domien aivot toisistaan? Entä jos eivät?

Me olemme olemassa siitä huolimatta, löytävätkö cissukupuoliset koskaan "totuutta" siitä mitä me olemme ja miksi. :D Olemassaolostamme on turha väitellä. Sukupuoleltaan mies-nais -janan väliltä ja ulkopuolelta löytyviä ihmisiä on ollut olemassa kautta aikojen eri kulttuureissa, käytetyt sanat ja tarkat sosiaaliset roolit vain vaihtelevat kulttuurista toiseen (ja ne vaihtelevat myös cissukupuolisilla, kuten Ninth ilmaisi). Kyseessä ei siis ole uusi ilmiö lainkaan.

Näkökulma, josta itse lähestyn sukupuolivähemmistökeskusteluja on eettinen: Puhunko tavalla, joka vahingoittaa ihmisiä vai edistää heidän hyvinvointiaan? Tämä on äärimmäisen tärkeä kysymys, kun puhutaan ihmisryhmistä, jotka kokevat erittäin paljon vähemmistöstressiä. Itseni on lähes mahdotonta elää yhtäkään päivää kohtaamatta transfobiaa, tavalla tai toisella. Pienetkin iskut tuntuvat kovilta, kun niitä tulee jatkuvasti ja paljon, eikä turvasanaa ole. Kyse ei ole vain siitä, että pahoitan mieleni siitä jos joku käyttää minusta vääriä sanoja, vaan kaikki asiaton tai epäkunnioittava käytös sukupuolivähemmistöjä kohtaan herättää minussa tietoisuuden siitä, että negatiiviset asenteet olemassaoloani kohtaan ovat hyvin yleisiä. Ne negatiiviset asenteet eivät jää pelkästään puheen tasolle, vaan viiteryhmäni joutuu huomattavasti muita useammin väkivallan kohteeksi, meitä syrjitään työelämässä ja kiusataan koulussa. Jokainen olemassaoloani kyseenalaistava kommentti on muistutus siitä, että olen vaarassa vain siksi, kuka olen. Tästä syystä sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset myös kokevat huomattavasti enemmän mielenterveyden vaikeuksia ja itsemurhariski on korkeampi. Toisin sanoen, jos suhtaudut vähättelevästi tai syrjit, sinulla on verta käsissäsi.

Kannattaa siis miettiä, kannattaako oma aivojumppa hankkia väittelemällä muiden sukupuolesta. Kokemusta ei tarvitse kyetä ymmärtämään voidakseen kunnioittaa sitä.

scar

  • Vieras
Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #3 : 13.01.2019, 14:04 »
Joskus ehkä 4 vuotta sitten tuli alotettua täällä aihe kolmannesta sukupuolesta ja meni osittain riitelyksi ja topikkiakin pidettiin vissiin fleimausyrityksenä.
Nyt taitaa olla jo hieman toisin.

Olen kuupoillut jotain sellaista,että ehkä asiat joskus vielä enemmän helpottuvat,kun vähenee sukupuolittuneisuus, siis se että sukupuolella ei ole enää niin suurta merkitystä yhteisissä toiminnoissa. Enkä nyt seksiä justkaan ajattele toiminnoilla vaan sitä mitä arjessa tapahtuu vaikka työpaikoilla.

Snooch86

Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #4 : 13.01.2019, 19:42 »
Kiitos tähän asti tulleista vastauksista, ja erityisesti oman kokemuksen jakamisesta. Nyt keskustelua jatkaakseni haluaisin kysyä lukijoilta liittyen Ninthin pointtiin. Kuinka cis-henkilöt kokevat oman sukupuolensa? Onko teillä voimakas kokemus omasta naiseudesta/mieheydestä ja missä se tulee vahvasti esille? Onko jonkun kokemus enemmänkin että no tässähän tämä keho on, mutta ei ole niin voimakas side siihen sukupuolen kokemukseen? Ja kuinka moni tuntee sukupuoleen liittyvän lokeronsa varsin riittäväksi, vai onko ehkä mahdollisesti joitain asioita mitä ei uskalla tehdä tai tunnustaa lokeron ulkopuolisuuden pelosta?

Kahlitsija

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 367
  • Dominoiva sadisti. Utelias perverssi.
  • Galleria
Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #5 : 13.01.2019, 20:47 »
Olen cis mies, mutta en liitä sitä sosiaalisiin normeihin. En kutsu itseäni mieheksi "yhteiskunnan paineiden ja odotusten" tai "sukupuolittuneisuuden" takia, vaan koska minulla on kivekset, penis ja kyky siittää jälkeläisiä. Kutsun siis itseäni mieheksi samalla tavalla kun koiraa kutsutaan urokseksi tai naaraaksi. Enkä ole koskaan kokenut siitä olevan mitään haittaa itselleni tai sen rajoittavan elämääni. Teen mitä teen, eikä se riipu siitä, olenko mies vai joku muu. Jos joskus haluaisin käyttää mekkoa ja tehdä muutenkin sosiaalisesti "naisten juttuja", voisin niitä tehdä ihan vapaasti, eikä minun tarvitsisi keksiä itselleni uutta sukupuolta koskevaa sanaa. Olisin vain mies, joka tekee näitä asioita.
Joku voi kokea kirjoittamani loukkaavana tai provosoivana, mutta se ei ole tarkoitukseni. Se on vaan yhden cis miehen kertomus siitä, miten en ole koskaan kokenut niitä paljon puhuttuja ahdistavia ympäristön paineita olla juuri jonkunlainen pelkästään siksi, että minulla on penis.

Edit. Tiivistäen en sido sukupuolta identiteettiasiaksi, vaan uros/naaras jakoon lisääntymisessä. Identiteetti voi sitten siihen päälle olla mitä ikinä haluaa

Tuli

  • Vieras
Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #6 : 13.01.2019, 21:32 »
Olen muunsukupuolinen siksi, että omassa päässäni minun kutsuminen mieheksi tai naiseksi on ihan samalla tavalla väärin ja särähtää korvaan.

Dominus Carens

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 10
  • Daddy Dom. Huolehtiva ja hallitseva.
  • Galleria
Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #7 : 13.01.2019, 22:22 »
Hyvin pitkälle samoilla ajatuksilla Kahlitsijan kanssa.

Minulle sukupuoli on biologiaa, joka liittyy jälkeläisten saamiseen.  Olen uros ja siitä lapsia naaraan kanssa. Minulle uros on mies ja naaras on nainen. Jos urokset tykkäävät tehdä ties mitä milloinkin muuta, en ajattele heistä eri sukupuolina. Jos lapsia syntyy, asialla on mies ja nainen.

En myöskään koe, että sosiaalinen paine tai muu syy  olisi pakottanut olemaan tällainen kuin olen. Siitän mielelläni lapsia olennon kanssa, jonka kanssa voin saada lapsia, ja kutsun tätä toista sukupuolta naiseksi.  Sukupolen käsite on irrelevantti ilman lisääntymisen tapahtumaa. Jos se irrotetaan lisääntymisestä, emme tarvitse koko käsitettä. Siitä todistaa jo se, että jos irrotamme sukupuolen lisääntymisestä, löydämme äärettömän määrän erilaisia sukupuoli-identiteettejä. Silloin puhumme jostakin muusta kuin sukupuolesta.  Q.E.D.

Tai, jos määrittelemme sukupuolen jonkin muun kuin lisääntymisen kautta. Tarvitsemme uuden käsitteen määrittelemään lisääntymistä ja jälkeläisten saamista. Jos nämä käsitteet ovat vaikka uros ja naaras, sitten lakkaan kutsumasta itseäni mieheksi ja olen vain uros. Käsite mies ilman lisääntymistä on minulle irrelevantti, merkityksetön, turha ja tyhjä käsite.

Ninth

Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #8 : 14.01.2019, 00:24 »
Nämä ovat tosi kiehtovia näkökulmia, kiitos niiden jakamisesta ja tosiaan kiitos kolumnistille! Mulle itselle (ja lähipiirin ihmisille) sukupuolella ei ole mitään tekemistä lisääntymiskyvyn kanssa ihan jo siitäkin syystä että en halua hankkia lapsia, joten on tosi kiinnostavaa kuulla ihmisistä, joille sukupuolen käsite olisi turha ilman lisääntymistä. Tarkoittaako se siis sitä, että jos esimerkiksi sairauden vuoksi lisääntymiskyky katoaisi, oma sukupuolikokemus kriisiytyisi?

Niin kuin monet muutkin ovat kommentoineet, myös itse oon sitä mieltä, että sukupuoli-identiteettejä voi periaatteessa olla ääretön määrä, ja sen takia niistä on myös äärettömän kiinnostavaa keskustella. Yksin se, että joku ei mieltäisi itseään mieheksi, mikäli ei pystyisi siittämään lapsia, on tosi mielenkiintoinen variaatio miessukupuolesta. Omassa kaveripiirissä on vain miehiä ja naisia, jotka eivät pidä sukuelimiään määrittävänä tekijänä sukupuolensa kannalta vaan kokevat miehuutensa tai naiseutensa jotain muuta kautta, joten tämä oli itselle uusi tulokulma aiheeseen.

Kuten Kahlitsija, minäkään en miellä että sukupuoleni määrittyisi esimerkiksi sen mukaan, laitanko päälleni miesten- vai naistenosastolta hankittuja vaatteita, enkä koe että sukupuoleni muuttuu miksikään jos aloitan jonkun yhteiskunnan vahvasti sukupuolittaman työn tai harrastuksen. Se on jotain pysyvämpää mihin ulkopuoliset paineet tai pinnalliset ominaisuudet eivät vaikuta, olivat ne sitten tekoja, luonteenpiirteitä tai fyysisiä ominaisuuksia. En oikein osaa edes eritellä, mistä sukupuolen kokemus omalla kohdalla tulee. Mä vaan jotenkin "tiedän" sen, yhtä varmasti kuin tiedän olenko ekstrovertti tai introvertti. (Nuokaan eivät ole kaikille relevantteja käsitteitä, joten on helppo ymmärtää että joillekin oma sukupuoli määrittyy muuten kuin sisäisen kokemuksen kautta, vaikkapa just genitaalien perusteella.)

Vähän lisäkysymyksiä, joita oon miettinyt pitkään: Koetteko te naiseksi tai mieheksi identifioituvat (ei väliä oletteko cis- vai transsukupuolisia), että teidän sukupuolellanne on jokin ns. vastakappale, joka täydentää sitä? Tarvitseeko se jonkin kontrasti-identiteetin ollakseen olemassa tai jotta voisitte ilmaista omaa sukupuoltanne itselle sopivalla tavalla? Onko olemassa vain yksi vastakkainen sukupuoli, vai ovatko kaikki teidän omasta sukupuolestanne eriävät sukupuolet vastakkaisia tai eri tavoin omaa sukupuoltanne täydentäviä?

Oon saanut sen käsityksen, että varsinkin heterokulttuurissa "mieheys" ja "naiseus" jollain tavalla tukevat toistensa olemassaoloa, ja haluaisin tietää tästä lisää, koska se on niin kaukana omasta kokemusmaailmastani. En koe että omalla sukupuolellani olisi mitään vastakohtaa tai täydentävää vastakappaletta, tai että muiden sukupuolten olemassaolo tai olemattomuus vaikuttaisi siihen. Oonkin miettinyt, että onko tämä joidenkin ihmisten kokema "vastakkaiset mutta toisiaan täydentävät sukupuolet"-fiilis jotain samanlaista kuin se, että mä koen domina+sadistina että mun kumppanin subius+masokismi täydentävät mun ominaisuuksia tavalla, joka tuntuu itselle tosi kauniilta ja romanttiselta?

Kahlitsija

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 367
  • Dominoiva sadisti. Utelias perverssi.
  • Galleria
Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #9 : 14.01.2019, 07:18 »
Ninth: koska minulle sukupuoli on nimenomaan tuo biologinen jako urokseen ja naaraaseen, näen että siinä on vastinpari. Nisäkkäät eivät muuten yleensä lisäänny. Se, että joku menettää lisääntymiskykynsä ei sinänsä muuta asiaa, koska ne rakenteet ovat yhä olemassa, ne eivät vaan toimi normaalisti. Samoin se haluaako ihminen lapsia on asian kannalta irrelevanttia, koska henkilöllä kuitenkin on kyky siihen mielen muuttuessa.

En ilmaise sukupuoltani, vaan identiteettiäni. Ja minulle ne ovat kaksi eri asiaa. Näin ollen en ihan tiedä mitä vastaisin kysymykseen "kuinka ilmaiset sukupuoltasi". Uskon, että kaikkia ajattelutapani ei miellytä, mutta itsellä maailma pysyy ymmärrettävänä kun erotan biologian ja yhteiskuntatieteet pääosin toisistaan.

Ninth

Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #10 : 14.01.2019, 07:48 »
Kahlitsija, okei! Ymmärsinkö siis oikein että sun kohdalla identiteetin ilmaisussa ei ole mukana sukupuolen ilmaisua sitten, vaan sun identiteetissä on olennaisia ihan muut asiat?

Eikä sun ajattelutavassa ole mitään väärää, älä huoli. :) Jokainen kokee oman sukupuolensa niin kuin kokee, ja erilaisia näkökulmiahan tässä kaivattiinkin.

Sukupuoli on ainakin allekirjoittaneen mielestä ihan hämärä juttu. Mä en oikein edes osaa eritellä, että mikä vaikkapa mun pukeutumisessa on ns. oikeasti sukupuolen ilmaisua ja mikä jotain sukupuoleen liittymättömiä mieltymyksiä. Laittaisinko päälle samat vaatekappaleet ja leikkaisinko hiukset samalla tavalla jos olisin mies tai nainen tai sukupuoleton? Vaisto sanoo, että joo, mutta en mä sitä varmaan voi oikeasti tietää.
Olisi hienoa kuulla jonkun sellaisen näkökulmaa, jolle sukupuoli liittyy selkeästi itseilmaisuun.

Succubus

  • Vieras
Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #11 : 14.01.2019, 13:33 »
Täysin omakohtaisia kokemuksia ja mielipiteitä:

Itse koen itseni vahvasti naiseksi; tykkään korostaa naisellisia puoliani meikeillä, vaatteilla, korkokengillä jne. Olen mielelläni naaras; kehollinen ilmaisuni on voimakkaan seksuaalista ja feminiinistä, nautin saada huomiota rinnoilleni ja pillulleni. Mutta! Voin käydä miesten vessassa, puhua matalalla äänellä ja röyhtäillä, pukea sträppärin ja penetroitua muihin. En koe naiseuteni rajoittavan mitään toimia.

Olen aiemmin hävennyt kovaa ääntäni ja "epä-naismaista" käytöstä, mutta kaveriporukka onkin usein koostunut miehistä joita ei moinen haittaa. Muille naisille olen tuntunut olevan uhka, koska en sovi heidän joukkoonsa. Lapsena tämä oli vielä isompi ongelma, sillä kasvoin nopeasti pituutta ja olin rujo ja kömpelö. Pojat haukkuivat rumaksi, tytöt hylkivät. Sukupuoli-identiteetillä kesti aikaa kehittyä ja muottiin sopimattomuus aiheutti suurta häpeää. Seksuaalisuus oli myös häpeän keskiössä, tunsinhan olevani kamala epäsikiö, joka ei kuulu kumpaankaan leiriin. Nykyään olen onnellinen, etten lähtenyt muokkaamaan itseäni vinoon. Olisin voinut tehdä itsestäni tytön, joka puhuu hiljaa ja rajatuista aiheista, tai pojan, joka hautaa herkkyytensä ja nostaa nyrkit pystyyn koulun pihalla. Minusta tuli minä. Mutta uskon JOKAISEN käyneen saman taistelun oman identiteettinsä kanssa.

Itselleni suurin herätys sukupuolien moninaisuuteen on ollut oma panseksuaalisuus. Ymmärrettyäni, että tunnen vetoa IHMISIIN, en sukupuoleen, olen alkanut näkemään muut ilman oletuksia. Viimeisetkin heteronormatiivisuuden rippeet katosivat muutettuani pois syrjäkyliltä kaupunkiin. En vain OSAA enää nähdä miehiä ja naisia, en erittele ulkonäöllisiä tai käyttäytymiseen liittyviä seikkoja kumpaankaan leiriin. Opettelen puhumaan "oletetuista" silloin kun en tiedä, ja käyttämään pronomineja oikein (englanniksi). Itse siis kyllä korostan sitä sukupuolta, joksi olen syntynyt, mutta olenkin onnekas että se tuntuu luonnolliselta näin.

Mikähän miulla oli tähän vielä joku loppukaneetti tahi punainen lanka.. taisi mennä nyt ajatuksenvirraksi kun käyn samalla kolmea eri keskustelua mutta.. niin! Sellasta.

Piki

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 277
  • Taistelukääpiö
  • Galleria
Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #12 : 14.01.2019, 22:21 »


Vähän lisäkysymyksiä, joita oon miettinyt pitkään: Koetteko te naiseksi tai mieheksi identifioituvat (ei väliä oletteko cis- vai transsukupuolisia), että teidän sukupuolellanne on jokin ns. vastakappale, joka täydentää sitä? Tarvitseeko se jonkin kontrasti-identiteetin ollakseen olemassa tai jotta voisitte ilmaista omaa sukupuoltanne itselle sopivalla tavalla? Onko olemassa vain yksi vastakkainen sukupuoli, vai ovatko kaikki teidän omasta sukupuolestanne eriävät sukupuolet vastakkaisia tai eri tavoin omaa sukupuoltanne täydentäviä?

Oon saanut sen käsityksen, että varsinkin heterokulttuurissa "mieheys" ja "naiseus" jollain tavalla tukevat toistensa olemassaoloa, ja haluaisin tietää tästä lisää, koska se on niin kaukana omasta kokemusmaailmastani. En koe että omalla sukupuolellani olisi mitään vastakohtaa tai täydentävää vastakappaletta, tai että muiden sukupuolten olemassaolo tai olemattomuus vaikuttaisi siihen. Oonkin miettinyt, että onko tämä joidenkin ihmisten kokema "vastakkaiset mutta toisiaan täydentävät sukupuolet"-fiilis jotain samanlaista kuin se, että mä koen domina+sadistina että mun kumppanin subius+masokismi täydentävät mun ominaisuuksia tavalla, joka tuntuu itselle tosi kauniilta ja romanttiselta?

Jäin aika pitkäksi aikaa miettimään tätä kysymystä omalta kohdaltani. Olen siis cis-nainen ja tunnen samalla tavalla: koen että oma sukupuoleni tai sukupuoli-identiteettini ei tarvitse vastakappaletta tai täydennystä siihen että kokisin itseni naiseksi ( enemmän tai vähemmän ). Vastapuolen mieheys, naiseus, muunsukupuolisuus, sukupuolettomuus ei lisää eikä vähennä sitä sisäsyntyistä tiedostamista minussa, että koen olevani sitä sukupuolta johon olen syntynyt.

Aivot ihan nyrjähti, kun piti niin paljon ajatella, mutta toivottavasti tämä nyt vastasi kysymykseen eikä sen ohi  :))

Kinkykundi

Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #13 : 14.01.2019, 22:49 »
Sukupuoli määrittyy lopulta todella helposti; sukupuolen funktio (kuten nimikin siihen jo viittaa), on lisääntyminen. Se, mikä on keinosi lisääntyä, on myös sukupuolesi.

Sukupuoli-identiteetti on oma aiheensa, ja se on yksi ja sama onko se kenellekin kukkaruukku, tiiliskivi vai jotain siltä väliltä.

vila

  • Vieras
Vs: Niistä sukupuolista
« Vastaus #14 : 15.01.2019, 11:25 »
Vähän lisäkysymyksiä, joita oon miettinyt pitkään: Koetteko te naiseksi tai mieheksi identifioituvat (ei väliä oletteko cis- vai transsukupuolisia), että teidän sukupuolellanne on jokin ns. vastakappale, joka täydentää sitä? Tarvitseeko se jonkin kontrasti-identiteetin ollakseen olemassa tai jotta voisitte ilmaista omaa sukupuoltanne itselle sopivalla tavalla? Onko olemassa vain yksi vastakkainen sukupuoli, vai ovatko kaikki teidän omasta sukupuolestanne eriävät sukupuolet vastakkaisia tai eri tavoin omaa sukupuoltanne täydentäviä?

En koe, että vastinkappaaleni määrittyy nk. biologisen sukupuolen perusteella. Mutta koen niin että voin vapaasti ilmentää oma feminiinisyyttäni (identifioidun siis pinkin katkuiseksi cis-naiseksi) vain parisuhteessa, jossa toinen osapuoli ilmentää maskuliinisuutta. Androgyyneihin ihmisiin en koe mitään vetoa - sukupuolesta riippumatta. Olen onnellisimmillani kun saan olla parisuhteessa "femme". Koen feminiinisyyden olevan myös tietyllä tavalla heikkoutta ja vaatii luottamusta itseen/ympäristöön, että sen uskaltaa näyttää. Aina en luonnollisesti ole kovin naisellinen, mutta mitä turvallisemmaksi oloni tunnen niin sitä enemmän se feminiinisyys näkyy. Eli siinä mielessä tarvitsen kyllä vastinparin, mutta se tosiaan ei ole sidoksissa biologiseen sukupuoleen. Toki on niin, että maskuliinista energiaa löytyy helpoiten cis-miehistä kuin cis-naisista (trans- ja muu-ihmisiin en koe seksuaalista vetoa). Tämän takia olen joskus kipuillut paljonkin sen kanssa voinko kutsua itseäni biseksuaaliksi, mutta sitten tajusin olevani vain patriarkaatin uhri siitä mitä nainen saa olla ja mitä ei.