Newbie-nurkka > Artikkelit

Sadistisen persoonallisuushäiriön piirteitä

(1/6) > >>

Lady Whip:
SEKSUAALISESSA sadismissa saatetaan hakea kivusta nautintoa yhteistuuminkin, mutta sadistisesta persoonallisuushäiriöstä ovat kiehtovat seksileikit kaukana.

Persoonallisuushäiriöinen sadisti nauttii, kun hän havaitsee muiden kärsivän. Sadistin äärimmäinen versio, sadistinen murhaaja, kiduttaa ja tappaa pelkästä kiduttamisen ja tappamisen ilosta.

Sadistisia piirteitä ei ilmene vain sadistisilla rikollisilla vaan myös aivan normaaleilta ja arkipäiväisiltä vaikuttavilla ihmisillä.

Sadistinen persoona nauttii paitsi kivun tuottamisesta myös sanallisesta aggressiivisuudesta ja henkisen kärsimyksen aiheuttamisesta. Hän ottaa ilon irti toisten höykyttämisestä ja nujertamisesta jokapäiväisissä vallankäyttötilanteissa niin perhe- kuin työelämässä.

Sadistisia taipumuksiaan voi toteuttaa vaikkapa ylenmääräistä voimaa käyttävä amerikkalaispoliisi tai asiakasta pilkunviilaamisella kyykyttävä hallintoviranomainen. Sadisti voi nautiskella nöyryyttämällä ja häpäisemällä alaisiaan julkisesti. Mielihyvää hakiessaan sadisti saattaa pelotella lasta helvetin tulilla ja Jumalan kostolla saadakseen tämän kauhun valtaan.

HUOLESTUTTAVAA on, etteivät sadistit hyödynnä pelkästään satunnaisia nöyryyttämisen tai väkivallan mahdollisuuksia. He ovat valmiita uurastamaan luodakseen tilanteita, joissa toteuttavat sadistisia tarpeitaan. Tämän huomaa räikeimmin sadistisista sarjamurhaajista, jotka voivat nähdä ylettömästi vaivaa sekä uhrata paljon rahaa ja aikaa uhriensa satuttamiseen.

Sadistinen väkivalta on tavallista pelottavampaa ja pahempaa, koska sadisti tuottaa kärsimystä pelkän nautintonsa vuoksi, ilman välineellistä tavoitetta.

Tavanomaisella tavalla väkivaltainen ihminen voi esimerkiksi lyödä toista varastaakseen tämän rahat tai kostaakseen loukkauksen, mutta sadisti lyö pelkästään nähdäkseen, kuinka toiseen sattuu ja kuinka tämä joutuu alistumaan vahvempansa edessä.

Lisäksi on usein mahdotonta ennustaa, koska sadisti lopettaa. Tavallisessa ryöstössä hakkaaminen päättyy, kun roisto on saavuttanut tavoitteensa ja uhrin kukkaro tai viinapullo on siirtynyt hänen taskuunsa. Sen sijaan sadistin nautinto jatkuu, jos hän jatkaa tekoaan. Se päättyy vasta, kun hän kokee nauttineensa tarpeeksi tai kyllästyy – tai uhri kuolee.

Tappokone paljastaa

MIKÄ sadistia tappamisessa kiehtoo? Ihmisten surmaamista ei voi tutkia kokeellisesti laboratorio-oloissa, joten tutkimusasetelmat pitää suunnitella luovasti. Kanadalaiset Erin Buckels ja Delroy Paulhus ja yhdysvaltalainen Daniel Jones tapattivat ihmisillä hyönteisiä uraauurtavassa sadismitutkimuksessaan, jonka julkaisi Psychological Science -lehti vuonna 2013.

Koehenkilöryhmä oli sadistien löytymistä ajatellen kiinnostava. 71 koehenkilön joukko nimittäin muodostettiin psykologian opiskelijoista, joiden oli opintojensa aikana osallistuttava tieteellisiin tutkimuksiin.

Aluksi koehenkilöt testattiin sadistitestillä, joka sisälsi väittämiä, kuten ”toisten ihmisten satuttaminen on jännittävää”. Lisäksi he osallistuivat persoonallisuus-, empatia- ja tunnetesteihin ja ennakkoasenteiden selvittämiseksi hyönteiskammokyselyyn.

Seuraavaksi he saivat valita omansa neljästä vastenmielisestä työtehtävästä. Vaihtoehtoina olivat hyönteistentuhoaja, ötököitä tappavan tutkijan avustaja, likaisten vessojen siivooja ja kylmissä oloissa työskentelijä, jonka haasteena oli sietää jääkylmän veden aiheuttamaa kipua.

Karmeimmaksi osuudeksi oli suunniteltu elävien ötököiden murskaaminen.

Tehtävään oli kehitetty kahvimyllystä muokattu tappokone, joka päästeli rusahtavia ääniefektejä. Ötököiden inhimillistämiseksi niille oli annettu hellyttävät nimet: Tootsie, Ike ja Muffin.

Lisää uhreja, enemmän iloa

KUKIN inhottava tehtävä kelpasi osalle psykologian opiskelijoita. Koehenkilöistä 13 prosenttia otti kivunsietotehtävän, 34 prosenttia vessojen siivoamisen, 27 prosenttia tutkijan avustamisen tappamisessa ja 27 prosenttia ötököiden tappamisen itse. Naiset ja miehet jakautuivat tehtäviin tasaisesti.

Kokeen alettua tappamisen valinneiden piti päättää, tappaisiko ensimmäiseksi Muffinin, Iken vai Tootsien, sitten pudottaa ötökkä kuppiin, työntää kuppi tappokoneeseen, sulkea kansi ja panna kone murskaamaan uhri.

 Tappotehtävään avustajaksi halunneiden piti vain ojentaa ötökkäkupit tutkijaa esittävälle kokeenjohtajalle, joka työnsi ne murskaimeen.

Vessojen siivoamisen tai jäävesikipuilun valinneet toimivat verrokkeina. Heidät ohjattiin toisaalle, ja heille sanottiin, että tehtävä oli peruttu.

Sadistit tappotehtävään muita hanakammin

KOKEEN jälkeen osallistujilta mitattiin tehtävän aikaansaamia tunteita, jotta sadistien kokema nautinto havaittaisiin.

Ennen koetta tutkijat olivat olettaneet, että sadistit tarttuisivat tuhoamistehtävään muita hanakammin. Näin olikin käynyt. Sadistitestissä korkeimmat pisteet saaneet koehenkilöt olivat useimmiten valinneet tappotyön.

Kokeen jälkeen hyönteisiä itse murskanneet sadistit kokivat selvästi suurempaa nautintoa kuin ne sadistit, jotka olivat toimineet avustajina. Sen sijaan ei-sadististen ötökäntappajien mielihyvää tuhotyö ei ollut lisännyt.

Vahvimmin sadistiseen persoonallisuuteen viittasi tapettujen hyönteisten määrän ja koetun nautinnon yhteys. Mitä useampi oli kuollut, sitä paremmalta sadistista tuntui.

Tutkimuksen ei-sadistiset koehenkilöt olivat valmiita kestämään ennemmin jäävesikokeen kuin satuttamaan elävää olentoa. He tunsivat empatiaa, vaikka kyseessä oli vain hyönteinen. Sadisteilla ei ollut empatiakykyä, eikä heiltä siksi riittänyt myötätuntoa ötököillekään.

Tappokoe kuulostaa epäeettiseltä ja saisi tutkijatkin epäedulliseen valoon, ellei tuhoamiskonetta olisi rakennettu siten, etteivät murskaimet oikeasti tavoittaneet ötököitä. Tutkimus ei siis todellisuudessa tappanut ensimmäistäkään hyönteistä.

Sadisti jaksaa ponnistella

MONESTI persoonallisuushäiriöinen tarvitsee yllykkeen ryhtyäkseen väkivaltaiseksi. Vain sadistit käyttäytyvät aggressiivisesti ilman tunnistettavaa syytä, ja he ovat myös erityisen valmiita uhraamaan aikaa ja vaivaa päästäkseen tekemään väkivaltaa. Buckels työtovereineen testasi sadismin tätä puolta tutkimuksensa toisessa osassa.

Tällä kertaa opiskelijat pelasivat tietokonepeliä, jossa tehtävänä oli painaa nappulaa nopeammin kuin viereisessä huoneessa oleva vastapelaaja. Voittaja sai pelin jälkeen määrätä, kuinka voimakkaalla törähdyksellä häviäjää rangaistiin. Skaala ulottui nollasta eli hiljaisuudesta sataan, joka tuotti 90 desibelin äänen. Äänen keston voittaja sai säätää nollasta viiteen sekuntiin.

Kutakin koehenkilöä vastaan pelasi tutkimusavustaja, joka aina valitsi rangaistukseksi vain nollan eli jätti töräyttämättä. Tarkoitus oli, ettei koehenkilö provosoituisi rankaisemaan vastustajaansa kostoksi omalla vuorollaan.

Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään, joista toisessa pääsi antamaan rangaistuksia suoraan, toisessa vasta pitkän ja turhauttavan tehtävän jälkeen. Jos jälkimmäiseen ryhmään kuuluva voittaja päätti rangaista häviäjää, hänen piti ensin laskea kirjaimia tekstistä, joka sisälsi pelkkiä merkityksettömiä sanoja. Halutessaan koehenkilö pystyi myös lopettamaan turhauttavan tehtävän päättämällä peruuttaa rangaistuksen. Sadistit eivät näin tehneet.

Viehätys toisten rankaisemiseen ilman erityistä ponnistelua kytkeytyi moneen persoonallisuudenpiirteeseen: sadistisuuteen, psykopaattisuuteen, narsistisuuteen ja empatiakyvyttömyyteen. Kaikki nämä siis houkuttavat vahingoittamaan viattomia, jos siihen ilmaantuu vaivaton tilaisuus.

Sadistit olivat ainoita, jotka todella jaksoivat nähdä vaivaa päästäkseen satuttamaan viatonta uhriaan. Lisäksi vain sadistit kovensivat rangaistusta eli voimistivat ja pidensivät törähdystä huomatessaan, ettei vastapelaaja taistellut vastaan eli rangaissut omalla vuorollaan.KAIKESTA tästä tutkijat summasivat, että sadisteja yhdistää himo kärsimyksen tuottamiseen ja motivaatio himonsa tyydyttämiseen.

Hyönteisten tappamisen tuottama nautinto ei välttämättä osoita, että nauttisi myös ihmisten vahingoittamisesta. Tutkimus kuitenkin paljasti innokkaat ötököiden murskaajat samoiksi henkilöiksi, jotka jälkimmäisessä kokeessa kärkkäimmin ja voimakkaimmin rankaisivat viatonta vastapelaajaa. Voi miettiä, nousisiko koeasetelmia asteittain rankennettaessa esiin myös halu tappaa ihmisiä.

 Sadismiko ei sairautta?

SADISTINEN persoonallisuushäiriö ei ole mukana kansainvälisissä tautiluokituksissa. sillä 1980-luvulla sen olemassaolo erillisenä sairautena haluttiin kieltää.

Eikö sadismi siis ole psykiatrinen sairaus, mielenterveysongelma? Miksei sitä hyväksytty sairaudeksi psykiatriseen DSM-diagnoosijärjestelmään eli Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorder -luokitukseen?

Yleisimmin hyllyttämistä perusteltiin häiriön mahdollisella päällekkäisyydellä muiden psykiatristen diagnoosien kanssa. Sadismia ilmenee usein ihmisillä, joilla on muitakin psykiatrisia häiriöitä.

Päällekkäisyydet totesi myös yhdysvaltalainen Wade Myers kollegoineen, kun hän vuonna 2006 julkaisi ensimmäisen nuorten sadistista persoonallisuushäiriötä selvittäneen tutkimuksen. Sadistisista nuorista 94 prosentilla oli ainakin yksi muu vakava persoonallisuushäiriö. Niiden määrä vaihteli sadisteilla yhdestä kymmeneen, ja lisäksi lievempiä diagnooseja saattoi olla melkein saman verran.

Sadisteja monissa rikollisissa?

SADISMIN hylkääminen tautiluokituksesta määrittely- ja päällekkäisyysongelmien takia vaikuttaa oudolta siksi, että monen luokitukseen hyväksytyn psyykkisen häiriön kriteeristöt menevät roimasti päällekkäin. Varsinkin psykopatia ja sadismi kulkevat usein käsi kädessä.

Kun sadismin luokittelusta vuonna 1989 keskusteltiin Yhdysvaltain psykiatrien kokouksessa, sekä kliinikot että tutkijat kertoivat nähneensä sadismin merkkejä hyvin monissa kohtaamissaan rikollisissa. Silläkin perusteella he vastustivat sadistisen persoonallisuushäiriön kirjaamista sairaudeksi. Sadisteja oli siis liikaa, jotta heitä olisi tahdottu diagnosoida.

Myös tutkimusten ja hoitokokemusten vähäisyys kelpasivat perusteiksi sadismin unohtamiseen. Sadistit hakeutuvat harvoin hoitoon, sillä häiriö ei ole salonkikelpoinen sairaus. Lisäksi ongelma ei sadistin mielestä ole hänen, vaan enintään uhrin.

Valttikorttina sadismin väheksyjät löivät pöytään saman ässän, jota on käytetty psykopatian biologisen pohjan kiistämiseen. He väittivät, että jos sadismi määriteltäisiin sairaudeksi, siihen voitaisiin vedota lievennyksenä rikostuomioita määrättäessä.

Väite on erikoinen. Myers työtovereineen muistuttaakin osuvasti, että persoonallisuushäiriön olemassaolo selittää tehtyjä rikoksia mutta ei millään muotoa oikeuta niitä.

Kaiken kaikkiaan perusteet, joilla sadistinen persoonallisuushäiriö hylättiin tautiluokituksesta, ovat epäloogisia. Hyllytyspäätöksellä oli ikävät seuraukset, sillä se latisti niin sadismin tutkimusta kuin hoitokeinojen kokeilua.

Myöhemmin luokitusta taas uudistettaessa häiriötä ehdotettiin mukaan, mutta silloinkaan se ei kelvannut. Sen sijaan seksuaalinen sadismi on luokituksen kaikkein uusimmassa versiossa jo mukana.

Se, että psykologit ja psykiatrit työnsivät päänsä pensaaseen, ei kuitenkaan poistanut maailmasta pahuuden julmimpia ilmenemismuotoja ja niiden ymmärtämisen tarvetta. Sittemmin tutkimus onkin uudelleen elpynyt. Persoonallisuuden pimeimpiin häiriöihin perehdyttäessä myös sadismin tutkimus on kokenut renessanssin.

Kehitys yhä arvoitus

SADISMIN ytimessä piilee vääristynyt tunne-elämä, jonka säätely toimii Erin Buckelsin tutkimusryhmän havaintojen mukaan epänormaalisti. Useimmat ihmiset ahdistuvat, jos he satuttavat viatonta ihmistä, mutta sadisteilla kärsimyksen aiheuttamiseen yhdistyvät ilo, nautinto ja jännitys.

Miksi näin tapahtuu ja onko väärä kytkös esimerkiksi synnynnäinen, on vielä epäselvää.

Sadistisuus voi hiipiä mieleen myös salakavalasti, vihjaa vastatunneteoria. Sen on kehittänyt yhdysvaltalainen psykologi Richard Solomon, yksi harvoista jo 1980-luvulla sadismiin pureutuneista tutkijoista.

Yksinkertaistettuna vastatunneteoria esittää, että jokaisessa tilanteessa, jossa on mahdollisuus vastakkaisiin tunnekokemuksiin, ensisijaista tunnetta seuraa vastatunne. Kuten vanha sananlasku sanoo, itku pitkästä ilosta. Sadismin tapauksessa ilo tulee päinvastaisessa järjestyksessä.

Normaali ihminen kokee toisia vahingoittaessaan kielteisiä tunteita, ja samalla tämä stressitila vaikuttaa fysiologisesti. Yllättäen vaikutukset voivat myöhemmin tuntua myönteisiltä. Vastenmielisen tilanteen jälkeen huojentuminen tuntuu ymmärrettävästi hyvältä.

Kokemus voi aluksi olla heikko ja hetkellinen, mutta se voi asteittain vahvistua. Vähitellen väkivallan vastenmielisyys kääntyykin miellyttäväksi ja lopulta tavoiteltavaksi tunnereaktioksi, kun osaa odottaa huojennuksen tuomaa euforiaa. Solomonin vastatunneteorian mukaan tunnereaktio siis muokkautuu asteittain täysin päinvastaiseen suuntaan.

Sadistin perhetaustassa pulmia

SADISTISUUDEN merkit alkavat yleensä varhaisessa aikuisuudessa, mutta silti jo nuorilla on todettavissa viitteitä sadistisesta persoonallisuushäiriöstä. Sadistien perhetaustoista on löytynyt tekijöitä, jotka kielivät epäedullisesta kasvuympäristöstä ja kehityksen ongelmista.

Esimerkiksi sadistien perheenjäsenillä on yleensä psykiatrisia ongelmia. Sadistit itse ovat olleet useammin psykiatrisessa hoidossa kuin ei-sadistiset ihmiset. Jollakin tapaa sadistinen persoonallisuushäiriö siis kehittyy joko yhtä aikaa muiden psyykkisten ongelmien kanssa tai niiden seurauksena.

TUTKIMUKSEN renessanssista huolimatta sadismin kehittymisestä on toistaiseksi vähän tieteellistä tietoa. Sadismin vaikutuksista tiedetään enemmän.

Yhdysvaltalainen psykologi Michael Stone on tutkinut inhimillisen pahuuden ilmenemistä ja asettanut kaikkein väkivaltaisimmat ja raaimmat teot pahuuden asteikkoon, jota hän esitteli vuonna 2009 kirjassaan The Anatomy of Evil.

Vitsikirjamaiseen kysymykseen ”mikä on pahuuden huippu” löytää pahuuden asteikosta selvän, kuolemanvakavan vastauksen. Pahimpia Stonen mukaan ovat täydessä ymmärryksessä olevat psykopaattiset kiduttaja-murhaajat, joiden ensisijainen tavoite on kiduttaminen, pitkitetyn ja pirullisen kivun aiheuttaminen.

Taina Kuuskorpi on psykologian tohtori ja tietokirjailija. Hän opettaa luovaa kirjoittamista ja tutkii parhaillaan ihmisen pahuuden syitä.

Artikkeli voitti Tiede-lehden vuoden 2018 kirjoituskilpailun 2. palkinnon.

Julkaistu Tiede-lehdessä 13/2018

Lady Whip:
https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=195.0

Sadomasokismin (SM) psykologiaa.

No5:
Mielenkiintoinen juttu. Herättää lisäkysymyksiä. Voimistaako laumakäyttäytyminen sadisimia? Riittääkö yksi sadisti saamaan suuren joukon mukaan?  Jotenkin tuntuu että käytännössä porukalla lähdetään ennemmin sen sadistin kuin empaattisen puolelle. Kertonee ihmismielestä jotain. Historiakin tuntenee tapauksia. Ja ihan lähellä elävästä elämästa koulu/työpaikkakiusaamiset.


Entäs sitten  sessioidessa? Jos on useampi piiskanheiluttaja niin "koveneeko kyyti" automaattisesti? Vaikka kyseessä ei olisikaan persoonallisuushäiriöllisiä? Ei ole omakohtaista kokemusta enkä ole varma että haluasinkaan...(vielä/ehkä/kenties joskus?).

Laiska lukemaan, onhan näitä varmaankin täällä muualla jo pyöriteltykin aikaisemmin mutta ... No5 siitä

Kahlitsija:
Itse olen kyllä samaa mieltä siitä, että hyvin vaikeahan tuolle on luoda todellista diagnostiikkaa, koska menee niin paljon päällekkäin. Diagnostiikka on niin epäselvä, että tämän artikkelin perusteella minulla on hirmuinen persoonallisuushäiriö, josta kumpuavat pahimmat sarjamurhaajat ja itse ihmiskunnan pahuus. Ihme vaan, ettei kukaan ole ikinä huomannut, että olen ihmiskunnan pääpahis.

Tässä häiritsee myös, että sadismin piirteiksi on listattu psykopatia ja empatiakyvyttömyys erillisinä piirteinä, vaikka empatiakyvyttömyys on nimenomaan osa psykopaatin diagnoosia. Tämän on todettu liittyvän suoraa neurologisiin ongelmiin, jotka kytkeytyvät psykopatiaan. Onko kyse juuri siitä päällekkäisyydestä, jonka vuoksi ei hyväksytty tautiluokitukseen?

Isla:
Meinasin itsekin tulla linkkaamaan kyseisen artikkelin tänne foorumille. Erittäin mielenkiintoista luettavaa ja olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia ajatuksia se kanssakinkyissä herättää.

PS. Nillittäisin kuitenkin, että on aika vahvasti hyvän tavan vastaista kopioida artikkelia suoraan mainitsematta lähdettä muuten kuin ohimennen lopussa. Saisiko sen vaikka otsikkoon / aloitukseen?  ^-^

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu