Kirjoittaja Aihe: Kinkylukko  (Luettu 989 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 253
  • Galleria
Kinkylukko
« : 27.01.2019, 08:49 »
Kinkylukko

Ajattelin kirjoittaa aiheesta, kun kinky menee lukkoon, koska itselle on nyt käynyt toisen kerran näin. Oikein mikään kinky touhuilu ei tunnu innostavan kuten ennen. Sitten on kuitenkin se kumppani, jonka kanssa kinkyilyä tekee enimmäkseen ja sitten pohtii, pitääkö tehdä kinkyilyjä oman itsensä kustannuksella, että toinen voi kuitenkin toteuttaa omaa kinkyyttään, koska näin on aina ollut?

Miten päästä yli lukosta, joka on tullut?

Ensimmäinen lukko syntyi, kun koin tapahtuneen vääräksi ja itseäni loukatuksi tapahtuneella. Asiasta puhuttiin kyseisen ihmisen kanssa paljon, mutta se ei auttanut. Meni kuusi (6) vuotta, kun sitten astuin kunnolla kinkykaapistani ulos ja aloin valloittamaan maailmaa.

Toinen lukko syntyi vastikään. Tällä kertaa enemmänkin erilainen rajaaminen ihmissuhteiden ja tunteiden sekä hankalan olon seurauksena syntynyt lukko. Masoilu ei kiinnosta kenenkään kanssa, eikä sadismisuuskaan. Pikkuistelukin tahtoo jäädä vähemmälle. Miitit menettävät sen merkityksen, joka niillä on ennen ollut, koska tuntuu ettei kuulu joukkoon, koska ei kinkyilytä.

Toisaalta pää huutaa ”ooh jee satuttamaan/satuttakaa”, mutta silti jokin huutaa vastaan ”eieieieieiei”.

-------- PARI VIIKKOA MYÖHEMMIN --------

Ja sitten tapahtuu se yllättävä käänne elämässä, että kinkyily kiinnostaa ja innostaa kuin hullunlailla. Tahtoo niin satuttaa toista ja nähdä, kuinka toinen lentää sfääreissä. >:D Sadomasokisti herää eloon ja jos ei neulatyynyjä/neulojaa ole lähistöllä, niin kyllä sadomaso sitten neuloo vaikka itseään. Kunhan on ensin varmistanut Caregiveriltä, että onko kiltti pikkuinen, kun tekee tämmöstä yksinään. ^-^

Eli vastaus omaan kysymykseeni taitaa olla: aika ja erilainen (yhdessä) tekeminen. Keskustelu asiasta ja toiselle myöntäminen, että kinkyily ei kiinnosta juuri nyt. Toinen kyllä ymmärtää asian ja antaa tilaa. Ja ei, oman itsensä kustannuksella ei kinkyillä, vaikka kuinka tahtoisi miellyttää toista.


Tahtoisinkin kuulla muita tapoja poistaa kinkylukkoa ja muita tapauksia, joissa kinkyys on mennyt lukkoon. Minusta ei ole pakko kinkyillä, vaikka kinkyksi itsensä mieltää. Kaikesta voi pitää taukoa.

-TEGAMi

Colestramus

  • Bizarre Club
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 306
  • Vampyyri bondage
  • Galleria
Vs: Kinkylukko
« Vastaus #1 : 27.01.2019, 12:15 »
Se aina toitotettu, paljon puhuttu ja painotettu asia:

Kommunikointi. Olen itsestäni huomannut että jos kinky hommissa tulee vastaan jokin asia mikä tökkii ja pahasti, niin innostus laantuu. Sitä rupeaa ajattelemaan että "ei siitä kummiskaan mitään tule/sessio ei kuitenkaan ole hyvä siten kuten toivoo".

Vaikka on toiminut mahdollisimman oikein ja avoimesti asioista keskustellen, silti jää jotain pinnan alle, mitä ei halua sanoa jotta ei pahoita toisen ihmisen mieltä, vain huomatakseen että juuri se asia olisi sellainen mistä pitäisi keskustella.

Eli yksi asia millä ainakin voisi välttää täydellisen lukon, on se vanha ja kunnon kommunikointi. Koska jos susta tuntuu että jokin asia on pielessä ja et halua sen takia sessioida, eihän se siitä miksikään muutu jos vain odotat sen häviävän itsekseen.
Kappas kummaa, nyt sitten kun keskustelemme enemmän, sessionti myös maistuu ja nälkä kasvaa uudestaan.  >:D

Köysiä öljyten ja Antishopista leluja kuolaten, Colestramus.

xNORTHFINLANDx

Vs: Kinkylukko
« Vastaus #2 : 29.01.2019, 03:37 »
En väitä, että juuri tässä tapauksessa joku pihtaa tai toimii väärin, mutta sen sijaan näen, että ihan yleisemmästä haluttomuus ja myös seksinpihtaus-keskustelusta voi saada tähänkin asiaan vähän näkökulmaa.

Siis näin: haluttomuus ja pihtausjutut ja niiden ns. käsittely tuntuu olevan ikuinen, aina ja kaikkialla pinnalle nouseva keskustelu, joka polveilee vaikka miten ja näkemyksiä on noin miljardi. Tästä voi päätellä, että jos siihen olisi maagisesti toimiva takuuvarma avain, esimerkiksi kommunikointi, niin sen pystyisi sieltä keskustelun merestä löytämään ja toimivalla tavalla sitä käyttämään. Tämä ei kuitenkaan selvästi ole totta!

Skenessä riittävän monelle kinkyyn liittyy jotakin seksuaalista, joten voi sanoa, että kinky on yleisen seksuaalisuuden alalaji. Tai vaikka se olisi kaiken oman seksuaalisuuden ainoa ilmenemismuoto, niin oleellista on se, että sitä voi tarkastella seksuaalisen halun osana; 100 % on myös osa. Jos kerran seksuaalinen kiinnostuminen asioista ylipäätään näyttää ihmisillä menevän aaltoina tai kausittain, niin ei ole kovinkaan ihmeellistä väittää, että se toimii samalla tavalla myös näihin baarin erikoisjuttuihin.

Valitettavasti se tarkoittaa myös, että kausittaisuuteen, fiilisten häviämiseen väliakaisesti ja sen sellaiseen ei löydy ns. apua tai lääkettä. Löytyy tietysti keinoja, miten näitä asioita voisi ehkä työstää, mutta todelliset ratkaisut tarkoittaisivat aivan ratkaisevaa läpimurtoa siinä, miten ihmisten seksuaaliterveys ylipäätään ymmärretään - ja, kuten vihjasin, tietääkseni tällaista läpimurtoa ei ole tapahtunut.

Oma ulottuvuutensa sitten on vielä se, että jos elää sellaisessa jonkin määrän ihmisiä sisältävässä suhteessa, joka on ihan kunnon tiivis suhde ja muiden ihmisten hyvinvoinnille annetaan painoarvoa, niin niiden muiden aseman punarointi tulee tuohon mukaan. Tai siis se on vielä erillinen asia, mitä pitää myös työstää. Jos en halua nyt, laiminlyönkö muiden hyvinvointia? Miten kauan tätä voi kestää, että se on reilua? Aivan samat kysymykset kinkyn kuin valtavirtaseksuaalisuudenkin suhteen.

hiitamus

Vs: Kinkylukko
« Vastaus #3 : 29.01.2019, 07:13 »
Kiitos tästä kolumnista ja siitä että kerroit omasta kokemuksesta.

Oon nyt pyöritellyt tätä pari päivää mielessäni, ja tulin siihen tulokseen et mulla on ollut kinkylukko jo pidempään. Ei ihan noin kokonaisvaltaisesti, etteikö mikään kiinnostaisi.

Mun kohdalla lukko johtuu suoraan toisen sanoista. Mulle jotkut fetissit on niin tärkeitä, että mielellään toivoisi toisen olevan ennemmin hiljaa kuin sanovan poikkisanoja niistä. Vahinko kuitenkin on käynyt, tuntuu väärältä, sopimattomalta, riittämättömältä.

Aiemmin stressinpurkukeinona käyttämäni ja mielenterveydelle tärkeät sessiot on tosi kaukainen asia. Vielä vuosi sitten sain tyydytystä yksinkin leikkimisestä, nyt en halua edes sitä. Bläh. Sama kuvasto edelleen kiinnostaisi jonkin verran, mutta toteuttamiseen on tosi suuri kynnys.

Täytyy kai toivoa, että saan palikat takaisin järjestykseen. Hitto kun itselle tärkeillä ihmisillä on näin paljon valtaa, niin hyvässä että pahassa. Toinen voi rohkaista kokeilemaan vaikka mitä ja toisaalta tappaa sen uskalluksen.
« Viimeksi muokattu: 29.01.2019, 09:33 kirjoittanut hiitamus »