Kirjoittaja Aihe: Näin toimit kohdatessasi asiatonta käytöstä Baarissa  (Luettu 22725 kertaa)

Konehuone

Päätimme muistutuksena laatia lyhyen yhteenvedon siitä, kuinka moderointi Baarissa toimii ja miten käyttäjät voivat tehdä ilmoituksen sivustolla havaitsemastaan asiattomasta tai muuten sääntöjen vastaisesta käytöksestä.

Miten valvonta toimii
Baaria ylläpitää vapaaehtoisista yksityishenkilöistä muodostuva BDSM-Baari ry, jonka jäsenistö muodostaa sivuston ylläpidon. Ylläpito seuraa sivustolla julkaistua materiaalia aina foorumikirjoituksista galleriakuviin ja muuhunkin sisältöön, ja moderoi sisältöä tarvittaessa. Moderoinnin lähtökohtana toimivat Baarin säännöt, mutta ylläpito tekee päätöksensä kuitenkin aina harkintansa mukaan riippumatta siitä onko asia mainittu säännöissä vai ei. Moderointia tapahtuu jatkuvasti ja suuri osa siitä jää huomaamatta asiattomuuksien tullessa poistetuksi kohtalaisen rivakasti, ilman että viestit ehtivät aiheuttaa kovinkaan suurta draamaa.

Ylläpidon jäsenet käyttävät sivustoa siinä missä Baarin muukin käyttäjäkunta. Onkin siis hyvä tiedostaa, että ylläpidon edustajan roikkuessa linjoilla kyse ei ole aina valvontatehtävistä, vaan ylläpito voi esimerkiksi toiseen keskusteluun osallistuessaan tai sitä seuratessaan missata sivuston toisessa osiossa sattuneet tapahtumat. Vastaavasti on hyvä muistaa, että vaikka ylläpidon edustaja näkyisikin online-tilassa, ei kyseinen ylläpidon edustaja ole välttämättä läsnä, vaan mekin harrastamme idlausta omilla tahoillamme.

Kaikkeen asiattomaan käytökseen ei toiminnan vapaaehtoisuuden ja täten ylläpidon käytettävissä olevan ajan vuoksi voida reagoida aina välittömästi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita esimerkiksi sitä, että ylläpito hyväksyisi kaikki sellaiset asiattomuudet, joihin ei puututa välittömästi. Asiatonta käytöstä havaittaessa onkin järkevämpää ilmoittaa tapahtuneesta ylläpidolle, kuin vastata samalla mitalla käynnissä oleviin keskusteluihin. Trolleja ruokkimalla päätyy nimittäin pahimmassa tapauksessa itsekin rangaistujen listalle.

Baarissa ei siis ole ympärivuorokautista valtontaa, eikä sellaista tulla ikinä saavuttamaankaan edes ylläpidon jäsenmäärää kasvattamalla. Emme myöskään koe tarpeelliseksi ennakkotarkastaa jokaista viestiä ennen niiden julkaisua. Nämä syövät liikaa ylläpidon resursseja ja vievät aikaa järkevämmiltä Baarin eteen tehdyiltä kehitystehtäviltä. Sen sijaan moderoinnin tehokkuuteen pääsee vaikuttamaan parhaiten ilmoittamalla sivustolla havaitusta asiattomasta sisällöstä ylläpidolle alla olevien ohjeiden mukaisesti.

Näistä syistä haluammekin muistuttaa miten asiattomasta sisällöstä voi tehdä ilmoituksen, mikäli ylläpito ei ole ehtinyt sitä itse huomaamaan.

Kuinka siis toimia kohdatessaan asiatonta käytöstä?

Kohdatessanne asiatonta tai sääntöjen vastaista käytöstä Baarissa, kehotamme joko:
  • Poistamaan asiattomat kommentit omista julkaisuista, mikäli näille alueille on myönnetty käyttäjäkohtaiset moderointioikeudet ja rike on muodoltaan vähäinen
  • Blokkaamalla häiritsevään käytökseen toistuvasti syyllistyvän käyttäjän lisäämällä tämän estolistalle, tai
  • Raportoimaan käytöksestä ylläpidolle.

Raportointitoiminnot vaihtelevat hieman sivuston osa-alueiden kesken johtuen Baarin käyttämästä foorumiohjelmistosta. Seuraavassa ohjeita, kuinka sivuston eri osa-alueilla tulisi toimia.

a) Foorumi
Yksittäisistä foorumiviesteistä voi ilmoittaa ylläpidolle viestin yhteydestä löytyvän "Ilmoita valvojille"-painikkeen kautta. Painiketta klikkaamalla pääset syöttämään ilmoituksen syyn, jonka jälkeen ilmoituksesta lähtee viesti ylläpidolle.

b) Deittipalsta, Narikka ja tapahtumailmoitukset
Deittipalstan, Narikan ja tapahtumailmoitusten osalta käyttäjillä on muusta sivustosta poiketen oman viestiketjun moderointioikeudet. Tämä mahdollistaa oman ilmoituksen lukitsemisen kommenttien estämiseksi, omaan ilmoitukseen kirjoitettujen kommenttien poistamisen sekä koko ilmoituksen poiston, kun se ei ole enää ajankohtainen. Havaitusta asiattomasta ja/tai sääntöjen vastaisesta käytöksestä on silti hyvä ilmoittaa viestien poistamisen sijaan ylläpidolle, jotta asiaan voidaan tarvittaessa puuttua tiukemmin.

c) Yksityisviestit
Yksittäiset yksityisviestit voi raportoida ylläpidolle yksityisviestin yhteydestä löytyvän "Raportoi ylläpidolle"-painikkeen kautta. Painiketta klikkaamalla voit ensin valita haluatko raportoida viestin yksittäiselle ylläpidon edustajalle vai koko ylläpidolle ja sen jälkeen ilmoittaa syyn viestin raportoinnille.
   
Yksityisviestejä raportoidessa on syytä muistaa, että yksittäisen viestin raportointi välittää ylläpidolle vain tiedon yksittäisestä viestistä, eikä koko keskustelusta. Ylläpito ei myöskään pääse lukemaan käyttäjien toisilleen lähettämiä yksityisviestejä, joten emme voi käydä tarkastamassa koko keskustelua yksittäisen raportoidun viestin perusteella. Vain raportoimalla viestin voit tuoda sen ylläpidon tietoisuuteen, ja mikäli häiriökäyttäytymistä on havaittavissa useammassa viestissä, kannattaa niistä jokainen raportoida erikseen.
   
d) Chat
Baarin chat koostuu foorumiin verrattuna erillisestä ohjelmistokomponentista, joten edellisten kohtien kaltainen raportointitoiminto ei toimi suoraan chatin kanssa.
   
Chattiin kirjoitetusta sisällöstä voi ilmoittaa ylläpidolle yksityisviestillä tai raportoimalla asiattomuuksiin syyllistyneen käyttäjän profiilin (kts. alla). Muistathan mainita ilmoituksesi yhteydessä kenestä käyttäjästä on kyse, mitä hän on tehnyt ja mihin aikaan. Yksityisviesteissä tapahtuvista asiattomuuksista ilmoittaessa pyydämme toimittamaan ilmoituksen yhteydessä kuvakaappauksen tapahtuneesta, sillä ylläpito ei pääse lukemaan myöskään chatissä tapahtuvaa yksityisviestintää. Yleisten kanavien tapahtumista emme tarvitse kuvakaappauksia, sillä voimme tarkistaa keskusteluhistorian chatin viestilogista.

e) Galleria
Galleriaan ladatun kuvan voi ilmoittaa ylläpidolle kuvan yhteydestä löytyvän "Ilmoita kuva ylläpidolle"-painikkeen kautta. Kuvaan liitetyn kommentin voi raportoida kommentin yhteydestä löytyvän "Ilmoita kommentti ylläpidolle"-painikkeen kautta. Tämän lisäksi galleriaan ladatuista omista kuvista on nyt mahdollista poistaa ei-toivotut kommentit ja muut asiattomuudet. Asiattomuudet on tässäkin tapauksessa hyvä raportoida ylläpidolle niiden poistamisen sijaan, jotta asiattomaan käytökseen voidaan tarvittaessa puuttua tiukemmin.
   
Sekä kuvan että kommentin raportoinnin yhteydessä voit kirjoittaa perustelut kuvan raportoimiselle ennen ilmoituksen lähettämistä.
   
f) Profiili
Voit tehdä ilmoituksen yksittäisen käyttäjän profiilista siirtymällä kyseiseen profiiliin, ja profiilivalikon kautta "toiminnot > ilmoita ylläpidolle". Tämän jälkeen pääset kirjoittamaan ilmoituksesi syyn. Muistathan mainita mitä on tapahtunut ja onko mahdollinen rike tapahtunut suoraan käyttäjän profiilitiedoissa vai muualla sivustolla.
   
g) Muut tilanteet
Muissa tilanteissa (esim. etusivun juttunurkassa tapahtuvista asiattomuuksista) voit halutessasi ilmoittaa joko lähettämällä ylläpidolle yksityisviestin tai raportoimalla asiattomasti toimineen käyttäjän profiilin yllä mainitun ohjeen mukaisesti. Kerro ilmoituksessasi kuka on tehnyt, mitä, missä ja milloin sekä perustelusi miksi asia kaipaa ylläpidon huomiota. Kun asiattomuus on tapahtunut jossain muualla päin sivustoa kuin edellä mainituissa osioissa, muistathan toimittaa kuvakaappauksen ilmoituksesi mukana käsittelyn nopeuttamiseksi.

Lopuksi
Baarin säännöt kieltävät yksittäiseen henkilöön tai ihmisryhmään kohdistuvat hyökkäykset ja muun vihakirjoittelun. Sivustolla on kuitenkin lupa keskustella aroistakin aiheista, vaikka niin aihe kuin yksittäinen kirjoituskin herättäisi tunteita muissa käyttäjissä esim. eriävän mielipiteen perusteella viestin ollessa muuten sisällöltään asiallinen. Viestin raportoiminen tai siitä ilmoittaminen ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että kyseinen viesti tullaan poistamaan tai että viestin julkaissut käyttäjä saisi tästä rangaistuksen. Haluamme ylläpitää avointa keskustelukulttuuria myös arempia aiheita kohtaan ja tällä tavalla auttaa laajentamaan käyttäjäkuntamme tietoisuutta kaikista sivuston aihepiiriin liittyvistä asioista. Eriävät mielipiteet eivät ole aina vihakirjoittelua, ne voivat johtua myös ymmärtämättömyydestä. Toivommekin käyttäjiltämme kärsivällisyyttä asiallisen keskustelun käymiseksi, vaikka välillä tuntuisikin että samoista aiheista olisi keskusteltu jo moneen kertaan. Ylläpito ei tule myöskään toimimaan skenepoliisina ja ratko käyttäjien välisiä riitoja, eikä ota kantaa minkä tulisi milloinkin olla ainoa hyväksytty (poliittinen) kanta, vakaumus tai mielipide keskustelussa olevaan aiheeseen liittyen.

Konehuone

Uppista!

Haluamme muistuttaa, että yllä kuvatut toimintamallit ovat voimassa myös muunkin sääntöjen vastaisen sisällön (kuten maksullisen seuran tarjoamisen) kanssa.

Kiitos että autatte pitämään Baarin siistinä! :)