Kirjoittaja Aihe: Univormu, uhka vai mahdollisuus?  (Luettu 5220 kertaa)

Kömpe

  • Vieras
Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« : 17.02.2019, 23:26 »
Elikkäs, ihan näin askarruttavana asiana, miten suhtaudutte ihan univormuihin kinkeilyssä? Yes or no?
 Olen kahden aiemman subini kanssa pukeutunut silloin tällöin univormuun ja se on kumpaakin (mukaanlukien itseäni) miellyttänyt.
Nyt tulee tosin se Mutta. Olen siis myös ns historia fanaatikko, joten kyseinen univormu on hieman synkkää kaikua omaava SS upseerin univormu. Mitään poliittista sen omistamiseen tai käyttöön EI liity. Ei ns makuuhuoneessa eikö sen ulkopuolella (toki se leikeissä tuo tietynlaista "auktoriteettiä" jos tiedätte mitä tarkoitan  ;) . Olen pitänyt sitä vain itse juuri sopivana tässä asiayhteydessä. Nahkasaappaat, pussihousut, koppalakki, ratsupiiska jne. Miten suhtautuisitte jos kumppani ehdottaa esim tälläistä? Jos esim kyseessä on tälläinen hieman ns synkän kaijun omaava univormu? Tai kuinka suhtautuisitte yleensä jos domilla on jotain vastaavaa käytössä? Ajatuksia univormuista noin niinkuin yleisestikin siis

Siksi ihan kysyn, uteliaisuudesta. Varsinkin kun atm uutta subia, kun metsästää niin olisi mukava ns tietää vähän yleisesti vallitsevaa ilmapiiriä  :)

Adrenalynnie

  • Vieras
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #1 : 17.02.2019, 23:37 »
Veikkaan että Baarissa ei ole mitään vallitsevaa yhtenäistä ilmapiiriä, mutta ainahan voi yrittää :)

Itse tykkään uniformuista, enkä ole huomannut että esim. SS -uniformut olis ei niin kiva juttu!

Kömpe

  • Vieras
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #2 : 17.02.2019, 23:49 »
Kiitos vastauksesta  ^-^  Ja Jep, en kuvitellutkaan, että mitään kauhean yhtenäistä linjaa asiasta olisi joten kai voisin tätä ihan tieteellisenä tilastotutkimuksena pitää heh ;D
 
Ja tällä juurikin koetin mm ajaa takaa sitä, että jos univormun kauluksessa on kaksisalamaa, niin onko se välitön nono vaikka sillä ei sinällään ole mitään merkitystä itse asian kanssa. Ja tietenkin sitä myös vähän, että sytyttääkö ns tälläinen autoritaarinen univormu roolia vetävä domi ihmisiä ylipäänsä. C:-)

Rautaperse

  • Smurffit
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 960
  • Kultsin oma, 100% monogaaminen
  • Galleria
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #3 : 18.02.2019, 01:14 »
Univormu harrastajana...

Minulla Suomen Armeijan M36 upseerin (luutnantti/lentomestari) univormu, jalkaan upseerinsaappaat tai miehistöjatsarit, joka on lempi univormu. Löytyy myös Wehrmachtin majurin univormu, en tosin paljon ole käyttänyt.

Univormuihin luen kuuluvaksi myös sisäkön mekot, jotka myös kiinnostaa.

Miten suhtautuisitte jos kumppani ehdottaa esim tälläistä? Luultavasti rupeaisi seisomaan...

Historian harrastaja minäkin :).

Piilukko

  • Vieras
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #4 : 18.02.2019, 09:27 »
En rupea hommiin natsien kanssa, joten henkilö joka käyttäisi ss-formua saadakseen natsikiksejä ei edes pääsisi niin lähelle että ehtisi uniformuleikkejä ehdottaa. Uniformut ei erityisesti kiinnosta, mutta tarinoiden tekeminen kyllä, ja niitä voi tehdä formuteemalla myös. Aateet ja (varsinkin makuuhuone)vaatteet tuomitaan siis erikseen,

Kömpe

  • Vieras
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #5 : 18.02.2019, 17:09 »
En rupea hommiin natsien kanssa, joten henkilö joka käyttäisi ss-formua saadakseen natsikiksejä ei edes pääsisi niin lähelle että ehtisi uniformuleikkejä ehdottaa. Uniformut ei erityisesti kiinnosta, mutta tarinoiden tekeminen kyllä, ja niitä voi tehdä formuteemalla myös. Aateet ja (varsinkin makuuhuone)vaatteet tuomitaan siis erikseen,

Tuossahan juuri koitin ns selittää, että mistään Natsismista ei ole kyse, univormu ihan harrastus/keräily mielessä, mutta ns sopii habituksensa puolesta tähänkin käyttöön /ja/tai on sopinut. Eli mistään "ahhh olen Haupsturmführer Meyer ja nyt kommari saat kärsiä" vibojen hausta Ei ole kyse.
« Viimeksi muokattu: 18.02.2019, 20:10 kirjoittanut Kömpe »

ofelia

Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #6 : 18.02.2019, 19:53 »
Käsittääkseni uniformufetissi tai -mieltymys ei ole mitenkään harvinaista piireissä. Kyseiseen teemaan liittyvä tabu saattaanee aiheuttaa osassa vain lisäkipinää, joten etköhän löydä mieltymyksen jakavia ihmisiä täältäkin.

rp_

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 183
  • En route vers de nouvelles dimensions.
  • Galleria
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #7 : 18.02.2019, 20:39 »
Elikkäs, ihan näin askarruttavana asiana, miten suhtaudutte ihan univormuihin kinkeilyssä? Yes or no?
Vaikka otsikko ja kysymysasettelu on päin kettua, niin vastataan. Voihan ne tuoda siihen aidompaa tunnelmaa. Silloin pitää miettä, kuinka paljon jonkun univormun hankkiminen sitten olisi järkevää siinä suhteessa, että paljonko se merkitsee ja paljonko se maksaa. Joissakin se merkitsee enemmän ja joissakin vähemmän. Voisin vetää suomalaisen sotilasasun jälleen päälle, jos joku subi haluaisi olla alokas jolle pitää antaa yksityiskoulutusta. Siinä ne sotilasasut olisi aika tärkeitä. Toisaalta, joskus pyöriteltiin ajatusta subin kuulustelusta. Haalarihommissa olevat poliisit eivät kuulustele, niin aika pitkälle pääse jo sillä, että vetää kauluspaidan päälle ja laittaa virkamerkin kaulaan. Toki jos haluaa, niin käsirautakotelo ja pistoolikotelo vyölle, niin sekin on aika helppo. Henkiset asiat noissakin on tärkeämpiä ja se, mitä sitten tehdään.

Toki ainakin naiset ovat hulluina univormuihin itsessään, vaikkei siinä olisi kyseessä mikään muu kuin se univormu. Myönnän kyllä itsekin, että joskus tuollainen voisi mennä ihan vaihteluna. Vaikka niin, että subin kanssa sessio alkaisi lentokentältä, subin ollessa juuri sen lentoyhtiön lentoemäntä joka on taas jälleen kerran hukannut minun laukkuni jonnekin Hevonvitunnevadaan.

Olen siis myös ns historia fanaatikko, joten kyseinen univormu on hieman synkkää kaikua omaava SS upseerin univormu. Mitään poliittista sen omistamiseen tai käyttöön EI liity.
Korjasin hieman tekstiäsi. Epäselväksi jää se, miksi juuri Schutzstaffel-univormu. Jos tuo vaan nyt sattumalta on valikoitunut univormuksi, eikä se leikkijöitä häiritse, niin ihan fine. Itseäni häiritsisi niin paljon, ettei mihinkään Schutzstaffel-univormuun pukeutuminen olisi mahdollista. No no minulle, en sellaista päälleni pistä. Useita varmasti häiritsee ihan mikä tahansa Schutzstaffel-univormu, olkoon sitten kyseessä Allgemeine-SS tai Waffen-SS, koska lähes jokaisella SS-joukko antaa heti assosiaation keskitysleirien Totenkopf-osastoihin ja Einsatzgruppen tuhoamisjoukkoihin.

Toisaalta ymmärrän niitäkin, jotka sitten pystyvät olemaan noista assosiaatioista piittaamatta. Siinä mielessä jotkut saattaa nähdä Schutzstaffel-univormuissa jotain kinkyä asiaa ja olla piittaamatta ihmisten teollisesta joukkomurhaamisesta. Tämä varmaan johtuu elokuvien luomasta romantisoidusta kuvasta. Niissähän esitellään aina Schutzstaffel kaikessa muussa kuin taistelutilanteissa varmaan juuri tuon univormun vuoksi. Onhan se tuon aikakauden mittapuulla ihan komea jos miettii vain sen ajan estetiikkaa. Osa niistä on Hugo Bossin suunnittelemia. Elokuvissa on aina - kuten ketjun aloittajallakin - nimenomaan upseerin univormu, joka on miehistöön verrattuna näyttävämpi. Ja elokuvissa on aina kuvattuna joku esikuntapuku, harvoin kenttäversio. Schutzstaffel on myös romantisoitu siksi, että elokuvissakin huokuu niistä se erityisen tiukka kuri ja järjestys, joka nyt oli saksalaisilla muutenkin kova. Tuossa mielessä ymmärrän jotenkin sen, miksi jotkut sitten tykkää Schutzstaffelin pukeutumisesta, vaikkei asialla olisi mitään tekemistä teollisen tappamisen tai kansallissosialismin kanssa. Itselle nuo vaan on no no.

Kömpe

  • Vieras
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #8 : 18.02.2019, 21:40 »

Kiitos Erinomaisesta  vastauksesta :) . Ja kyllä, kysymyksen asettelu oli heikko, se vähän vaivasi itseäkin koska ns jätti varsin paljon mm tulkinnan varaa.

Ja miksi juuri SS uniformu? Ja upseerin? Vastaan vähän kumpaankin ja kaikkeen sen väliltä.
 Itseltä löytyy siis sekä miehistön (Finnisches Freiwillige Battalion Der Waffen SS, 5.SS Wiking, Reg. Nordland) sekä Obersturmführerin (2.SS Das Reich, Reg Der Führer) setit, ja kyseessä on ihan Waffen SS kenttä puvut, Ei Totenkopfverbände, SD tai Allegmaine SS juuri sen tähden, että ne kantavat Liian synkkää taakkaa, mutta suurin syy on reenacment harrastus (mitä tosin saa usein selitellä, mutta ymmärrän sen hyvin ja se on osa ns ehkä harrastusta, että joutuu asiaa avaamaan). Eli en ole hankkinut näitä varsinaisesti sen takia, että olisivat vain "siistejä" tai minkään poliittisen ihannoinnin tai muun tähden. Vaan ihan keräily/harrastus mielessä. Pidän itsekkim valitettavana sitä kun joskus tulee nähtyä jonkun keimailemassa esim mustassa Allegmaine SS uniformussa vain siksi kun se on siisti, ymmärtämättä varsinaisesti sen taustaa tai mikä se yleensäkkään on jos ymmärrät mitä tarkoitan.

 Mutta kuten sanoin, tässä sivussa tullut huomattua ns soveltuvuus kinkeilyn puolella.
Ymmärrän Hyvin jos jotakuta ne häiritsevät (silloin niitä ei luonnollisestikaan oteta esiin), kuten sanoin ja sinäkin, että univormuja on monenlaisia joten muidenkin käyttäminen on itselle enemmän kuin fine, meinaan siis tuon Ostuffin pukeminen ei ole varsinaisesti itsestään se juttu itselle, vaan sen tuoma asteettisuus ja auktoriteetti mikä voidaan saavuttaa millä vain univormulla loppupeleissä (mitä olen myös tehnyt, ihan mm mainitsemallasi musta kauluspaita jne tavalla).

Eli kuten mainittu tämä SS aspekti koko univormu kysymyksessä oli ehkä toissijainen, mutta kysymys asettelu korosti sitä liikaa vaikka se ei ollut aikeeni.

Ailouna

  • Smurffit
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 822
  • Galleria
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #9 : 18.02.2019, 22:17 »
Jos yleisellä tasolla ajatellaan, uniformut näkyvät skenessä makuuhuoneleikkien lisäksi useissa bileissä. Vuosittain järjestetään uniformuille omat bileetkin, Turun baletin Uniformal. Tosin uniformut on siellä käsitetty hyvin laveasti. Uniformut on siis hyväksytty osaksi laajaa ja monenkirjavaa kinkykenttää. Osalle ne iskee, osalle ei.

Feird

  • Vieras
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #10 : 18.02.2019, 23:54 »
No mua ei ainakaan haittais jos SS-uniformuja näkis useemminki täällä. Harmi vaan että jengi tuntee tarvetta selitellä omia fetissikamppeitaan, vetäis vaan rauhassa niskaan mitä itestä tuntuu hyvältä ja antais tiukkapipojen ihmetellä keskenään. Epävarmuus ja anteekspyytely on näissä asioissa isompi turn off ku "historiallinen kaiku".

Mulla on kaapissa Allgemeine - SS:n uniformu ja olen sitä Suomessa asuessa ulkoiluttanut bileissä ilman mitään ongelmaa. Täällä Saksassa asuessa se ei kyllä ihan noin vaan onnistu.  ;D

rp_

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 183
  • En route vers de nouvelles dimensions.
  • Galleria
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #11 : 19.02.2019, 07:43 »
Niin tässä oli kaksi epäselvää kysymystä. Univormuista yleensä kyllä varmasti tykätään, mutta siinäkin pitää erotella monta tasoa: onko kyseessä miellyttävä pukeutuminen, asufetissi vai sitten jonkun leikin rekvisiitta.

Toinen kysymys koski sitten tätä Schutzstaffel-vormua, joka on siis hankittu ihan muuta tarkoitusta varten. Ja ymmärsin niin, että tuolla "ei ole poliittista" viitataan siihen, ettei kyseessä ole siis mikään kansallissosialismifettari. Jos tosiaan on niin, ettei kyseisellä asulla ole sen kanssa tekemistä, vaan että se pitäisi nähdä yhtenä sotavormuna muiden sotavormujen joukossa, niin tuosta huolimatta muut kyllä ajattelee sen kuuluvan nimenomaan kansallissosialismijuttuun. Ymmärrän myös tällaisen päätelmän, koska on olemassa paljonkin sotilasvormuja, eri maiden eri aikakausilta, eri puolustushaarojen, eri aselajien vormuja taisteluasusta paraatipukuun. Koska näitä on tuhansia vaihtoehtoja, niin jos sitten päällä on se Schutzstaffel-vormu, ihmiset ajattelee heti tuon kuuluvan kansallissosialismifettariin, koska tuhansien joukosta on valittu juuri tuo yhden entisen valtion karmeaa aikakautta edustava vormu. Jos kyse on vain jostakin sotavormusta, niin väärien mielikuvien välttämiseksi kannattaa varmaan käyttää jotain muuta vormua.

Jos aletaan oikein hiuksia halkomaan, niin voihan jollakin olla mieltymys nimenomaan tiettyyn vormuun. Asia olisi verrannollinen vaikka siihen, että joku tykkäisi esim. La Légion étrangèren vormusta. Sekin on tunnettu ja romantisoitu, mutta sillä ei ole samaa karmeaa kaikua, niin se olisi ihmisten mielissä vain osa army- ja militaryjuttua, vaikka sekin päätelmä voi olla väärä.

Piilukko

  • Vieras
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #12 : 19.02.2019, 11:38 »
En rupea hommiin natsien kanssa, joten henkilö joka käyttäisi ss-formua saadakseen natsikiksejä ei edes pääsisi niin lähelle että ehtisi uniformuleikkejä ehdottaa. Uniformut ei erityisesti kiinnosta, mutta tarinoiden tekeminen kyllä, ja niitä voi tehdä formuteemalla myös. Aateet ja (varsinkin makuuhuone)vaatteet tuomitaan siis erikseen,

Tuossahan juuri koitin ns selittää, että mistään Natsismista ei ole kyse, univormu ihan harrastus/keräily mielessä, mutta ns sopii habituksensa puolesta tähänkin käyttöön /ja/tai on sopinut. Eli mistään "ahhh olen Haupsturmführer Meyer ja nyt kommari saat kärsiä" vibojen hausta Ei ole kyse.

Ja minä koitin selittää, että JOS kiksit saa oman elämänsä natsismin elämisestä todeksi, niin ei kiinnosta osallistua, mutta muuten suhtaudun uniformuihin neutraalisti :)

Anlily

  • Vieras
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #13 : 06.03.2019, 00:29 »
Mun mielessä univormut luo auktoriteettiä, jolla saa mukavasti valta-asetelman aikaiseksi ilman että tarvii sanoa mitään. Niillä saa mukavasti piristettyä elämää makuuhuoneen puolella, mutta aloittajan esimerkissä tämä SS univormu on ehkä siinä rajoilla ja riippuu niin täysin osapuolista onko asia kuinka tabu vai ei. Itse kun en ole historian harrastaja niin en kiihotu sotaan liittyvistä valtasuhteista, ja täten en ehkä haluaisi nähdä kyseistä univormua omassa makuuhuoneessani. Sen sijaan rpmn:n mainitsema kuulustelutilanne toimii jo huomattavasti paremmin.

Toki ainakin naiset ovat hulluina univormuihin itsessään, vaikkei siinä olisi kyseessä mikään muu kuin se univormu. Myönnän kyllä itsekin, että joskus tuollainen voisi mennä ihan vaihteluna. Vaikka niin, että subin kanssa sessio alkaisi lentokentältä, subin ollessa juuri sen lentoyhtiön lentoemäntä joka on taas jälleen kerran hukannut minun laukkuni jonnekin Hevonvitunnevadaan.

Näin lentokenttävirkailijana hieman triggeröidyin tästä mielessäni ja haluaisin sanoa, että kylläpä vituttais, jos joku päivä töissä asiakas ilmoittaisi mulle, että mun tulee korvata hänen kadonnut matkalaukku... Tosin, tää ehkä toimii paremmin semmoiselle, joka ei työkseen ole katoavien matkaulukkujen kanssa tekemisissä  ;D

Itse olen kylläkin hyödyntänyt omaa työasuani makuuhuoneen puolella joitain kertoja, mutta niissä leikeissä se taustatarina on kyllä jätetty pois.

Susanna

  • Vieras
Vs: Univormu, uhka vai mahdollisuus?
« Vastaus #14 : 18.03.2019, 10:16 »
Ajatuksia univormuista noin niinkuin yleisestikin siis
Alkuperäiseen kysymykseen: pakko myöntää, että univormut ovat kovasti mieleeni, mitä tulee BDSM- juttuihin. SS- vormut ovat parhaimman näköisiä ikinä, vaikka monet muutkin ovat kyllä kuumottavia. Olen roolileikkien ystävä ja osaan eläytyä niihin vaikka ilman rekvisiittaa, mutta toki tilanteen kruunaisi, mikäli toisella osapuolella olisi asiaan kuuluva univormu yllään. Ja tosielämän politiikka pois makuuhuoneesta. :)