Kirjoittaja Aihe: En tykkää  (Luettu 3126 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
En tykkää
« : 24.03.2019, 10:18 »
En tykkää

Metallimusiikki on perseestä. Se on niin kehnoa, että en ymmärrä miksi kukaan voisi tykätä siitä. Pelkkää mökää ja mölinää, ja onnea matkaan jos saat ikinä sanoista selvää. Musiikki on niin karmeeta, että ne ketkä siitä pitävät ovat selkeästi päästään vialla, tai muuten vain vähä-älyisiä. On tärkeää, että kerron sen usein ja toistuvasti ihmisille, jotta he ymmärtäisivät kuinka kehnoa kyseinen musiikkilaji on. Siis rock-musiikissa itsessään ei ole mitään vikaa, kunhan se ei ole metallia. Pidän rock-musiikista paljon. Mutta taas ne alkoivat tunkemaan metallia lavoille, ja ihmiset vielä kehtaavat nauttia siitä! Siksi on tärkeää puhua ihmisille aiheesta, kirjoittaa foorumille keskusteluihin ja pitää ääntä sosiaalisessa mediassa. Kertakaikkiaan on tehtävä selväksi se, että metallimusiikista ei voi tykätä. Koen tärkeäksi ja tarpeelliseksi käyttää siihen paljon vaivaa ja energiaa, mietin asiaa paljon varsinkin kun aihe tulee vastaan jatkuvasti. Erityisen tärkeää on käyttää energiaa siihen, että musiikkityylin faneille ilmoitetaan kuinka väärässä he ovat siitä nauttiessaan, ja kuinka typerää se on. Ja tämä ei todellakaan ole minulta millään lailla pois, enhän ole typerys joka saattaisi joskus erehtyä nauttimaan jonkun metallibändin biisistä. Heti kun alkaa kuulumaan, niin radio vain kiinni pois, että en vahingossakaan erehdy nauttimaan biisistä. Tilasta poistun välittömästi tehden vielä hyvin selväksi sen, että tämä ei ole kunnon ihmisten musiikkia, jos tilaisuudessa alkaa kyseistä musiikkia kuulumaan. Ettäs tiedätte!

Snooch, liehuttaa lettiä Bed of Razorsin tahtiin.

HerraD

  • Vieras
Vs: En tykkää
« Vastaus #1 : 24.03.2019, 10:32 »
Eniten vielä se että metallimusiikin kuuntelijat ovat älykkäitä ja vähemmän väkivaltaisia, ne rontit!

Mr Birch

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1343
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Vs: En tykkää
« Vastaus #2 : 24.03.2019, 10:41 »
Mitähän tällä nyt haettiin? Turhan pehmoilevaa sillanrakennusta ja vastakkainasetteluiden vähentämistä? Eikö olisi positiivisesti ärhäkkä projekti päättää antaa kaikille metallifaneille tilaisuuden tullen piiskaa?  >:D

LehA

Vs: En tykkää
« Vastaus #3 : 26.03.2019, 00:56 »
Mikäs näistä nyt sitten on sitä "pelkkää mökää ja mölinää"  :o
15 STYLES OF METAL (w/ guests) - YouTube

Snooch86

Vs: En tykkää
« Vastaus #4 : 26.03.2019, 01:30 »
Niin siis jos kolumni ei auennut, niin korvatkaa tekstissä metalli-musiikki millä tahansa muulla asialla mistä jotkut ihmiset ovat kiinnostuneita, ja henkilö jota kolumni mukailee sitten semmoisella marmattajalla, jonka pitää kyseisestä aiheesta mainita erikseen. Aina ajoittain löytyy näitä, ketkä huomauttavat jonkun asian olevan prööt, kun eivät itse satu arvostamaan. Oli se sitten age-play, esports, TPE, 24/7 suhteet, karkkikauppameininki ja niin edespäin.

Jayteasee

  • PoVi
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 414
  • Saapaspöppelö™, TruuPiirturi™ , Halihirmu™
  • Galleria
Vs: En tykkää
« Vastaus #5 : 26.03.2019, 03:57 »
Ihmettelin ensin, että mikä äly ja kenen väläys oli tämä kirjoittaa ja vielä julkaista... vaan sitten tajusin.

Mietin usein samaa. Ajatellaan vaikka, että joku avaisi keskustelun juuri vaikkapa saappaista, että millaisista saappaista saapasfettarit tykkäävät. Sitten jonkun luupään on pakko tulla sinne kertomaan, että ei voi tajuta saapasfetissiä ollenkaan, eikä ainakaan kata yhdellekään saapasfettarille, koska saapasfetisismi on tyhmää. Muut ilmaisevat, että ei ole pakko ottaa osaa juuri tähän keskusteluun, jos asia ei miellytä. No, luupää tietysti ihmettelee, että eikös hänellä olekaan oikeutta mielipiteeseensä.

Ei siinä, Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä. Toisaalta taas... voi kysyä, mitä luupää sai siitä, että kävi julistamassa saapasfetisismin tyhmyyttä, kun toiset keskustelevat lempparisaappaistaan. Keskusteluhan ei ainakaan saanut siitä mitään.

Välillä tuntuu, että jotkut ihmiset ymmärtävät sananvapauden väärin. Ikään kuin se tarkoittaisi, että kun se sananvapaus on, niin sitten saa - ei, täytyy - päästellä aivan kaikki miettimättä ollenkaan, tuoko se oman kannan ilmaiseminen mitään lisäarvoa mihinkään, edes omaan itseen.

Conf

Vs: En tykkää
« Vastaus #6 : 26.03.2019, 06:16 »
Ihmisillä on tylsää, siksi vastakkainasettelu. No, ei. Ihmiset vaan on tyhmiä. Kaikki. Ihmiset.

Snooch86

Vs: En tykkää
« Vastaus #7 : 26.03.2019, 08:28 »
Välillä tuntuu, että jotkut ihmiset ymmärtävät sananvapauden väärin. Ikään kuin se tarkoittaisi, että kun se sananvapaus on, niin sitten saa - ei, täytyy - päästellä aivan kaikki miettimättä ollenkaan, tuoko se oman kannan ilmaiseminen mitään lisäarvoa mihinkään, edes omaan itseen.

Joku kuvaili sosiaalista mediaaa mielipide-käymäläksi, jossa voi käydä helpottamassa tarvettaan osallistua keskusteluun, ja kyllähän se sellaisen illuusion luo, että tulipas osallistuttua. Mutta on hyvin eri asia, että kuinka hedelmällistä se sitten on, varsinkin jos ihminen ei itsekään tiedosta omaa motiiviaan keskusteluun osaamiselle.

Lainaus
Toisaalta taas... voi kysyä, mitä luupää sai siitä, että kävi julistamassa saapasfetisismin tyhmyyttä, kun toiset keskustelevat lempparisaappaistaan.

Tätä juuri yritin kolumnilla tavoittaa. Jotkut käyttää paljon energiaa jotain vastaan olemiseen, eli sen on pakko olla jollain lailla heille merkittävää. Ja kai se on joillekin tavallaan osa identiteettiä. "Olen henkilö, joka ei pidä x, en ole sellainen joka pitää x." Ja tätähän kink-shaming hyvin pitkälle on, jos osa itsearvostuksesta perustuu sille, että ei ole ainakaan kiinnostunut jostain tietystä fetissistä.

Mutta kuinka hyödyllistä jaksamisen käyttäminen siihen sitten on? Ja kun se ajoittain sulkee itseltään mahdollisuuksia löytää positiivisia elämyksiä. Kolumnin mallihenkilö voisi aivan helposti löytää metallimusiikin laajasta kirjosta  jotain mikä toimii hänelle. Ei ehkä mihin tahansa fiilikseen, mutta sitten voi löytyä joku hetki milloin se olisi juuri se oikea omaan fiilikseen sopiva.

Ihmiset vaan on tyhmiä. Kaikki. Ihmiset.

Juuri näin. Ja mielestäni yksi parhaista tavoista vähentää omaa tyhmyyttään on myöntää, että on tyhmä monella tavalla ja pohtia, että mitkä ne tavat on, ja tarvitseeko enää olla sillälailla tyhmä.

Coach

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 225
  • The Grand Daddy
  • Galleria
Vs: En tykkää
« Vastaus #8 : 26.03.2019, 17:40 »
Kaikki ei tykkää kaikesta. Toiset sanoo sen jopa ääneen. Mitä enemmän elämänkokemusta kukin haalii, sitä todennäköisemmäksi käy että vielä vähemmän tykkää mistään. Ja vanhuutta kohti ääni vaan kasvaa.

Mummot ja papat riviin huutamaan kuinka nuoriso on pilalla ja kaikki on hirveetä. Kyllä ennen oli kaikki niin paljon paremmin. Ei prkele!