Kirjoittaja Aihe: Mihin et suostu?  (Luettu 19559 kertaa)

Master_Mind

  • Vieras
Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #60 : 16.06.2019, 02:44 »
Nää perus pysyvät vammat, eritteet, lapset, eläimet, kaljuksi ajaminen jne.

En myöskään pystyisi lyömään nyrkillä alistamismielessä, enkä suostuisi tekemään yhtään mitään, mitä tiedän, ettei subini haluaisi.
Toki rajojen hakemista tämä on, mutta niistä sanotaan ja keskustellaan erikseen, jos haluaa jotain uutta.

Missään nimessä en myöskään suostuisi sekoittamaan ulkopuolisia tähän touhuun.
Tarkoitan sitä, että julkisesti siinä kuulumattomassa paikassa alistaisin.

Lisäksi jos en tiedä mitä teen, niin en tee.

Lähinnä tarkoitan pyöryttämistä, hengityksen rajoittamista yms. Jossa voi sattua pahasti.
Toki hiukan näitäkin voin tehdä, mutten veisi loppuun asti missään nimessä!

Lisäksi henkisessä alistamisessa pidän rajoina lapsia, vanhemmuutta jne.
Mitä itse miettii on eri asia, mutta en näitä tuo suoranaisesti esille.
En myöskään hylkäsi subiani ikinä hädän hetkellä, jos/kun murtuu, vaan otan vierelleni ja tuen.
Jos pyrin rikkomaan mieltä ja siinä onnistun, niin olen päämäärässäni ja sillä linjalla en suostu jatkamaan.

En myöskään suostuisi satuttamaan tarkoituksetta, en ole sadisti, vaikka nautinkin suunattomasti työni tuloksista.
Kaikelle on merkityksensä.

Jokainen isku iholle tai ihon alle on tarkoituksenmukainen ja osa suurempaa kokonaisuutta

Nala

Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #61 : 22.06.2019, 22:10 »
Aiemmin minulla oli paljonkin asioita, joihin en olisi suostunut tai en ainakaan olisi halunnut. Pelkäsin ja lisäksi häpesin, etten osaa tai etten pysty, ja siten tuottaisin pettymyksen tai saisin traumoja tai jotakin...En tiedä, mitä tässä on tapahtunut, jokin kai on napsahtanut päässäni, kun en äkkiseltään osaa sanoa mitään, mihin (mitä Omistajani haluaa) en suostuisi. Toisaalta, en usko Hänen vaativan minulta mitään tai että Hän tekisi minulle mitään, mihin en pystyisi oikeasti tai mikä vahingoittaisi minua. Miksi siis asettaisin rajoituksia...? (Varsinkaan kun minä en rajoituksia edes voi asettaa :D )
« Viimeksi muokattu: 22.06.2019, 23:30 kirjoittanut Nala »

Lily

Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #62 : 23.06.2019, 08:56 »
Koska kuulun siihen kauhisteltavaan kategoriaan joka lyö kasvoihin(avarilla), hakkaa nyrkein, potkii, kuristaa, repii hiuksista, niin ehdottomat EIT menee ennemminkin henkiselle puolelle.
En ole kenenkään fetissiautomaatti, en suostu itseeni kohdistettavaan henkiseen väkivaltaan.


Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #63 : 23.06.2019, 09:17 »
Koska kuulun siihen kauhisteltavaan kategoriaan joka lyö kasvoihin(avarilla), hakkaa nyrkein, potkii, kuristaa, repii hiuksista, niin ehdottomat EIT menee ennemminkin henkiselle puolelle.
En ole kenenkään fetissiautomaatti, en suostu itseeni kohdistettavaan henkiseen väkivaltaan.

Sama.
Tuo henkinen alistaminen, voi sitä aina yrittää. Jos kestää puoleltani tulevia huvittuneita katseita tyyliin: oletko sä tosissasi.

neitisihteerisi

Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #64 : 23.06.2019, 12:34 »
Ainoastaan pysyvät vammat itseltäni jää eiei.
Paras euforia tuntuu tulevan kun on henkisesti ja fyysisesti
niin lopussa ettei edes pysty vastustelemaan tai
kun hävettää julkisella paikalla mutta tietää ettei ole vaihtoehtoja

Cephrena

  • Vieras
Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #65 : 23.06.2019, 17:52 »
En suostu näkyviin jälkiin joita ei voi peittää normi vaatteilla. Enkä mihinkään mistä jää pysyviä jälkiä. Myös kaikki erite leikit ovat ehdoton ei. Myös ne jutut joista voi tulla sisäisiä vaurioita kuten tukahduttaminen ja nyrkiniskut.

qaf

Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #66 : 28.06.2019, 21:14 »
Mulle välittömät turvasanat aiheuttaa pureminen ja kutittaminen. Eriteleikitkään ei lämmitä ei yhtään. Pysyviä jälkiä en todellakaan halua, väliaikaisia ei naamaan tai kaulaankaan. Kaikki nää on ehkä sellaisia mihin voisin muutamaksi sekunniksi suostua, mut sit tulee rajat vastaan. Myös neulat aiheuttaa kammoreaktion.

Henkinen väkivalta on itelleki se mihin en lähde. En syty huorittelusta, se on vähän laiskaa. Joku haukkuminen ja sen kautta nöyryyttäminen taas vain ja ainoastaan typerää.

24/7 on ihan ehdoton ei, molempiin suuntiin. Mua ei kiinnosta kenenkään elämä 24/7 ja jos joku kyttäis mua edes puolet päivästä niin ei jatkuisi kauaa sekään. Ja tähän oikeastaan kuuluu kaikki ns. normaaliin elämään sisältyvä toiminta. Rajat on aika kaukana session aikana, mutta koira ei odota mun sessiointia kovin montaa tuntia ylimääräistä.

lemmikki

Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #67 : 28.06.2019, 22:20 »
En ole tehnyt ei-listoja, koska ne nyt on kovin tapauskohtaisia. Nykyisessä suhteessa Omistaja määrittää rajat ja niihin on tyytyminen.. Onnekseni olemme aika samoilla linjoilla.

Mutta noin yleisellä tasolla:

En tahdo sotkea sivullisia leikkeihin.
En käyttäisi laittomia päihteitä.
Mikään, mikä olisi vahingollista lapsilleni, ei käy.
Pysyviä jälkiä ihooni saa jättää vain sellainen, joka on jättänyt jälkensä jo ihon alle.

jayjay

  • Vieras
Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #68 : 29.06.2019, 21:46 »
Kun näin otsikon, ajattelin, että no mähän suostun mihin vaan! Mutta heti, kun alkaa laittamaan ajatusta peliin, alkaa tulla yllättävän paljon asioita mihin en suostuisi. 24/7 -suhteet ei oo mun juttu, en myöskään antais kenenkään olla vastuussa mun raha-asioista tai muista finansseista (vaikka joskus se olis tosi houkutteleva ajatus, kun ei vaan jaksais maksaa laskuja), en suostuisi edes komennettuna dominoimaan ketään. Sitten on tietysti monien muidenkin mainitsemat pysyvät jäljet ja kakkaleikit. Neulat menee myös siihen kategoriaan, koska jos näen yhdenkin niin joko oksennan tai saan jonkun halvauksen.

Oon puhunut näistä kumppanin kanssa paljon, mutta jännästi ensireaktio tuntui siltä, että vastatakseen pitäisi ihan keksimällä keksiä jotain, mihin en suostu.

Cephrena

  • Vieras
Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #69 : 29.06.2019, 23:55 »
Aluksi kuulin että se mihin en suostu on pysyvää. Olen viimeaikoina huomannut että olen utelias ja valmis kokeilemaan. Uteliaisuus on voittanut monessa paikassa.

Ainoa josta en voi alistus on talous. Mun raha-asiat ei kuulu muille.

subitar89

Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #70 : 17.07.2019, 14:07 »
Voi olla, että jotain unohtuu mainita. Mutta tässä nyt jotain, mistä olen Isäntäni kanssa keskustellut. Onni on aikalailla samansuuntaiset EI-listat.
Viiltely ja neulaleikit, ylipäätään veri, kova kuristaminen (Isäntäni tahdosta ei ollenkaan, itse pidän kevysti tehtynä), äärimmäinen kipu (itse tykkään välillä esim piiskattavana ollessa hakea rajoja, mutten pidä itseä varsinaisesti masokistina eikä Isäntäni ole sadisti). Sitten ei mitään eläimiin tai lapsiin liittyvää. Kakkaleikit myös EI-listalla.
Nämä tuli ekana mieleen. Vajaan vuoden olen vasta saanut itseäni subina toteuttaa, vaikka kiinnostusta on ollut aina. Mutta löytöretkellä omaan subiuteen/kinkiyteen siis. Onneksi on hyvä Isäntä opettamassa ja kulkemassa kanssani tätä matkaa (D/s-suhteessa, joka on myös rakkaus-/parisuhde, onnellisena elelen) ❤

RuoskaMikko

  • Vieras
Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #71 : 17.07.2019, 15:45 »
Lapset, eläimet, mikään mistä jää pysyviä juttuja, ja sit tietty sellasten ihmisten mukaan vetäminen millään tavalla jotka ei haluu olla osallisena siinä. Suostuu voin muuten melkein mihin vaan kokeilun vuoks tai vastapuolesta tuntuu että ois todella hänen juttu ja jos musta tuntuu että hän tietää mitä tekee. En kyllä siltikään lähtis pitään ketään esim. kotiorjana joka ei sais sanoo tai tehdä mitään vastaan, kuulemma sellasiakin on ihmisillä ollut. Ja kaikki halventamiset ja törkeydet jäis varmaan siihen yhteen kertaan, kokeilisin kyllä jos tuntuu siltä että kyseisen ihmisen kanssa se vois toimia paremmin.

Paljon riippuu vastapuolesta.

birdthatflew

  • Vieras
Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #72 : 19.07.2019, 21:53 »
Omat varsinaiset fetissinit ovat hyvinkin rajalliset, mutta suurimmat kiksini saan juurikin niiden ulkopuolella liikkumisesta. Se omien "pehmeiden rajojen" ylittäminen toisen fantasioiden toteuttamiseksi on jotain aivan uskomattoman kiihottavaa. Dominoivan osapuolen halutessa olisin valmis käytännössä mihin tahansa, kunhan siitä ei koidu pysyvää haittaa itselleni fyysisesti, eikä sosiaalisesti. Jälkiä en siis kavahda, mutta vammoja kylläkin. Yleisen pahennuksen aiheuttamista julkisilla paikoilla en pidä liian isona kynnyksenä, mutta sosiaalista itsemurhaa en olisi valmis tekemään. Myöskään en lähtisi mukaan mihinkään, jonka koen olevan moraalisesti väärin, kuten lapsiin tai eläimiin sekaantuminen, sekä ulkopuolisten vahingoittaminen.

Aquila

  • Vieras
Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #73 : 12.01.2020, 19:11 »
pissa- ja kakkajutut, oksennusleikit, kivun tuottaminen tai vastaanottaminen, ryhmäseksi, breath play, muumiointi

Pawbaby

  • Vieras
Vs: Mihin et suostu?
« Vastaus #74 : 14.01.2020, 08:55 »
En usko koskaan suostuvani kuristus- tai muihinkaan hengitysleikkeihin(minun on tarpeeksi vaikea hengittää normaalistikin), enkä suukapuloituna oloon ellei sitten voi hengittää läpi(onko olemassa reiällisiä/verkkomaisia palloja tms?).
Ulosteenkaan kanssa en halua leikkiä sen epähygieenisyyden vuoksi. Ainut tapa jolla voisi harkita olisi vaipan kera, mutta ehkä ei sitäkään, ainakaan vielä.
En myöskään halua semmoista voimankäyttöä että iho rikkoontuu, sillä historiassani on lievää itsetuhoisuutta, liittäisin veren näkemisen itsen satuttamiseen enkä nautintoon. Tosin, itseäni ensimmäistä kertaa satuttaessani tajusin että tykkään pikku kivusta, joten esim. mustelmat tai pikku raavinta voisi olla ok. Mutta ei mitään mistä jää pysyviä jälkiä. Vähäiset itsetuhoarpeni ovat haalenneet käytännössä näkymättömiin, nyt nautin ehjästä ihostani.