Äänestys

Sinä kanssapervo, minkä ikäinen olet?

18-22
91 (11.9%)
23-30
197 (25.7%)
31-40
238 (31.1%)
41-50
161 (21%)
51-60
68 (8.9%)
61 ja/tai yli
11 (1.4%)

Äänestäjiä yhteensä: 336

Kirjoittaja Aihe: Kinkyjen ikäjakauma?  (Luettu 22671 kertaa)

Lucrezia

  • Vieras
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #15 : 20.02.2012, 22:54 »
Minun tuntemani kinkyt ovat pääasiassa ikäluokasta 30-50 v. ja suurin osa kinkyilee ihan omissa oloissaan ilman bileitä tai aiheen nettisivustoja.

Itse olen jo hyvän matkaa siellä neljänkympin paremmalla puolella enkä koe ikää ollenkaan rasitteena. Päinvastoin. Se varmaankin johtuu siitä, että toteutan vain dominoivaa puoltani. Kokemuksen karttumiseen tarvitaan aikaa ja sitä kautta saadaan varmuutta asiaan kuin asiaan eikä vähiten D/s -suhteisiin.

Luulenpa, että alistuvana naisena ehkä tuntisin mm. ulkonäköpaineita ja kokisin iän jopa jonkinlaisena ongelmana. Dominoiva osapuolihan voi olla tuntuvastikin alistuvaa vanhempi ja dominoivalle naiselle sallitaan esim. ylipaino ja ikääntymisen näkyminen helpommin kuin alistuvalle naiselle. Tuo on siis ihan oma päätelmäni kuulemistani kokemuksista eikä varmaankaan (onneksi) pidä paikkaansa kaikkien alistuvien naisten kohdalla.

Jännä juttu, mutta olen usein huomannut ajattelevani, että aika saisi pysähtyä juuri tähän hetkeen - niin silloin joskus 16 -vuotiaana kuin nytkin 30 vuotta myöhemmin. Ei ole kaipausta menneeseen eikä tulevaan, nyt on hyvä  :)

Galesi

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2609
  • pörröpää/lutka
  • Galleria
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #16 : 20.02.2012, 23:16 »
Kuulun ainakin vielä pari vuotta parhaaseen 23-30 ikäluokkaan, sitten iskeekin ikäkriisi ja pahasti. ;)
Hivenen harmittaa, että nuorempana olin turhankin ujo käymään bileissä tai hillumaan chäteissä/yhteisöissä joita kautta olisi päässyt paremmin mukaan touhuihin. Eipä sillä, ehtiihän sitä vielä.

Jos miettii tuota ikäjakaumaa bileissä niin aika pitkältihän valtaosa väestä on ollut päälle tuon 30.

MasterC

  • Vieras
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #17 : 21.02.2012, 10:10 »
 ;) Ikä on irrelevantti tekijä, se on numero paperilla ja dokumenteissä, mutta ei se sinänsä mitään muuta kerro. No, kun on ikää, on kokemusta ja maailmankatsomusta. Sitä ei minun iässä ainakaan enää sekoile, vaan toimii fiksusti ja järkevästi sekä toisia kunnioittaen ja arvostaen.

Meillä kaikilla on omat kuviomme ja haaveemme, mutta tärkeintä on, että olemme tyytyväisiä itseemme ja sinut itsemme kanssa. Vasta, kun tunnet itsesi, voit heittäytyä kinkkyilyyn avoimin mielin ja varmana.

Kinkkyilyä ikään katsomatta 8)

Koo

  • Vieras
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #18 : 21.02.2012, 15:45 »
Ensi kuussa tulee 48 mittariin ja hyvä niin :) En tahtoisi olla 20-vuotias... edessä olisi liian paljon tekemättömiä virheitä! Ja toisaalta, tässä kohtaa lapset on saatu aikuisiksi ja maailmalle ja äijästä päästy eroon - mikään ei pidättele minua, voin tehdä mitä huvittaa ja teenkin  >:D

Amynsomnia

Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #19 : 18.01.2013, 08:06 »
 Ikinä en ole kinkyilyä mieltänyt vain tietynikäisten touhuiluksi/harrastukseksi, jos näin voi sanoa.
Etenkin tällä puolen mielestäni ovien kuuluukin olla auki eri-ikäisille eli niin vanhemmille kuin nuoremmillekin.
Itse täytän kohta 28v ja viime vuosina on jotenkin vaan korostunut se, kuinka hienoa on vuosi vuodelta vanheta ja se sellanen harmonisuus oman itsensä kanssa vaan lisääntyy. Ei tartte jokapuolelle olla touhottamassa ja "kerjäämäs" huomiota vaan reippaasti olla oma itsensä ja ptää elämän ovet auki. :) Kokemusta ja kokemuksia kertyy vain elämällä. Nuoruuden kauneus häviää meistä jokaisesta ja tilalle tulee jotain paljon vahvempaa ja vankempaa.
Mä olen tyytyväinen omaan ikääni ja odotan innolla sitä, millanen "kaheli"- mummeli musta vielä jonakin päivänä tulee. :))
« Viimeksi muokattu: 18.01.2013, 08:39 kirjoittanut Amynsomnia »

Papi

Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #20 : 18.01.2013, 08:31 »
Havaintojeni mukaan nuoret korostavat ikää enemmän kuin me kokeneemmat. Ulkonäkökeskeisyys vai kokemuksen tuoma osaaminen? Kukin varmaan tietää itse kumpaa arvostaa enemmän.
Kaunis/komea ulkomuoto voi olla lähes kaikenikäisillä, vaikka nuorilla sitä jostain syystä :)) esiintyykin enemmän.
Kokemusta saa vain kokeilemalla ja ajan kanssa, vaikka varmaan joku parikymppinen tyttö nyt sanookin, että mulla on ollut jo 200 miestä.

atame111

  • Vieras
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #21 : 18.01.2013, 09:46 »
Arvostan iän tuomaa kokemusta, enkä subina koe paineita ulkonäkööni vaikka ikää on´enemmän kuin 40...
Vartaloon en ole kovin tyytyväinen, mutta senkin saisi muutettua jos olisi tahdonvoimaa.

olivia-orjatar

  • Vieras
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #22 : 18.01.2013, 10:03 »
Taidan olla vanhimmasta päästä, ikäluokkaa 1955. Tosin olen joskus leikkimielellä näyttänyt henkkarit, kun ovat pitäneet nelikymppisenä eivätkä ole uskoneet ikääni. Kinkkyily pitää nuorena :)

-katy-

  • Vieras
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #23 : 18.01.2013, 10:11 »
Kumma juttu tuo ikä kun ei tajua tuntea itseään ikäisekseen,mutta pakko hyväksyä elämän lainalaisuuksia. Tässä ei enää nuorene,mutta toivoisi ettei "vanhenisi" ennenaikojaan myöskään.
Itse en ole tajunnut "vinouttani" kuin vasta kolmisen vuotta,mutta sitten sitäkin enempi tullut pähkäiltyä alistuvuutta. Toisaalta en koe itseäni mitenkään erilaiseksi ellen ala vertailla muihin  ja että millaista polkua onkaan kulkenut. Ei ainakaan ihan "standartisti". Jatkuva itsetutkiskelu käy kyllä ihan työstä ja alkaa puuduttaa..

Joskus sitä tuntee itsensä pikkulapseksi ja joskus vanhaksi mummoksi eli hajontaa riittää  :D


onnis

  • Vieras
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #24 : 18.01.2013, 10:30 »
Kyllä ikä tuo mukanaan paljon elämänlaatua..ei siitä pääse mihinkään. Itsekkin koen eläväni ehkä yhtä elämäni parhainta ikäkautta..moni huoli ja murhe, jotka olivat nuorempana noita. Ovat nyt vain muistoja niistä..ja nyt katsottuna..tällä iäntuomalla kokemuksella, olisivat aivan jotain muuta. Tietykin..tälläisissa kyselyissä on otettava huomioon myös se tosiasia...että varsin moni yli 50v..ei käytä nettiä, muuten kuin aivanpakko tilanteissa..ja mitä vanhempiin mennään..sen vähemmän netin aktiivikäyttäjiä on. Itse uskon että, kinkyilyä on ollut aina...ja sitä löytyy tasaiseen kaikista väestöryhmistä..Vanhemmissa ikäluokissa vain on enemmän sitä valitettavaa kaapissa oloa..Ollaan yksin oman tuskan sisällä..ja se ryhmä ei näy tälläisilla sivuilla... 

Kamariherra

  • Vieras
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #25 : 18.01.2013, 12:45 »
Joskus sitä tuntee itsensä pikkulapseksi ja joskus vanhaksi mummoksi eli hajontaa riittää  :D
Mulla kanssa koettu ikä vaihtelee noin välillä 25–300... Syntymävuosi nyt on se mikä on, mutta samaa vuosikertaakin olevat voivat olla niin monin eri tavoin eri ikäisiä. Olen sitäkin pohtinut, että jos eliniänodote on sukulaisten perusteella tavallista pidempi, niin silloinhan sitä on nelikymppisenä fyysisesti ikään kuin nuorempi kuin sellainen nelikymppinen, jonka eliniänodote on lyhyempi kuin 100 vuotta. Henkinen ikä taas muovautuu elämänkokemuksista ja voi olla ihan eri kuin laskennallinen ikä. Elämän eri alueilla sitten voi olla vielä fyysisen ja psyykkisen itsensäkin kanssa eri ikäinen.  :)

Aino

  • Vieras
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #26 : 18.01.2013, 13:01 »
Minulla on vielä muutama hetki aikaa ennen sitä "kolmenkympin kriisiä". Ja toisaalta hetkittäin tunnen itseni sata vuotta vanhemmaksi kuin oman ikäiset ystävät, jotka vielä liihottelevat vapaina opiskelijoina riennoissaan. Olen aina ollut tyytyväinen juuri siihen ikään, jota kulloinkin elän, uskon näin jatkuvat myös tulevaisuudessa. Ja juuri nyt uskon, että tulevaisuudessa siintävät myös ne ajat, jolloin minullakin on taas enemmän aikaa matkustella, juhlia ja toteuttaa itseäni, kun arjen puristus hellittää.

Teininä sitä ajatteli, että elämä loppuu 25-vuotiaana viimeistään, ja jos parisuhde on kestänyt yli viisi vuotta, kaiken seksielämän on oltava kuollutta. Onneksi vanhetessaan viisastuu, ja huomaa ihmisen loputtoman kyvyn uusiutua ja luoda nahkansa, löytää uusia unelmia.

Kinky-puoli minulla on ollut seksuaalisten halujen heräämisestä alkaen, 15-18 vuotiaana olin niiden kanssa melko hukassa ja etsin itseäni jälkikäteen ajateltuna aika edesvastuuttomallakin huimapäisyydellä. Onneksi selvisin pahemmitta arvitta... Sitten seurasikin kymmenen vuoden musta-aukko, jonka aikana yritin tehokkaasti kieltää taipumukseni ja tuntemukseni. Nyt ne saavat puhjeta taas kukkaan, ja tutustun niihin ehkä hieman rauhallisemmin ja itseäni ja pariani kuuntelevammin, kuin nuorempana.

RigoriRasputin

  • TörkyTeatteri
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1204
  • Ihan perseestä.
  • Galleria
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #27 : 18.01.2013, 13:12 »
Ikä on korvien välissä. Keho vanhenee, mieli ei välttämättä. Haluaisin 20 vuotiaan ruumiini takaisi nykyisellä elämänkokemuksella.
Elinikä mihin ihmisen on evoluutio kehittänyt on siinä 30 ikävuoden hujakoissa. Kun on saatu seuraava sukupolvi siitettyä
ja suunnilleen tulemaan omilla toimeen, niin edellinen on käynyt turhaksi.
Nyt kun eletään yli 80 vuotiaaksi niin tulee kaikenlaisia vaivoja. Harvalla 20 kymppisellä on esim. nivelrikkoa.
Jos pitkä ikä olisi ollut lajin säilymisen kannallta edullista niin ihminenkin eläisi 200 vuotta kuten jotkut
eläimet esim. kilpikonnat. Jossakin oli joku artikkeli, että jäämerestä oli löydetty 400 vuotta vanha simpukka.

onnis

  • Vieras
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #28 : 18.01.2013, 13:24 »
Erään isonkirjan mukaan...ihminen luotiin alkujaan elämään jopa 1000v...vaan..ihminen ei osannut käytää näitä vuosia hyvään elämiseen...Siksi se pikkuhiljaa lyhennettiin...totta vai tarua?...kelle on..kelle ei.. :) 

Aura

  • Vieras
Vs: Kinkyjen ikäjakauma?
« Vastaus #29 : 18.01.2013, 19:34 »
Mä en ole koskaan mieltänyt kinkyilyä nimenomaan nuorten touhuksi. Yleensä kai seestyneemmät (?!) ja itsensä kanssa sujut olevat nelikymppiset ovat kiinnostuneempiä tutkimaan seksuaalisuutensa syvimpiä saloja. Minä tiedän, olen lukenut annojen ja menaisten kansista.

Itse olen kategoriassa 18-22. Olen onnellinen ettei minun ole tarvinnut pyöriskellä vuosia vuosia epämääräisten tunteiden vallassa, vaan sen sijaan olen jo nyt löytänyt hyviä ja mieleisiä reittejä kokea seksuaalisuutta. Saan toteuttaa ja toteutua. Odotan innolla tätä maagista seestymistä. Jos jo nyt on kivaa, kuinka kivaa on silloin?