Kirjoittaja Aihe: Kun kinky putos puusta  (Luettu 1893 kertaa)

Jägermies

Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #15 : 16.04.2019, 20:55 »
Lainaus käyttäjältä: Jägermies
Nykyään kaikenlaista runkkumateriaalia ja kosteuspyyhkeitä on helposti saatavilla joten kenelläkään ei ole mitään tarvetta lähteä raiskaamaan ketään vain seksuaalisten tarpeiden vuoksi.
Luojan kiitos seksuaalisuus on sen verran laaja kokonaisuus, ettei sitä voi pelkällä käsipaperilla pyyhkiä pois.
Sinänsä olette oikeassa mutta on olemassa menetelmiä mielen kehittämiseen kuten meditointi.

Asian kääntöpuoli on se, että melko harvan seksuaaliset tarpeet tulevat tyydytetyksi sillä että saa laueta lasauttaa, vaan kaivataan jotain enemmän vaikkei sitä olisikaan oitis saatavilla.
Kyse ei ole kuitenkaan mistään hapen, veden, ruuan, unen tai lämmön kaltaisesta välttämättömästä tarpeesta. Kukaan ei ole vielä kuollut siihen että pallit räjähtävät.

Pitempään jatkuessaan se ristiriita voi olla ihmismielelle melko tuhoisaa tavalla tai toisella.
Epäilen että se on ennemmin oire kuin syy tai munkit ja nunnat kärsisivät tuosta jatkuvasti.

Itse teosta ei tee yhtään hyväksyttävämpää se, jos pyrimme ymmärtämään siihen johtaneita syitä jotta voisimme ennaltaehkäistä vastaavia rikoksia tulevaisuudessa. Kyllä minä väitän, että perustavanlaatuiset ongelmat oman seksuaalisuuden käsittelyssä ja ilmaisemisessa vaikeuttavat merkittävästi konsensuaalista kohtaamista, ja voivat pahimmillaan olla se tekijä joka työntää rajan yli, rikkomaan toisen itsemäärämisoikeutta kohtaan.
Ehkä mutta pohjimmiltaan kyse on siitä että näiden ihmisten kannalta uhrin itsemääräämisoikeudella ei ole merkitystä.

Olisi tosi fiksua pyrkiä vaikuttamaan asiaan ennen kuin kenenkään kohdalla tilanne kärjistyy siihen pisteeseen.
Niin kunhan homma oikeasti toimii emmekä vain läpsi toisiamme hartioille että olemme nyt tehneet jotain asian vuoksi.
Lukeminen saattaa ehkä parantaa tilannetta mutta myös pahentaa ongelmaa riippuen siitä mitä lukee.

Lunttu

  • PoVi
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 931
  • Center Of Attention Whore
  • Galleria
    • Pohjanmaan vinot ry – Österbottens skeva rf
Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #16 : 17.04.2019, 05:11 »
Mitä tälle sitten voidaan tehdä? Mikä estäisi ihmisiä postmodernin seksuaalikulttuurin tulevaisuudessa olemaan niin helkkarin halukkaita raiskaamaan toisiaan ja toistensa lapsia?
Hetkinen. Oliko tämä nyt vain huono sananvalinta, vai oletatko että postmoderni seksuaalikulttuuri jotenkin kannustaisi ihmisiä raiskaamaan?

Tarkoitan, että kaikesta kehityksestä huolimatta raiskaaminen on edelleen sangen elinvoimainen ratkaisumalli erilaisiin seksuaaliterveyttä koskeviin ongelmiin. Ennen kaikkea tarkoitan, että joku muu konsti täytyisi keksiä ja tarjota, niillekin jotka ovat jo liian pimeissä vesissä itse näkemään.

Raiskaaminenhan on ikivanha sodankäynnin muoto alistaa vihollinen voittajan tahtoon. Evoluution tuoma keino saada vahvemman oikeus siittämällä pakolla vihollisen keskuuteen jälkeläisiä jolla vihollinen liitetään voittajiin. Pitääkö odottaa että evoluutio hävittää sodat ja näin ollen tarpeen sotimiseen ja taistelemiseen. Lopettaako se samalla tarpeen sadomasokistiseen seksiin. Siinäpä pulma.

Kieltämättä siltä se ainakin tuntuu, että naisena sinut kohdataan monesti vihollisena sen osan miehiä toimesta jotka äänekkäimmin öyhöttävät (ja jonka toivon kuitenkin olevan vähemmistöä). Sitäkö se onkin, että tasa-arvon edetessä kokee jo etuuksia nauttiva osa vastaavan perään haikailevan ja hartiatöitä tekevän ihmisväestön siinä määrin uhaksi että jollei suoraan raiskaa itse jotakuta, sitä vähintäänkin toivoo ääneen toiselle esim. sellaiselle joka sallisi hätää kärsivän pääsevän nauttimaan yhteiskuntamme varoista ja turvasta meidän maahamme.. Nainen, yhteiskunnan vihollinen numero yksi. ???

Kertakaikkisen hieno ja hyvin kirjoitettu teksti jälleen kerran pikkusiskolta! :love:

Raippa

  • OuSM
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1231
  • En ole sellainen kuin uskot minun olevan. ;)
  • Galleria
Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #17 : 17.04.2019, 09:42 »
Lainaus käyttäjältä: Jägermies
Nykyään kaikenlaista runkkumateriaalia ja kosteuspyyhkeitä on helposti saatavilla joten kenelläkään ei ole mitään tarvetta lähteä raiskaamaan ketään vain seksuaalisten tarpeiden vuoksi.

Luojan kiitos seksuaalisuus on sen verran laaja kokonaisuus, ettei sitä voi pelkällä käsipaperilla pyyhkiä pois. Asian kääntöpuoli on se, että melko harvan seksuaaliset tarpeet tulevat tyydytetyksi sillä että saa laueta lasauttaa, vaan kaivataan jotain enemmän vaikkei sitä olisikaan oitis saatavilla. Pitempään jatkuessaan se ristiriita voi olla ihmismielelle melko tuhoisaa tavalla tai toisella.

Itse teosta ei tee yhtään hyväksyttävämpää se, jos pyrimme ymmärtämään siihen johtaneita syitä jotta voisimme ennaltaehkäistä vastaavia rikoksia tulevaisuudessa. Kyllä minä väitän, että perustavanlaatuiset ongelmat oman seksuaalisuuden käsittelyssä ja ilmaisemisessa vaikeuttavat merkittävästi konsensuaalista kohtaamista, ja voivat pahimmillaan olla se tekijä joka työntää rajan yli, rikkomaan toisen itsemäärämisoikeutta kohtaan.

Olisi tosi fiksua pyrkiä vaikuttamaan asiaan ennen kuin kenenkään kohdalla tilanne kärjistyy siihen pisteeseen.

Mistä löydetään sellainen "bordelli" jossa voi sen pahimman seksuaalisen tarpeensa käydä tyydyttämässä, jos se tarve on juuri se raiskaaminen. Moneen muuhunkaan ihmismielen ikävään piirteeseen ei ole olemassa ratkaisukeinoja, koska ne ovat yhteisömoraalin tai käyttäytymissääntöjen vastaisia. Siitä syystä sadomasokistinen seksi oli pitkään yhteiskunnan määrittelemä mielenterveysongelma. Nyt vaan ollaan toisenlaisessa suossa. Miten tyydyttää se väkivaltaisen seksin tuoma nautinto, jos toinen vaihtoehto on yhteiskunnan luoma rangaistuskoneisto.

bikantti

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1999
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #18 : 17.04.2019, 09:43 »
^ Anteeks mutta miten raiskaamista voi ajatella termillä tarve? Seksin voin mieltää tarpeeksi aika helposti, mutta raiskaaminen tarpeena?

Raippa

  • OuSM
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1231
  • En ole sellainen kuin uskot minun olevan. ;)
  • Galleria
Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #19 : 17.04.2019, 10:04 »
^ Anteeks mutta miten raiskaamista voi ajatella termillä tarve? Seksin voin mieltää tarpeeksi aika helposti, mutta raiskaaminen tarpeena?

Ei sitä minun moraali- ja oikeustajuni mukaan voikaan. Mutta kun ihmisiä on. joitten se on "pakko toteuttaa", niin jossakinhan se halu pitäisi voida tyydyttää. Samalla herää kyllä monta muutakin tarvetta kysymysten alle, mutta se onkin jo sitten toinen juttu. Mutta kuten sanoin raiskaaminen on ikivanha taistelukeino alistaa heikompaa, niin se on jokin evoluution tuoma kierous ihmisten mielissä. Eläin kunnassa moinen on toteutunut paljon säyseämmin. Mutta kuka selittää sen miksi ihmisetkään eivät voisi toimia samoin. Miksi pitää tehdä "sotarikos, että tuntee olevansa voittaja.

bikantti

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1999
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #20 : 17.04.2019, 10:29 »
Niin, itse ajattelen kuitenkin siten, että ihmisellä ei ole oikeutta toteuttaa haluaan/halujaan silloin kun se loukkaa toisen ihmisen terveyttä ja hyvinvointia. Tietysti on toivottavaa, että löytyy terveempiä kanavia halujen purkamiseen ja että niitä olisi yhteiskunnassa saatavilla. Mutta vaikka ei olisikaan, niin ei se silti oikeuta toisen vahingoittamiseen.

Miulle tuo pohdinta haiskahtaa enemmän siltä, että ihmiskunnalla on taipumusta vallanhimoisuuteen.

Raippa

  • OuSM
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1231
  • En ole sellainen kuin uskot minun olevan. ;)
  • Galleria
Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #21 : 17.04.2019, 13:17 »
Ihmiskunnalla on juurikin taipumusta vallanhimoisuuteen. Mutta myös ahneuteen. Kun nämä yhdistetään syntyy helposti tilanteita, jossa huonommassa asemassa oleva joutuu alisteiseen asemaan, eikä voi puolustautua mitenkään. Kiihottava asetelma sinällään, mutta luo suunnatonta yhteiskunnallista vääryyttä. Romaani Kurjat kertoo hyvinkin kuvaavasti tällaisesta.

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1267
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #22 : 17.04.2019, 13:58 »
Koska on olemassa ihmisiä, jotka fantasioi tulevansa raiskatuksi, eli siis ilmeisesti kokevat tarvetta tai halua moiseen, on syytä olettaa, että on myös olemassa ihmisiä, jotka kokee halua / tarvetta raiskata.


IKRM

Koulumestari

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 66
  • ...deep water bound ...deep water bound
  • Galleria
Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #23 : 17.04.2019, 22:26 »
Pikkusiskolle suurkiitokset. Taas kerran.  :)
Pari asiaa ei vaan millään loksahtanut ihan noin vaan.
Arvasin kyllä, että RAISKAAMISEEN, itse asiana, tulee kommentteja niin kuin on tullut. Yksi asia on varmaa, jotain 95%.:
Naisen raiskaaminen on asia, jolla ei ole mitään tekemistä SEKSIhimoje kanssa. Se on raaka väkivaltarikos. Mutta miksi jotkut miehet  tekevät
niin. Oli sitten kysymyksessä jostain puskasta päälle ryntäävästä tai muuten.   Ei siinä ole mitään sellaista, että "tossa menee nainen, vittu
kun on panettanut ihan älyttömästi, nyt mä nussin tuota... tms... Ei ole.

Raiskaajan "perustyyppi" on profiloitu aikoja sitten. Ja profiloidaan aina uudestaan ja uudestaan, joka kerta kun näitä tapahtuu. Ei ole pelkkä
poliisikuulustelu ja se siitä. Rikospsykiatrinen tutkimus tapahtuu myös.

Se perustyyppi. melkein aina: Raiskaaja VIHAA (ja isoilla kirjaimilla) NAISIA. Se vihaa nais-sukupuolta ihan YLEISESTI ja erikseen. Vihaamisen
syyt voivat, yleensä ovatkin, realistisia(no niin: nyt kuuluu jo telaketju-feministien ryhmän TELOITUSkiväärien lataamisen ääniä..."Ei tällaista
saa puhua eikä kirjoittaa...)...niin: "perusteltuja", tai tosiasiallisesti EI tietenkään perusteltuja, VÄÄRÄ sana! Pikkupoika se on sekin aikanaan
ollut, pahasti kohteleva Äiti, siitä aloitetaan. Väheksymistä, ivailua rähähtelyä, sättimistä.Väkivaltaa. Nuoruus, koulukiusaaminen, nauraa
räkättävät saman ikäluokan tytöt, tytön naurama, pilkkaama seksin ensikokemus... Viranomaisten mukaan ja rikospsykiatristen
tutkimusten mukaan....
Tällä miestyypillä, joka RAISKAA naista, ei ole sanoja hallussaan. Konkreettisia asioita vain. Ei edellytyksiä itsensä nykytilan ja menneisyy
tensä analysointiin. Ei mitään.

Ei se mitään seksuaalisen HIMON takia syyllisty raakaan väkivaltarikokseen.
Se haluaa LYÖDÄ naista. Naisia. Ja mihinkä naisia paras VIHASSA on lyödä:  Se lyö naisia - tietysti - NAISELLISUUDEN ytimeen! (sallitaanko
ilmaisu?.  Tietäen,varmaankin; että naisen sukuelin ei tuossa paikassa ole mitenkään kivuttomasti vastaanottavassa tilassa.
HUOM! sanottakoon nyt vielä, että EI VARMASTI ole tämän RIKOKSEN puolustuspuhe. Toivottavasti se on jo selvää kuin mikä.
Mutta kun KAIKELLA on, PAHA kyllä, yleensä looginen tausta.   Ja voi onnetonta sitä vuotta 2011 ja ne LUTKAMARSSIT!!  Typerä Kanadalainen
naispoliisi oli ohjeistanut: "Kun te (naiset) menette viikonlopun viettoon, niin älkää pukeutuko kuin lutkat! Olette silloin paremmassa turvassa
raiskaajilta! Voi jumantsuikka. Typerä teko, yksiselitteisesti:  Alkoi ,Suomessa, tietysti myös lutkamarssit. Naisia tietysti matkan varrella haastateltiin. Eräskin, lienee ollut parikymmentä oleva nuori nainen: "Kyllä mä ainakin haluan ja mulla ON oikeus näyttää mun vartaloni
muotoja ja, ja jotain", en muista tarkkaan...     No TOTTAKAI on!!   Mutta kun ei se mene niin, et vaan minihameet jne on RAISKATTAVAA.
Ei sillä ole... taikka mistä minä tiedän, pitäisköhän soittaa Hannu Lauermalle ...sinne  Niuanniemelle... ... Raiskaajan perustyypille käy kaikki,
keski-ikäinen tuulipuvussaan, ikääntyneitäkin on raiskattu ja raiskataa, yli 70...

Nyt mä en muista, parahin Pikkusisko, enää sitä sun aloituksenkaan joka kohtaa, enkä juuri mitään sen jälkeisistä teksteistäkään,
"joo,sori siitä, sanoi entinenkin poliitikko ja nykyinenkin, se hammastahnamainos...Tää nyt tuli mieleen, et pitää minunki päästä,
jotain ^-^...    Sulle Pikkusisko, on myös ehdotettu, että mene politiikkaan mukaan. Minä sanoisin: "Elä, elä missään nimessä mee :-[
Se on ihan huuhaata... Suomalainen poliittinen "kulttuuri" on sellainen, että siellä, Sinutkin :-[, vain syleiltäisiin hengiltä! Muuten mitä vaan! :)
Sä olet huippukirjoittaja, sitä tuskin kukaan kieltää. Niin oli ja on muuan ystävänikin. Vaan miten kävi. Liika viisas: Se si
bannit Hesariin.

Kinkykundi

Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #24 : 17.04.2019, 23:21 »
Ajatukseen siitä, että seksuaalisuus olisi jotenkin vapautuneempaa kuin ennen, en ehkä yhtyisi ihan täysin. Koska vaikka joillekin ihmisille se sitä varmasti on, niin tosiasiassa ne "sallitun" rajat ovat pikemminkin vain siirtyneet lateraalisesti, kun taas vertikaalisesti pikemminkin kaventunut. Seksiähän harrastetaan vähemmän kuin ennen - mikä kuulostaa lähinnä taantumumiselta, ja vaatimukset siitä millaista sen seksin pitäisi olla, ovat muuttuneet hyvinkin paljon.

Toki on hyvä muistaa sekin, että vaikka foorumi yhdistää seksimieltymyksiltään samanlaisia ihmisiä, se ei vielä takaa, että henkisellä tai intellektuellilla tasolla nämä ihmiset kohtaisivat.

En edes kunnolla itsekään tiedä mitä se miehisyys on.

Se olen minä. Nyt tiedät.

pikkusisko

Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #25 : 18.04.2019, 07:26 »
Asian kääntöpuoli on se, että melko harvan seksuaaliset tarpeet tulevat tyydytetyksi sillä että saa laueta lasauttaa, vaan kaivataan jotain enemmän vaikkei sitä olisikaan oitis saatavilla.
Kyse ei ole kuitenkaan mistään hapen, veden, ruuan, unen tai lämmön kaltaisesta välttämättömästä tarpeesta. Kukaan ei ole vielä kuollut siihen että pallit räjähtävät.

Minusta tuntuu, ettet sinä nyt oikein vieläkään saanut kiinni siitä mitä ajan takaa  :) Kun ei se seksuaalisuus vain ole pelkkää pakotusta palleissa. Jos miettii vaikka Maslow'n tarvehierarkiaa, niin seksuaalisuuteen liittyviä tarpeita voi katsoa olevan jokaisella tasolla. Itse asiassa koko malli pitäisikin järjestää uudelleen niin, etteivät fysiologiset tarpeet olisikaan kivijalkana, juuri siksi etteivät ne ole niin ensisijaisia. Ja jos pyramidin muut tasot ovat hyvällä mallilla, ei ole enää niin essentiaalista tulevatko ne fysiologiset tarpeet täytettyä ensinkään. Näin esimerkiksi itse valitussa selibaatissa.

Eli ei, ei tarvitse minun mielestä yhteisön miettiä, miten mahdollisimman moni saisi pillua. Ei se poista sitä ongelmaa, ettei kaikilla yksilöillä ole välineitä jäsentää seksuaalisuuttaan kokonaisuutena ja toteuttaa sitä tyydyttävällä tavalla myös silloin kun ei käy flaksi. Ja tuota, enpä ole vielä sellaiseen ihmiseen törmännyt jonka seksuaalisiin tarpeisiin kuuluisi tulla rikosoikeudellisessa mielessä raiskatuksi...

Nainen, yhteiskunnan vihollinen numero yksi. ???

Hyvin sanottu!  :)) :-*

Ja niin, tuohon Koulumestarin kommenttiin liittyen. Niihin seksuaalisiin tarpeisiin kuuluvat myös läheisyys sekä hyväksytyksi, rakastetuksi tuleminen. Jos ne tarpeet eivät lapsena täyty, tarvitaan tietysti muutakin apua kuin säännöllinen iltasatu. Silti, sellaisesta traumasta toipuminen vaatii ennen kaikkea sanoja.

Mr Birch

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 658
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #26 : 18.04.2019, 08:52 »
Koska on olemassa ihmisiä, jotka fantasioi tulevansa raiskatuksi, eli siis ilmeisesti kokevat tarvetta tai halua moiseen, on syytä olettaa, että on myös olemassa ihmisiä, jotka kokee halua / tarvetta raiskata.

Pieni semanttinen eli merkitysvivahdekysymys: millaisessa suhteessa fantasiointi, halu ja tarve ovat toisiinsa? En ainakaan rinnastaisi niitä oikopäätä.

Susi

Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #27 : 18.04.2019, 12:41 »
Danke loistavasta kolumnista. Tämän takia täällä jaksaa roikkua seksuaali-identiteettinsä löytänyt ja tarpeensa tyydyttänyt nihilistinen köysipupukin.

pikkusisko

Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #28 : 18.04.2019, 14:23 »
Danke loistavasta kolumnista. Tämän takia täällä jaksaa roikkua seksuaali-identiteettinsä löytänyt ja tarpeensa tyydyttänyt nihilistinen köysipupukin.

Bitte schön! Aina kunnia onnistua ilahduttamaan nihilistiä :))

Jägermies

Vs: Kun kinky putos puusta
« Vastaus #29 : 22.04.2019, 21:02 »
Asian kääntöpuoli on se, että melko harvan seksuaaliset tarpeet tulevat tyydytetyksi sillä että saa laueta lasauttaa, vaan kaivataan jotain enemmän vaikkei sitä olisikaan oitis saatavilla.
Kyse ei ole kuitenkaan mistään hapen, veden, ruuan, unen tai lämmön kaltaisesta välttämättömästä tarpeesta. Kukaan ei ole vielä kuollut siihen että pallit räjähtävät.

Minusta tuntuu, ettet sinä nyt oikein vieläkään saanut kiinni siitä mitä ajan takaa  :) Kun ei se seksuaalisuus vain ole pelkkää pakotusta palleissa. Jos miettii vaikka Maslow'n tarvehierarkiaa, niin seksuaalisuuteen liittyviä tarpeita voi katsoa olevan jokaisella tasolla. Itse asiassa koko malli pitäisikin järjestää uudelleen niin, etteivät fysiologiset tarpeet olisikaan kivijalkana, juuri siksi etteivät ne ole niin ensisijaisia. Ja jos pyramidin muut tasot ovat hyvällä mallilla, ei ole enää niin essentiaalista tulevatko ne fysiologiset tarpeet täytettyä ensinkään. Näin esimerkiksi itse valitussa selibaatissa.
Ei te olette väärässä ja selibaatti ei liity mitenkään kivijalkana oleviin tarpeisiin.
Kivijalan merkitystä ei ehkä tiedosta niin pitkään kuin se on jatkuvasti läsnä tai sen merkitystä ei haluta ajatella, mutta jos on jäänyt lumivyöryssä lumen alle, on pahassa nestehukassa ja suojanaamarin vesiletku sanoi juuri sopimuksen irti, nälkäinen ilman että tietää milloin syö seuraavan kerran, on hypoterminen, ollut yli vuorokauden nukkumatta ja noin 5 minuutin unien jälkeen saa irtautumiskäskyn, niin sillä hetkellä on suhteellisen samantekevää miten hyvin asiat ovat pyramidin muilla tasoilla tai käykö flaksi.
Nykyään monet kokevat vasta armeijassa kun kivijalkaa murretaan ja sittenkin hallituissa olosuhteissa ambulanssin ja pintapelastajan läsnäollessa.

Eli ei, ei tarvitse minun mielestä yhteisön miettiä, miten mahdollisimman moni saisi pillua.
Aha.

Ei se poista sitä ongelmaa, ettei kaikilla yksilöillä ole välineitä jäsentää seksuaalisuuttaan kokonaisuutena ja toteuttaa sitä tyydyttävällä tavalla myös silloin kun ei käy flaksi.
Tämä ei kuitenkaan luo millään tavalla pakottavaa tarvetta mihinkään.

Ja tuota, enpä ole vielä sellaiseen ihmiseen törmännyt jonka seksuaalisiin tarpeisiin kuuluisi tulla rikosoikeudellisessa mielessä raiskatuksi...
Tuo kylläkin selittäisi miksi (tuomitut) raiskaajat ovat järjenvastaisesti suhteellisen suosittuja mutta olisiko se sitten enää raiskaus sanan varsinaisessa merkityksessä?