Kirjoittaja Aihe: Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?  (Luettu 3873 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?
« : 02.06.2019, 08:25 »
Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?

Kinky-maailmassa yhteistä lienee vain erilaisuus ja kuinka se aina jaksaa hämmästyttää. Yleensä on aina vähintään joku, jonka käsitykset ovat täysin päinvastaiset kuin itsellä. Tähän kuuluu myös se, minkä itse kukin käsittää nöyryyttävänä tai päinvastoin valta-asemaa edustavana ja miksi. Näitä käsityksiä on paljon ja erilaisia, enkä myöskään näe, että yhden pitäisi olla perustavanlaatuisesti toista parempi tai huonompi.

Tämä nöyryytys- tai valtakäsitysten erilaisuus ei sinänsä ole ehkä yllättävää, mutta itse havahduin kunnolla asiaan muutama vuosi sitten, kun jolloin foorumeilla oli puhetta siitä, että sub pukee Masterinsa. Joidenkin mielestä tällainen oli merkki siitä, että kyseessä olisi säälittävä mies, joka ei osaa pukea itseään eikä olisi arvollinen ainakaan kirjoittajan itsensä Masteriksi. Itse ja moni muu taas koki tällaisen nimenomaan subille mitä sopivimpana palvelustoimena ja Dominoivan arvoa korostavana. Ehkä kyse on siitä, assosioituuko tilanne mielessä johonkin avuttomaan aikamiespoikaan vai palveltavaan aristokraattiin.

Sen, että joutuu kestämään kipua, ovat toiset kuvailleet nöyryyttäväksi, toisille se voi olla pikemminkin voimaannuttavaa oman kestokyvyn osoitusta: ”Piiska vaan, minusta et saa pihaustakaan”. Entä, onko paljastava pukeutuminen nöyryyttävää vai esimerkiksi pikemminkin mahdollisuus osoittaa omaa kauneutta ja itsenäisyyttä? Suuttuminen voi joillekin ilmaista voimaa, toisille näyttäytyä maltin menetyksen kautta heikkoutena. Tietenkin tämä voi myös riippua tilanteesta. Entä rahan saaminen sessiosta? Voiko se olla kuin tribuutti ylemmälle? Vai onko ”huorana” toimimista ja jotenkin alentavaa? Minusta on muuten aina ollut jännää, kuinka vähän kaikki masturboivat ja skenessä siihen suhtaudutaan positiivisesti, mutta runkkari on sitten haukkumasana.

Uniformut monet yhdistävät valtaan ja auktoriteettiin. Itselle uniformuista tulee mieleen lähinnä intti, jolloin itse asiassa alistettiin valtaan ja auktoriteettiin. Tetsatessa täyspakkauksessa ei välttämättä kovin dominoivalta tunnu. Menemisiä ja tulemisia kontrolloidaan armeijassa hyvin vahvasti. Tunnettu sotahistorioitsija John Keegan onkin rinnastanut nykyiset armeijat uniformuineen keskiajan ja uuden ajan alun muslimi-maiden orjasotilaisiin, joista hyvinkin mahdollisesti otettiin mallia nykyisenkaltaisia armeijoita luotaessa. Uniformut vaikeuttivat esimerkiksi karkaamisia. Ylemmätkin sotilaat, poliisit jne. ovat tänä päivänä lähinnä siviilien käskyläisiä, joiden toimintaa rajoittaa valtava määrä säädöksiä ja pykäliä.

Jännittävää myös on, kuinka nykyäänkin helposti vähintään takaraivossa mielletään, että miehen valta on seksin saamista ja naisen siitä pidättäytymistä. Joskus oli kova skandaali, kun Domina otti orjalta suihin. On toki esimerkiksi Dominoita, jotka nimenomaan haluavat seksiä subiltaan ja Mastereita, jotka siitä eivät välitä. Mielestäni tämä on tietenkin täysin oikein.

Varmasti tämä asia on paljolti sidoksissa perinteiseen kulttuuriin ja sen valta-asetelmiin. Samoin se, kuinka moni kokee miehen pukemisen naiseksi ja ”naistentöiksi” miellettyjen hommien teettämisen hänellä nöyryyttävänä, mutta päinvastainen herättää harvalla tuntemuksia. Strappi-dildo kuuluu taas monen Dominan vakiovarusteisiin, tekopillua kai harvempi Masteri sessioon tuo. Toki tähän vaikuttaa se, että strappi perseessä sitten kyllä yleensä tuntuu…

Varmasti se, mikä koetaan nöyryyttäväksi, lienee ennen kaikkea henkilökohtainen tunne, mutta siihen tietenkin vaikuttaa myös yhteiskunta. Tämä on ilmeisesti johtanut siihen, että jos jotain perinteisessä kulttuurissa tuomitaan, niin sen heijastumista kinkyilyssä myös paheksutaan. Esimerkiksi sissyilyn on nähty uusintavan naisten alistamista yhteiskunnassa yleensä ja racial play rasismia jne. Tämän sitten katsotan oikeuttavan kanssa-kinkyjen toiminnan paheksumista.

Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikenlaiset valtarakenteet voi kääntää oman seksuaalisen nautinnon lähteeksi. Edellytyksenä vain on, että muistaa niiden takana olevan myös ihmisiä, joiden ei voi olettaa lähtevän vasten tahtoaan leikkiin mukaan. Esimerkiksi miehen ”alistamisen naisen rooliin” ja kiksien saaminen siitä on ok. Se, ettei ole valmis suhtautumaan naisiin miesten kanssa tasa-arvioisina toimijoina yhteiskunnassa, ei ole ok ainakaan omasta mielestäni, mutta se onkin täysin eri asia. Racial playsta täällä taas on ollut aiemmin hyvä kolumni. Kinkyilyhän on monessa suhteessa nimenomaan näytelmää ja leikkiä. Harva paheksuu täällä, että skenessä liikkuu ”orjia” sillä perusteella, että maailmassa on yhä oikeitakin orjia tai vastaavissa oloissa eläviä ihmisiä.

Ja lopuksi vielä, että imekää munaa ja haistakaa vittu(a)!

t. Stylos
P.S. Ei oo pakko, jos ei oikeesti haluu.

Lumikello

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 92
  • Someday but not today/ I will take the easy way
  • Galleria
Vs: Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?
« Vastaus #1 : 02.06.2019, 10:40 »
Onpas todella hyvää ja mielenkiintoista pohdintaa! Erityisesti arvostan sitä, miten kirjoittaja tuo monessa kohden ilmi, että ei ole yhtä "oikeaa" vastausta. Miellyttävää lukea tällaista ajattelua.

Pidän kinky-jutuissa siitä, että valta-asioita on pakko pohtia ja samalla tulee miettineeksi millaista vallankäyttöä on ei-kinkymaailmassa (kolumnistin intti-esimerkki oli loistava!). Joskus vaikka kun kuuntelee vaniljakavereiden parisuhdeongelmia, joutuu kysymään, että huomaatko sä minkälaista valtaa sä käytät? (Jos  Foucault on lukion filosofiasta tuttu, tämän ei kai oikeastaan pitäisi kai olla yllättävää. Että valta liittyy kaikkeen jossa ihmiset pyrkivät siihen että muut ihmiset toimisivat tietyillä tapaan. Ja että valta on kaikkialla ja liittyy ihmisten kahdenvälisiin suhteisiin. Foucault näkee, että tämä on kaksisuuntaista ja siihen liittyy myös ihmisen mahdollisuus vastarintaan. Ja että valta ja vapaus eivät ole poissulkevia. Foucault ei juuri pohdi vallan oikeutusta tai varsinaista määritelmääkään.)

Entä, onko paljastava pukeutuminen nöyryyttävää vai esimerkiksi pikemminkin mahdollisuus osoittaa omaa kauneutta ja itsenäisyyttä?

Lisäisin tähän vielä nautinnon saamisen siitä, että tietää näyttävänsä toisen silmissä hyvältä (mikä nyt voi olla esimerkki internalisoidusta male-gazesta feministisessä diskurssista, mikä ei mielestäni kuitenkaan tarkoita, että siitä nauttimisessa olisi välttämättä mitään tuomittavaa)

Henk. koht. saattaisin kokea liian nöyryyttävänä vaatimuksen pukeutua vaikkapa nilkkapituiseen kukkamekkoon.

Jännittävää myös on, kuinka nykyäänkin helposti vähintään takaraivossa mielletään, että miehen valta on seksin saamista ja naisen siitä pidättäytymistä.

No niinpä!
Marilyn Frye, joka oli oman aikansa radikaalifeministi, kirjoitti 1983 "total power is unconditional access; total powerlessness is being unconditionally accessible. The creation and manipulation of power is constituted of the manipulation and control of access". Olen kirjoittanut tuon lainauksen ylös itselleni esimerkiksi masentavista ajatuksista, koska tuo koko "access"-ajatus on niin masentava! Sitä välillä jotenkin kuvittelee, että tuollaisista ajatuksista olisi päästy. Tulee heti mieleen se joku antiikin Kreikan näytelmä, jossa naiset pysäytti sodan naimalakolla (naisilla ei siihen aikaan varmaan kauheasti muuta valtaa ollut). Mutta eikös sitten Alyssa Milano ehdota Twitterissä seksilakkoa anti-aborttilakien kumoamiseksi...

sulkaluva

  • Vieras
Vs: Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?
« Vastaus #2 : 02.06.2019, 11:48 »
Tää on hyvä teksti!

Juuri näiden erojen ja mieltymysten takia yritän nyhtää kumppanista irti mahdollisimman tarkasti mitä hän haluaa, ettenesim Dominan roolissa tee jotain "alistuvaa" tai toisinpäin.

Niin paljon on erilaisia tulkintoja, kuin on ihmisiä.

Ninth

Vs: Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?
« Vastaus #3 : 02.06.2019, 18:05 »
Hyvä kolumni!

Tämä on aina jännä aihe itselle, kun mulle aika harva yksittäinen teko on itsessään alistava tai nöyryyttävä, vaan kaikki riippuu siitä miten sen tekee ja mistä kulmasta käsin. Oli esimerkiksi iso yllätys törmätä väittelyyn siitä, voiko D ottaa suihin vai ei - itselle kun oli selvää, että suihinoton voi tekevänä osapuolena suorittaa varsin nöyryyttävästi ja alistavasti subia kohtaan, jos sen niin haluaa tehdä. Myöhemmin tajusin että kiistaa varmasti väritti heteronormatiivisuus, mikä kolumnissakin mainittiin.

Myös pukemisen, tarjoilun yms. palvelukset voi mun henkkoht arjessa suorittaa molemmin päin ilman että valta-asetema kääntyy päälaelleen; joko niin että subi alistuen palvelee mua tai niin että mä korostan subin asemaa omaisuutena huolehtimalla hänestä.

Pohjimmiltaan kaikki riippuu varmaan yksinkertaisesti siitä, missä asemassa osapuolet haluavat olla, ja aseman toteutus-/vahvistustavat taas riippuvat henkilökohtaisista mieltymyksistä, mielleyhtymistä ja mielikuvituksen rajoista. Ja valtakulttuurin rakenteet ja mediasta imetyt vaikutteet (re: univormut) sitten usein värittävät noita mielleyhtymiä ja määrittävät mielikuvituksen rajoja. Voi olla hyvinkin antoisaa miettiä, mistä omat assosiaatiot kumpuavat, millaista on vastuullinen tabuilla leikittely, ja onko normien tuolla puolen matskua kuumuuteen.

sulkaluva

  • Vieras
Vs: Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?
« Vastaus #4 : 02.06.2019, 23:19 »
Tuli muuten tuosta pukemisesta/ riisumisesta mieleen, että mulle on henkilökohtaisesti tärkeää saada riisua/pukea toinen riippumatta siitä, olenko alistuvassa vai dominoivassa roolissa. Saattaa johtua heteronormatiivisesta kasvatuksestani tai hoivavietistäni, mutta toisten ulkonäöstä huolehtiminen on mulle erittäin miellyttävää ja luontevaa ja osaan sisällyttää sen molempiin d/s rooleihin ilman suurempia tuskia.

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 724
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?
« Vastaus #5 : 03.06.2019, 00:31 »
Ihan mielenkiintoinen kolumni. Se sai itseäni muistamaan ne hetket, kun pohdin eri kohdehenkilöiden poikkeavia suhtautumisia täsmälleen samaan, käskettyyn toimintoon. Silloin mietin, että voiko koettuun nöyryytettävyyteen vaikuttaa jopa pelkästään ammittillinen toimenkuva. Käskynä oli nimittäin pestä itseäni läpikotaisin suihkussa. Kokeeko tehtävää nöyryytettävämpänä steriili toimistohiiri vai työvuorossaan neljää mummoa jo pessyt hoitaja?

Muuttujia on toki paljon ja... kenties juuri siksi. Vallan ja nöyryytyksen edustus on (ainakin) kahden osapuolen ja teon yhdistelmä. Ja näitä yhdistelmiähän riittää, eikö?

Myös BDSM:ssä vuorovaikutuksen laadulla lienee suuri merkitys, niinpä osapuolten täytyy jakaa keskenään niin vallan kuin nöyryytyksen ilmenemismuotoja. Esimerkiksi jos subi pitää banaanin itseensä tunkemista vitsinä ja Dom alistamisena, niin session kommunikointi on rikki. Täten suhteen osapuolten keskinäisen semantiikan jaolla on huomattavan suurempi merkitys kuin yleisön mielipiteellä. Itsetunnosta en nyt kirjoita mitään.

Olen monesti miettinyt, että miksen ota itseäni miitteissä tosissaan tai vakavasti. Yksi selitykseni sille on, että dominointini on enemmänkin seksuaalista laatua, sillä esim. työssä pyrin (vaihtelevasti) harmoniaan. Koska harrastan seksiä useimmiten kahden kesken, en juuri koe voivani tulla nöyryytetyksi julkisella paikalla seksuaalisella tavalla. Siispä pelleiltyäni julkisella paikalla riittävän kauan, herkkä hetkemme paljastaa oikeat D/s-asetelmat vasta ulko-oven mentyä kiinni.

P. S. Olin kerran lopettanut raipalla vaniljan lyönnin, koska kyseinen henkilö ei meinannut lopettaa nauramistaan. Ja hyvä niin, sillä tuon umpikujan ainoa pysähdys olisi ollut pahoinpitelyssä.

P. P. S. Hän totteli paremmin tukistamista.

fen84

  • Turun Baletti
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 503
  • Galleria
Vs: Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?
« Vastaus #6 : 03.06.2019, 08:21 »
Ihan mielenkiintoinen kolumni. Se sai itseäni muistamaan ne hetket, kun pohdin eri kohdehenkilöiden poikkeavia suhtautumisia täsmälleen samaan, käskettyyn toimintoon. Silloin mietin, että voiko koettuun nöyryytettävyyteen vaikuttaa jopa pelkästään ammittillinen toimenkuva. Käskynä oli nimittäin pestä itseäni läpikotaisin suihkussa. Kokeeko tehtävää nöyryytettävämpänä steriili toimistohiiri vai työvuorossaan neljää mummoa jo pessyt hoitaja?

Musta esim. toisen pukeminen (ei kokonaan, mut vaikka kenkiä tms.) on ajatuksena tosi kiva, mut siihen on hyvin vaikeeta saada päätään oikeeseen asentoon ja käytöstään oikeeseen sävyyn kun on pukenu tsiljoona vaatekappaletta toisille ihmisille semmosella "no mäpäs autan kun et sä osaa ite"-asennoitumisella. Mut ehkä mä senkin opin joskus.

Toiseen suuntaan se asenne löytyy täysin ongelmitta. Sitä asennetta mä en vaan tartte, annetaan jollekin paremmin tarvitsevalle. :D

Viridian

Vs: Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?
« Vastaus #7 : 03.06.2019, 20:45 »
Tämä on aina jännä aihe itselle, kun mulle aika harva yksittäinen teko on itsessään alistava tai nöyryyttävä, vaan kaikki riippuu siitä miten sen tekee ja mistä kulmasta käsin. Oli esimerkiksi iso yllätys törmätä väittelyyn siitä, voiko D ottaa suihin vai ei - itselle kun oli selvää, että suihinoton voi tekevänä osapuolena suorittaa varsin nöyryyttävästi ja alistavasti subia kohtaan, jos sen niin haluaa tehdä. Myöhemmin tajusin että kiistaa varmasti väritti heteronormatiivisuus, mikä kolumnissakin mainittiin.

Tästä tulee väkisinkin mieleen, että kyllä, suihinoton tai ihan minkä vaan toiminnon voi suorittaa nöyryyttävästi ja alistavasti, epäilemättä voi. Mutta miksi pitäisi? Ai niin, koska haluaa alistaa ja nöyryyttää. Tai jos haluaa.

Mutta mikä normatiivisuus on siinä, että pitäisi puntaroida ja tulla tulokseen, että jotain ei voisi tehdä, ellei sitä niin halutessaan voisi tehdä alistavasti tai nöyryyttävästi? Onko se jotain syvempää kinkynormatiivisuutta, jota kaltaiseni melko aloittelija ei vain voi ymmärtää?

Minulla itselläni on sellainen yliyksinkertaistettu näkemys näissä, että kun olen olevinani Domme, saan tehdä mitä huvittaa, ja se sisältää myös tilanteet, joissa minua huvittaa hemmotella, helliä, huolehtia ja rakastaa vaikka lyttyyn subia.

Jos rupean suihinottopuuhiin, niin en viitsisi alkaa säätämään tilannetta sen mukaan, voisiko jokin ulkopuolinen taho tuomita toiminnan vääränlaiseksi, mutta säätäisin sitä ilman muuta, jos vaikutus kohteeseen olisi erilainen kuin mitä sillä hetkellä haluaisin saada aikaan, ja tarvittaessa voisin vaikka kysyä neuvoa jälkeenpäin (seuraavaa yritystä varten, sillä vaikka toiminnot on vapaita, niin illuusio tapahtumahetkeä kantamassa on sentään pyhä, pitäähän sitä jokin kinkynormi sentään olla :P).

Tämä kaikki liittyy ehkä hiukan siihen, että mitä enemmän olen näitä juttuja tehnyt, sitä enemmän olen alkanut epäilemään, että toisen alistuminen siksi, että jotenkin alistetaan alistumaan on sittenkin se pliisumpi versio. Se makein juttu on sittenkin se, kun toinen alistuu koska haluaa tehdä niin juuri tietylle ihmiselle, tarjota itsensä sellaisenaan. Oli se alistuminen sitten sitä, että palvelee, pitää toisen tarpeita etusijalla, ottaa vastaan toisen haluamaa toimintaa vaikka se sattuisi, nöyryyttäisi tai korostaisi asemaa alistuneena, tai sitä, että aktiivisesti toimii toisen käskyjen mukaan, tai että kantaa nöyryyttävän näköiset toiminnat ja asiat ylpeänä, koska ne tulevat tietyltä ihmiseltä ja hänen tahdostaan.

Minulle valta on sitä, että toisen fokus on minussa tai siinä, mihin sen haluan. Minulla on vapaus päättää toiminnasta, sen suunnasta ja tavoitteista. Ja voin luottaa siihen, että vallan syvintä olemusta ei kyseenalaisteta vaikka tekisin virheitä tai olisin muutenkin inhimillinen, haavoittuva tai jopa hauras. Minulle valta ei itsessään vaadi korostamista sillä, että toista tarvitsisi tietoisesti nöyryyttää tai painaa alemmas.

Mutta tiedän ja ymmärrän, että monella on tarve tulla nöyryytetyksi ja alistetuksi, ja siihen tottakai tarvitaan se joka nöyryyttää, muuten jotain jäisi uupumaan. Ehkä on hyvä, että on niin monenlaisia ihmisiä, niin löytyy kaikille vastakappaleita.

Vir

Piki

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 277
  • Taistelukääpiö
  • Galleria
Vs: Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?
« Vastaus #8 : 03.06.2019, 21:02 »



Tämä kaikki liittyy ehkä hiukan siihen, että mitä enemmän olen näitä juttuja tehnyt, sitä enemmän olen alkanut epäilemään, että toisen alistuminen siksi, että jotenkin alistetaan alistumaan on sittenkin se pliisumpi versio. Se makein juttu on sittenkin se, kun toinen alistuu koska haluaa tehdä niin juuri tietylle ihmiselle, tarjota itsensä sellaisenaan.




Itse olen tässä asiassa samalla kannnalla Viridianin kanssa. Juuri tämä.  :love:

Pulse

  • Turun Baletti
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 418
  • Pulse est 7\3\2011 bdsmbaari
  • Galleria
    • Fetlife profiili
Vs: Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?
« Vastaus #9 : 04.06.2019, 03:10 »
Tämä on aina jännä aihe itselle, kun mulle aika harva yksittäinen teko on itsessään alistava tai nöyryyttävä, vaan kaikki riippuu siitä miten sen tekee ja mistä kulmasta käsin. Oli esimerkiksi iso yllätys törmätä väittelyyn siitä, voiko D ottaa suihin vai ei - itselle kun oli selvää, että suihinoton voi tekevänä osapuolena suorittaa varsin nöyryyttävästi ja alistavasti subia kohtaan, jos sen niin haluaa tehdä. Myöhemmin tajusin että kiistaa varmasti väritti heteronormatiivisuus, mikä kolumnissakin mainittiin.

Tästä tulee väkisinkin mieleen, että kyllä, suihinoton tai ihan minkä vaan toiminnon voi suorittaa nöyryyttävästi ja alistavasti, epäilemättä voi. Mutta miksi pitäisi? Ai niin, koska haluaa alistaa ja nöyryyttää. Tai jos haluaa.

Mutta mikä normatiivisuus on siinä, että pitäisi puntaroida ja tulla tulokseen, että jotain ei voisi tehdä, ellei sitä niin halutessaan voisi tehdä alistavasti tai nöyryyttävästi? Onko se jotain syvempää kinkynormatiivisuutta, jota kaltaiseni melko aloittelija ei vain voi ymmärtää?

Minulla itselläni on sellainen yliyksinkertaistettu näkemys näissä, että kun olen olevinani Domme, saan tehdä mitä huvittaa, ja se sisältää myös tilanteet, joissa minua huvittaa hemmotella, helliä, huolehtia ja rakastaa vaikka lyttyyn subia.

Jos rupean suihinottopuuhiin, niin en viitsisi alkaa säätämään tilannetta sen mukaan, voisiko jokin ulkopuolinen taho tuomita toiminnan vääränlaiseksi, mutta säätäisin sitä ilman muuta, jos vaikutus kohteeseen olisi erilainen kuin mitä sillä hetkellä haluaisin saada aikaan, ja tarvittaessa voisin vaikka kysyä neuvoa jälkeenpäin (seuraavaa yritystä varten, sillä vaikka toiminnot on vapaita, niin illuusio tapahtumahetkeä kantamassa on sentään pyhä, pitäähän sitä jokin kinkynormi sentään olla :P).

Tämä kaikki liittyy ehkä hiukan siihen, että mitä enemmän olen näitä juttuja tehnyt, sitä enemmän olen alkanut epäilemään, että toisen alistuminen siksi, että jotenkin alistetaan alistumaan on sittenkin se pliisumpi versio. Se makein juttu on sittenkin se, kun toinen alistuu koska haluaa tehdä niin juuri tietylle ihmiselle, tarjota itsensä sellaisenaan. Oli se alistuminen sitten sitä, että palvelee, pitää toisen tarpeita etusijalla, ottaa vastaan toisen haluamaa toimintaa vaikka se sattuisi, nöyryyttäisi tai korostaisi asemaa alistuneena, tai sitä, että aktiivisesti toimii toisen käskyjen mukaan, tai että kantaa nöyryyttävän näköiset toiminnat ja asiat ylpeänä, koska ne tulevat tietyltä ihmiseltä ja hänen tahdostaan.

Minulle valta on sitä, että toisen fokus on minussa tai siinä, mihin sen haluan. Minulla on vapaus päättää toiminnasta, sen suunnasta ja tavoitteista. Ja voin luottaa siihen, että vallan syvintä olemusta ei kyseenalaisteta vaikka tekisin virheitä tai olisin muutenkin inhimillinen, haavoittuva tai jopa hauras. Minulle valta ei itsessään vaadi korostamista sillä, että toista tarvitsisi tietoisesti nöyryyttää tai painaa alemmas.

Mutta tiedän ja ymmärrän, että monella on tarve tulla nöyryytetyksi ja alistetuksi, ja siihen tottakai tarvitaan se joka nöyryyttää, muuten jotain jäisi uupumaan. Ehkä on hyvä, että on niin monenlaisia ihmisiä, niin löytyy kaikille vastakappaleita.

Vir

..ei ehkä ihan aiheeseen, muuhunkaan..  Itselle naisen suuhun laukeaminen edustanut aina "tietynlaista heikkoutta" - vaikka sen tekisi kuinka facial abuse hengessä.. ( aka. mies joka laukeaa naisen nieluun on "vaan säälittävä looseri ja helppo").. Nyt vanhemmiten olen antanut tästä peritaatteesta irti - olen lauennut elämässäni jo 4 kertaa nieluun.. :/  -- Yllätys ollut ettei se niin "subilta ole kuitenkaan tuntunut.." onhan nainen siinä yleeensä kakonut  tunnin ja työstetty kin... on

Ninth

Vs: Mikä edustaa valtaa tai nöyryytystä?
« Vastaus #10 : 04.06.2019, 09:45 »
Tämä on aina jännä aihe itselle, kun mulle aika harva yksittäinen teko on itsessään alistava tai nöyryyttävä, vaan kaikki riippuu siitä miten sen tekee ja mistä kulmasta käsin. Oli esimerkiksi iso yllätys törmätä väittelyyn siitä, voiko D ottaa suihin vai ei - itselle kun oli selvää, että suihinoton voi tekevänä osapuolena suorittaa varsin nöyryyttävästi ja alistavasti subia kohtaan, jos sen niin haluaa tehdä. Myöhemmin tajusin että kiistaa varmasti väritti heteronormatiivisuus, mikä kolumnissakin mainittiin.

Tästä tulee väkisinkin mieleen, että kyllä, suihinoton tai ihan minkä vaan toiminnon voi suorittaa nöyryyttävästi ja alistavasti, epäilemättä voi. Mutta miksi pitäisi? Ai niin, koska haluaa alistaa ja nöyryyttää. Tai jos haluaa.

Mutta mikä normatiivisuus on siinä, että pitäisi puntaroida ja tulla tulokseen, että jotain ei voisi tehdä, ellei sitä niin halutessaan voisi tehdä alistavasti tai nöyryyttävästi? Onko se jotain syvempää kinkynormatiivisuutta, jota kaltaiseni melko aloittelija ei vain voi ymmärtää?

Minulla itselläni on sellainen yliyksinkertaistettu näkemys näissä, että kun olen olevinani Domme, saan tehdä mitä huvittaa, ja se sisältää myös tilanteet, joissa minua huvittaa hemmotella, helliä, huolehtia ja rakastaa vaikka lyttyyn subia.
Tää on hyvä pointti! Nyt ehkä tuli sanojen kanssa väärinymmärrys, koska musta hellä huolehtiminenkin voi todellakin olla alistamista. Eli en tarkoittanut että suihinotto voi olla alistavaa vain jos ensin piiskaa ja sylkee päälle ja väkipakolla ottaa suihin. Valtaeroja voi ilmentää ja ylläpitää niin monella tavalla.