Kirjoittaja Aihe: Uniikit lumihiutaleetkin ovat lopulta pelkkää loskaa  (Luettu 11709 kertaa)

pikkusisko

Vs: Uniikit lumihiutaleetkin ovat lopulta pelkkää loskaa
« Vastaus #45 : 23.11.2019, 07:44 »
Oot Susi ihana  :love:

Ei mua ainakaan kiinnosta olla suvaitsevainen, kiinnostaa olla mahdollisimman hyvä ihminen. Edellyttää minun elämänkatsomukseni mukaan sitä että puutun, jos näen toisten tekevän toisille pahaa. Ei tarvi yhteisön hyväksyä eikä yksilön silmissään sietää ihmisoikeuksien polkemista tai siihen kannustamista sanallisesti. Sitä vapautta rellestää olkoon kullakin sen verran ettei loukkaa toisten vastaavaa vapautta. Ei tarkoita sitä, ettei mitään vapautta olisi.

Voihan sitä jäädä lällättelemään tuota iänikuista suvaitsevaisuus-paradoksia lippalakki väärinpäin kiipeilytelineen huipulla. Tai sitten voi oivaltaa, ettei kenenkään ylevistä ominaisuuksista tai niiden puutteesta ole koskaan kyse ollutkaan.

lemmikki

Vs: Uniikit lumihiutaleetkin ovat lopulta pelkkää loskaa
« Vastaus #46 : 23.11.2019, 09:43 »
Hyvin muotoiltu, pikkusisko  :love:

Suvaitsemisesta on vielä pitkä matka hyväksymiseen ja ymmärtämiseen.

Samoin olisi hyvä muistaa, että usein oikeus johonkin aiheuttaa jollekin toiselle taholle velvollisuuden. Olipa kyse sitten valtiosta tai kanssaeläjistä jossain roolissa tai yksilöinä. Moni käyttäytyy, kuin hänelle oltaisiin jotain velkaa. Yhtä monen on vaikea ymmärtää, mihin tämä saatava perustuu.

mauje

  • Smurffit
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1464
  • Siitä ei ole lainkaan vaivaa...
  • Galleria
Vs: Uniikit lumihiutaleetkin ovat lopulta pelkkää loskaa
« Vastaus #47 : 23.11.2019, 09:59 »
Yleisesti ottaen näyttää siltä että vallitseva ilmapiiri tuijottaa siihen että juuri minulla on oikeus ja vapaus milloin mihinkin...vaan siitä vastuupuolesta ei välitetä tai sitä ei haluta muistaa. Onhan se ikävää kun vastuu estäisi vapauksiani tallomasta muiden vapautta, voi tylsyys. Se että itsellä on tilaa olla sellainen kuin on vaatii myös että sitä samaa tilaa antaa muille. Kun tätä ei tapahdu ollaan liemessä.


onez

Vs: Uniikit lumihiutaleetkin ovat lopulta pelkkää loskaa
« Vastaus #48 : 23.11.2019, 10:51 »
Eikö Suomen rikoslaissa jo rajoiteta sananvapautta jonkun verran, eli ei suvaita suvaitsemattomuutta...

Lainaus
10 § (13.5.2011/511)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

10 a § (13.5.2011/511)
Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan kehotetaan tai houkutellaan

1) joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon tai

2) muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta

ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Salanimi

  • Vieras
Vs: Uniikit lumihiutaleetkin ovat lopulta pelkkää loskaa
« Vastaus #49 : 23.11.2019, 11:15 »
Suvaitsevaisuuden paradoksi on kyllä väsyttävintä mitä some säännöllisesti tarjoilee. Ikään kuin suvaitsevaisuus muka koskaan olisi tarkoittanut sitä, että myös syrjintä pitää hyväksyä. Tosi diippi ja omaperäinen kela!
« Viimeksi muokattu: 23.11.2019, 11:33 kirjoittanut Salanimi »

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Uniikit lumihiutaleetkin ovat lopulta pelkkää loska
« Vastaus #50 : 23.11.2019, 11:52 »

Koen, että elämäni olisi paljon köyhempää, jos suvaitsisin lähelleni vain ihmisiä, jotka jakavat samat arvot ja mielipiteet.

Näin tämän myös näkisin.

Mielenkiintoista on miettiä miksi joku kokee ja ajattelee juuri tuolla tai tällä tavalla.
Jos kokemusmaailma ja kasvuympäristö poikkeaa täysin omastani, silloin myös mielipiteet voivat olla erilaiset kuin omani. Ihmisen historia jättää jälkensä.

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2958
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Uniikit lumihiutaleetkin ovat lopulta pelkkää loskaa
« Vastaus #51 : 23.11.2019, 14:17 »
Eikö Suomen rikoslaissa jo rajoiteta sananvapautta jonkun verran, eli ei suvaita suvaitsemattomuutta...

10 § (13.5.2011/511)

10 a § (13.5.2011/511)


Kun tää laki tuli, siitä kävi aikamoinen polimiikki.

Lakihan periaatteellisesti määrittelee kaiken puheen joka loukkaa jotakuta laittomaksi, ryhmästä ja aiheesta riippumatta.
"Natsit on kusipäitä!" / "Lapsenraiskaajilta pitäs leikata munat pois tylsillä saksilla keskellä toria!".

Onneksi soveltaminen ei oo tullu yleiseksi käytännöksi.





Jägermies

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 379
  • Noviisi
  • Galleria
Vs: Uniikit lumihiutaleetkin ovat lopulta pelkkää loskaa
« Vastaus #52 : 23.11.2019, 14:30 »
Eikö Suomen rikoslaissa jo rajoiteta sananvapautta jonkun verran, eli ei suvaita suvaitsemattomuutta...

Lainaus
10 § (13.5.2011/511)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

10 a § (13.5.2011/511)
Törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan
Jos kiihottamisessa kansanryhmää vastaan kehotetaan tai houkutellaan

1) joukkotuhontaan tai sen valmisteluun, rikokseen ihmisyyttä vastaan, törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan, sotarikokseen, törkeään sotarikokseen, murhaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon tai

2) muuhun kuin 1 kohdassa tarkoitettuun vakavaan väkivaltaan siten, että teolla selvästi vaarannetaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta

ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Kyllä. Suomessa on rajoitetumpi sananvapaus kuin vaikka Yhdysvalloissa.

Tosin lakia säätäessään eivät ole tainneet miettiä asiaa ihan loppuun asti kuten esimerkiksi kun joukkotuhontaan kannustetaan uskonnollisissa teksteissä niin se aiheuttaa tietyn ristiriidan.

D79Mies

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 721
  • Haista vittu ei ole turvasana.
  • Galleria
Vs: Uniikit lumihiutaleetkin ovat lopulta pelkkää loskaa
« Vastaus #53 : 23.11.2019, 15:53 »
Hieman alkuperäiseen aiheeseen...

Kuinka määritellä oman sisimmänsä etäisyyttä yhteisöön sekä autenttisuuteen? Kuka piirtää rajat ja ovatko ne samat kaikkien silmissä?

Ja vielä: ovatko sinun energianlähteesi samat kuin toisen? Saatko voimaa huomioon keskipisteenä olemisesta vai löytäessään itsesi keskeltä metsää?

Hieman lainatakseni Hellaakoskea: tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.

Itse toteutan lumihiutaleuttani kommentoimalla gallerian kuvia vain, mikäli kommenteja on alle kymmenen. Sillä kuka tahtoisi hukkua loskaan?

Joskus sinua määrittelee enemmän se, kenen seurassasi et ole.

Eipä minulla muuta. Lähden nyt imuroimaan.