Kirjoittaja Aihe: Canidae  (Luettu 2126 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Canidae
« : 15.09.2019, 08:42 »
Canidae

Eettisistä syistä pitäisi välttää eläintarhassa vierailua, sillä eihän se ole oikein aidata villieläimiä häkkeihin ihmisten pällisteltäviksi. Ei niitä kai useimmissa paikoissa enää edes pidetä häkeissä, vaan aitausten ympärillä on sellainen läpinäkyvä pleksi. Kyseinen materiaali on yleisön kannalta ikävä, sillä kun eläimestä yrittää ottaa valokuvan Instagramissa julkaistavaksi, niin se heijastaa, ja valokuvassa näkyy lähinnä salamavalo.

Yhden tietyn eläintarhan toimintatavoissa olisi erityisesti parantamisen varaa, sillä johtaja on taas juopotellut ja päättänyt säästösyistä heittää kaikki koiraeläinten heimon (Canidae) edustajat samaan aitaukseen, koska silloin aitauksen ulkopuolelle tarvitaan vain yksi nimikyltti.

Koiraeläimiä ymmärrettävästi vituttaa tällainen yksisilmäinen yleistäminen ja yhteen niputtaminen. Jokainen niistä on lumihiutaleen kaltainen uniikki yksilö ja ansaitsee arvostusta jo pelkästään sen perusteella, mutta vähintäänkin ne haluaisivat olla omissa laumoissaan ja harrastella rauhassa lajityypillistä käyttäytymistään. Tilanne on sekava ja vaatii jo sellaisenaan uudelleenjärjestäytymistä sen päättämiseksi, että kuka on johdossa ja millä perusteella ja millä metodilla tämä päätös tehdään.

Ensimmäisenä susi (Canis lupus) ilmoittaa päättäväisellä suvereniteetilla olevansa pomo, eikä kukaan oikein uskalla sitä heti haastaakaan, kun se on kuitenkin muita isompi ja äkäisempi. Hyeenakoira (Lycaon pictus) käy välillä näykkimässä sutta ja saa lopulta läimäytyksen persuksilleen. Hyeena luikkii aitauksen lounaisnurkkaan, jonne sen molemmat lajitoverit sitä käkättäen seuraavat. Kettua (Volpes volpes) tämä huvittaa. Kettu sopeutuu helposti uudenlaisiin olosuhteisiin ja pärjäilee siten tässäkin tilanteessa ihan hyvin. (Eläintarhan johdon taholta on tosin mietitty, että pitäisikö ketusta hankkiutua eroon. Se kun on niin yleinen ja laajalle levinnyt elukka, ettei se herätä yleisössä juuri minkäänlaista mielenkiintoa.) Supikoira (Nyctereutes procyonoides) nojailee omissa oloissaan puunrunkoon pulleaa vatsaansa rapsutellen. Sen vahvuuksiin kuuluu herttainen ulkonäkö ja lupsakka luonne, ja vain supikoira itse tietää olevansa tarpeen tullen aggressiivinen vastus.

Sitten täysikuu tulee esiin pilvipeitteen takaa. Yhtäkkiä koiraeläimiä näyttää olevan kaksinkertainen määrä. Joukko jähmettyy hämmentyneenä paikoilleen kummastelemaan tilannetta, kunnes jokainen reagoi siihen omalla, tyypillisellä tavallaan.

Kettu tajuaa ensimmäisten joukossa, että mistä on kyse. Se ihastuu nähdessään itsensä ensimmäistä kertaa. Miten hieno ja pörheä häntä! Innoissaan se heittelee takaperinvoltteja, kääntyy välillä katsomaan, että huomaavatko muut sen varmasti eikä tohinoissaan itse huomaa kapisia, karvattomia laikkuja selkäpuolellaan. Pian se unohtaa mistä oli kyse ja päätyy miettimään, että tekisikö sen tälläkään kertaa mieli pihlajanmarjoja.

Hyeena riemastuu kuvitellessaan ryhmänsä yhtäkkiä laajentuneen ja siitä rohkaistuneena lähettää toisen kätyreistään viemään sudelle viestin, jossa ilmoittaa, että aitauksen lounaisnurkka on nyt sen ja ettei se alun perinkään kunnioittanut sutta karvan vertaa. Itseensä tyytyväisenä se nauttii lajitoveriensa liehittelystä ja onnittelee itseään ollessaan moinen oman tiensä kulkija. Pihlajanmarjoja kylläkin tekisi vähän mieli; ketun kanssa voisi tehdä jonkun diilin, vaikka kettu onkin hyeenan mielestä typerä ja pinnallinen otus.

Supikoiraa kummallinen tilanne ei hetkauta puoleen eikä toiseen, vaikka se varmuuden vuoksi tarkkaileekin ympäristöä silmäluomiensa raosta. Supikoiran älyllinen kapasiteetti ei ehkä ole kaikkein korkeimmalla tasolla, mutta onneksi se on hyvin käytännönläheinen otus ja sillä on runsaasti elämänviisautta. ”Vähemmän oli enemmän”, se miettii nytkin ja raapii leukaansa.

Susi kävelee hermostuneena ympyrää ja yrittää luoda joukkoon järjestystä. Se huokailee turhautuneena ja hieroo nenänvarttaan – tai hieroisi, mikäli sillä olisi toimintaan soveltuva peukalo. Sen ohimoille alkaa hiipiä päänsärky. Kaiken lisäksi esiin ilmestyy tähän asti virtsanhajuisessa kolossaan lymyillyt kojootti (Canis latrans) lietsomaan sekasortoa kimeällä haukunnallaan.

Suden muistoista pulpahtaa esiin päivä, jolloin se näki yleisön joukossa merkillisen otuksen. Nelijalkainen olento oli omituisella tavalla tutun näköinen, mutta silti merkittävän erilainen. Sen karvapeite oli kullankeltainen ja näytti silkkisen sileältä. Otuksen kaulan ympärille oli kiinnitetty nahkainen hihna, mutta otusta se ei näyttänyt vaivaavan; päinvastoin, otus näytti hämmentävän iloiselta, sen häntäkin oli pystyssä ja heilui puolelta toiselle. Olikohan olento kenties jotenkin vähämielinen? Susi oli tuijottanut sitä suoraan silmiin pitkän aikaa ja näyttänyt lopulta hampaitaan, mutta mokoma turri ei ollut ymmärtänyt edes pelätä. Sitten se oli mennyt tiehensä yhä häntäänsä viuhtoen, ja susi palasi tekemään jokapäiväistä kierrostaan aitauksen laitoja pitkin.

Eläintarhan takana levittäytyy aarniometsä, eräs niistä harvoista joita tuhoon tuomitulla planeetallamme on onnistuttu jotenkuten säilyttämään. Metsän siimeksessä yksinäisyydessä elelevä karhu (Ursus arctos) raapii selkäänsä nautinnollisesti karheaa puunrunkoa vasten. Karhun evolutionaarinen kehityslinja erosi koiraeläimistä jo 40 miljoonaa vuotta sitten, joten se ei luonnollisestikaan koe minkäänlaista yhteenkuuluvuudentunnetta mokomien laumasielujen kanssa. Eläintarhaan karhu ei tule elinaikanaan päätymään, sillä se ei pidä itsestään meteliä, kukaan ei tiedä missä sen pesäkolo sijaitsee tai onko karhu ylipäätään olemassa. Se on vastikään pannut, syönyt ja paskonut, joten sen mielentila on rauhallinen ja tyytyväinen. Se kääntyy hitaasti ja lähtee löntystämään syvemmälle metsään. Jostain syystä taustalla soi Ennio Morricone.


- Fernie, joka myöntää joskus julkaisseensa sosiaalisessa mediassa hieman tärähtäneen ja heijastavan eläintarhaotoksen, mutta tyytyy nykyään tarkkailemaan kotiin rakentamaansa muurahaisterraariota.

Mr Birch

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1343
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Vs: Canidae
« Vastaus #1 : 15.09.2019, 09:58 »
Hyvä kirjoitus samuudesta ja erilaisuudesta. Kaupunki on ihmisten eläintarha, sanoi Desmond Morris.

Susi

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 102
  • Sometimes my arms bend back
  • Galleria
Vs: Canidae
« Vastaus #2 : 20.09.2019, 20:18 »
Ai että mie niin kovin tykkään tavastasi kirjoittaa.
Mutta. Todellisuudessahan (ilman inhimillistämisiä) tilanne menisi niin että Susi ensin tappaa kaikki ja käpertyy sitten vankilan nurkkaan kuolemaan, koska vankila/lokeroiminen.
P.S.
Ja sitä paitsi; on niitä karhujakin, jopa Arctoksia, eläntarhossa ja ne siellä tuntuu viihtyvän huomattavasti paremmin ko muut laumasielut, esim suet.

Ja täydellisesti ymmärrän miksi Gulo guloa ei mainittu lainkaan, koska se ekana yönä tirskuen ja hihitellen kiipesi puuhun, hyppäsi 7-metrisen piikkilanka-aidan yli, ui 16 km vastavirtaan, tappo lemmikkilampaan pahimpaan hiukoon ja meni just sinne minne olikin menossa ennen koko episodia.

RuoskaMikko

  • Vieras
Vs: Canidae
« Vastaus #3 : 20.09.2019, 22:49 »
Tunnistin itseni ketuksi ja karhuksi, ja hävyttömänä runkkarinakin olen pannut, itseäni vaan, ja se lasketaan koska se voittaa random paneskelut mulla nykyään.

Ja ihminen rajoittaa eläinten vapautta (mikä on muuten helvetin julmaa, olkaa mitä mieltä vaan. Onko se elämää?!) koska on tottunut itsekin vankilaansa duuni kotitalo, josta ei pääse pakoon. Kalterit on vaan henkiset. Ihminen haluaa löytää kaltaisiaan ja eläimet on aitoja joten hei, vangitaan ne. Raiskaajilla jotka on tulleet lapsena raiskatuiksi, on sama logiikka.