Kirjoittaja Aihe: Foucault, Michel Tarkkailla ja rangaista-vankilan synty (2012) [Laajentuva]  (Luettu 2832 kertaa)

CaoCao/ZhugeLiang

  • Vieras
Kidutus



Damiensin kohtalo, kuningas yhteiskunnan corpuksena ja jumalan kuvana



Ranskalainen oikeus 1700-luvulla perustui ruumiinrangaistuksiin, joita jaettiin rikoksen vakavuuden mukaan, jotta tuomittu saatettin stigmatisoida mahdollisimman hyvin ja yleisestävyyttä pidettiin toteutuneen rangaistuksen kautta tapahtuvana. Kuninkaan murha oli rikos valtion isää vastaan ja sitä myöten myös Jumalan luomakunnan vastaista. Julmat rangaistukset keräsivät yleisöä, joka nautti ja painoi psyykkeeseensä "yhteiskunnan" vaatimukset. Stigma oli kuninkaan murhaajan kohdalla äärimäinen, sillä hänet teilattiin useamman hevosen avulla, raajoista repien raajattomaksi.
 Lentolehtiset levisivät jokaisen teloituksen tai rangaistuksen myötä, sillä rikollinen saattoi hyvittää tekonsa nopeastikin. Esim. raippojen määrä ennen pyörtymistä sai aikaan statusta rikolliselle, sillä statusta sai corpuksen haavoilla ja tahdonvoimalla, jos pysyi pystyssä koko toimituksen ajan. Järjestysvallalle tämä oli ongelma, sillä sankarilliset rikolliset ruokkivat kapinan liekkiä ja heistä tuli sankareita. Rikoksen muututtua yhteiskunnan rakenteesta sen säröksi, oli kehitettävä uusi tapa rangaista. Vallankumouksen tapahduttua päästiin uuteen diskurssiin, puhetapaan. Puhetavan loi vallanpitäjät, ja uusi vallan myötä myös puhetapa muuttui.



Rangaistus


Valistuksen vaatimukset

Valistuksen arvoihin kuului rangaistuksien kohtuullistaminen ja liike oli ollut elinvoimainen jo pidemmän aikaa, mutta sen keskeisiä ajattelijoita vaivasi yhteiskunnan paine. Useimmiten valtiot olivat erityisen hanakoita karkoittamaan valistusajattelijoita omasta maastaan. Esim. Rousseau eli paljon karkoitettuna elämästään, ja hänet tunnustettiin vasta kuolemansa jälkeen. Rooman aikainen periaate, että kuolleista ei pidä puhua pahaa oli hänen kohdalla surullisen totta. Nerokas mies, joka kehitti muun muasas musiikin notaatiota ja kehitti oman yhteiskuntasopimusteoriansa, eli maanpaossa paljon. (Kts. Tunnustuksia)
 Valistukset airuet olivat älymystöä ja virkaporrasta, jotka saivat vallankumouksen myötä sai vallan itselleen ja aloitti jakobiinit vastaan valtataistelun pääkaupungissa. Pääkaupungin valtataistelu uhkasi valtion puolustuskykyä, miäk oli omiaan tekemään kansasta levotonta. Levottomuudet olivat laajamittaisia ja kansalaiset elivät oikeastaan terrorin alaisuudessa. Valtataistelun laannuttua oikeusoppineet (päänsä pitäneet) alkoivat pohtimaan samoja lakijärjestelmiä kuin entinen järjestelmä. Kehä oli kierretty ympyränä alusta loppuun, mutta siirtomaissa (amerikan yhdysvallat) oli saatu uudisraivaus käyntiin. Vääräuskoiset ja rikolliset olivat matkustaneet valtameren yli ja saivat oman maatilan, näin asuttaen aavikkoa.
 Foucault kertoo kuinka tälläinen järjestelmä muutti rikolliset työvoimaksi, mikä oli valtiolle kannattavampaa kuin ruumiinrangaistus kivun kautta. Miksi ei voisi vain uhata tehdä väkivaltaa yksilöä vastaan ja saada yksilö työskentelemään uhan alaisuudessa, riskeeraamatta yksilön työkykyä? Valtion uudelleen rakentaminen voisi onnistua tällä keinolla helpolla. Valtion väkivallan (lue:viranomaisten tekemät ruumiinrangaistukset) uhalla työskenteleminen tuottaa yhteiskunnalle sen tarvitsemat resurssit. Raha ei haise, sanoi Rooman keisareista eräs  ja hänen hengessä rangaistus muuttui rahanteon välineeksi.


Kuri

Kehollinen kuuliaisuus ja oikaiseva kasvatus

Tuomitut ruumiit olivat otettu yhteiskunnan käyttöön siirtomaissa. Ruumiin rangaistuksesta tuli kouluttamista, katulapsia otettiin käyttöön tehtaisiin, jotta tehtaat saatiin erikoistamaan erillisiä tehtäviä ja näin tekemään työntekijät kapeammin erikoistuneiksi. Tuotantolinjat tarvitsivat yhä syvempää erikoistumista, vankiloissa vankien sieluun haluttiin kajota puhdistavan työn kautta. (Ora et Labora, eli rukoile ja tee työtä) Michel Foucaultin mukaan sielu on ruumiin vankila, jolloin ruumiiseen kohdistuva toistuva työ koodasi lain ja valtaa pitävien puhetavan tuomitun kehoon. Tämä auttoi kehittämään rikollisista yhteiskunnan toimivia yksilöitä, parantaen heidät.
 Käytöstä arvioitiin ja ylös kirjattiin, hyvällä käytöksellä saattoi vankeus lyhentyä ja näin kurinalaisuudella saatii tuomitun ruumiista lain elävä esimerkki. Esimerkkien kautta laki muuttui jälleen kerran yleisestäväksi. Nykypäivän suomessa sakkovangit ovat tälläinen ihmisryhmä. Heidät hoidetaan pintapuolisesti kuntoon, heidän vankeutensa ovat lyhyitä ja korvaavat toistuvat sakot.       
 Vankien kunto on huono, mielenterveyden rakoilu voi johtaa jopa ihoon kiinni liimautuneisiin vaatteisiin, jotka liotetaan irti ihosta ja heidän kehonsa kulkee kaduilla, näyttäen kuinka yhteiskunnallinen stigma kannetaan ensisijaisesti kehollisena. Tässä on hyvä huomata entisen oikeusministeri Häkkäsen ja kauppiaitten halun rangaista tekijöitä ensisijaisesti fyysisesti ja olla välittämättä heidän mielenterveydestään. Sillä lain koodisto voidaan koodata heihin ruumillisesti, heidän kävelynsä, harhailunsa ja näpistyksensä ovat merkki siitä että heidän sieluja ei katsota olevan, vaan he ovat lain eläviä esimerkkejä, yleisestävyyden kärkikastia. Sillä tuskin kukaan meistä tahtoo harhailla lasittunein silmin, kunnes epäpuhteet huumeet siivoaa sinut, narkkarin, yhteiskunnan jaloista
.

Vankila

Täydelliset ja ankarat laitokset, biovallan sekä panopticonin kautta tehdyt ihmeet.

]Kukapa meistä ei olisi joskus ollut sairaalassa? Sieltä nykyään elämä alkaa ja sinne usein myös päättyy. Jos sairaalaa miettii tarkemmin, voi havaita sen olevan eräänlainen vankila. Sairaalat satumakaupungeissa olivat tiukasti jaoteltu, jotta kulkutaudit tai vieraan valtiovallan vakoojat eivät päässeet liian vapaasti kulkemaan. Keskiajalla oli myös rutto ongelmana, jolloin kaupungin eristäminen tehtiin yleensä sulkemalla koko kaupunki kärsimään ruttonsa, sulkien muut pois. Myöhemmin tapa muuttui, kaupunki jaettiin kortteileihin, jotka saatettiin eristää kärsimään ruttonsa. Omaisuus hävitettiin, talot suljettiin ja poistuminen oli kielletty kuoleman uhalla. Tälläinen diskurssin muutos korvautui tieteellisen vallankumouksen myötä entistä teknisemmällä valvonnalla.
 Mukaan tuli sielua arvioiva tiede, sieluoppi, eli esiasteinen psykiatria. Vangin luonne oli pelastamisen kynnyskysymys, jonka mukaan määrättiin pakkotyötä tai kuritushuonetta. Mitä enemmän rikoksia oli yksilön omantunnon päällä, sitä sairaampi sielu ja kauempana pelastuksesta. Vankilassa oli hartauksia ja hyvällä käytöksellä sai tuomiostaan pois vuosia tai kuukausia, jolloin paluu yhteiskuntaatn nopeutui. Tällöin myös rikollisen koko elämä otettiin rangaistuksen mittatikuksi, curriculum vitae, elämän kierto muuttui noidankehäksi ja rikollinen aines uudensi itsensä.
 Matalan tuloluokan ja kehnon kasvatuksen omaavat saattoivat jo nuoruudessaan, ymmärtämättömyydessään syyllistyä rikoksiin, joita kriminologit katsoivat epäkelvon luonteen merkeiksi. Tuomarin lisäksi oikeudenkäyntiin vaikutti yhä enemmän lukeneet psykologit, joiden harteille jäi vaikkapa monomanian arviointi murhamiesten kohdalla. Kaiken kaikkiaan yhteiskunta muuttui yhä kurinomaisemmaksi ja yhden esimerkki muille mittatikuksi , jota vasten heijastaa omat pelkonsa sielunsa heikkoudesta. Sielullisen arvioinnin myötä ihmisen kehosta tuli toissijaista, sillä eristäminen ja kommunikaation katkaiseminen synnytti uuden hallintatekniikan, panopticonin.
 Kuinka moni meistä muistaa yhdysvaltalaisen vankilan, jonka keskellä on torni, josta tulee valoa ja vangit ovat sen ympärillä niin että heidän sellinsä voidaan valaista ja heidän toimensa tarkistaa. Itse vahtitorni on varustetettu sälekaihtimilla ja niin saadaan aikaan yksipuolinen tarkkailutilanne. Eikä pidä unohtaa koulukoteja, jotka vastaavat katulapsista ja koulivat näistä kurinalaisia, heidän vanhempiensa kyvyttömyyden vuoksi. Tätä ei pidä ymmärtää ylistämiseksi, vaan vahinkolistaksi siitä, mitä kaikkea kontrolloida ja miten. Yhteiskuntamme on täynnä tietoa siitä, miten meidän pitää elää ja se tieto toimii kuin vankilan valvontatorni, se heijastaa meihin sanansa ja me olemme alastomia sen edessä.