Kirjoittaja Aihe: Rsyke ry Fetish Club – Pikkujoulubileet 7.12.2019, Tampere  (Luettu 34829 kertaa)

Dante

  • Vieras
No johan oli kokemus.
Osallistuimme ensimmäistä kertaa. Kiitos ystävällisille ihmisille, vaikkette ulkopaikkakuntalaisista olleet kiinnostuneitakaan. Ohjelmaa jäimme kaipaamaan eikä dresscode oikein ollut huomioitu. Liika taviksia kikattelemassa. No ainakin totesimme,ettei merta edemmäs kannata seilata päästäkseen omiensa joukkoon. Niitä kun ei ollut. Baarissa oli kaksi hitainta baarimikkoa. Perjantaina oli oikein 3 ja 10 asiakasta. Seuraavan kerran joku muu mesta. Ja hieman panostusta kinkyy, jos sellaisia bileitä halutaan. Kiitos dj:lle hyvästä musiikista.

Ainu

Kiitos ihanasta illasta etenki pikkushuoneelle! Rikottiin ennätyksiä pettien ja pikkusten määrässä. Haluaisin varovasti yhtenä pikkushuoneen rakentajana muistuttaa että siivottas hieman jälkiä ennenku siiryttäs seuraaviin leikkeihin. Esimerkiksi liidut ja värityskirjat nostettaisiin pöydille  :love: Oli nii kova tohina ja vilske että lelut voivat mennä rikki ja olisi tarkoitus pitää yhteisistä leluista huolta että niistä voi nauttia seuraavat bileet. Vaikkei lelut ole omia,kohdellaan niitä kuin omia joten koitetaan edes herkimät tavarat siivota ennen seuraavia leikkejä! Muttei muuta asiaa, ihanaa et oli nii paljon tohinaa ja uusia kasvoja!!  :love:

Kesyeläin

Jaa a. Tuli bileistä selvittyä, väkeä on likimain aina liikaa, toisaalta on kiva että aina jossain tapahtuu jotain ja on monia tuttuja moikattavaksi.
Ilman pukukoodiakin osui silmään useita silmiiä hiveleviä asuja, kiitos kaikille ihanasti laittautuneille.
Parhaimmillaan puuhaamaan kuitenkin mahtui etkoilla, erityisesti oli mukava riiputtaa kun alakerta oli hyvin hyvin rauhallisena!  :love:

subitar89

Kiitokset mukavista bileistä! Viihdyimme Omistajani kanssa oikein hyvin. Toki ahdasta oli välillä, mutta oli niin kivaa ettei sekään jaksanut paljon harmittaa. Oli mukavaa tutustua uusiin ihmisiin, päästä köysiin ja pikkuisten huoneeseen leikkimään.
Kiitokset kaikille, etenkin niille joiden kanssa pääsimme keskustelemaan/viettämään aikaa.

Lillith

  • Vieras
Kiitos täältäkin.. Nää lähti ajoissa myös kotiin kun tuli mökö ja vähä väsy..  ::) (mökö koska kello oli vartin yli lauantai eikä enää saanu lupaa syödä herkkuja..)  >:(

Jos joku henksu/narikka olis löytäny mustan valkoraidallisen kaulahuivin niin yks Batmanin kaula ois kiitollinen jos kyseinen löytäis myöhemmin jotain kautta kotiin!  :))

Huivi oli löytynyt ja tulossa kuulema torstain miittiin. 🙂

Masaaki

  • Vieras
Kiitokset vielä mukavista pippaloista  :)

Täytynee yön ritarin tulla torstaina pelastamaan kadonnut huivi.

zuidi

Kivat oli bibbalot. Hauska nähä vanhoi ja uusia tuttuja. Vähän oli täyttä välillä,muttei koko iltaa.
t.puolivirallinen pukki  :P


lutkaprinsessa

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 122
  • ♡ baby pink baby ♡
  • Galleria
Odotin näitä bileitä todella paljon. Halusin näyttää 3 pikkuiselleni, millaisia ovat Mixein kinkybileet.

MUTTA:

- bileisiin oli myyty aivan liikaa lippuja, väentungos oli ahdistava
- pikkuisten huoneeseen päästettin koko ajan ulkopuolisia henkilöitä, eikä pikkuisilla ollut lainkaan omaa rauhaa värittämiseen ja askarteluun
- häkkiin oli tehty jouluasetelma ja sen takia neuloituspiste vei tilaa sohvilta, kun muutenkin oli liian vähän istumapaikkoja

Oli ihana tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin, mutta päällimmäisenä tunteena jäi suuri pettymys.

Hmm..

Tungos on Mixeissä melko tavallista suosituimmissa bileissä, itse allekirjoittanut on ollut kerran jopa vieläkin ahtaammin.. Häkistä jo joku taisi maintakin, se on ollut noin, koristeellisesti lukossa jo kauan ja pysyy kiinni itse ravintolan päätöksestä..

Mitä tulee siihen pienten ja petsien alueeseen olen osin itse samaa mieltä että se on ahdas huone kaikille pikkuisille ja petseille yhdessä vallata koska meitä oli nytkin paljon paljon paikalla.. Mä sanoisin että me tarvitaan lisää tilaa mutta.. Järjestelykysymys?

Varsinaisesti Rsykkeen bileissä ei mikään alue ole tainnut koskaan olla täysin keneltäkään muulta suljettua tilaa, pienten ja pettien huoneessakin on aina ollut muitakin kuin meitä pelkästään, siellä käy tuttuja, ja ympärillä on meistä pienistä tai lemmikeistä kiinnostuneita omia tai tutustuvia isoja & omistajia..

Allekirjoittanut "aikuis asuun" naamioitunut pikkuinen kissanainen on kuitenkin ihan tyytyväinen iltaan.. Sinne pienten ja pettien nurkkaan söpöyden sekaan pitää vaan istua tai sukeltaa ja kysyä mahtuuko tähän ja saako tulla mukaan - kyllä se sopu sijaa antaa!  :love:


Nellie on kirjoittanut hyvän ja kattavan vastauksen tähän, mutta haluan vielä lisätä omaa pohdintaa. Pikkuisten ja pettien huone oli yhdessä välissä todella tunkoinen, mutta tapana ei ole kieltää muilta tulemasta sinne. Jos jotain voidaan asialle tehdä, niin myydä vähemmän lippuja. Petti ja Little niche tarvitsee mielestäni edelleen näkyvyyttä skenessä: se on paras tapa poistaa stigmaa ja ennakkoasenteita meitä kohtaan. Haluan itse mahdollisuuden bileissä tutustua muiden kiinnostuksen kohteisiin: katsoa sidontaa, neulotusta, mailalla lätkimistä... Bileillä on myös sivistävä tarkoitus, olemmehan kulttuuriyhdistys. Mielestäni myös pikkustelua ja petteilyä on toisten hyvä päästä katsomaan ja tutustumaan, vaikkei olisi omissa mielenkiinnon kohteissa. Tämä edesauttaa myös sitä, että olemme yhtenäinen kinkyjen porukka, emmekä jakaudu eri ryhmiin (liiaksi).  :)

Näissä bileissä oli myös minun muistiini ennätysmäärä pikkusia ja pettejä leikkimässä ja pelaamassa siellä tilassa, mikä oli todella mukava huomata! Mielestäni tilan oli myös vallaneet monessa kohtaa täysin kohderyhmään kuuluvat ihmiset.  :love:

Suuri kiitos kaikille kanssajuhlijoille, minulla oli todella mukava ilta eilen. Oli mahtavaa jutella sekä uusien että vanhojen tuttujen kanssa. Huh! Nyt bilekrapulaa parantelemaan.  O:-)

Lamoka

Kiitos bileistä! Mulla oli oikein hauska ilta.  :love:
Tanssilattiaa tuli tampattua, monen upean ja ihanan ihmisen kanssa tuli tanssittua illan aikana.  ^-^ Mukavaa oli moikata tuttuja ja jutella muutaman uuden kasvon kanssa. Ihania asuja ja upeaa paljasta pintaa tuli monilla ihmisillä katseltua. Mahtavaa että moni oli laittautunut, vaikkei ollutkaan dresscodea.

Kävin kurkkaamassa pikkuisten ja pettien huoneen menoa, ihana hulina siellä näkyi olevan. :D Mahtavaa että huone vetää porukkaa! Harmillista jos on koettu ahtauden tunnetta, huoneen neliömäärään ei bileiden järjestäjät valitettavasti voi tietenkään vaikuttaa. Se kuinka paljon huone vetää porukkaa kussakin bileissä vaihtelee, ja kuinka paljon porukkaa on pakkautunut kerralla tilaan vaihtelee ihan kellonlyömänkin mukaan.

Olen monta monta vuotta sittem ollut semmoisissa Mixei-bileissä, missä porukkaa on ollut tosi vähän paikalla. Itse tykkään tosi paljon enemmän nykyisestä menosta, että talo on täynnä bilekansaa. Kuka mistäkin tykkää. :) Kiitos vielä!

BuZu

  • Halipulainen
  • Bizarre Club
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 548
  • Challenge Accepted
  • Galleria
Tarkennan vielä kommenttiani pikkuisten huoneesta:

En tarkoittanutkaan, että huone olisi koko ajan suljettu, vaan että se olisi muutamia kertoja suljettu ulkopuolisilta, että olisi voinut askarrella rauhassa.

mstouchmeanddie

Kiitti munki puolesta bileistä! ^^ Oli ihana törmätä niin moniin tuttuihin~ Ei jääny yhtään niin orpo olo ku yleensä c:

Täällä moni on nostanu esiin sen, että Mixeissä tuli vähän ahdasta >< Oon itekin samaa mieltä, vaikka ymmärrän toki sen, että sopivan paikan löytäminen tämmösille bileille on aina haasteellista, eikä se valittamisella helpotu.. Tälleen ujon ja hiljasen ihmisen näkökulmasta kuitenki hirveä väentungos, josta ei vielä edes hirveesti tunne porukkaa, on jo valmiiks ahdistava kokemus ><' Puhumattakaan sitten siitä, että koska kyseessä on kinkybileet, niin sille ehkä vielä enemmän toivois sellasia tiloja mis on turvallinen olo~ Tulevaisuuden kannalta mietin, että oisko mitenkään mahollista vielä vähän rajottaa sitä myytävien lippujen määrää? Luulen, et sillä tavalla isoin ongelma poistuis ja ihmisillä ois oikeesti enemmän tilaa olla c: En tosin sit taas siitä tiiä, että mitä käytännön asioita pitäis ottaa huomioon, jos lippujen määrää haluis laskea (Mixein oma näkemys, tilavuokra, lipputulot..) ^^'

Perhonen89

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1582
  • Kiltti tyttö
  • Galleria
Tampereen bileet vetävät selvästi porukkaa - voisiko miettiä kenties uutta ja isompaa tilaa Mixein tilalle?

Marduk

Kiitos ihanista bileistä!

Olipa mukavaa jutella myös ennestään tuntemattomien kanssa, ihania olette, tiedätte kyllä. Paljon hauskoja juttuja ja kivaa keskustelua. Glögi- ja keksitarjoilu oli kans ihan parasta.

Tilaa vois olla joitain neliömetrejä lisää, mutta se nyt ei oo ihan hirveen helppoa toteuttaa tiloja vaihtamatta. Moni valittelee tungoksesta, mutta aiempiin parin vuoden takaisiin bileisiin nähden tuolla oli nyt ihan hyvin tilaa. Paukuttelin kaveripyyntöjä niille superkivoille uusille tuttavuuksille joiden kanssa eilen tuli vietettyä aikaa, mutta kiitos mun nimimuistin en tietenkään teidän kaikkien nimimerkkejä muista, joten pistäkäähän ihan vapaasti jotain signaalia tulemaan jos siltä tuntuu ja tunnistatte.

Ymmärtääkseni dresscodea ei näissä bileissä ollut ollenkaan, niin sen kyllä huomasi. Erilaisia häiriötapauksia tulee heti kun mukaan rientää satunnainen lauantaina vaeltava farkkukansa. Niistäkin onneksi selvittiin tosi näppärästi kiitos järjestäjien ja henkilökunnan.

-Marduk, Kettu, jne.

Patajätkä

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1198
  • Elämä on liian lyhyt - Olla nauttimatta siitä.
  • Galleria
Ahtaudesta.
Toisaalta se on hyvä niin helpompi törmätä vieraisiin ja aloitta juttelu pelkästään vaikka ahtaudesta :)
Kun ylhäällä oli hiukan ahdasta niin silti minusta oli alhaalla ok tilaa. Ainakin allekirjoittanut mahtui helposti roikottamaan sinne laitetusta hienosta renkaasta.
Kiitos mallille :)

Edellisenä iltana oli bileet 170 kilsan päässä, siellä olisi ollut hyvin tilaa eikä tunkua ollu ollenkaan.  Heille joille väenpaljous on haitaksi.
Minusta täällä oli sata parempi tunnelma juuri väkimäärän takia :)

BuZu

  • Halipulainen
  • Bizarre Club
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 548
  • Challenge Accepted
  • Galleria
Kun ylhäällä oli hiukan ahdasta niin silti minusta oli alhaalla ok tilaa. Ainakin allekirjoittanut mahtui helposti roikottamaan sinne laitetusta hienosta renkaasta.

Alakerrassa oli kyllä tilaa, mutta musiikki niin kovalla, että keskustelu oli mahdotonta.