Kirjoittaja Aihe: Bizarre Goes Oopperan kummitus - 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020  (Luettu 21258 kertaa)

Lurvio

  • Bizarre Club
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 118
  • Monialasäätäjä
  • Galleria


Huom! Talkooaika muuttunut, aloitamme 15:30 Kivistöllä.

Bizarre Clubin 20-vuotista taivalta juhlitaan astetta juhlavammin, sillä illan teemana on Oopperan kummitus, jonka tarina sukeltaa 1870-luvun Pariisiin ja sitä kautta oopperatalon kulta-aikaan. On ballerinoja, naamioita, loistavia juhlapukuja, vähäpukeisia tanssia-tyttöjä ja 1800-luvun naamiaisia. Mikäli Oopperan kummitus on täysin tuntematon, saa esimerkiksi 2004 valmistuneen saman nimisen leffan trailerista vilauksen teemaan. Luonnollisesti mielikuvitusta saa käyttää. Traileri

Ovet Kivistöllä avautuvat klo 20 ja ilta päättyy valomerkkiin 1:30. Sisäänpääsyn edellytyksenä suomalaisen kinky-yhdistyksen jäsenyys (Bizarre Clubin jäseneksi voi liittyä paikan päällä), dresscoden täyttävä pukeutuminen ja sisäänpääsymaksu 10€/jäsen ja 15€/avec (1 avec/jäsen). Bizarreclub.fi

Talkoolaisia tarvitaan tämänkin tapahtuman toteuttamiseen. Paikan kasaaminen alkaa klo 15:30, illan aikana on narikan ja kioskin ylläpitoa, sekä illan päätteeksi purku kuorma-autoon. Talkoolaisena saat ilmaisen sisäänpääsyn bileisiin ja pientä purtavaa. Talkoot ovat myös mainio mahdollisuus ihan ensi kertaa bileisiin tuleville tutustua paikkaan ja ihmisiin tapahtuman takana jo ennen itse tapahtumaa.

Juhlabileisiin on haussa myös ohjelman tekijöitä. Eli jos sinua kiinnostaa toteuttaa esimerkiksi shibari-esitys, piiskausta tai vaikka burleskia, niin laita yv. allekirjoittaneelle.


terveisin
Lurvio
« Viimeksi muokattu: 02.01.2020, 08:56 kirjoittanut Lurvio »

Galesi

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2607
  • pörröpää/lutka
  • Galleria
Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #1 : 28.11.2019, 19:41 »
Nostoa, kun tää oli mennyt ihan täysin ohi.

kaneli

Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #2 : 29.11.2019, 01:01 »
Ilmoittaudun talkoolaiseksi sohvamajoitusta vastaan.

TEGAMi

  • OuSM
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 344
  • @FabioSkeida
  • Galleria
Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #3 : 29.11.2019, 11:28 »
Ja suunnitelmat käynnistetty, että tänne pääsee paikalle!

Fetishpari

Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #4 : 29.11.2019, 19:08 »
Tietysti me nyt Bizarren synttäribileisiin tullaan :) Hotelli jo varattu

Henrik

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 384
  • Jäpäkyörä mehtäläene
  • Galleria
Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #5 : 30.11.2019, 16:50 »
Tännehän sitä pitäis vönkiä.

Kumistin

  • Bizarre Club
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 141
  • "Vetissimiehiä..."
  • Galleria
Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #6 : 07.12.2019, 20:10 »
Oho, vahingossa huomasin tämän. Enpä ois tajunnukkaan et muulloinkin voi olla bileet  :D aivan ehdottomasti mukana  :love:

manniska

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 211
  • == Results from bdsmtest.org == 98% Rope bunny 9
  • Galleria
Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #7 : 07.12.2019, 21:37 »
jos jo tänne sais luut liikkumaan sen verran että osallistuis

Itsmysexyness

  • Bizarre Club
  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 3
  • Pieni narttu, toisinaan ihana paijattava Pikkis 💗
  • Galleria
Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #8 : 08.12.2019, 10:07 »
Mukana ehdottomasti👌🏻 Viime bileistä jäi kivat kuvat ja punainen pylly😏

Mia-Rouva

  • Rsyke
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 617
  • Galleria
Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #9 : 08.12.2019, 11:49 »
Näihin bileisiin pääsee Tampereelta bussilla ovelle saakka - ja takas kans!

https://holvi.com/shop/Rsyke-lippukauppa/

Apollyon

Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #10 : 08.12.2019, 12:26 »
Apo ja Toy todnäk myös paikalla!

Havunen

  • Vieras
Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #11 : 08.12.2019, 12:32 »
Bussiliput tilattu ja innolla odottamaan vuodenvaihdosta!

NaughtyGorgeous

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2248
  • Galleria
    • Blogi
Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #12 : 08.12.2019, 12:37 »
Houkuttaisi kieltämättä, mutta oon just ehtinyt karata Jyväskylästä joulukuun aikana :D

Mutta katsotaan jos keksisi jonkun majoitusratkaisun tjsp.

MissAlex

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2262
  • Losers. It was vanilla.
  • Galleria
    • Löydät mut täältä.
Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #13 : 08.12.2019, 16:03 »
Mäkin oon saapumassa paikalle O0

Marduk

Vs: Bizarren 20-vuotisbileet Kivistöllä 4.1.2020
« Vastaus #14 : 08.12.2019, 23:04 »
Hurrrjasti kiinnostais tulla mukaan, pitää vaan vielä vähän viilata aikatauluja ja keksiä jostain majoitus tapahtumapaikkakunnalle, kun ei noista bileistä yleensä jaksa enää montaa tuntia ajaa takaspäin yöllä.