Aula - kaikille avoimet alueet > Lounge

Vaikea aihe - mutta mietityttää paljon eli seuranhaku ja psyykkinen hauraus

<< < (11/11)

Snithan:
Kai se tähänkin soppaan on lusikkansa työnnettävä.

Minulla(kin) on mt-taustaa. Koen tosin, että nykyisellään olen tasapainossa, eikä minulla ole edes voimassa olevia diagnooseja tai lääkityksiä. Taustani vaikuttavat nykyelämääni ihan niin kuin jokaisella ihmisellä. Minulla on mm. syömishäiriötaustaa. Koen toipuneeni siitä, eikä minulla ole noin 10 vuoteen ollut vakavia ongelmia asian tiimoilta. Kuitenkin koen, että se kerran sairastettu syömishäiriö lisää riskiäni sairastua siihen uudelleen. Minulla on myös edelleen haasteita itsetunnon, minäkuvan ja kehonkuvani kanssa. Yritän kuitenkin työstää kaikkia näitä asioita. Kinkyilyssä se näkyy vaikkapa niin, että minun kehoani ei solvata tai haukuta sessioissa, vaikka se miten olisi osa sessiota tai roolileikkiä, eikä toisen aito mielipide. Minun pääni ei sitä kestäisi. Uskon tosin, että aika monelle muullekin tällainen on hard limit, vaikkei olisikaan syömishäiriötaustaa, mutta itselleni se ehkä vain entisestään painottaa asian tärkeyttä. Samoista syistä kieltäydyn kinkyilyssä ylipäätään asioista, jotka koen aidosti nöyryyttävinä. On minun vastuullani tajuta se, kertoa se toiselle ja pitää siitä rajasta kiinni.

Löytyy minulta sieltä lapsuus- ja teinivuosilta myös vaikeaa masennusta ja itsetuhoisuutta. Silloin, kun aloitin kinkypuoleeni tutustumisen ne olivat vielä hyvinkin vahvasti osa elämääni. Nuori ikä/kokemattomuus, mt-ongelmat, kärsimättömyys ja halu alistua. Ei ihan se helpoin kombo ja moni asia olisi voinut kusta tosi pahasti ja yhden riskialttiin kinkysuhteen ehdinkin kokea. Ei siitä traumoja jäänyt, mutta se sai minut pohtimaan miksi kinkyilen ja ovatko haluni epäterveitä. Tulin siihen tulokseen, että jos kinkyilyni syy on vain yksi tapa harjoittaa itsetuhoisuutta, on se silloin epätervettä. Jos taas kinkyilyni tarkoitus on tuoda elämääni hyvää, toimia voimavarana ja nautintona, silloin se on tervettä. Päädyin jälkimmäiseen.

Sen yhden riskialttiin kinkysuhteen jälkeen tapasinkin nykyisen aviomieheni. Ei hän ole koskaan joutunut olemaan terapeuttini, eikä masennus ole mikään spitaali, joka tarttuu ihmisestä toiseen. Nykyään masennus ja itsetuhoisuus ovat taakse jäänyttä elämää, mutta kinkyys ja parisuhde edelleen läsnä tässä arjessa. Samoin pari tenavaa ja avioliitoksi muuttunut parisuhde. Mitään tästä ei olisi tapahtunut, jos aviomieheni olisi suhteemme alussa ajatellut, että olen jotenkin pilalla, koska minulla oli mt-ongelmia.

RuoskaMikko:
Lauon pari mun faktaa jotka voitte kyseenalaistaa ihan vapaasti, mutta perustan kaiken tässä sanomani niihin.
1. Ihmiset on tosi yksilöllisiä luonteeltaan, myös mielisairaat.
2. Ihmiset on sosiaalisia ihmisiä. Se, että tottuu olemaan yksin ja jotenkin pakenemaan sitä yksinolon kipua, ei tarkoita etteikö olisi kapasiteettia nauttia samanhenkisten seurasta.

Mun mielestä mielenterveysongelma ei automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi epäkelpo parisuhteeseen. Se ei ole samanlainen ongelma kuin riippuvuus, se on jotain minkä hallitsemiseen tarvitaan vähän muuta. Tiedostamaton mielenterveysongelma on mun mielestä paljon suurempi kompastuskivi parisuhteelle kuin tiedostettu sellainen, koska kun ei tunne omia ongelmiaan, ne kaatavat ihmisen helpommin. Moni tyytyy välttelemään ongelmiaan kohtaamatta niitä, eikä siinä mitään. Mutta välttelemistä pahempi on ongelmien kieltäminen. Mitään positiivista muutosta asiaan ei voi tapahtua niin kauan kuin kieltää ongelmansa, ei mitään mikä ei romahtaisi ei-niin-pitkän ajan kuluttua. Tie kestävään onneen käy ongelmia silmiin katsomisen kautta ongelmaiselle.

Ongelma on siitä ongelmallinen, että siellä on yleensä joku syyllinen. Tai näin on helppo ajatella. Siksi on hyvä miettiä kenelle on loppupeleissä vastuussa omasta elämästään ja kuinka paljon. Mä olen neljä vuotta mielenterveysongelmainen, masennus, psykoosi, ja masennusperäinen psykoosi. Yhtä hyvin voisi tapailla velkaista ihmistä tai koditonta tai ihmistä jolla on stalkkeri tai lestadiolaisperheen hylkäämää, tai orpoa, tai entistä tai nykyistä rikollista, tai vielä pahempaa, poliitikkoa. >:D Eiköhän jokaisella kuitenkin joku ongelma ole.

Ja jos ei halua tapailla mielenterveysongelmaista, niin ei siinä mitään. Siksi mun mielestä kuuluu hyviin tapoihin kertoa siitä aikaisessa vaiheessa, ekoilla tai tokilla treffeillä jos ei aikaisemmin. Se on kriteeri siinä missä muutkin, ja jokaisella on oikeus kriteereihinsä, ei voi mennä väittelemään että sun kriteeri on väärä koska sitä ja tätä. Aina voi puhua jos molemmat haluaa, mutta ei toisen kriteereitä väkisin muokata.

Ja mun mielestä hyviin tapoihin myös kuuluu että kertoo miten oma ongelma voi vaikuttaa parisuhteeseen. Mulla on syksyisin ja talvisin vaikeaa, ja sosiaalinen elämä yleensä helpottaa sitä, yhdessäolo voi olla tosi positiivinen juttu mt-ongelmaiselle, eikä siihen tarvi aina romantiikkaa ja seksiä ja sessioita. Ja kun on mt-ongelmainen ja kinky, on mun mielestä hyvä kertoa mitä mieltä on sessioinnin mahdollisesta terapiakäytöstä myös. Tiedän hyvin mitä mieltä moni on, tiedän että leirit jakautuu, ja mun mielestä jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja etsiä itselleen sopivia hoitomuotoja oma-aloitteisesti, kunhan on avoin asiasta eikä ole mitään painostuksen tapaistakaan. Mulle sessiointi voisi olla joskus hyvä terapiamuoto osana muita muotoja, askel eteenpäin. Mutta on aikoja jolloin se tekisi hallaa mulle. Tärkeää on oppia tuntemaan itsensä ja ongelmansa ja toimimaan sen mukaan, koska ihminen on dynaaminen, jatkuvassa muutostilassa.

Eli aloittajan kysymyksiin:
Mt-ongelmat on yksilöllisiä, ja se vaikuttaa todella paljon miten hoitaa ongelmaansa ja hoitaako ollenkaan. Jotkut psyykosi-ihmiset eivät syö lääkkeitä eivät hoida itseään muutenkaan ja USA:ssa on näiden ihmisten muodostama liike joka pyrkii tietääkseni muodostamaan ison kommuunin jossa on pelkästään näitä "vainottuja" ihmisiä jotta vaino loppuisi. Mä en tule kuulumaan heihin.
Kun saan psykoosikohtauksen ja se menee pahaksi, saatan olla vaaraksi itselleni välillisesti, tai lievästi välittömästi. Mutta se ei ole yht'äkkinen kohtaus vaan selviä varomerkkejä on ilmassa ainakin viikko pari ennen. Opin tunnistamaan ne jo viime vuonna ja olen etsinyt ja löytänyt hoitoja jotka auttavat. Sosiaalinen kanssakäyminen kasvotusten auttaa yleensä todella paljon, joskin heti kun se loppuu niin oireet palaavat jos tila on akuutti. Muilla hoidoilla on kestävämpi vaikutus. En menetä itsekontrollia ollenkaan kohtausten aikana, mutta todellisuudentajuuni tuppaa tulemaan vääristymä joka tekee olemassaolosta todella raskasta. En mene sanomaan miten muut ovat kokeneet ne, se on yksityistä tietoa, mutta oman kokemukseni voin kertoa.

Seuraavan aloittajan ajatuksen haluaisin korjata:


--- Lainaus ---Ja samalla herää myös huoli siitä, että mitä jos joku näkee tässä hauraudessa mahdollisuuden fyysiseen tai henkiseen väärinkäyttöön tai pahimmillaan hauraan ihmisen psyyken romuttamiseen. Itse en vastuuntuntoisena dominoivana voisi kuvitella, enkä uskaltaisi lähteä suhteeseen, jossa minulla olisi pienikin epäilys siitä, että toimintani voisi pahentaa toisen oloa.
--- Lainaus päättyy ---

Mt-ongelmaisissa on todella isoja eroja. Se, että on mt-ongelma, ei tarkoita läheskään aina psyyken haurautta eikä varsinkaan sitä että sinä pystyisit sitä rikkomaan yhtään enempää kuin ei-mt-ongemaisen psyykettä. Tämä ei ole egoilua vaan ihan fakta. Krooniset (pitkäkestoiset) ongelmat syntyy käsittelemättömistä asioista, ei käsitellyistä. Ja jos et tee mitään mitä toinen ei pysty käsittelemään sun tai jonkun muun avulla tai yksin, niin et riko häntä. Ja voin sanoa että mulla on työkaluja ja psyyke jota on jo hakattu sen verta että se ei mene rikki ihan pienestä.

Ja eri ihmisten psyykettä rikkoo eri asiat. Niinkuin täällä tuli hyvin ilmi, joidenkin psyykettä voi rikkoa pahasti pienikin kritiikintapainen. Psykoosi-ihmisen psyykettä voi lähinnä rikkoa harhoja vahvistamalla, ja tämä ei ole mahdollista jos psykoosi-ihminen ei luota sinuun enemmän kuin omaan todellisuudentajuunsa ja jos hän ei niele sanomisiasi purematta. Psykoosi on todellisuudentajun vääristymä joka johtuu sinisilmäisyydestä ja putkiaivoisuudesta. Sitä ei saa aikaan ihan mikä tahansa mitä psykoosialttiille ihmiselle sanoo, yleensä päinvastoin: mitä enemmän psykoosi-ihmiselle puhuu, sitä vähemmän harhaiseksi hän tulee. Tämä on mun kokemus.

https://mieli.fi/fi/yhteiskunta/suomalaisten-mielenterveys-ei-ole-kohentunut-fyysisen-terveyden-tahtiin

Tuolla sanotaan että 20-25%:lla aikuisista on mielenterveysongelma. Olen kuullut että n. 10%:lla väestöstä on psykoosi tai skitsofrenia (sama asia, eri vakavuus ja kesto). Aika paljon karsiutuu jos ei mt-ongelmaista halua kumppaniksi pelkän ennakkokäsityksen takia. Ihmiset on aina yksilöitä ja maailmassa on paljon asioita joista kaikki ei tiedä. Voi tietää nimeltä ja olla joku kuva siitä millainen asia on, muttei oikeasti tiedä. Toki mä en voi tietää kuinka suuri osa mt-ongelmaisista on niitä oikeasti ongelmaisia ja kuinka moni elää hallitusti ongelmansa kanssa, mutta olen ollut tekemisissä aika monen mt-ongelmaisen kanssa, puhutaan kymmenestä, ja päällepäin ei ne poikkea kantaväestöstä, ja sen mitä olen nähnyt niin ovat suht vahvoja ihmisiä.

Hirvaz:
Ihan nyt vain sen verran edelliseen, että ensimmäisestä psykoottisesta episodista perinteisen peruskaavan mukaan n. 1/3 toipuu täysin, n. 1/3 tulee kokemaan jonkinlaista residuaalioireilua kuten esim. mahdollisia myöhempiä episodeja, ja n. 1/3 kroonistuu, pääasiassa skitsofrenian mutta mikseipä vaikka kaksisuuntaisen mieliala-, harhaluuloisuus- tai persoonallisuushäiriön suuntaan, joskin hoitomenetelmien kehittyminen sekä varmaankin ihan yhteiskunnalliset ym. muutokset ovat vähitellen kohentaneet ennustetta. Psykoosien elinikäinen prevalenssi suomalaisväestössä on n. 3,5%, näyttäisi, joskin luultavasti jonkin verran alidiagnosointia ilmenee.


  * )

RuoskaMikko:

--- Lainaus käyttäjältä: Hirvaz - 01.03.2020, 13:25 ---Ihan nyt vain sen verran edelliseen, että ensimmäisestä psykoottisesta episodista perinteisen peruskaavan mukaan n. 1/3 toipuu täysin, n. 1/3 tulee kokemaan jonkinlaista residuaalioireilua kuten esim. mahdollisia myöhempiä episodeja, ja n. 1/3 kroonistuu, pääasiassa skitsofrenian mutta mikseipä vaikka kaksisuuntaisen mieliala-, harhaluuloisuus- tai persoonallisuushäiriön suuntaan, joskin hoitomenetelmien kehittyminen sekä varmaankin ihan yhteiskunnalliset ym. muutokset ovat vähitellen kohentaneet ennustetta. Psykoosien elinikäinen prevalenssi suomalaisväestössä on n. 3,5%, näyttäisi, joskin luultavasti jonkin verran alidiagnosointia ilmenee.


  * )

--- Lainaus päättyy ---

On myös ihmisiä jotka elää mt-ongelmansa (moni psykoosin) kanssa saamatta koskaan diagnoosia. Se ei ole mitenkään mahdotonta, mäkin elin vuoden pari niin. Diagnoosi ja merkintä kansalliseen tilastoon tulee vasta kun lääkäri on todennut että joo hullu olet. Ja tuo on stigma ja nähdään helposti heikkoutena, kukapa haluaisi sellaista diagnoosia. Esim. autismissa nyt sentään on jotain hyvääkin, on yleensä lahjakas teoria-aineissa ym. Ja nuo kroonistuneet psykoosit, kuulun niihin, mutten tiedä luetaanko ihminen niihin jos psykoosi pysyy kurissa lääkkeillä, vai ilman mitään jatkuvaa hoitoa.

PallasAthene:
Tässä ketjussa on ollut todella hyvää pohdintaa ja arvokkaita näkemyksiä asiasta - mielenterveyden ja mielenliikkeiden ja ihmisyyden moninaisesta kirjosta. Koen oppineeni paljon, ja ymmärtäväni asiaa nyt laajemmin ja monipuolisemmin. Kiitos kaikille, jotka ovat osallistuneet keskusteluun, erityisesti heille, jotka ovat jakaneet omia kokemuksiaan - hienoa, että on yhteisö, jossa näistä asioista voidaan keskustella. Suuri kiitos kaikille siis :love:

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu