Aula - kaikille avoimet alueet > Lounge

Ikävän kokemuksen/trauman muuttuminen fantasiaksi.

(1/4) > >>

subitar89:
Ihan aluksi haluan sanoa, etten ollut varma mille alueelle tämä kuuluisi. Enkä myöskään siitä, kuinka osuva otsikointini on. Kuitenkin viime päivien tuntemusten ja mietteiden johdosta haluan pohtia "ääneen", kuinka yleistä on, että jokin ikävä kokemus muuttuukin fantasiatasolla kiihottavaksi. Oikeastaan kuvailen teille vain omaa kokemustani ja siitä seurannutta hämmennystä ja ahdistusta. Olen iloinen, jos tämä herättää keskustelua. Jos jollakin on saman kaltaisia kokemuksia, niin kuulisin mielelläni. Toki ymmärrän, että aihe voi olla monelle arka.

Minulla on siis pitkä syömishäiriötausta. Suhde ruokaan ja omaan kehoon on ollut kauan varsin mutkikas. Lyhyesti kerrottuna sairastuin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana bulimiaan. Itse pidän vaikuttaneina asioina kiusatuksi tulemista, ulkopuolelle jättämistä ja ongelmallista isäsuhdetta. Sain kuulla koulussa, sekä isältäni, että olin liian lihava. Muistan myös, että jo neuvolakortissa oli merkintöjä, että olin kasvukäyrällä liian painava. Painoa oli syytä tarkkailla. Olin pyöreä lapsi, mutten ihan oikeasti mikään valtava. Pituuskasvu olisi terveelliseen normaaliin ruokavalioon yhdistettynä korjannut tilanteen.
Kuitenkin koin huonommuutta muihin lapsiin, kun en ollut yhtä hoikka. Ja koska minua kiusattiin muutenkin, oli painoni yksi syy lisää kiusata. Minusta tuli arka ja pelokas. Isää pelkäsin, koska hän suuttui helposti ja kohteli äitiäni huonosti. Menemättä yksityiskohtiin vanhempani eivät olleet yhdessä, mutta isäni piti äitiäni vallassaan. Olin usein äitini kanssa isäni luona ja tuolloin isäni vertasi minua muihin lapsiin ja moitti milloin mistäkin. Hän myös itse antoi minulle usein herkkuja, mutta valitti että söin liikaa. Oikeastaan muistan herkkujen olleen ainoa asia, mikä viesti isän kohdalla siitä että olisi välittänyt.
Sitten silloin 13-vuotiaana oksensin ensimmäisen kerran ja siitä alkoi oksentelun, ahmimisen, paastoamisen ja erilaisten pakkotoimintojen kierre. Kaava meni usein niin, että ensin laihduin ja sitten aloin lipsua ja ahmin. Yleensä lihoin sitten reippaasti yli lähtötilanteen. Se ahdisti kovasti.

Mutta nyt itse tähän traumaan. Olin 15-vuotias, kun jouduin sairaalaan alipainoni takia. Takana oli kesäloma, jolloin olin laihduttanut kenenkään puuttumatta asiaan. Sairaalaan joutuminen oli kamalaa. Ahdisti ja pelotti. Siellä mulle laadittiin ruokasuunnitelma, tavoitepaino, ym. Pitkän paaston jälkeen olo oli ruoan jälkeen kamala. Inhosin kehoani. En saanut minkäänlaista terapiaa, keskityttiin vain painon nousuun. Punnitukset oli kamalia. Koska pelkäsin, en uskaltanut huijata. Sairaalasta päästyäni oireilu kyllä uusiutui ja on ollut parempia ja huonompia jaksoja. Muu ahdistus usein nostaa oireet pintaan. Suhde omaan kehoon on yhä vaikea. En kestä tilanteita, joissa minun olisi pakko syödä jotain. Myöskin ulkonäköni arvostelu ahdistaa. Etenkin lihomisesta huomauttelu. Siksi järkytyinkin, kun huomasin kiihottuvani fantasian tasolla ajatuksesta, että mun käskettäisiin nostaa painoa ja sitä tarkkailtaisiin.

Tämä lähti siitä, kun itse sanoin että haluaisin laihtua ja Omistajani totesi, ettei mun pepun pitäisi enää pienentyä kun ei ole niin kiva piiskata liian laihaa peppua. Sanoi siis tämän oikeasti hyvällä ja hän ei arvostele muita tai minua. Jostain syystä tämä ajatus tuli sitten mieleeni kesken session ja huomasin kiihottuvani tästä. Fantasiana se muuttui sellaiseksi, että joutuisin lihomaan kiloja tietyn määrän ja tätä tarkkailtaisiin. Tunsin tätä miettiessäni vahvoja alistumisen tunteita ja nämä ajatukset ovat jo useamman kerran kosketteluun yhdistettynä johtaneet todella hyvään orgasmiin. Tämä on itselleni outoa, kun tosiasiassa en todellakaan antaisi toisen määrätä painostani. Se on mulle todella herkkä ja vaikea alue. Mutta miksi sen miettiminen alkoi yht´äkkiä kiihottaa? Kuitenkin kyseessä on asia, mikä on aiheuttanut itselleni suurta ahdistusta. Onko kellään saman kaltaisia kokemuksia? Mulla tuo trauma liittyy etenkin pakotettuun painnon nousuun ja se ilmeisesti on, mikä eniten tuossa kiihottaa. Olen itse asiassa vaniljasuhteissa ollessanikin huomannut joskus kiihottuvani noista samoista ajatuksista, mutta järkytyin ja työnsin ne pois. Nyt ensimmäistä kertaa annoin itseni käyttää tuota fantasiana ja aloin miettiä syitä. Haluan ymmärtää ja ymmärryksen kautta ehkä kästellä asiaa.

Anteeksi pitkä taustoista kertominen. Koin sen tässä oleelliseksi, vaikka yritin pitää lyhyenä. Eli kysyn siis, onko sinulla jokin trauma, mikä on alkanut toimia fantasiana? Häpesitkö asiaa ja jos häpesit, kuinka käsittelit häpeän tunnettasi?

Lisään tähän vielä, että todellista tarvetta painon muutokselle suuntaan tai toiseen ei ole, vaikka pyrinkin hieman laihtumaan.
Ja sinänsä mielenkiintoista, ettei painon tarkkailu toisen toimesta toiseen suuntaan kiihota yhtään. Se olisi itse asiassa ehkä jopa todellisuudessakin kiva juttu, niin ei pääsisi lihomaan. Kivaa, muttei kiihottavaa. Sen sijaan toisin päin en todellakaan asiaa suostuisi todellisuudessa tekemään, se vain kiihottaa puhtaasti pään sisäisenä fantasiana. Laihtuminen on ollut itselle aina miellyttävää ja lihominen on ällöttänyt. Toki siis syömishäiriö puhunee tässä vahvasti.
Eli kai siinä fantasiassa on niin vahvoina häpeä ja alistuminen, että siksi tuo kiihottaa. Kuitenkin tosiasia on, et sairaala-ajasta jäi mulle ahdistavia muistoja. On esim ruokia, mitä en syö vieläkään, kun siellä oli pakko syödä. Ja sen jälkeen en ole suostunut edes normi lääkärissä käymään vaa'alla, koska nuo muistot ahdistaa yhä. Siksi tosiaan olen hieman järkyttynyt noiden asioiden muuttumisesta mielessä seksuaalisiksi/kiihottaviksi.

Hra K:
Tolisin päin on kokemusta eli pervoiluun on tullut mukaan ihan tahallisestikin toisen heikkoja ja arpeutuneita paikkoja elämänkokemuksesta.

Varovainen saa näissä jutuissa olla ja ihmistuntemus sekä avoin mieli on suureksi hyödyksi. Pitää ymmärtää vastuu, jos homma kusee kintuille.

Olen kuullut myös vastakkaisista tariniosta, että fantasiasta on tullut ikävä kokemus/trauma. Se on tietysti oma ja vähemmän suosittu keskustelunsa mutta noin laajemmin sanottuna pervoilun keinoin on kuitenkin mahdollista hieman kehittää itseään eteenpäin. Mitään ihmeitä ei nyt kannata odotella mutta kaikki on aina eteenpäin.

 kallon- ja pillunkutistaja
 K

Sitku:
Tosi mielenkiintoinen avaus, kiitos siitä.

Mulla on nyt sellainen olo, että jotain vastaavaa voisi olla kaivettavissa esiin. Pitää oikein miettiä asiaa.

arkinenalistuja:
Mulla on tosi mustia ja jopa ihan pimeän puolen fantasioita, jotka juontaa juurensa omista erittäin traumaattisista kokemuksistani. En pysty näistä puhumaan yhtään mitään, enkä edes kirjoittamaan, mutta oikean ihmisen kanssa avattuna ne ovat erittäin herkullisia ja tunnelataus on tällöin x 100 tai 1000 normaaliin verrattuna. Se lisää niin paljon intensiivisyyttä pelkästään keskustelun tasolla, että saatan maata selälläni sängyllä ja tuntuu, että laukean ajatuksen voimalla. En voi edes hipaista penistäni tai laukean. Olo on niin herkkä, että sitä on todella vaikea kuvailla. Mutta samalla en halua laueta tuon tunteen aikana tai jos haluan, niin haluan heti päästä hellään syleilyyn. Mä oon voittanut sen, oon kääntänyt sen nautinnoksi ja ilman niitä kokemuksia nautintoa ei olisi.

orjam:
Kiitos tämän keskustelun aloittamisesta.
Minulla on sellainen trauma (vai onko se trauma kuka sen määrittelee) että mut on jätetty yksin vaille huomiota synnärissä (no oli äiti joka mut sitten vei kerkiävien ihmisten hoitoon), kätilöillä ei ollut aikaa. Ja sen jälkeen olisi paljon lapsuudessa sellaista että minua ei huomioitu.
Fantaioissa ehkä haluan maistella sitä alistumisikokemuksissa, mutta olen hyvin nirso siitä kenelle alistun. Suhteen pitää olla luotettava. Asenne että minusta noin vaan pumpattaisiin jotain pihalle ei toimi.
Se että en ole oikein saanut itsekkään vielä selville miten minä tuohon asiaan suhtautuisin on vaikeuttanut tätä pervouden löytämistä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu