Kirjoittaja Aihe: Mitä dom voi haluta?  (Luettu 3195 kertaa)

isorumasusi

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 21
  • suuri karvainen koiraeläin
  • Galleria
Mitä dom voi haluta?
« : 22.07.2020, 16:00 »
Sisältövaroitus; järkeville ja kokeneille kinkyille allaoleva laskettaneen surutta itsestäänselvyyksien laariin. Kokemusteni myötä olen kuitenkin tullut vakuuttuneeksi siitä, että joukossamme on aina myös herkkiä ja epävarmoja (nuoria) kokeilijoita, jotka ovat alttiita jopa hyväksikäytölle, koska eivät vielä osaa asettaa rajojaan itselleen turvallisiksi. Jotkut subit ovat kertoneet minulle, että tällainen teksti olisi varmaankin auttanut heitä aikanaan, joten ehkä tämä voi auttaa jotakuta nyt.

Otsikko ei siis ole oma kysymykseni vaan vastaan kysymykseen tässä omalta osaltani. Kirjoittaessani mietin nyt erityisesti tapailurintaman tarinoita, joita subit ovat minulle henkilökohtaisesti kertoneet ja joita kuunnellessani olen naamaani lujasti kämmeniini lytistäen domien edesottamuksia myötähävennyt.

Viittaan esimerkiksi joidenkin herramasterien ilmeiseen pyrkimykseen määritellä subin "sopivat" ja "järkevät" odotukset täältä tai muualta bdsm-maailmasta seuraa haettaessa. Jonkinlaisena luonnonlakina saatetaan esittää vaikkapa, että "mitään poikaystävää" on turhaa ja naiivia etsiä - implikaationa ilmeisesti, että sama näin ollen tytön tarjota persettä käytettäväksi aina kulloisellekin kyselijälle.

***

Tällä alustuksella siis tässä muutamia asioita, joita dom (/ degrader / daddy / sadisti) voi aivan hyvin haluta:

Kertoa sinulle itsestään, esimerkiksi kertoa koko nimensä ennen kuin sessioitte tai harrastatte seksiä(!!) ja muutenkin tutustua sinuun ennen käytännön kinkyilyyn etenemistä - vaikka tutustuminen saattaisi lopulta johtaa toteamukseen, ettei suhde etene edes sessioinnin tasolle. (Huomattakoon, että kärsivällisyys tutustuessa voi kemioiden ja fetissien kunnolla kohdatessa olla haastavaakin, mutta asioista voi ja kannattaa puhua ääneen ja sopia, millaista etenemistä kukakin haluaa.)

Opetella sinun erityisyyksiäsi, herkkyyksiäsi ja tarpeitasi ja kunnioittaa oikeuttasi olla oma itsesi, vaikket olisikaan aina "helppo", ottaen vastuunsa tilanteiden ohjaamisesta siinä vaiheessa, kun jostakin valta-asetelmasta on sovittu.

Viettää aikaa kanssasi myös niinä hetkinä, kun et kykene alistumaan, panemaan tai muuten tyydyttämään hänen kinkytarpeitaan.

Pidellä sinua sylissä ja lohduttaa, kun olet ahdistunut, peloissasi tai itket. Vaikka (tai erityisesti kun) itkukohtaus tulee "väärään aikaan" tai "väärästä syystä" kesken yhdynnän tai alistussession.

Olla yksiavioinen ja uskollinen poikaystäväsi.

***


Jos sinusta siis tuntuu, että haluat kumppaniltasi tai ihmissuhteiltasi esimerkiksi tällaisia ominaisuuksia, älä anna kenenkään valehdella sinulle sellaisten olevan typeriä tai turhia toiveita. Jos ilmaiset toiveitasi dom-ehdokkaalle ja hän sivuuttaa ne tai yrittää saada sinut puhuttua ympäri sessioimaan kanssaan kaikesta huolimatta, kannattaa varmaankin miettiä kuinka todennäköisesti häntä kiinnostaa sinun hyvinvointisi millään tasolla.


Rakkaudella ja ystävyydellä,
isorumasusi

Lilalight

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 85
  • Kiltti tyttö
  • Galleria
Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #1 : 22.07.2020, 16:07 »
Tää oli hyvä teksti, niinhän se on.  :love: :)

Yuino

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 9
  • Walking, and falling.
  • Galleria
Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #2 : 22.07.2020, 16:47 »
Kiitos tästä Isorumasusi  :love:

hihaton

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1640
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
    • Housuitta
Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #3 : 22.07.2020, 17:06 »
Nyt on kuulkaas sellaista viisautta, että toivon mukaan ylläpito laittaa tämän kehyksiin, etusivulle, käyttäjäehtoihin ja kaikkien galleriakuvien vesileimaksi. Vaikkei minusta yksiavioista poikakaveria saakaan (polyamorisen voi saada), allekirjoitan tuon kaiken esikoiseni uhrauksesta ylijääneellä verellä.

Sitä toivoisi, että uudet tulijat lukisivat tämän ketjun aloituksen, jos sillä saataisiin edes vähän kitkettyä painostusta, manipulointia ja eristämistä kinkyskenestä.

Laura

Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #4 : 22.07.2020, 17:42 »
Hyvin kirjoitettu  :) :love:

Chennai

Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #5 : 22.07.2020, 17:43 »
Tämä teksti on kyllä iso  :love:

Uutena baariin tullessa huomion määrä saattaa pistää vähän hämilleen ja silloin tuppaa unohtumaan se kärsivällisyys. Oikean tyypin löytyminen voi ottaa aikaa pidemmästikkin, mutta malttaminen on sen arvoista.

Pioni

Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #6 : 23.07.2020, 00:15 »
Tämä on todella hyvä ja tärkeä teksti  :love: Kiitos Isorumasusi :love:

Ariana

Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #7 : 23.07.2020, 01:31 »
Täysin samaa mieltä edellisten kanssa ^-^ Iso kiitos :love:

stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2638
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #8 : 23.07.2020, 03:45 »
Dom, master, degrader, sadisti, naapurin Pena... kaikki saavat haluta ihan mitä vaan.
Oleellista tässä lienee se, että kenenkään ei tarvitse suostua tai tehdä mitään, mikä ei itselle sovi, vaikka se naapurin Pena niin väittäisi.





Lady Whip

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2876
  • Sensuellin brutaali Lady
  • Galleria
Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #9 : 23.07.2020, 05:33 »
Oikeinkäyttäytymisen oppikirjoja toki kannattaa lukea ja jopa sisäistää sen mukaan mikä sopii itselle.
Se mitä oikeasti tekee ei aina menekään kirjan viisauksien mukaan. Vaikka tietää, että pitäisi.
Ihmisen tekoja kun säätelee mm sellaiset seikat kuin ”tiedän mikä on oikein mutta en uskalla koska...” tai ”haluan tämän suhteen koska ei ole muutakaan vaikka...”  tai
”tuntuu pahalta mutta ollaan silti mukana..”

Ihminen epäilee myös itseään. ”haluanko liikaa...”

Fia

  • OuSM
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 131
  • Ihmettelemässä, että mitäs nyt sitten.
  • Galleria
Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #10 : 23.07.2020, 12:28 »
Dom, master, degrader, sadisti, naapurin Pena... kaikki saavat haluta ihan mitä vaan.
Oleellista tässä lienee se, että kenenkään ei tarvitse suostua tai tehdä mitään, mikä ei itselle sovi, vaikka se naapurin Pena niin väittäisi.

^Tämä. Lisäksi kannattaa toki miettiä, että mitäpä sitä itse haluaa.
On myös ihan ok olla haluamatta yksiavioista uskollista poikaystävää. On jopa ihan ok olla haluamatta edes tietää seksiparnerinsa koko nimeä.

Mutta jos haluaa seksiparnerille koko nimen tai domin uskolliseksi yksiavioiseksi poikaystäväksi, niin sitten ei toki kannata tyytyä vähempään.

Fia

  • OuSM
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 131
  • Ihmettelemässä, että mitäs nyt sitten.
  • Galleria
Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #11 : 23.07.2020, 12:49 »
Huomio nimettömästä irtoseksistä, näin sivuun mennen:

Itse olen joskus (ei vars. BDSM-kontekstissa, mutta noin elämässä) harrastanut nimetöntä irtoseksiä.
Siinä on puolensa, jos todella haluaa kertaluontoista seksiä, eikä muuta.

Oon kuitenkin joskus sitten pysähtynyt miettimään siinä sitä eettistä puolta. Myönnän nimittäin, että oon joskus valehdellut nimeni ja antanut feikkipuhelinnumeron (nämä on vanhentuneita rikoksia, tästä on aikaa) omaa turvallisuuttani suojellakseni, eli koska en ole halunnut asianomaiselta myöhempiä yhteydenottoja. Mutta. Onhan se eettisesti arveluttavaa. Jos mä itse kysyisin seksipartnerilta nimeä ja yhteystietoja, niin toivoisin saavani oikeat.

Niinpä olen kehittänyt tähän mielestäni fiksun ratkaisun: anonyymiyhteystieto ja rehellisyys.
Joskus viimeisinä aikoina kun satunnaisirtosuhteilin anonyymisti aloin vaan sanoa suoraan, että mä en itse asiassa halua sanoa sulle mun oikeaa nimeä tai antaa puhelinnumeroa, mutta tässäpä on sulle anonyymiyhteystieto (siihen aikaan anonymisoitu s-postiosoite, mutta nythän on kikit sun muut vempeleet), mihin voit pistää viestiä, jos joku asia jälkikäteen jää vaivaan tai tulee jotain terveysaiheista informoitavaa tai nyt vaan haluat yrittää vongata lisää (mikä ei välttämättä onnistu).

Mitä yritän sanoa on, että edelleenkään kenenkään ei tarvi suostua harrastamaan anonyymiä seksiä kenenkään kanssa, mutta jos _haluaa_ niin senkin voi toki pyrkiä tekemään fiksusti ja reilusti.

PallasAthene

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 48
  • Kts tarkemmat tiedot Fetistä
  • Galleria
Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #12 : 23.07.2020, 16:54 »
Todella tärkeä viesti, kiitos isopaha(viisas)susi :love:  Tämän kun saisi kiinnitettyä paitsi tänne,  niin Jodeliin ja moneen muuhunkin seuranhakukanavaan. Kuten joku muukin sanoi, niin toki anonyymiseksi VOI olla täysin ok, mutta vaatimusten esittäminen ennen luottamuksen rakentamista (jossa henkilöllisyydellä voi olla iso merkitys tai sitten se hankitaan muilla tavoin) on AINA väärin.

lilakisu

  • Kymppikerho
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 161
  • D/s-suhdetta ja Omaa Herraa metsästämässä ❤
  • Galleria
Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #13 : 23.07.2020, 17:59 »
"Jonkinlaisena luonnonlakina saatetaan esittää vaikkapa, että "mitään poikaystävää" on turhaa ja naiivia etsiä - implikaationa ilmeisesti, että sama näin ollen tytön tarjota persettä käytettäväksi aina kulloisellekin kyselijälle."

Samoina luonnonlakeina esitetään myös se että...
- hyvällä subilla ei alun alkaenkaan, edes tutustumisvaiheessa, saa olla omaa tahtoa tai vaatimuksia tai se ei ole riittävän nöyrä ja kiltti
- että mainevaaran/työn takia D ei voi kertoa etunimeä, koko nimeä, puhelinnumeroa tai muitakaan liian yksilöiviä siviilitietoja itsestään
- subi (lue: narttu) ei ole tyttöystävämatskua vaan joku joka kutsutaan/otetaan käyttöön vain kun sitä satutaan kaipaamaan
- tunteet eivät kuulu sessioihin, ei pidä liikaa rakastua ja näin ollen siviiliminästäänkään liikoja antaa
- D päättää onko sillä useampi subi vai ei, subilla ei ole asiaan mitään sanomista eikä se saa tentata D:tä
- hyvä subi etsii D:lle toisen subin kolmen sessiota varten

...ja mitäs muita näitä onkaan.

Ninni

Vs: Mitä dom voi haluta?
« Vastaus #14 : 23.07.2020, 19:46 »
- subi (lue: narttu) ei ole tyttöystävämatskua vaan joku joka kutsutaan/otetaan käyttöön vain kun sitä satutaan kaipaamaan
- tunteet eivät kuulu sessioihin, ei pidä liikaa rakastua ja näin ollen siviiliminästäänkään liikoja antaa
- D päättää onko sillä useampi subi vai ei, subilla ei ole asiaan mitään sanomista eikä se saa tentata D:tä

Auts 🥺

Paras ketju aikoihin...