Kirjoittaja Aihe: Setämies  (Luettu 46268 kertaa)

the_suit

Vs: Setämies
« Vastaus #90 : 19.11.2022, 07:48 »
Mainio kirjoitus! Tämä sai hymyilemään, niin kuin setämiehet yleensäkin.

Setämies kertoo samat vitsit kymmeniä kertoja ja nauraa niille aina itse, vaikka muissa ne olisivat saaneet aikaan lähinnä vaivaantuneita naurahduksia.

Setämiehellä on aina aikaa ja viitseliäisyyttä pieneen flirttiin esimerkiksi asiakaspalvelutilanteissa - etenkin, jos kassan takana hymyilee joku kiva typykkä.

Setämiehet tykkää Uuno Turhapurosta (Voi miksi?!).

Setämieheltä löytyy kaikenlaisia koneita. Ikkunanpesukin on miehekäs homma, kun siihen on oma kone. Niin pientä pihaa ei ole, ettei se vaatisi lumilinkoa. Setämies ei osta halpaa vaan laatua.

Setämiehen puoleen käännytään, kun jokin on rikki tai ei vain selviä jostain arkisesta haasteesta itse. Pelkkä setämiehen läsnäolo saa uskomaan, että tästäkin kyllä selvitään.

Setämies on luotettava.

Setämies tuntee itsensä, vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä yritä esittää muuta kuin on.

Setämies on paras kohdata livenä. Pilke silmäkulmassa ja nokkeluus eivät pääse oikeuksiinsa, jos välissä on liikaa älyteknologiaa.

Setämies osaa olla myös hiljaa ja seurata sivusta, kun nuoremmat kompastelevat niihin samoihin miinoihin, mihin he itse nuoruudessaan ottivat lähituntumaa.

Setämies ei tuomitse. Hiekkaa on valunut tiimalasissa sen verran, että mikään ei niin helposti enää hetkauta. Hän on itsekin omat virheensä tehnyt.

Setämies osaa valita seuransa ja pitää etäisyyttä ihmisiin, joiden kanssa vääntäminen olisi vain ajan ja energian tuhlausta.

Setämies on itsevarma ja vahva, mutta hänkin kaipaa kehuja, päänsilittelyä ja läheisyyttä. Setämieskin voi itkeä. Setämies voi olla supermies, mutta silti ihminen. Setämieskin haluaa olla hyväksytty ja pidetty. Hän itse osaa saada kanssaihmiset tuntemaan olonsa hyväksi, mutta ilahtuu suunnattomasti, kun saa vastakaikua.

Ilman setämiehiä maailma olisi paljon kurjempi paikka <3

Tämä ja avaus kyllä saa tämänkin setämiehen sydämen lämpiämään :love:

Vielä meitä setämiehiäkin näemmä osataan arvostaa :D

Floora

Vs: Setämies
« Vastaus #91 : 17.12.2022, 00:46 »
Ensi kerralla kun joku ihmettelee mun ikäfetissiä niin näytän heille tämän luettavaksi.

MissJoy

Vs: Setämies
« Vastaus #92 : 17.12.2022, 12:53 »
Ensi kerralla kun joku ihmettelee mun ikäfetissiä niin näytän heille tämän luettavaksi.

Tää on muuten hyvä, vois käyttää itekin  ;D

IlonaSinulle

  • Rsyke
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1867
  • Welcome to the cute side. We NEED coocies.
  • Galleria
Vs: Setämies
« Vastaus #93 : 12.08.2026, 12:51 »
Onneksi löytyi vielä tämä hyvän mielen ketju setämiehistä  :love:

Mr Birch

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1640
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Vs: Setämies
« Vastaus #94 : 12.08.2026, 15:01 »
Tässä iässä on vahvasti setämies, arvoonsa tahdon nostaa myös Tätinaiset, ne ihanuudet ;)

Tunnustus ja rovastin aiemmalle nostolle vahva komppaus.

Mr Birch

susa-anniina

Vs: Setämies
« Vastaus #95 : 12.08.2026, 20:25 »
Setämiehet on kyllä parhautta. :love: Varsinkin sellaiset ulospäin vähän jurot partasedät. Sitä paitsi ne osaa usein arvostaa aikuista naista, jolla on omakin elämä ja joka uskaltaa olla mitä on ja on myös.

Pitää omaa muutaman vuoden takaista vastausta täsmentää, että myös ne "ei niin jurot" partasedät on  :love:

rovasti48

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 240
  • Auttamatta vanha tälle skenelle
  • Galleria
Vs: Setämies
« Vastaus #96 : tänään kello 09:45 »
Mikä on se nykyinen setämies...

Setämies seuraa aikaansa. Hän tietää, mitä maailmassa tapahtuu, käyttää somea ja pysyy kärryillä – vaikka nuorten mielestä parasta ennen -päiväys taisi mennä jo muutama vuosi sitten.

Ja sitten nuori katsoo setämiestä vähän säälivästi:

"Eikö tuon pitäisi jo jäädä kotiin?"

Ei tarvitse, rakas nuori.

Setämies on nähnyt niin monta trendiä tulevan ja menevän, ettei hän enää hätkähdä. Hän tietää, että jokainen sukupolvi kuvittelee keksineensä maailman uudelleen.
Ja mikä hauskinta: tänään setämies on liian vanha nuorten mielestä.

Huomenna olet sinä.

Joten nauti nuoruudestasi.
Mutta tiedättekö mitä?Sillä ehkä setämiehen todellinen etuoikeus on siinä, että hän on nähnyt niin monta aikaa, että tietää yhden tärkeän asian: Mikään trendi ei kestä ikuisesti. Ei edes nuoruus.