Kirjoittaja Aihe: Onko vanilja kirosana?  (Luettu 8251 kertaa)

vila

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 382
  • Ghetto subi
  • Galleria
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #15 : 24.11.2020, 12:41 »
Tästä vanilja-seksi-asiasta on puhuttu enemmän tai vähemmän tasaisin väliajoin tällä ja muilla foorumeilla. Luulisin, että eniten kyse on siitä että BDSM-maailmaan sukeltavan ihmisen täytyy pohtia kysymystä lähinnä itseensä määrittelyn kautta. En usko että vaniljaseksin harrastamisella on juurikaan merkitystä siitä kuka on kinky ja kuka ei, mutta tietysti silloin kun määrittelee itselleen uutta seksuaali-identiteettiä niin ihmisillä voi olla tarve määritellä itselleen kaikenlaista - ja siinä sivussa saattaa esittää mielipiteitä, jotka loukkaavat toisia. Se on kai aika luonnollista.

Minä olen kauan sitten luopunut vaniljaseksistä, koska parisuhde sitä vaati. Tässä vaiheessa en siis ollut löytänyt omaa seksuaali-identiteettiäni vaan päätös tehtiin puolison tarpeiden vuoksi. Päätös ei ollut vaikea, koska olin noihin aikoihin seksuaalisesti hyvinkin ahdistunut omien fantasioideni vuoksi. Toisaalta en hyväksynyt myöskään niitä omia fantasioitani, joten en puhunut niistä puolisolle - mutta fetissiautomaattina toimiminen vaikutti sopivan minulle :) Päätöksen kanssan eläminen ei ollut alkuvuosina aina kovin helppoa, mutta ei siksi että olisin kaivannut vaniljaseksiä - vaan siksi, ettei minulla ollut ketään kenen kanssa puhua seksistä parisuhteen ulkopuolella. Ja sitten kun aloin itsenäisesti ottaa askelia kohti BDSM-skeneä niin oikeastaan törmäsin vähän samaan ongelmaan - minulla oli jo pitkä parisuhde ja kauas aloitteiljatasolta edennyt BDSM-seksielämä. Mutta en ollut yhtään tottunut siihen arvosteluun, johon puolestaan monet ns skenessä kehittyneet samantyyppiset harrastajat olivat jo tottunut. Meni tunteisiin ja pahasti. Noihin aikoihin olisin luultavasti lukenut tämän kolumnin lähinnä vittuiluna.

Minulle vaniljaseksi on jotain, joka ei kuulu minun elämääni oikeastaan millään tavalla. Vähän samalla kuin vaikka suurimmalla osalle suomalaisista luterilainen kirkko on jollakin tasolla tuttu ja tärkeä - paitsi meille vähemmistöuskontoihin kuuluville. Siihen ei aidosti sisälly mitään tunteita, koska se ei merkitse mitään. Elokuvissa lempeän vaniljaseksin katsominen on vain tylsää, mutta heti kun käsi alkaa etsiytyä kaulalle tai meno alkaa mennä kovakouraisemmaksi niin alkaa kiinnostaa kun pystyy samaistumaan tunnelmaan.

Nautin hellyydestä vain vaatteet päällä ja silloinkin lähinnä halaamisena ja paijaamisena. Suutelemisen ja seksuaalisen läheisyyden pitää olla kiihkeää, fyysistä eikä haittaa jos se sattuu. Parisuhdekin on sellainen asia, että se varmaan edellyttää ensin rakastumista (ainakin toivottavasti). Olen todella intuitiivinen ihminen mitä tulee ihmissuhteisiin ja saan ihmisistä "fiiliksiä". Noita fiiliksiä opettelen seuraamaan, koska ne eivät ole oikeastaan ikinä pettäneet - vain jos en seuraa niitä tulee pettymyksiä. Olen huomannut, että aikuisena olen kokenut seksuaalista vetovoimaa vain sellaisia henkilöitä kohtaan joiden voin olettaa käyttäytyvä dominoivasti jokaisella elämänsä alueella. Kyse on siis omista intuitiivista havainnoistani, joita on vaikeaa rationaalisesti eritellä. Parikymppisenä se oli ehkä sitä, että etsin turvaa toisesta ihmisestä (näin varmasti löysin puolisonikin). Nykyään kun olen kesytellyt omat demonini sanoisin, että kyse on enemmän persoonallisuuksien yhteensopimisesta. Tarvitsen kumppanin, jonka persoonallisuus antaa minulle mahdollisuuden kasvaa. Mutta näillä spekseillä en usko, että jos nykyinen parisuhteeni päättyisi niin voisin koskaan päätyä sellaiseen parisuhteeseen jossa vaniljaseksi näyttelisi mitään kovin merkityksellistä osaa. 

Morgul

  • Turun Baletti
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 673
  • Galleria
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #16 : 24.11.2020, 20:29 »
Itselleni vanilja ja BDSM ovat niin kiinteästi samaa kupillista teetä, että en omassa harrastelussani lähde erottelemaan niitä. "Leikkimiseen" toki nyt saa toisen lähtemään hanakammin mukaan kuin jos kysyisi että mitä jos nussittas.

Ihmiset tekevät tästäkin aivan liian vaikeeta ja omat lukot sekä traumat ovat usein mausteena määrittelykysymyksissä.

Psyche

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 110
  • Monin tavoin viallinen.
  • Galleria
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #17 : 24.11.2020, 20:47 »
Omaan seksuaalisuuteen kuuluu sekä vaniljaisempia, että kinkympiä piirteitä ja molemmat ovat niin merkityksellisiä, etten varmaan voisi olla suhteessa mistä toinen puuttuisi. Olen kyllä varmaan BDSM:n ja kinkyyden kirjolla sieltä pehmommasta päästä.

Blondie77

  • Turun Baletti
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 888
  • Horotin - löytyy leluosastolta
  • Galleria
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #18 : 25.11.2020, 13:24 »
Mä kuulun näihin jotka toteaa, ettei vaniljaa(seksiä) enää kiitos.. ja sekin on ihan mun henkilökohtainen preferenssi. Mulla on "suht hyvä" otanta perus panemiseen (horo kun olen ;D) ja mä en vaan saa siitä oikein mitään kiksejä tai kummempaa mielihyvää. Se mikä sitten on itse kullekin vaniljaa on mulle ihan sama.. mikään ei ole multa pois ja mä ennemminkin toivoisin, että jokainen pääsisi toteuttamaan omaa seksuaalisuuttaan eikä tarvitsisi "tyytyä" mihinkään vähempään. Juu.. tiedän, että näin ei ikinä tule olemaan, mutta aika moni ei tee kyllä itse mitään asiaa edistääkseenkään vaan riippuu jossain totutussa!

Mä olen tällainen Toyotakuski ja täysin tyytyväinen elämääni.. olen kokeillut Ladaa ja Mersua, mutta ne ei vaan ole olleet mun juttuja, mutta mä ymmärrän miksi jotkut tykkää muistakin kuin Toyotoista ja se on mulle täysin fine.. en koe, että mun tarvitsisi (tai olisi edes tehtävä) käännyttää tai sheimata toisten valintoja ;D. Koska kuitenkaan "kaikki mikä on hyväksi Milo Minderbinderille ei ole hyväksi kaikille"  ;)

Ms. M

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2965
  • An' I don't give a damn 'bout my bad reputation.
  • Galleria
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #19 : 25.11.2020, 16:33 »
Mun mielestä kaikki lokerointi, varsinkin seksin ja seksuaalisuuden kohdalla, on niin turhaa. Paatunut pervo voi vuosien kinkyilyn jälkeen löytää intohimon uudelleen vaniljasta, ja ujo vanilja voikin lopulta olla se kaikkein kieroin kinksteri, mitä maa päällään kantaa.

Itse en sulje itseltäni mitään ovia sanomalla "ei koskaan enää" (laittomuudet tosin kyllä pysyvät poissa repertuaaristani). Yksi parhaimmista panoistani ikinä oli ihan täysin vaniljaa.

Stylos

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 778
  • Ainoan oikean kinky-totuuden Suur-Mufti
  • Galleria
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #20 : 25.11.2020, 21:50 »
Joskus vanilija vähättälevänä ilmaisuna taisi olla vähän sellainen vastine kaikenlaisille haukkumistarkoituksessa käytetyille pervertikko ym. nimityksille, sorretuiksi itsensä mieltävät vähemmistöthän sellaisia monesti hyödyntävät. Nykyäänhän on mm. ”sedittely” suosittua. Joo, mutta joo. Tyhmyyteen ei pitäisi vastata rupeamalla yhtä tyhmäksi tai tyhmemmäksi ja kinkyt kohtaavat muutenkin vähemmän ennakkoluuloja kuin ennen.

Sinänsä kuitenkin pidän vanilija-termistä, koska se kuvaa aika hyvin, miltä itsestä normaali seksi tuntuu, ei pahaa, ei missään nimessä tuomittavaa, mutta pliisua. Ei se tietenkään ketään huonommaksi tee, jos siinä haluaa pitäytyä eikä sitä pitäisi käyttää haukkumasanana. Kuten esiin nostettiinkin se voi olla kätevä myös kuvaamaan skenen ulkopuolista maailmaa ja sen suhteita, jos tarvetta on ja ilman halventamistarkoitusta. Enemmän kuin vanilijasheimauksesta olisin kuitenkin jopa skenessä enemmän huolissani siitä, että täälläkin jotkut tuntuvat näkevän kinkyyden lähinnä satunnaisena leikkinä ja ”vain seksinä”. Saahan se sitäkin ”vain” olla, mutta meitä on myös sellaisia, joille se on seksuaali-identiteetti varmasti samalla tavoin kuin joillekin bisseys tai homous. Pelkkä vanilijaelämä olisi itselleni varmasti jonkinasteinen itsemurha.

Minä muuten olen ollut yksi niistä, jotka olivat tinderissä, ilman että profiilitekstissä olisi mainintaa kinkyydestä, vaikka se oli parinvalinnassa ratkaiseva kriteeri. Syy oli, että tinderissä tuli vastaan kaikenlaista väkeä, tuttujakin, joiden en välitä tietävän. Tästä johtuen tinder olikin kohdallani aika susipaska käyttöliittymä oikeaan parinhankintaan ja vaimokin löytyi sitten Villi-Iran kinky-bileistä.


stoge

  • PoVi
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2958
  • Väkivalta kuuluu makuuhuoneeseen
  • Galleria
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #21 : 25.11.2020, 22:49 »
.. hellää pupuseksiä ..

Pikkasen alko nyt kyllä kiinnostaa, että... mitä ?  :o

 ;D

*edit*

Kuuluuks tähä vanilja jotenki? Kastikkeena ?  ???

Fia

  • Vieras
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #22 : 25.11.2020, 23:09 »
.. hellää pupuseksiä ..

Pikkasen alko nyt kyllä kiinnostaa, että... mitä ?  :o

 ;D

*edit*


Kuuluuks tähä vanilja jotenki? Kastikkeena ?  ???

Poimin termin kolumnistilta. On kyllä tullut täällä aiemmin myös jossain novellissa vastaan. Tykkään kovasti ko. ilmauksesta ja oletan, että se meinaa semmoista kunnon primal-menoa, jossa hedonistihirviö metsästää, valmistaa ja tarjoilee itselleen toivottomasti vastaan pyristelevän hoopon kanipupuparan vaniljamarinadissa. Tapahtumaan liittyy sanonta "kuin kanit konsanaan". Ja lopuksi se pupu on siis ihan hellänä joka paikasta. ;-)

Pip

Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #23 : 25.11.2020, 23:33 »
*kröhöm* Molempia luonnontilassa seuranneena, niin kukko on kyllä aika paljon dominoivampi, kuin kani.

Fia

  • Vieras
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #24 : 26.11.2020, 00:20 »
Kukkoa vaniljakastikkeella?
Äkkiseltään hieman liiankin kokeellisen kuuloinen fuusio, mutta yrittänyttä ei laiteta. 🙂

Pip

Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #25 : 26.11.2020, 01:23 »
Kukkoa vaniljakastikkeella?
Äkkiseltään hieman liiankin kokeellisen kuuloinen fuusio, mutta yrittänyttä ei laiteta. 🙂
Tarkoitin siis vertausta kanin ja kukon välillä. Kukko on todellakin dominoivampi.

Griselda_80

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 104
  • Silmät ovat sielun peili.
  • Galleria
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #26 : 26.11.2020, 01:50 »
Oi että niitä muistoja, kun Viljo-kukko ahdisteli yhden asiakkaan meidän talon portaille ja tepasteli pihassa sulkia pörhistellen. Samainen kukko myös teeskenteli kuollutta, kun naapurin hirvikoira tuli pihaan ja pölläytti Viljoa.

Viljoa sai varoa talonväkikin, tapana sillä oli hiipiä taakse ja ottaa napakka ote pohkeesta terävillä kannuksillaan. Kyllä siitä toiminnasta oli vanilja kaukana.

Tiedän, meni ohi aiheen reippaasti, mutta Viljon muistolle  :love:

Fia

  • Vieras
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #27 : 26.11.2020, 07:57 »
Ei mitään hajua, miten kukko tähän kaikkeen liittyy, tai se, kumpi voittais jos kukko ja kani tappelis, mutta nautin kyllä keskustelusta. :-)

Sen tiiän, että kukko, pupu ja punahilkka on kaikki saaliseläimiä suhteessa suteen ja kettuun. Tosin pupu ja punahilkka on kyllä saduissa välillä aika kurittomia. Kukosta en ole aivan varma. Eikös se oo fabeleisssa yleensä vähän höynäytettävä patsastelija? :-)

balthazar

  • Vieras
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #28 : 29.11.2020, 13:50 »
Mä tykkään kyllä ihan kaikenlaisesta jäätelöstä...

Vakavissaan, aiheessahan on kaksi ihan selkeää pointtia omassa elämässä. Seksi voi itsessään olla myös ihan vaniljaista pususeksiä, se on ihanaa ja koska se kuuluu repertuaariin myös, niin sellaista turtumisen aiheuttamaa eskaloitumisen tarvetta ei esiinny. On hyvä just näin.

Toisaalta myös siinä vaniljaisessa pususeksissä on ihan selkeä dynamiikka, eli ei se välttämättä ihan sellaisesta laktoosittomasta rasvattomasta maidosta tehdystä jäätelöstä mene, kyllä se on täyteläistä kermajäätelöä aidolla vaniljatangolla paranneltuna.

mirbe

  • Vieras
Vs: Onko vanilja kirosana?
« Vastaus #29 : 31.12.2020, 00:14 »
Ei se vanilja kirosana ole, mutta siitä ei vain saa samanlaista olotilaa kuin kinkymmästä menosta. Tällä hetkellä silti ajattelen, että suurinta kinkyä voisi olla herkkä ja hellä parisuhdeseksi tiiviisti lähekkäin ja se saattaisi nostaa yksinolon jälkeen tunteet todella pintaan. Kaikelle on oma aikansa ja joskus voi olla vaikeampaa ottaa vastaan hellyyttä kuin piiskaa.