Kirjoittaja Aihe: Kieroutuneisuuspohdintaa kaunokirjallisuuden kera  (Luettu 3806 kertaa)

A

  • Vieras
Luen tällä hetkellä Michel Houellebecqin romaania Oikeus nautintoon, jossa päähenkilö pohtii länsimaalaisen nykyihmisen seksuaalisuutta ja siinä sivuaa myös sadomasokismia näin: "Sentimentaalisella hurmiolla ja seksuaalisella intohimolla on sama alkuperä, molemmat syntyvät osittaisesta itsensä unohtamisesta, sillä alueella on mahdoton toteuttaa itseään menettämättä samalla itseään. Me olemme muuttuneet kylmiksi, rationaalisiksi, äärimmäisen tietoisiksi omasta yksilöllisestä olemisestamme ja oikeuksistamme, haluamme ennen muuta välttää vieraantumista ja riippuvuutta, olemme sairaalloisen kiinnostuneita terveydestä ja hygieniasta. Se ei ole ihanteellinen tilanne rakastelulle. Olemme pisteessä, jossa seksuaalisuuden ammattimaistuminen länsimaissa on käynyt väistämättömäksi. Tietysti on myös S/M, mutta se on puhtaasti pään sisäistä toimintaa, tarkkoine sääntöineen ja ennalta solmittuine sopimuksineen. Masokistit ovat kiinnostuneita vain omista tuntemuksistaan, he haluavat katsoa miten pitkälle voivat edetä tuskan kokemisessa, vähän kuin äärimmäisyyslajien urheilijat. Sadistitkin menevät mahdollisimman pitkälle, mutta he haluavat tuhota. Jos he voisivat vammauttaa tai tappaa, he tekisivät sen."

Mielestäni tässä on jotain olennaista kiteytetty asiasta, enkä osaa viedä ajatusta pidemmälle. Kirjoitelkaa, jos ajatuksia aiheen tiimoilta herää.

Fixx

  • Vieras
Vs: Kieroutuneisuuspohdintaa kaunokirjallisuuden kera
« Vastaus #1 : 31.05.2012, 23:40 »
Houellebecq on mainio kirjoittaja, mutta minusta ei tuota tekstiä pidä ihan 1:1 lukea. Tuosta kuvastuva arvonihilismi kun taitaa enemmän olla ärsykkeeksi tarkoitettu, ja ehkä tarkoitushakuista ja kärjistettyä havainnointia, kuin aitoa vakaumusta.

S/M:n omin piirre ei kyllä minusta ole "tarkat säännöt"; säännöt ovat vaan ääneen lausuttuja, kun ne normimaailmassa jätetään avaamatta (ja kärsitään seuraukset). Voisi sanoa että S/M:n olennainen piirre on sääntöjen noudattamatta jättäminen, ja vain ulkopuolisen silmin ne säännöt jotka ovat voimassa, ovat kahlehtivia.

Masokistien tuntemuksista en juuri tiedä. Sadisteja koskeva teksti on ihan puppua.

Edit: Täsmennän nyt hiukan. Luullakseni masokisteja ja sadisteja koskevat väitteet palvelevat tässä romaanin tarkoitusperiä ja ovat ehkä allegorisia maailman tilaan kohdistuvia viittauksia. Eiköhän tavallisen SSC-sadistin halu ole vain satuttaa sen oudon henkisen kuplan sisällä, jossa molempien halut osuvat yhdelle radalle. Tuo kuvattu sadismi on jotain aivan muuta, eikä sillä välttämättä ole minkään sadismin lajin kanssa mitään tekemistä.
« Viimeksi muokattu: 01.06.2012, 08:49 kirjoittanut Fixx »

Kettu vinossa

  • Vieras
Vs: Kieroutuneisuuspohdintaa kaunokirjallisuuden kera
« Vastaus #2 : 01.06.2012, 10:01 »
Onko muutes kaunokirjallisuudessa tunnettuja teoksia fetisismistä, kun sadomasokismikirjoja tuntuu olevan aika reippaasti?

hiz

  • Vieras
Vs: Kieroutuneisuuspohdintaa kaunokirjallisuuden kera
« Vastaus #3 : 01.06.2012, 11:57 »
Kiinnostava aloitus. En tunne Houellebecqin kirjoja muuta kun ne otteet mitkä täällä Baarissa ovat olleet esillä, mutta joka kerta saan niistä saman tunteen, että Houellebecq vaikuttaa S&Mstä kovin kiinnostuneelta, mutta ainoastaan sivustakatsojana, ja että häneltä jää jotenkin koko sen ydin ymmärtämättä. Tai siis ainakin hänen näkemys ei menee yhteen minun näkemysten kanssa.

Esimerkiksi tuo: "Tietysti on myös S/M, mutta se on puhtaasti pään sisäistä toimintaa, tarkkoine sääntöineen ja ennalta solmittuine sopimuksineen. Masokistit ovat kiinnostuneita vain omista tuntemuksistaan, he haluavat katsoa miten pitkälle voivat edetä tuskan kokemisessa, vähän kuin äärimmäisyyslajien urheilijat. Sadistitkin menevät mahdollisimman pitkälle, mutta he haluavat tuhota. Jos he voisivat vammauttaa tai tappaa, he tekisivät sen."

Olen Fixxin kanssa samaa mieltä että tämä kuvaus ei tunnu sellaiselta minkälaisena minä S&M:n koen.

Muistan että Houellebecqiä on siteerattu Baarissa aiemminkin, ja löysinkin sen kohdan täältä: http://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=1552.msg22755#msg22755 En viitsi lainata koko otetta koska se on pitkä (sen löytää tuota linkkiä painamalla), mutta tässä alla on siitä pari sitaattia. Kyse on tilanteesta jossa Houellebecqin kirjan henkilöt eksyvät bdsm-baariin ja järkyttyvät näkemästään:

Michel Hovellebecq: Oikeus nautintoon. (ote):

Minun kokemusteni mukaan S/M-ympyrät olivat oma maailmansa ja niissä liikkui ihmisiä, joita tavalliset seksuaalitoiminnot eivät enää kiinnostaneet ja jotka siitä syystä inhosivat perinteisiä ryhmäseksipaikkoja.

..//.. (bdsm-baarissa käynnin jälkeen)

"Minua pelotti ennen kaikkea se, ettei siinä ollut enää minkäänlaista ruumiillista kosketusta. Kaikilla on hansikkaat ja erilaisia välineitä. Ihmisten ihot eivät koskaan kosketa, kukaan ei suutele, hipaise tai hyväile. Minulle sellainen on lähinnä seksuaalisuuden vastakohta."

Hän oli oikeassa, mutta luulen että S/M:n harrastajat näkevät toimissaan seksuaalisuuden apoteoosin, sen korkeimman asteen. Jokainen pysyttelee nahoissaan antautuen täysin rinnoin omalle ainutkertaisuuden tunteelleen. Niinkin asiat voi nähdä. Varmaa kuitenkin oli, että S/M-paikkojen suosio kasvoi jatkuvasti. Saatoin hyvin kuvitella esimerkiksi Marjorien ja Geraldinen käyvän niissä, vaikka minun olikin vaikea kuvitella heiltä löytyvän tavalliseen yhdyntään vaadittavaa luontevuutta, seksisuhteesta puhumattakaan.

Tuntuu siltä että Houllebecq on nähnyt vaan jotain bile-sessiointia tai esitysmäistä mekaanista kinkyilyä ja vetää sen perusteella yleistyksiä koko skenestä. Minä en ainakaan allekirjoita sellaista näkemystä etteikö bdsm:ssä suudella, hipaista eikä hyväillä, ja etteikö kinkyilevien ihmisten ihot koskaan kosketa.

Voin olla samaa mieltä siitä että bdsm:n harrastajia normaalit seksuaalitoiminnot eivät enää kiinnosta yksinään, mutta ei niin että he tyrmäisivät ne, vaan siksi että he (/me) haluavat niihin syvemmälle. Koskettaa vartalon lisäksi myös mieltä, pinnan lisäksi sisintä.

Toisaalta en tykkää käyttää "me" sanaa, koska yleensä kaikki jotka sitä käyttää ovat aina väärässä, esim Houellebecq sanoo että "Me olemme muuttuneet kylmiksi, rationaalisiksi, äärimmäisen tietoisiksi omasta yksilöllisestä olemisestamme ja oikeuksistamme, haluamme ennen muuta välttää vieraantumista ja riippuvuutta, olemme sairaalloisen kiinnostuneita terveydestä ja hygieniasta." Ehkä Houellebecq on, ja varmaan moni muukin. Mutta minä esimerkiksi en tunne olevani sairaalloisen kiinnostunut terveydestä ja hygieniasta, ja minusta sotku ja 'likaisuus' ainakin seksissä on ihan mukava asia, tai ainakin normaali osa siitä. Hän voi siis huoletta laskea minut pois siitä "me" ryhmästään. Itse arvostan enemmän ihmisiä jotka sanoo mitä he itse ovat ja mitä itse tuntevat, tarvitsematta vetää mukaansa kaikkien "länsimaalaisten nykyihmisten seksuaalisuuden" tekosyyksi sille että oma seksi-elämä ei (näköjään) ole sellaista kun hän toivoisi.

Toisaalta, mielestäni tuossa tekstissä on jotain kiinnostavaakin:

"Sentimentaalisella hurmiolla ja seksuaalisella intohimolla on sama alkuperä, molemmat syntyvät osittaisesta itsensä unohtamisesta, sillä alueella on mahdoton toteuttaa itseään menettämättä samalla itseään."

Tuosta olen erittäin paljon samaa mieltä. Tosin en näe sitä itsensä menettämistä huonona asiana, vaan pikemminkin melkein omana tavoitteenani, sinä asiana mitä itse kinkyilyn avulla haen. Koska itse en koe tuota itsensä unohtamista itseni menettämisenä, vaan "toisen" itseni löytämisenä. Sen itseni, joka arjessa jää taka-alalle. Sen itseni, jossa on paljon enemmän viisautta kun ajattelevassa itsessäni. Se missä vaistot asuu, ja linkki joihinkin perusenergioihin joihin muuten on vaikeata päästä kiinni.

Minusta kaunein tapa kuvata tätä on se jonka jostain luin, että yksilöt ovat kuin vedenpisaroita. Kun yksilö yhtyy toiseen/toisiin, ja rajat yksilön ja isomman yhteisön välillä katoaa, sitä voi verrata siihen kun vedenpisara yhtyy mereen. Hetken aikaa se ei ole enää vedenpisara, yksilö siis menettää itsensä, mutta saa sensijasta hetken tuntea millaista on olla meri. Minusta tuo ei ole itsensä menettämistä, vaan enemmänkin oman sisäisen (ja ympärillämme olevan) voiman löytämistä. Eikä siinä menetä itseään lopullisesti, ihan vaan hetkellisesti, joten en näe miksi se olisi huono asia. Ja ehkä Houellebecq onkin siitä samaa mieltä, ehkä tuo onkin juuri sitä mitä hänkin yrittää sanoa; että sitä hetkeen antautumista, "mereen liukenemista", on nykypäivänä vaikea saavuttaa. Tai ehkä hän yrittää sanoa jotain muuta, tuosta lyhyestä otteesta on vaikea sanoa mitä hän oikein haluaa sanoa.

Minusta kiinnostavaa on myöskin se, että muutkin kirjailijat jotka etsii "seksuaalisuuden ydintä" ovat tulleet samantyylisiin loppupäätelmiin (kun Houellebecq). Paolo Coelhon "Yksitoista minuuttia" kirjassa päähenkilö eksyy myöskin syvemmän rakkauden/rakastelun etsiskelyissään bdsm:n leiriin. Mutta Coelho myös tyrmää tarinassaan bdsm:n kaiken ratkaisuna, vaan tarjoaa toista loppua (jota en ehkä oikein tajunnut) mutta siinäkin on kyse hetkeen heittäytymisestä ja itsestään tietyllä tavalla luopumisesta hetkellisesti, toiseen yhtymistä enemmän kun vaan vartalojen kautta.

Coelhon "11 minuuttia" on muutenkin ihan kiva kirja mutta en kuitenkaan oikein tykännyt. Coelhon kirjoista sain "Brida":sta enemmän irti. Siinä taas seksi kuvaillaan yhtenä olennaisena tapana avata tajuntaa. Tai miten nyt selittäisin. Kuulostaa varmaan melko sekopäiseltä jos tämä aihe ei kiinnosta mutta kirjoitinpa kuitenkin, jos vaikkapa joukosta löytyy muitakin "sekopäisiä". :)

Kettu vinossa

  • Vieras
Vs: Kieroutuneisuuspohdintaa kaunokirjallisuuden kera
« Vastaus #4 : 01.06.2012, 18:56 »
Kirjasto-alueella on osio Kirja-arvosteluja. Sopisiko tämä ketju paremmin sinne?  ???

A

  • Vieras
Vs: Kieroutuneisuuspohdintaa kaunokirjallisuuden kera
« Vastaus #5 : 04.06.2012, 23:54 »
Kiitoksia vastauksista. Sain äsken romaanin luettua loppuun. Houellebecq ei ymmärtääkseni ole kritisoimassa tai analysoimassa BDSM:ää itseään, vaan jotain ihan muuta ihmisluontoon ja tähän aikaan liittyen. Kummasti jokin tuota keskustelun alkuun liittämäni sitaattia lukiessani kuitenkin naksahti päässäni liittyen omiin ihmiskohtaamisiini viime aikoina.

Noista hizin manitsemista Coelhon romaaneista en muista mitään erityistä enkä siksi ota niihin nyt kantaa. Kummatkin olen lukenut, mutta eivät ikävä kyllä jääneet tarkasti mieleen.

Makustelen hieman. Ehkä asia vielä selkiytyy.