Kirjoittaja Aihe: Dominoivan hauraus  (Luettu 28059 kertaa)

Lila_

  • Vieras
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #75 : 18.01.2021, 10:54 »
Hieman paistoi jonkinlainen katkeruus kirjoituksesta, mutta ymmärrän kyllä(tai uskon ymmärtäväni) rivien välistä lukemalla sen jonkinlaisen turhautumisen.

Siitä olen täysin samaa mieltä, että olit sitten dominoiva tai alistuva osapuoli, että turvasanan/eleen käyttö yksistään session keskeyttävänä asiana ensimmäisessä, tai ensimmäisissä sessiossa voi olla enemmän huono kuin hyvä idea. Se voi tuntua kiihottavalta ajatukselta alistuvalle, että vaikka sanoo "ei, lopeta" mutta domi ei lopetakaan vaan jatkaa sitä mitä tekee.

Voi ajatella että ei halua tuottaa pettymystä toiselle. Voi ajatella että ehkä joku asia, vaikkapa piiskaus on vain asia mihin pitää totutella. Osittain näin onkin. Harvempi subi ottaa perseen täysin mustelmille ensimmäisenä kertana ja ajattelee että olipas se kivaa, mutta tuollaisiakin olen nähnyt. Sitten todellisuudessa onkin avauduttu että olisi pitänyt ottaa rauhallisemmin, ja voi olla jäänyt sen verran huonot kokemukset että ei halua olla piiskattavana enää uudestaan. Toisin olisi voinut mennä, jos olisi ensimmäinen kerta otettu rauhallisemmin.

Vaikeutena tuossa kokemattomille voi olla tunnistaa oikeat merkit.

Kokematon domi voi ajatella, että kaikki on ok. Turvasanaa ei ole sanottu, subi ei vastustele. Ei uikuta. Lisää tulta pesään vaan. Tai subi voi ajatella että kyllä se voi luottaa siihen domiin ja hänen arvostelukykyynsä, ja subi voi kestää sen. Tai sitten se todellisuus iski päin kasvoja ja mennään lukkoon, ja ei vain saada suusta sitä että nyt pitää rajoittaa tai lopettaa. Ollaan shokissa. Sitten ollaankin sen yhden sekunnin aikana menty rajan yli niin pahasti, että takaisin ei ole menemistä pitkään aikaan.

Olen sanonut tämän joskus ennenkin sekä täällä että muuallakin. Turvasana ei ole mikään loitsu, joka pysäyttää kaiken. Se ei oli laki, se ei ole absoluuttinen fysiikan laki joka toteutuu huolimatta kaikesta muusta. Se on vain ja ainoastaan sana, jolle me olemme antaneet merkityksen.

Ensimmäiset sessiot, varsinkin kokemattomien kanssa pitäisi aina ottaa rauhallisemmin. Jopa silloinkin kun toinen vakuuttaa ja vannoo että "kyllä minä kestän". Koska todellisuus harvoin vastaa sitä fantasiaa.

Täällä myös on moni maininnut dominoivan haurauden. Allekirjoitan sen täysin. Onhan se fantasiana kutkutteleva ajatus, että domi on se pelottava, suuri ja mahtava HERRA.
Mutta useimmiten varsinkin tuoreena, ollaan hauraita ihmisiä siinä missä muutkin. Muistan kun eräs sessio meni pahasti pieleen erään subin kanssa, ja hän alkoi itkemään. Siinä sitten nyyhkyttelevää subia lohduttaessa ja anteeksi pyytäessä sitä, että en tarkoittanut satuttaa näin pahasti, se oma syyllisyyden tunne iski todella pahana. (tuossa keississä siis kävi niin, että subilla oli pahaa ihottumaa joka ei vahvasti näy päälle päin. Enemmänkin pieninä vaaleina läikkinä. Se oli molemmilta jäänyt huomiotta ja... Noh sanotaan että kynttilän vaha, tummennettu huone ja ihottuma ei sovi yhteen). Tuo oli myös eräitä ensimmäisiä ns. "kunnon sessioita". Tunsin itseni pitkään tietyllä tasolla hirviöksi, ja voin kertoa että se söi pitkäksi aikaa sellaisen varmuuden jota mielestäni dominoivalla pitää olla pelkästään jo sen takia, että voi sessioida turvallisesti.

En sen kummemmin oikein osaa ottaa kantaa "truu" mastereihin muuta kuin naurahtaen vähän koko termille. Tulee vähän mieleen black metal scene jossa bändi on poseri koska levyn kaikki laulut ei koskenut saatanaa ja nihilismiä, vaan mukana oli yksi kappale joka ei miellyttänyt elitististä 1% trve black metal cult pässejä kirkonpoltto fantasioineen ja corpse paintteineen. (kuva liittyy).

Mutta olen kyllä törmännyt jonkin asteiseen asenteeseen että jotkut piirteet ovat sellaisia mitä ei true masterilla sovi olla. Tuntuu siltä että joskus domin/masterin oma syyllisyyden tunne (vaikka se vahinko olisikin ollut täysin tahaton, huonoa tuuria) on yksi noista piirteistä. Tuollainen ajattelu on myrkkyä minun mielestäni. Myrkkyä terveelle kuvalle ihmisestä, ja terveelle kuvalle minä kuvasta. Enkä ole muutoinkaan koskaan ymmärtänyt sellaista tarvetta esittää tai väkipakolla olla "macho".

Fantasia on fantasiaa, ei todellisuutta. Ainoa kunnon neuvo jota osaan antaa niin dominoiville kuin alistuvillekin tasapuolisesti, on tämä: vaikka tekisi mieli hypätä syvään päähän ilman kunnollista kokemusta, se on useimmiten huono idea.

Nyt tämä mies sitten lähteekin ja (God forbid) antaa herkän ja hellän suudelman tyttöystävälleen, jos siis true domit ja true kinkyt nyt tällaisen vaniljaisen teon sallivat  :o

Oikein nautittavaa tekstiä ja asiaa, Colestramus. Tällaista tekstiä lisää D:iden suusta, kiitos!

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #76 : 18.01.2021, 11:46 »

  Tunsin itseni pitkään tietyllä tasolla hirviöksi, ja voin kertoa että se söi pitkäksi aikaa sellaisen varmuuden jota mielestäni dominoivalla pitää olla pelkästään jo sen takia, että voi sessioida turvallisesti.

Näin käynyt minullekin ja voin sanoa, tunne aika kurja. Se tapahtuma söi itsevarmuuteeni pitkäksi aikaa. Sekä halun sessioida.

bikantti

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 2569
  • Ymmärrä taaksepäin, elä eteenpäin, nauti tässä.
  • Galleria
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #77 : 18.01.2021, 12:27 »
---
Mutta olen kyllä törmännyt jonkin asteiseen asenteeseen että jotkut piirteet ovat sellaisia mitä ei true masterilla sovi olla. Tuntuu siltä että joskus domin/masterin oma syyllisyyden tunne (vaikka se vahinko olisikin ollut täysin tahaton, huonoa tuuria) on yksi noista piirteistä. Tuollainen ajattelu on myrkkyä minun mielestäni. Myrkkyä terveelle kuvalle ihmisestä, ja terveelle kuvalle minä kuvasta. Enkä ole muutoinkaan koskaan ymmärtänyt sellaista tarvetta esittää tai väkipakolla olla "macho".
---

Vahva komppaus. Muutenkin fiksu viesti. Subina tuntuu tosi huojentavalta, KUN D joskus sanoo "Olen pahoillani.", oli kyseessä sitten virhearvio tai suoremmin moka. Siitä tulee sellainen olo, että nyt D tosiaan näkee minut, kuulee minut, uskoo minua, haluaa että minulla on hyvä olla. Kokee siis myötätuntoa minua kohtaan ja kantaa oman vastuunsa. Sen jälkeen on aika helppo itsekin osoittaa myötätuntoa D:tä kohtaan, koska hänestä tuntuu pahalta se mitä tapahtui. Tämän jälkeen yhteisen kurssin korjaaminen on varsin erilaista kuin tilanteissa, joissa D väistää vastuun eli kaikki jää subin niskoille.

Toinen keskustelunsa on se, että mielestäni kinkyssä pitää olla tilaa virheille. Ei ole sitä D:tä joka lukee ajatuksia ja tekee kaiken aina oikein. Se on fantasia. Ei tarvitse olla uhka kenenkään minuudelle, että välillä tulee mokattua ja siitä on kannettava vastuu. Se on lujuutta.

Fia

  • Vieras
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #78 : 18.01.2021, 16:04 »
TrueMaster kuulostaa käsitteenä lähinnä Peltolassa osastolla 7x / 8x asuvalta Napoleonin huonekaverilta.
Kaikkihan tässä kuitenkin ollaan vain ihmisiä, tai osa ainakin ja toivottavasti suurin osa on ihmisiä eikä yli-ihmisiä.

 :love:

Fia

  • Vieras
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #79 : 18.01.2021, 16:09 »
Onpas tähän ketjuun nyt tullu paljon ihania kommentteja.  :love: Mulla pää vaan nytkyy nyökyttelystä kun oon niin samaa mieltä edellisten kanssa. 🙂

LadyMysterious

Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #80 : 18.01.2021, 18:22 »
No nyt! Kaipaamaani positiivista kuvaa Dominoivista inhimillisinä olentoina löytyy lukuisista kommenteista, kiitos niistä :) Mielelläni luen lisääkin näitä  :love:

vila

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 382
  • Ghetto subi
  • Galleria
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #81 : 18.01.2021, 20:02 »
Lainaus
Mutta olen kyllä törmännyt jonkin asteiseen asenteeseen että jotkut piirteet ovat sellaisia mitä ei true masterilla sovi olla. Tuntuu siltä että joskus domin/masterin oma syyllisyyden tunne (vaikka se vahinko olisikin ollut täysin tahaton, huonoa tuuria) on yksi noista piirteistä. Tuollainen ajattelu on myrkkyä minun mielestäni. Myrkkyä terveelle kuvalle ihmisestä, ja terveelle kuvalle minä kuvasta. Enkä ole muutoinkaan koskaan ymmärtänyt sellaista tarvetta esittää tai väkipakolla olla "macho".

Täytyy myöntää, etten tunne foorumin "truumaster"-termin taustoja hirveän hyvin. En ole koskaan ollut kiinnostunut asiaa edes selvittämään, koska termin tarina ei vaikuta antavan mitään. Minä olen oppinut True Master-käsitteen muualta ja pidättäydyn siinä. Minulle on tosi vieras ajatus siitä, että kenestäkään voisi tulla Master (True or Not-so-true) ilman harjoittelua ja kokemusta. Etenkin jos kutsuu itseään True Masteriksi niin pitäisi olla kokenut muutakin kuin naapurin katiskaa. Enkä tarkoita tällä nyt mahdollisimman monia subeja vaan elämää. Tähän sisältyy myös mokaaminen, vastuunkantaminen ja niistä virheitä oppiminen. Dominointi on johtamista, ja Masterina pitäisi vähän niin kuin johtaa edestä. Mikäli ei kykene pyytämään virheitään anteeksi niin millaista johtamista se on?

Mies maalta-69

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 351
  • Sub-mies, joka on vasta astumassa hämärään.
  • Galleria
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #82 : 18.01.2021, 20:54 »
Näkisin, että s/D suhde on kun potilaan ja terapeutin hoitosuhde. Syvällinen, luottamuksellinen. avoin. Näin molemmat kokevat, että saavat jotakin itselleen.

Dean

Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #83 : 18.01.2021, 23:23 »
Kuinkakohan usein subit tulevat ajatelleeksi, miten hankalaa dominointi voi olla? Jos vaikka vaimoltani kysyisin, hän varmaan tuumisi, että helppoahan tuo näyttää olevan, Herra vaan ottaa ja nauttii palvelijastaan.

Mutta kun pitää saada hänetkin nauttimaan, mahdollisimman paljon. Pitäisi osata antaa sopivasti piiskaa: liian vähän on huono, liian paljon on oikein tosi huono. Tunnelma pitäisi osata luoda kohdalleen. Toisinaan mietin etukäteen vuorosanojakin, millä sanoilla käsken häntä. Mikä sytyttäisi hänet parhaiten.

Pikku asioilla voi olla iso merkitys. Yleensä me tehdään niin, että pillua piiskattaessa vaimo keskittyy tuntemuksiinsa, minä ihailen pillua ja hapsupiiskaa, nautin hänen raskaasta hengityksestä ja ääntelystä. Nyt viimeksi katsoimme toisiamme silmiin. Hän katsoi alistuneesti, mutta samalla jotenkin ylpeästi: kestän tämän, olen sinun. Tämän jälkeen työntyminen häneen tuntui erityisen hyvältä...


Mies maalta-69

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 351
  • Sub-mies, joka on vasta astumassa hämärään.
  • Galleria
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #84 : 19.01.2021, 00:37 »
Kuinkakohan usein subit tulevat ajatelleeksi, miten hankalaa dominointi voi olla? Jos vaikka vaimoltani kysyisin, hän varmaan tuumisi, että helppoahan tuo näyttää olevan, Herra vaan ottaa ja nauttii palvelijastaan.

Mutta kun pitää saada hänetkin nauttimaan, mahdollisimman paljon. Pitäisi osata antaa sopivasti piiskaa: liian vähän on huono, liian paljon on oikein tosi huono. Tunnelma pitäisi osata luoda kohdalleen. Toisinaan mietin etukäteen vuorosanojakin, millä sanoilla käsken häntä. Mikä sytyttäisi hänet parhaiten.

Pikku asioilla voi olla iso merkitys. Yleensä me tehdään niin, että pillua piiskattaessa vaimo keskittyy tuntemuksiinsa, minä ihailen pillua ja hapsupiiskaa, nautin hänen raskaasta hengityksestä ja ääntelystä. Nyt viimeksi katsoimme toisiamme silmiin. Hän katsoi alistuneesti, mutta samalla jotenkin ylpeästi: kestän tämän, olen sinun. Tämän jälkeen työntyminen häneen tuntui erityisen hyvältä...
  Uskon, että saattaa olla hyvin haasteellista.  D pitää oppia tuntemaan s todella hyvin. En tiedä koskeeko tämä s, niin ratkaisevasti.

Index

  • Vieras
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #85 : 24.01.2021, 19:06 »
Joku kohta keskusteluketjussa herätti keksimään termin "pahesignalointi".
 >:D

vila

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 382
  • Ghetto subi
  • Galleria
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #86 : 24.01.2021, 20:53 »
Kuinkakohan usein subit tulevat ajatelleeksi, miten hankalaa dominointi voi olla? Jos vaikka vaimoltani kysyisin, hän varmaan tuumisi, että helppoahan tuo näyttää olevan, Herra vaan ottaa ja nauttii palvelijastaan.

No mutta eikö samaa voi kysyä toisinpäin? Yhtä lailla valitetaan karkkikauppasubeista ja kynnysmatoista kun ei anneta tarpeeksi tai annetaan liikaa.

Fia

  • Vieras
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #87 : 25.01.2021, 21:07 »
Kuinkakohan usein subit tulevat ajatelleeksi, miten hankalaa dominointi voi olla? Jos vaikka vaimoltani kysyisin, hän varmaan tuumisi, että helppoahan tuo näyttää olevan, Herra vaan ottaa ja nauttii palvelijastaan.

No mutta eikö samaa voi kysyä toisinpäin? Yhtä lailla valitetaan karkkikauppasubeista ja kynnysmatoista kun ei anneta tarpeeksi tai annetaan liikaa.

Nih.

Itai

Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #88 : 29.01.2021, 21:09 »
Sen nyt olen kuitenkin hahmottanut, että "truemaster" on useimmille ilmauksen käyttäjille pejoratiivinen termi, jolla kai tarkoitetaan nimenomaan sellaista omahyväistä henkilöä, joka kuvittelee että hänen ja hänen viiteryhmänsä tapa toteuttaa BDSM-dominointia on ainoa aito ja oikea, ja kaikki muut ovat feikkejä tai wannabeitä, koska eivät ole riittävän tosissaan, riittävän koviksia, riittävän "perinteisiä" tai... jotain.

^ TÄMÄ

Snadistisadisti

  • Porttikiellossa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1506
  • TrueMaster and proud of it!
  • Galleria
Vs: Dominoivan hauraus
« Vastaus #89 : 23.02.2021, 16:16 »
Huomaan tässä ketjussa peräänkuulutetun Truemaster-näkökulmasta kirjoitettua kolumnia. Ajattelin heittäytyä bussin alle ja kirjoittaa sellaisen, ihan vain avatakseni miltä maailma näyttää tästä näkökulmasta tarkasteltuna. On ikävää tuottaa pettymys, mutta olen tullut siihen johtopäätökseen, että se ei taida olla mahdollista. Sille saattaa olla tilausta, mutta tuskin tilaa.