Avoin suhde, kuinka se saadaan toimimaan?

[Heippis]

Punapää  juuri noinhan se on

[AlmostAverageJoe]

Itse tykkään käyttää termiä yhdessä sovitut raamit joiden sisällä saa toimia vapaasti.

Tämä on mainio ilmaisu ja oikeastaan juuri sitä, miten asian näen: on ne raamit, joiden sisällä saa vapaasti toimia ja tällöin osoittaa myös kunnioitusta sovittua sekä toista kohtaan.

[AlmostAverageJoe]

Riikka Suominen kirjoitti Helsingin Sanomissa avoimista suhteista, ja oikeastaan siitä asiasta, jonka moni tuntuu kokevan uhkana: ihastumisesta toiseen. Tekstissä oli kyllä mainio ajatus siitä, että ihastuminenhan on vain ihastumista - siitä ei automaattisesti seuraa mitään dramaattista, vaan tunne voi laimentua ajan myötä.

Itse olen hyvinkin samoilla linjoilla: jos toiseen ihastumista pidetään jonakin maailmankaatavana asiana, niin siitä tulee myös sellainen, kun toinen sitten myöntää ihastuneensa toiseen - vaikka oikeasti se "olen ihastunut toiseen" voi olla lähinnä merkki avoimuudesta, ja ihastuminen voi loppua ihan hetkessä. Ihastuminen on kuitenkin aika sympaattista, söpöä ja viatonta.

Lyhyesti: outoa ajatella, että toiseen ihastuminen tuntuu olevan se suurin uhkakuva ja synti, mihin avoimessa suhteessa voi syyllistä - kun kuitenkin toiseen ihastuminen on vain tapahtuma, sen sijaan esim. yhteisten pelisääntöjen rikkominen taas on ihan aktiivista tekemistä ja ainakin omissa kirjoissa aikalailla isompi rike.

[spoiled]

Riikka Suominen kirjoitti Helsingin Sanomissa avoimista suhteista, ja oikeastaan siitä asiasta, jonka moni tuntuu kokevan uhkana: ihastumisesta toiseen. Tekstissä oli kyllä mainio ajatus siitä, että ihastuminenhan on vain ihastumista - siitä ei automaattisesti seuraa mitään dramaattista, vaan tunne voi laimentua ajan myötä.

Itse olen hyvinkin samoilla linjoilla: jos toiseen ihastumista pidetään jonakin maailmankaatavana asiana, niin siitä tulee myös sellainen, kun toinen sitten myöntää ihastuneensa toiseen - vaikka oikeasti se "olen ihastunut toiseen" voi olla lähinnä merkki avoimuudesta, ja ihastuminen voi loppua ihan hetkessä. Ihastuminen on kuitenkin aika sympaattista, söpöä ja viatonta.

Lyhyesti: outoa ajatella, että toiseen ihastuminen tuntuu olevan se suurin uhkakuva ja synti, mihin avoimessa suhteessa voi syyllistä - kun kuitenkin toiseen ihastuminen on vain tapahtuma, sen sijaan esim. yhteisten pelisääntöjen rikkominen taas on ihan aktiivista tekemistä ja ainakin omissa kirjoissa aikalailla isompi rike.

Suomisen kirjassa on myös erinomainen havainto siitä, että kaikessa muussa jakamista pidetään hyveenä, mutta jostain syystä parisuhteessa ei muka saisi jakaa.

[balthazar]

Helppo sanoa, paha pistää; puhutaan vaan asioista suoraan niiden oikeilla nimillä ja luotetaan siihen kumppaniin.

[Salanimi]

Riikka Suominen kirjoitti Helsingin Sanomissa avoimista suhteista, ja oikeastaan siitä asiasta, jonka moni tuntuu kokevan uhkana: ihastumisesta toiseen. Tekstissä oli kyllä mainio ajatus siitä, että ihastuminenhan on vain ihastumista - siitä ei automaattisesti seuraa mitään dramaattista, vaan tunne voi laimentua ajan myötä.

Itse olen hyvinkin samoilla linjoilla: jos toiseen ihastumista pidetään jonakin maailmankaatavana asiana, niin siitä tulee myös sellainen, kun toinen sitten myöntää ihastuneensa toiseen - vaikka oikeasti se "olen ihastunut toiseen" voi olla lähinnä merkki avoimuudesta, ja ihastuminen voi loppua ihan hetkessä. Ihastuminen on kuitenkin aika sympaattista, söpöä ja viatonta.

Lyhyesti: outoa ajatella, että toiseen ihastuminen tuntuu olevan se suurin uhkakuva ja synti, mihin avoimessa suhteessa voi syyllistä - kun kuitenkin toiseen ihastuminen on vain tapahtuma, sen sijaan esim. yhteisten pelisääntöjen rikkominen taas on ihan aktiivista tekemistä ja ainakin omissa kirjoissa aikalailla isompi rike.

Onko tämä juttu netissä luettavissa? Linkkiä?

[Dark Foxi]

Olen itse fetishisti ja mieheni vaniljahko. Meillä on sovitut asiat ja nyt "katsotaan mitä tulee".
Olen omien fetissieni kanssa tarkka ja en hyväksy ketä tahansa näihin hommiin.
Tavallaan karusti sanottuna: "Etsin sitä, mitö kotoa en saa".
Yhteisillä säännöillä tässä mennään.
Asia on alkutaipaleella, mutta kyllä se.vähän hölmöltä tuntuu kertoa asioita näinkin avoimesti.
.

[summoningengels]

Paljon hyviä pointteja tässä ketjussa.

Itselläni aikoinaan pitkä monogaaminen avioliitto päätettiin kumppanin aloitteesta avata ja reisillehän se meni, kun raameista ei osattu sopia tarpeeksi avoimesti tai tarkasti. Itse etenkin myönnän toimineeni hyvinkin epäkypsästi ja hyvin pian NRE-huuruissa salailuun tukeutuneena ajaneeni loppujen lopuksi ko. suhteen tyylipuhtaasti karille.

Myöhemmin sitten on ollut muutamakin alusta lähtien avoin suhde oikein hyvin kokemuksin. Näissä etenkin ensimmäisessä - päätyessäni suht. sattumalta suhteeseen pitkän linjan polyn kanssa - asiat loksahtivat kerralla paikoilleen. Tapasin aikalailla heti kärkeen aviomiehensä ja ensilukemisena kahlasin suosituksensa perusteella Opening Upin, jonka jälkeen käytiin hyvässä järjestyksessä läpi kummankin oletukset, tarpeet ja rajat ja sovittiin niitä parhaimmalla tavalla tukevista käytännöistä. Sama "asiat heti pöydälle" -malli on toiminut hyvin nykyisessäkin avoimessa soolopolysuhteessa, enkä epäile etteikö toimisi yhtä hyvin (ja olisi yhtä tarpeellinen) monogaamisessakin kontekstissa. Jonkinasteista itsetuntemusta ja -luottamusta toki tarvitaan kummaltakin osapuolelta.

[Dynamic]

Kas tällainen vanha ketju on nostettu keskusteluun. Tää aihe sai mut kirjottamaan ensimmäisen viestini tänne baariin, koska mä koen, että ollaan mun elämänkumppanin kanssa saatu aika hyvin toimimaan meidän avoin suhde. Pohjalla meillä on ensin yli 10 vuotta monogaamista suhdetta ja nyt muutama vuosi avointa (suljettiin kyllä kerran se tässä joksikin aikaa, mutta yhteisellä päätöksellä taas avattiin). Sit meillä on myös yhteisiä lapsia.
Avoin, rehellinen kommunikaatio on mun näkemyksen mukaan avain. Erityisesti ollaan huomattu, että jos on jokin asia, joka tuntuu itsestä vaikealta keskustella toisen kanssa. niin se yleisimmin tarkoittaa sitä, että asia on juurikin tärkeä ja siiitä on syytä keskustella.
Ja sit varsinkin aluksi oli tosi tärkeä, että oli todella tarkasti sovitut rajat siitä, mitä tehdään ja just, että vaikka kännissä ei säädetä.
Aluksi meillä oli myös aina sopmus, että kun jompikumpi on ollut omilla seikkailuillaan, niin sitten seuraavana mahdollisena kahdenkeskisenä hetkenä ensin rakastellaan ja sit puhutaan. Sen fyysisen yhteyden löytäminen oman kumppanin kanssa auttaa hitosti sitä keskustelua. Meillä sopimuksena on, että kaikkiin kysymyksiin, mitä toinen esittää vastataan rehellisesti, mutta tietenkin sen kolmannen kumppanin yksityisyyttä ja rajoja kunnioittaen. Nykyisellään ei enää käydä kovin tarkkaa keskustelua siitä, ketä on tavannut, ja mitä tehnyt, mutta kylläkin käydään läpi, mitä on oppinut tai minkälaisia tärkeitä ajatuksia tapaamisesta heräsi.
Aluksi puhuttiin meidän suhteesta avoimena, nyt voisin käyttää ehkä termiä hierarkinen polyamoria, jossa mun elämänkumppani keskittyy huomattavasti pienempään määrään kumppaneita kuin minä, mutta jossa molemmilla on mahdollisuus kehittää suhteita melkoisen vapaasti, kuitenkin siten, että primaarisuhteeseen ei asiat saa liikaa vaikuttaa. Jotenkin ärsyttää toi sana hierarkinen, mutten oo oikein parempaakaan keksinyt.
Mä ajattelen, että suhteeseen liittyvät asiat on ensisijaisesti valintoja. Mä valitsen tän mun parisuhteen ja perheen joka päivä uudelleen. Mä en pelkää ihastumista tai rakastumista. Ajattelen , että se, että päättää muuttaa ihastumisen kumppanuudeksi on myös valinta ja sen valinnan oon jo tehnyt ja ainkin tässä elämäntilanteessa useampaa elämänkumppania (tarkoittaen sitä, että jakaisin heidän kanssa arkea) en kaipaa.