Kirjoittaja Aihe: Rajoille ja niiden ylitse  (Luettu 5337 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Rajoille ja niiden ylitse
« : 02.05.2021, 20:39 »
Rajoille ja niiden ylitse


Meillä kaikilla on rajamme.
Osa niistä on veteen piirrettyjä viivoja, joita hallitsevat omat pelkomme, kokemuksemme ja ennakkoluulomme. Osa syvemmällä olevia tapoja, periaatteita ja rintamalinjoja, joita ei ole tarkoituskaan koskaan ylittää.

Olen aina ollut kiinnostunut rajoista. Omista rajoitteistani, omien rajojeni murtamisesta, uuden oppimisesta. Mutta myös siitä hetkestä kun aito tunnereaktio valtaa toisen kasvot. Kun saavutetaan se piste, missä kaikki harjoiteltu katoaa ja vain aito raaka tunne jää jäljelle.

Opetellun kadotessa, siinä rajalla missä päästetään irti. Subspace. Se tila on omassa silmissäni se mikä siintää tähtäimessä, kun sessioin. Se rajapinta on herkkä, mutta merkittävä. Toki olen kuljettaja ja toinen se matkustaja joka rajalle matkaa. Mutta voyeristin sielu itsessäni katsoo ja kokee samalla.

Muitakin rajoja on.
On hyvä määritellä rajat itselle. Ja noudattaa muiden antamia rajoja. Se on se pieni ero mikä erottaa leikin todesta ja pitää muumit laaksoissaan.

Silti.

Silti on hyvä keskustella siitä mikä on tavoitetila. Onko rajapyykki se missä ollaan nyt, vai onko jotain muuta. Kun tutkimme itseämme ja kumppaneitamme ja käymme läpi missä olemme ja mihin haluamme, voimme ylittää rajamme ja päätyä uusiin paikkoihin. Suosittelen käymään tätä dialogia.

En sano että raja on kaikkien paikka. En suosittele turisteille. Enkä kaikille muillekaan. Älä tee mitään mikä tuntuu sellaiselta että et ole siihen valmis. Mutta osalle meistä se antaa sen mitä täältä haemme.

Kokemusperäinen omien rajojen ylitys.

Tekojen kautta tapahtuva tutkimusmatka. Te jotka olette jo tätä kokeilleet, tiedätte mistä puhun. Se on matka altaan syvään päähän. Ja varmasti matka joka kannattaa tehdä vain hyvässä seurassa. Mutta matka on sen arvoinen.

Ja itsensä haastaminen voi olla myös ihan arkipäiväinen asia. Omalle epämukavuusalueelleen heittäytyminen ei tarvitse mullistavia muutoksia. Mutta se kannattaa.

Lupaan sen.


Kirjoittaja: Occam

Fia

  • Vieras
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #1 : 02.05.2021, 22:41 »
Kauniisti kirjoitettu. Samaistun. Kiitos.

Queen

Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #2 : 03.05.2021, 08:38 »
Tämä.
Kiitos  :love:

Alistavaherra

  • Vieras
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #3 : 03.05.2021, 09:37 »
Kiitos Occam kirjoituksestasi. Rajat ovat itsellenikin erityisen kiinnostava aihe ja niiden takana ja ylitse ponnistava ihminen kaikenkaikkiaan.  :love:

Kirjoittamiesi rajojen lisäksi kuvailisin vielä kahdenlaisia rajamääritelmiä, terveitä ja epäterveitä rajoja. Terveillä rajoilla on mahdollista hypätä juurikin tuonne kuvailemiisi syvempiin päätyihin, koska ne pohjautuvat turvallisempaan ja kunnioittavampaan toimintaan. Epäterveillä rajoilla haetaan epätervettä hallintaa tai aiheutetaan negatiivisia seuraamuksia muille.

Epätervelliset rajat joko luovat vastuuta muista tunteista / teoista (--> koen sinut epäluotettavana koska olen mustasukkainen/epävarma) tai ne odottavat muiden ottavan vastuun omista tunteistaan / teoistaan (--> vain sinä voit helpottaa kokemaani mielipahaa).

Rajoista voidaan myös luopua korkean tarvitsevuuden tai läheisriippuvuuden vuoksi. Saadakseen esimerkiksi kokea rakkautta tai kiintymystä, ovat omat sisäiset rajat uhrattavissa. Siksi on mielestäni tärkeää, että rajoja ja muutoksia niihin tehdään vain, koska SINÄ haluat eikä siksi että sinua painostetaan, pakotetaan tai manipuloidaan tekemään niin. Myöskään se, että tunnet velvollisuudeksesi muuttaa rajoja tai koska pelkäät seuraamuksia jättämättä tekemisestä, ei ole oikea syy. Kiintymys ja kiinnostus ovat todellisempia kun ne tehdään ilman odotuksia.

Terveelliseksi rajaksi näkisin rajat, joissa ei pelätä kritiikkiä, riitaa tai loukkaantumista. Ymmärretään, että on kohtuutonta odottaa että voisi vastata kaikkiin toisen tarpeisiin. Myöskin ymmärretään se, että saatetaan joskus loukata toisen tunteita, eikä sitä voi hallita miten muut ihmiset tuntevat. Terveessä suhteessa, suhde itsessään ei hallitse tunteita, vaan kukin kumppani on siinä tukemassa toisiaan heidän kasvussaan ja polussaan itsensä toteuttamiseen.

tähkäpää

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 111
  • Vittumaisen ihana
  • Galleria
    • Anata Tähkäpään iltasatuja SoundCloudissa
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #4 : 03.05.2021, 10:52 »
Kiitos tästä kirjoituksesta, Occam.
Rajoilla keikkuminen on minulle tapa toteuttaa erinäisiä puolia itsestäni, myös seksuaalisuuttani ja kinky-minääni. Alistavanherran kommentti sai pohtimaan, mistä syistä siellä rajapinnassa olen. Olenko siellä aidosti omasta halustani vai perustarpeestani miellyttää muita. Olen herkästi toisia varten, toisten hyvää varten ja väännän itseni monelle mutkalle miellyttääkseni. Nykyään onneksi vähemmän.

Sessioidessa menen rajojani kohti sekä miellyttääkseni Domiani, mutta myös puhtaasti itsekkäistä syistä, jolloin ollaan vielä turvallisella ja terveellä asteella. Rajapinta on minulle väline mennä kohti jotain vaikeaa, pelättyä, piilottamaani tai häpeää. Se voi olla myös kulkemista kohti suurta euforiaa.

Seksuaalisuuttani muuten toteuttaessa seurasta riippuen liikun sekä terveellä että epäterveellä rajalla. Tietynlaisten ihmisten kanssa minussa herää haitallinen itsestäni piittaamaton asenne ja saatan ylittää rajani itseäni rikkoen. Silloinkin vastuu on täysin ja ainoastaan minun. Tämän tiedostaminen auttaa suojaamaan itseäni ja myös toisia. Oikeassa seurassa rajoja voidaan tutkailla lempeästi, kokeilla, haastaa ja tarvittaessa peruuttaa tai sitten juosta läpi. Aina silloinkaan se ei kannata, mutta epäonnistuessaan vastuun jakaa kanssani joku tai jotkut muu(t) ja seuraukset eivät tällöin jää yksin elettäväksi ja korjattavaksi vaan niitä voidaan tutkailla rauhassa ja etsiä ratkaisuja.

Summa summarum, minä olen kesken ja niin on moni muukin.

marionilla

  • Bizarre Club
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 90
  • Sydän, mitä sahaat?
  • Galleria
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #5 : 03.05.2021, 11:05 »
Kiitos tästä kolumnista ja viisaista kommenteista myös, Erityisesti Alistavaherra ja Tähkäpää. Tunnistan tästä itseäni ja omia tarpeita. Kaipaan rajoille, mutta haluan sinne turvassa. Julminta on jäädä yksin mahdollisia seurauksia korjailemaan.
Rajat elää, huomaan monessa kohtaa myös muilla elämänalueilla piirtäväni rajoja uudelleen. Ehkä se on tämä ikäkin.
Mutta kesken ollaan ja yhdessä ja vuorovaikutuksessa kasvetaan. Ja monesti juuri rajapinnoilla.

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #6 : 03.05.2021, 11:28 »
Oikeasti kaikki haluaa rajoille, ja niitten ylitse, useimmiten vielä reilusti ja ryminällä, koska vain siten voi kokea jotain ainutlaatuista, ja sitähän kaikki loppupeleissä haluaa kokea.

Se on sellaista sanahelinää ja itsensä sumuttamista väittää muuta.

Hankalaksi asian tekee se, että kun tuollainen rymistely toteutetaan, toisille tulee sen jälkeen paha mieli, jonka ne syytää rajojen ylittäjän niskaan. Sen vuoksi kannattaa olla todella tarkkana kenen kanssa lähtee rajoja ylittelemään, näin Dominoivan näkökulmasta mietittynä.

Osa kuitenkin ymmärtää, että tuo paha mieli on normaali reaktio, jonka kanssa pärjää kyllä, se menee ohitse, ja seuraavalla kerralla se onkin helpompaa jo hallita sitä.

Jos ei uskalla päästää irti, pysyy rajojensa sisäpuolella, eikä voi kokea asioita joita haluaa kokea.

IKRM

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3433
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #7 : 03.05.2021, 12:27 »
Oikeasti kaikki haluaa rajoille, ja niitten ylitse, useimmiten vielä reilusti ja ryminällä, koska vain siten voi kokea jotain ainutlaatuista, ja sitähän kaikki loppupeleissä haluaa kokea.

Se on sellaista sanahelinää ja itsensä sumuttamista väittää muuta.


IKRM

Jaa.
Rajoille tietoisesti hakeutuminen ei ole mun juttu. Muiden rajoja voin etsiä.
Mikäli tulee mahdollisuus ylittää joku raja, saatan tehdä sen. Tai sitten en.
Riippuu monesta seikasta. Käytettävissä olevasta ajasta, henkisestä kapasiteetista, motivaatiosta. Myös vastuunottokyky ratkaisee. Voinko ottaa sen rajan jälkeen vastuun omista tunteistani.
Rajat voivat joskus johtaa masennukseen tai ahdistavaan olotilaan.
Kuin myös suureen iloon.

Mr Birch

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1343
  • Testi näyttää, että on aika häipyä (82 % vanilla)
  • Galleria
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #8 : 03.05.2021, 12:55 »
Oikeasti kaikki haluaa rajoille, ja niitten ylitse, useimmiten vielä reilusti ja ryminällä, koska vain siten voi kokea jotain ainutlaatuista, ja sitähän kaikki loppupeleissä haluaa kokea.

Se on sellaista sanahelinää ja itsensä sumuttamista väittää muuta.

Hän puhuu ihan rauhassa vain omasta puolestaan. Provoilu on joillekin se juttu täälläkin.

Mr B

tähkäpää

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 111
  • Vittumaisen ihana
  • Galleria
    • Anata Tähkäpään iltasatuja SoundCloudissa
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #9 : 03.05.2021, 13:11 »
Voi kun tämän aiheen olisi voinut pitää provo-vapaana...

On myös aina vaarallista luulla tietävänsä kaikista ja kaikesta kaikki ja esittää luulonsa totuutena.

Yuino

  • Vieras
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #10 : 03.05.2021, 13:18 »
Rajateema on loputtoman mielenkiintoinen ja järisyttävän oleellinen missä tahansa ihmissuhdenkontekstissa. Ja kyllä, kesken ollaan, ja varmaan ikuisesti niin, mutta jotain koen kuitenkin oppineeni ja oppivani. Joskus suurinta viisautta on pysyä comfort zonella käymättä pitkään aikaan lähelläkään mitään rajaa. Joskus taas parasta on käydä vähän koklaamassa, että onko se raja vielä siellä missä se ennen oli ja miltä nyt tuntuu käydä sen äärellä. Turvallinen ja luotettava seura on aivan a ja o tässä (varsinkin jos siihen rajanhakuun liittyy toinen ihminen, voi sitä tarvita toista ihmistä vaikka jälkipurkuun tosin vaikka yksinkin rajoja kävis kopeloimassa).

Rajattomuus on vähintään yhtä iso ongelma kuin liian tiukat rajat.

MasterOpie

  • Vieras
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #11 : 04.05.2021, 11:41 »
Hyvä aihe.

Rajoista puhuessa on hyvä muistaa, että jokainen voi ja jokaisen kuuluisikin vetää omat rajansa suhteissaan. Kaikkea ei tarvitse tai kuulu sietää ja silloin pitäisikin vetää omat selkeät rajat. Omien rajojen vetäminen on kuitenkin pitkälti itsensä arvostamista.

Kinkyily mielessä rajojen venyttäminen on namia. Siltikin turhan usein kuulee tapauksia joissa D vaikka taluttaa subinsa toisena treffinä Näsinneulaan koska subilla  on korkeanpaikankammo. Minusta on äärimmäisen tärkeää terävöittää että luottamus ja arvostus kulkevat hyvin käsi kädessä rajojen venyttämisen kanssa. Oikoteitä onneen on hyvin harvoin.

Yst. Terv.
Karwis

kuunlilja74

  • Vieras
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #12 : 04.05.2021, 15:11 »
Mä olen subina aika kokematon ja en ihan tarkkaan tiedä kaikkia rajojani.
Mulla on muutama ihan ehdoton ei, niiden yli ei mennä.
Aika paljon olen valmis kuitenkin kokeilemaan oikean ihmisen kanssa.
Mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.
Mieluummin etenen hitaasti ja rauhallisesti.
Tarkkaan harkiten.
Jos en ole varma, jätän väliin.
En ota turhia riskejä.
Varmaan jää tällä tyylillä paljon kivaa kokemattakin.
Mutta ne asiat vaatii oikean ihmisen ja turvallisen tunteen.

Eli en voi sanoa että haluaisin vauhdilla rajoille ja  niiden yli, melkeinpä päinvastoin .

Osaan kyllä sanoa ääneen jos joku ei tunnu hyvältä.

Sama normaalielämässä, olen harkitsevainen ja pelaan varman päälle.
Sopeutuvainen.

Mr.Inathu

Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #13 : 05.05.2021, 09:41 »
Hyvä ja BDSM:n osalta tärkeä keskustelun aihe :)

Aina ihan ensimmäisenä on yhdenmukaistettava käytettävä terminologia, ettei puhuta niistä aidoista ja seipäistä... Eli juuri kuten kolumnisti kin esitti, on rajoja ja "rajoja", mutta mitä itse asiassa tarkoitetaan sanalla "raja"?

Itselleni se tarkoittaa veteen piirrettyä linjaa, jonka ylittäessään henkilö siirtyy henkisesti pois ns. mukavuusalueeltaan. Eli kyseessä oleva asia alkaa kuormittamaan ihmistä henkisesti, sen sijaan että se menisi niin sanotusti "rutiinilla".
Mielenkiintoinen asia on syy MIKSI ko. asia ei ole yksilön mukavuusalueella? Tämä on aina täysin yksilöllistä ja sen taustalta juurisyynä voi löytyä hyvin moniulotteinen henkinen kuvio, jossa syvimpänä määräävänä tunteena voi olla esimerkiksi yksittäisestä lapsuudesta saakka kumpuavasta epämiellyttävästä kokemuksesta johtuva tunnetila tai pelkotila, jopa fobia.

Rajat eivät ole keskenään verrannollisia, vaan rajan voimakkuuteen vaikuttaa rajan juurisyy. Henkilö, jolla on voimakas pelkotila esimerkiksi tukehtumisen pelkoon, ei todellakaan kiittele idioottimaista Domia, joka pakolla huputtaa subinsa vain "viedäkseen rajoille". Kun taas toinen, jolla on luonnollinen inho eriteleikkeihin, ei kokemuksia mutta vahva D/s-fetissi, saattaa pakotetusta pissaleikistä saada isotkin kiksi ja kiitellä rohkeaa Domia, joka vei hänet "yli rajan".

Itse olin about parikymppisenä toteuttanut kaikki keksimäni fantasiat ja adrenaliini korvissa ryskyen jysäyttänyt vauhdilla yli kaikkien keksimieni rajojen... Ei hyvä, olen pitkään harmitellut sitä, etten saanut monesta rajasta koskaan sen enempää, kuin sen yhden kokemuksen. Koska rajan voi ylittää vain kerran, sen jälkeen se on vanha raja, eikä siitä saa enää kuin murto-osan siitä vaikutuksesta, jonka se antoi ensimmäisellä kerralla.

Omista kokemuksistani oppineena, ryhdyin toimimaan toisin myös leikkikavereideni kanssa. En enää ensisijaisesti halunnut viedä kumppaneitani yli heidän rajojensa, vaan aloin leikittelemään heidän rajoillaan. Jo pelkkä rajan läheisyys tai jopa pelkkä tietoisuus sen mahdollisuudesta, riittää usein hyvin voimakkaisiin tunteisiin. Yhtäkin rajaa voi lähestyä, suorastaan hivellä, lukemattomin eri tavoin, kuitenkaan välttämättä ylittämättä niitä. Näin rajoista saa valtavasti enemmän irti, yhteiset kokemukset osapuolten välillä kasvattavat myös keskinäistä luottamusta ja syventävät suhdetta. Rajojen läheisyys myös usein liikuttaa hitaasti rajoja ja taas kasvattaa liikkuma-aluetta, syventäen hitaasti kokemusta henkisesti. Ja täysin ilman kenenkään suuttumista kenellekään.

Mielestäni tärkeintä subin itsensä kannalta on pyrkiä ymmärtämään omia epämukavuusalueitaan ja erityisesti sitä, miksi ne ovat epämukavia? Mikä on se perimmäinen juurisyy, joka tekee jostain asiasta "vaikean" ja miksi? Vastausten löytäminen näihin kysymyksiin ja sen kertominen Domille, antaa hänelle mahdollisuuden leikitellä rajoilla herkullisesti ja kiirehtimättä. Koska, BDSM ei ole matka johonkin pääsemiseksi, vaan matkasta nauttimiseksi. IMHO

Tällä mallilla olen nyt sitten jatkanut sen about 25 vuotta ja käsittääkseni ihan kelvollisella lopputuloksella. Suosittelen! :)

-Mr.I

Fia

  • Vieras
Vs: Rajoille ja niiden ylitse
« Vastaus #14 : 05.05.2021, 21:56 »
Erinomainen ja ajatuksia herättävä kirjoitus myös Mr. Inarhulta, jälleen kerran. Kiitän.