Kirjoittaja Aihe: Hyväksikäytön ja henkisen alistamisen/nöyryytyksen yhdistäminen  (Luettu 3281 kertaa)

semar

Annan pohdintaa lähestyisin sitä kautta, että subilla on oltava tarpeeksi liikkumatilaa. Ongelmia syntyy, jos kontrolli on liian tiivistä eikä niistä lähtökohdista ja ehdoista voi keskustella. Toisaalta voi aina ja riittävän usein kysyä sekä itseltään että subilta mitä kumpikin teistä saa järjestelystä. Onko alistuminen aidosti vapaaehtoista vai riippuuko hän väkisin kiinni ainoassa löytämässään dommessa?

Varsinainen findom ei ole ollut koskaan kovin kiinnostavaa, joten en sitä tunne juurikaan. Mielikuvissani (jonkun dokumentin nähneenä ja pari artikkelia lukeneena) olen ymmärtänyt sen näyttäytyvän usein puhtaan ammatillisena. Tähän iskee toki Humen giljotiini, eli eihän noin tarvitse olla. Alistujana ajattelen aina mitä alistumisestani saan: saanko tunnetta ehdottomasta toiselle alistumisesta, nöyryytyksen kokemusta ja myös sitä sinänsä ehdottoman tärkeää tunnetta ilon tuottamisesta dommelle. Vaikka viimeinen onkin minulle tärkein, niin yksinään se ei riitä. Siksi se findomiin (ehkä väärin perustein) yhdistämäni puhdas etäsuhde ei toimisi kohdallani.

Sinänsä olen pyöritellyt mielessä taloudellisen kontrollin ja jopa jonkinlaisen hyväksikäytön toimivuutta. Luulen sen olevan aivan mahdollista, jos suhteessa on paljon muutakin ja rahankäyttö on vain yksi alistamisen muodoista.

Lahjojen antaminen dommelle on mielestäni hyvin luontevaa. Niiden kalleus ja vaatiminen on sitten taitolaji. Minusta se ja ylipäätään subin lompakolla käynti toimii parhaiten niin, että viime kädessä subilla on muitakin vaihtoehtoja kuin suostua tai lopettaa suhde. Tämähän ei tietenkään sovi hc-dommailuun, mutta olenkin tällainen kevytsubi. Ajatuksiini sopii paremmin vaikkapa lahjojen bonusluonne, eli ilman niitäkin suhde voi jatkua, tosin sitten ehkä toisenlaisena. Toisaalta pidän aika kiehtovana sitä, että sub voi omalla käytöksellään vaikuttaa asiaan. Tapaamiselta myöhästymisen tai muun rikkeen seurauksena määrätty sakko on yksi esimerkki tästä. Joko olen ajoissa tai kärsin niin, että mieluummin näen ylimääräistä vaivaa velvoitteen eteen. Oman hauskan vivahteensa tähän tuo jos force majeuriin ei voi vedota :)




Oum88

Hyvää keskustelua erittäin kiinnostavasta aiheesta.

Henkinen nöyryytys, fyysinen kuritus, turhautuminen siveysvyössä, hotwife/cuckold ja findom. Kaikki niin herkullisia asioita, vaan todella helppoja asioita pilata.

 Vaikka itseä nuo kaikki kiinnostaa erittäin paljon, niin uskoakseni toimiva yhtälö noissa ei ole itsestään selvä, vaan vaatii poikkeuksellisen hyvin kohtaavat ajatusmaailmat ja pisteet mistä saa ne tarvittavat kiksit sekä niin positiiviset kuin nöyryyttävät kokemukset...

Ns pelkkä käteisautomaattina olo ei kiinnostaisi yhtään, kun taas findom osana toimivaa kokonaisuutta olisi yksi osanen yhtälöä mistä varmasti nauttisin eniten elämästäni.

Mielenkiintoinen ja haastava kokonaisuus, riskeistä huolimatta toivon pääseväni uppoutumaan tälläiseen kuvioon vielä joskus 😍

semar

Todellakin vaatii erittäin hyvin kohtaavat ajatusmaailmat, uskoisin.

Itselleni pahimpia vaaran merkkejä on hyppääminen näihin ennen kuin suhde toimii muuten. Mieluummin toisin nämä tosielämän hyväksikäytöt siihen vaiheeseen, jossa suhteen on muuten todettu olevan vakaalla pohjalla ja sitä mitä halutaan.

Jos findom-elementeillä on pakko päästä leikkimään heti, yksi mahdollisuus on ohjata lahjoitukset dommen valitsemiin keräyskohteisiin. Silloin ei synny kysymystä siitä onko sub vain pankkiautomaatti. Domme toivottavasti saa tarpeeksi iloa tästä subin hyötykäytöstä. Joillekin voi sopia tämäkin, kaikille ehkä ei.

Oum88

Täysin samoilla linjoilla.

 Olen kyllä valmis siihen että findom heti mukana, jos kyseessä ei ole parisuhde ja tarkoituksena kokeilla vaikka mieltymyksien todellisuutta jne. Mutta tällöin mielestäni summat tulee olla pieniä ja mukana riittävästi muita kiinnostavia elementtejä.
 Jos sellaisia ei ns luonnostaan ole/tule niin ei kannata koneilla sitä findomiakaan ainakaan minun  :) Muuten lipsahtaa helposti vain maksamiseksi ja se lienee aika harvalle loppuviimein se tahtotila...

masomaleslave

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 536
  • Viiskymppinen kinky
  • Galleria
Samalla yhdellä lauseella: aivan upea konsepti, jos tunnen varmuudella kyseessä olevan yhteisestä sopimuksesta tehtävä asia, josta kumpikin osapuoli saa haluamansa.

Tämäpä onkin kiteytetysti juuri se dilemma, jonka kanssa myös minulla D:nä on pureskeltavaa. Menneisyydessä mua on sytyttänyt erityisesti subin kuluttamisen kontrollointi (esim. uusia vaatteita tai muuta kulutustavaraa saa ostaa vain mun luvalla). Nyt mua on alkanut kiinnostaa myös lahojen vaatiminen tai vastaanottaminen, mutta samalla rahan ja seksin sekoittaminen (jos kyse ei ole seksityöstä, mikä on tietysti täysin ok ja eri asia) on haastavaa. Tarkoitushan ei ole käyttää toista taloudellisesti hyväkseen julmasti ja säälimättömästi - mutta sitten oikeastaan itse asiassa tavallaan onkin.

Tärkeää pohdintaa. Koko kuviossa on tärkeää, että osapuolet ovat kunnolla viivalla mitä tehdään.  Mutta ei joku lahja tai suora rahakaan ole kovin kummoinen juttu verrattuna kovaan väkivaltaan, jota pidetään enemmän "normaalina" ja hyväksyttävänä kinkypiireissä kuin tällaista lahjajuttua.

Itse nimenomaan tykkään, että Dommella on myös aito tarkoitus hyväksikäyttää minua ja pitää minua "ostosapinana".

Tärkeää on vain se, että juttu on konsensuaalista, asia tapahtuu hyvässä yhteisymmärryksessä.

Tää lahja- ja rahajuttu on vaan tabu, mutta monessa vaniljadeittailuissakin mies maksaa ravintolan, leffat, yms.

Juridisesti tarkasteltuna uhrin vapaaehtoisuuteen perustuva lahjojen vastaanotto häneltä (lue hyväksikäyttö) on paljon lievempi juttu kuin uhrin suostuminen pahoja ruhjeita aiheuttavaan väkivaltaan, josta eri foorumeilla uhrit ylpeinä julkaisevat kuvia vammoistaan.

Hyvä lukija: korvaa väkivalta-sana sanalla kuritus, rangaistus, kasvatus, koulutus, ohjaus,... mikä vain mikä mielestäsi sopii parhaiten. Juridisesti asiaa tarkasteltaessa kyse on kuitenkin väkivallasta.

masomaleslave

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 536
  • Viiskymppinen kinky
  • Galleria
Ja: semarilla ja Oum88:lla mielenkiintoiset, asialliset näkemykset. Kiitos!

masomaleslave

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 536
  • Viiskymppinen kinky
  • Galleria
Muuten lipsahtaa helposti vain maksamiseksi ja se lienee aika harvalle loppuviimein se tahtotila...

Aina nää on kahden kauppa. Hyvä pointti.

ValtiatarAliza

Mitä olen huomannut muutaman findom ihmisten kanssa puhuessa on että rahan antaminen facilitoi huomion saamisen. Ajatus että mitä enemmän rahaa antaa sitä enemmän huomiota saa, olkoon se negatiivista tai positiivista huomioita, niin kuin sub ruokkisi Domea saadakseen energisen reaktion häneltä. Tosin tämä on ollut vain muutaman keskustelutoverini idea, joten en menisi väittämään että kaikki ajattelisivat näin.

masomaleslave

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 536
  • Viiskymppinen kinky
  • Galleria
Mitä olen huomannut muutaman findom ihmisten kanssa puhuessa on että rahan antaminen facilitoi huomion saamisen. Ajatus että mitä enemmän rahaa antaa sitä enemmän huomiota saa, olkoon se negatiivista tai positiivista huomioita, niin kuin sub ruokkisi Domea saadakseen energisen reaktion häneltä. Tosin tämä on ollut vain muutaman keskustelutoverini idea, joten en menisi väittämään että kaikki ajattelisivat näin.

Noin varmaan on. Ja sub ei lähettele rahaa, eikä mitään, jos reaktio ei olisi hänen kannaltaan positiivinen, vaikka se valtavirtaihmisistä näyttäisi hyvin rankalta negalta.

ValtiatarAliza

Raha on hyvin intiimi ihmisille, ja joillekkin se on tärkeämpi kuin oma keho. FinDom piireissä kutsutaan rahan aggressivista vaatimista jopa lompakon raiskaudeksi.

Toisaalta on myönskin ajatus hiljaisesta lähetyksistä ja antamalla rahaa takaisin Domen ruokailusta tai shoppailusta mikä saattaisi olla helpompi sulatella kun muistaa miten miehet on tehnyt tätä kasvokkain jo vuosisatoja.

Useimmat ottavat tosin vain yhden rahapossun, antaen hänelle kaiken huomion ja käytäyttyen kuin D/s usein käyttäydytään esim. antaen subille rajoja rahan käytössä tai antaen tehtävän joka pitää tehdä.

Satakieli

Oho, tää olikin mielenkiintoinen ketju. Oon itekin pyöritelly näitä asioita mielessä ja miettiny, onko tällaista ilmiötä edes olemassa, missä toisen rahankäytön rajoittaminen tai varojen siirto minulle, olisi vallankäyttöä. Hienoa kuulla, että tää oikeasti on ihan ilmiö, enkä vaan ookaan ihan sairas ja ainoo maailmassa joka tämmösiä on jääny miettimään  ;D

semar

Et varmasti ainoa :D Teema taitaa monesti kulkea niin vahvasti osana total power exchange -konseptia, ettei siitä välttämättä ole hirveästi puhuttu täällä erillisenä kiinnostuksen kohteena. Tai ehkä on puhuttukin, mutta edelliset keskustelut ovat jo hautautuneet uudempien alle. Toisessa ketjussa oli hyvää keskustelua 24/7-suhteista ja TPE:stä. Myönnän itsekin iloisesti sekoittaneeni mielessäni käsitteitä keskenään, vaikka eri asiathan ne ovat. Kun TPE kattaa kaiken (mitä ei ole erikseen rajattu pois, ja puristisen käsityksen mukaanhan se ei silloin ole enää total), niin se siemaisee sisäänsä myös tällaiset ja keskustelukin varmaan käydään sitten niissä ketjuissa. Itselleni TPE on aivan liian vaativa asia enkä edes kuvittele sellaista omalle kohdalleni, mutta mikäänhän ei estä poimimasta sieltä kiinnostavia elementtejä. Kukin tavallaan. Itselleni olennaista on tuntea olevani toisen vallassa silloinkin kun toinen ei ole läsnä, ja siihen sopii hyvin valikoitujen asioiden luovuttaminen kokoaikaisesti toisen hallintaan.   

MasterTre+40v

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 920
  • Sanansa mittainen kusipää
  • Galleria
Ite käytän vaan seksuaalisesti hyväkseni lelujani ( kuten myös lelut taitaa käyttää mua  :) )
Henkisellä puolella koitan mahdollisimman paljon taas vahvistaa lelujani kun en tarvitse alistamista/nöyryyttämistä omieni suhteen.

Rahaa en anna seksistä mutta tottakai annan tai lainaan jos tiedän sen tulevan tarpeeseen ja jos itsellä löytyy ylimääräistä. Silloin jos toisesta tykkää/rakastaa  :love: niin tuo on mulle itsestään selvä asia.