Kirjoittaja Aihe: Passion-leffa Rakkautta ja anarkiaa festarilla 16-27.09 Helsingissä  (Luettu 1201 kertaa)

Minea

Passion leffa Rakkautta ja anarkiaa leffafestareilla, vaikuttaa katsomisen väärtille.


https://hiff.fi/elokuvat/passion/

"Maja Borgin ohjaama Passion on intiimi ja queer dokumenttielokuva BDSM:stä sekä yksilön kokemuksena että ihmisten välisenä toimintana. Pääosin mustavalkoisena kuvattu elokuva tutkii alistumisen ja dominoinnin ristivetoa.

Ohjaaja itse on isossa osassa elokuvassa: hyväksikäyttöä aiemmassa suhteessaan kokenut Borg haluaa tutkia sekä alistettavana että dominoivana olemista. Lisäksi kuullaan kolmea miestä, joista kaksi on parisuhteessa ja heistä toinen harrastaa kolmannen kanssa BDSM-sessioita. Elokuvassa myös vieraillaan queer-pornoelokuvan kuvauksissa ja nähdään tukehduttamissessio.

Elokuvan nimi viittaa sekä seksuaaliseen että uskonnolliseen tunteeseen, erityisesti kristillisessä perinteessä. Borg keskustelee myös papin kanssa. Näkökulma on seksimyönteinen: sessiot on kuvattu hellinä rituaaleina, jotka tarjoavat katsojalle mahdollisuuden hengittää valkokankaalla nähtävien kehojen kanssa.

Teemoja ovat muun muassa rajat, vallan antaminen toisen käsiin ja kuoleman läheisyys. Myös katsojaa pyydetään pitämään huolta omista rajoistaan – elokuvassa näytetään muun muassa suostumuksellista lyömistä, neuloja ja verta."

Marjo Pipinen