Kirjoittaja Aihe: Ihana kamala NRE  (Luettu 3336 kertaa)

Rosaline

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 134
  • älä anna sen hämätä
  • Galleria
Ihana kamala NRE
« : 25.09.2021, 16:20 »
NRE, new relationship energy, on termi, jota käytetään kuvaamaan uuden suhteen alussa olevaa ruusuisen ihanaa tilaa. Silloin uusi kumppani tuntuu ihanalta, ihmeelliseltä ja niin erityiseltä, että esimerkiksi jo entuudestaan oleva kumppani tai ystävät herkästi unohtuvat. NRE on normaali ja yleinen reaktio uuteen ihmiseen, kun hormoonit hyrräävät uuden rakkaan vuoksi. Se voi kuitenkin esimerkiksi polyamorisessa suhteessa muodostua ongelmaksi, kun pidempään jatkunut parisuhde ei tunnukaan enää niin kutkuttavalta ja täydelliseltä kuin uudempi suhde. Pahimmillaan tämä johtaa vanhan parisuhteen kariutumiseen.

(Jos joltakulta löytyy täydennystä tai parannusta tähän hyvin mututuntumalla kirjoitettuun kuvaukseen, niin antaa tulla!)

Mulla on todella paha mutta aivan paras NRE päällä juuri nyt. Kysymys kuuluukin: miten NRE:n kanssa onnistuu tasapainottelemaan niin, että pidempään jatkunut suhde säilyy elinvoimaisena ja ehtii myös nauttia NRE:n huumasta uuden kumppanin kanssa? Kaipailisin tähän apua, vinkkejä ja näkökulmaa! Miten teillä on onnistuttu tai epäonnistuttu NRE:n iskiessä? Onko NRE uhka vai mahdollisuus?

Kinkykundi

Vs: Ihana kamala NRE
« Vastaus #1 : 25.09.2021, 17:04 »
Itse en ole näitä polypalloja, mutta kun nämä kaikki ihastumiset kuuluvat asiaan, on sen vanhan suhteen annettava uudelle ihastumiselle tilaa. Asiat etenevät ja tapahtuvat kuten tapahtuvat, ja se vanha suhde siellä säilyy jos on säilyäkseen. Ehkä se muuttuu uuden suhteen myötä, ehkä ei, ehkä ihastuksen mentyä ohi se vanha suhde vain vahvistuu kestettyään taas yhden koettelemuksen.

Se ei ole olennaista onko ihastus uhka vai mahdollisuus, vaan se, että se on olemassa halusit tai et.

Louhi

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 52
  • Räpätäti savosta. Vastuu kuulijalla. Paskat jutut.
  • Galleria
Vs: Ihana kamala NRE
« Vastaus #2 : 25.09.2021, 17:20 »
Omalla kohdalla ja ei poly-suhdekuviossa, kun pahimmillaan ihastuksen kourissa kärvistellessä tuntui, että järki lähtee päästä, parhaiten auttoi keskustelu primäärikumppanin kanssa.

Rosaline

  • Helsingin akateemiset kinkyt ry
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 134
  • älä anna sen hämätä
  • Galleria
Vs: Ihana kamala NRE
« Vastaus #3 : 27.09.2021, 20:54 »
Kiitti vastauksista  ^-^

Itse en ole näitä polypalloja, mutta kun nämä kaikki ihastumiset kuuluvat asiaan, on sen vanhan suhteen annettava uudelle ihastumiselle tilaa. Asiat etenevät ja tapahtuvat kuten tapahtuvat, ja se vanha suhde siellä säilyy jos on säilyäkseen. Ehkä se muuttuu uuden suhteen myötä, ehkä ei, ehkä ihastuksen mentyä ohi se vanha suhde vain vahvistuu kestettyään taas yhden koettelemuksen.

Se ei ole olennaista onko ihastus uhka vai mahdollisuus, vaan se, että se on olemassa halusit tai et.

Ehkä itse kaipaisin muilta neuvoja ja ajatuksia juuri siihen, ettei vain passiivisesti odota ja toivo ihastuksen tai NRE:n ohimenoa, vaan enemmänkin miten pystyisi omalla toiminnallaan vahvistamaan jo olemassa olevaa suhdetta ja siinä samalla myös ehkä nauttimaan NRE:n huumasta uuden tyypin kanssa. Siksi nyt kaipaisin vastauksia erityisesti polyilta!

Snadistisadisti

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1493
  • TrueMaster and proud of it!
  • Galleria
Vs: Ihana kamala NRE
« Vastaus #4 : 27.09.2021, 21:21 »
Osoita olemassa olevalle kumppanillesi erityishuomiota, tee hänen olonsa hyväksi ja turvalliseksi. Osoita sekä hänelle että varsinkin itsellesi kuinka tärkeä hän on elämässäsi. Tällä tavoin vahvistat itseäsi ja tuntemuksiasi aiemmassa suhteessasi. Uusi suhde pysyy alkuun kasassa NRE:n voimin.

MeMo

Vs: Ihana kamala NRE
« Vastaus #5 : 28.09.2021, 12:48 »
Kokemuksesta Snadin sanoma kyllä naulan kantaan,  "lesson learned" .
Mutta samalla myös se, että NRE kestää ja on olemassa pitempään. Ei ehkä ikuisesti, mutta kuitenkin pitempään, eikä sen haihtumista tarvitse tarvitse odotella, sillä se tuo myös lisää energiaa siihen jo olemassa olevaan, eikä vain uuden tyypin kanssa. Erilaista energiaa ehkä, mutta hyvää energiaa.

Punisher

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 248
  • "all the girls get prettier at closing time"
  • Galleria
Vs: Ihana kamala NRE
« Vastaus #6 : 28.09.2021, 14:41 »
Tämä onkin todella hyvä kysymys että miten selviytyä mikäli se vanha kumppani on vieläpäs kovinkin mustasukkainen..?

Vaikka molemmat osapuolet säätäisivät omien virivirit viritystensä kanssa niin silti eteen on tullut tilanteita jolloin on paras luovuttaa..
Tämä siksi ettei se NRE aiheuta liiallisia ongelmia siihen pohjalla olleeseen suhteeseen..

 Mustasukkaisuuden peikko on erittäin voimallinen ,sen tultua framille kaikki voivat vain huonosti ja pahimmassa tapauksessa ne elämän peruspilaritkin sortuvat aiheuttaen ihan hirmuisen sekasotkun..

Vimpula

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 17
  • Property of Juutti ❤️
  • Galleria
Vs: Ihana kamala NRE
« Vastaus #7 : 28.09.2021, 20:51 »
Itse ajattelen, ettei yhden suhteen ihanuus ole toisesta suhteesta pois. Eli vaikka NRE iskisi voimalla, ei vanhemman suhteen tarvitse siitä kärsiä. Toki jos ennen uutta suhdetta kaikki aikaresurssi on käytetty edelliseen suhteeseen, muutosta varmasti on ilmassa. Rakastaa voi kuinka paljon vain, mutta aika on rajallista...

Ihannehan varmasti olisi, että vanhempi kumppani kykenisi myötäiloon (compersion) ja ymmärtäisi tilanteen. Me olemme tämän puhuneet etukäteen ja sovittu siitä, että tässä tilanteessa haluamme pitää vanhemmasta suhteestamme huolta. Tämä tarkoittaa sitä, että olemme yhdessä sopineet esimerkiksi, ettei tähän polyilyyn saa liittyä mitään epätervettä vallankäyttöä. Olisi todella kurja tilanne, jos toinen nauttisi NRE:stä ja samalla toinen mököttäisi ja kiukuttelisi harmissaan. Vuorovaikutus on todella tärkeää.

En myös malta olla sanomatta äskeiseen Punisherin viestiin mustasukkaisuudesta. Sehän ei taida olla tunne sinänsä, vaan usein mustasukkaisuuden takana on jotain muuta. Onko se hylkäämisen pelkoa, riittämättömyyttä, kateutta vai mitä -näiden asioiden omakohtainen käsittely on kyllä erittäin antoisaa ja opettavaista. Jos kokee kumppanin mustasukkaisuuden ongelmaksi, itse ainakin katsoisin myös peiliin. Onkohan silloin antanut toiselle sitä turvaa, arvostusta tai mitä toinen sitten kokeekaan jääneensä paitsi?

Tsemppiä aloittajalle! Minulle voi myös laittaa yksäriä  :)

Mr.Inathu

Vs: Ihana kamala NRE
« Vastaus #8 : 28.09.2021, 20:57 »
Ihastus voi joskus olla todella kovaa, mutta jos siitä voi puhua primäärin kanssa suoraan ja kertoa kuinka lujaa nyt tuntuu ja kuinka suunnattoman onnellinen voi olla sellaisesta kumppanista, joka mahdollistaa tuollaisten tunteiden läpikäymisen myös muiden kanssa, voi olla että alkuperäinenkin kumppani pystyy nauttimaan tilanteesta aivan yhtä paljon.

Itse koen, että tilanne on aika sama kuin lapsia saadessa. Rakastat ensimmäistä lasta valtavasti, mutta saadessasi toisen rakastat aivan valtavasti tätäkin, ilman että se vähentää millään tavalla tunteitasi esikoistasi kohtaan.

Toki täytyy huomioida, että ihastuminen ja rakastaminen ovat toki ihan eri asioita...

-Mr.I

Fia

  • Vieras
Vs: Ihana kamala NRE
« Vastaus #9 : 23.10.2021, 19:12 »
Mä oon omakohtaisesti aika kokematon poly- ja avoimien suhteiden saralla, mutta musta tämä ilmiö sinäsä liittyy ihan ystävyyssuhteisiinkin. Jos tutustun uuteen kivaan ihmiseen, saatan olla ainakin jonkun aikaa niin liekeissä asiasta että haluisin oikeestaan vaan hengailla ja viestitellä kyseisen ihmisen kanssa koko ajan. Saa ihan muistutella itseään, että edelleen pitää yhteyksiä yllä vanhempiin ystäviinkin.

Ystävyyssuhteissa toki varmasti romanttisia suhteita helpommin myös hyväksytään se, että välillä on vähän hiljaisempia kausia yms. Ja luotetaan siihen, että ystävyys ei silti katkea. Ehkä tää NRE-hommakin voisi siis olla kaksisuuntainen tie: toisaalta uuden suhteen pauloissa olevan on tärkeää antaa aikaa ja läsnäoloa myös aiemmalle suhteelleen, mutta toisaalta ehkäpä se vakiintuneen suhteen toinen osapuoli voisi myös antaa vähän liekaa ja luottaa siihen, että suhde jatkuu ja kumppani edelleen välittää - vaikka just nyt uusi ihastus/rakastus vie paljon kaistaa. Mutta se toki edellyttää, että vanhemmassa suhteessa on vahva keskinäinen luottamus. Kuin vahvassa ystävyyssuhteessa.

Sit on vielä sekin juttu, että sen uutuuden kiiltävän suhteen toisenkin osapuolen olisi syytä kunnioittaa uuden kumppaninsa aienpaa kumppania ja pitää metamurun hyvinvointi mielen päällä. Sitä vois vaikkapa kannustaa uutta kumppaniaan siihen, että hei, teethän välillä myös metamurusen kanssa jotain kivaa ja muistathan varata hänellekin aikaa.

Vaikka en ehkä viekä mitään mistään tiedäkään, ajattelen, että ken monisuhteisuuden tielle lähtee, saisi pyrkiä ajattelemaan rakastavalla ystävällisyydellä kumppanin toista kumppania tai toisia kumppaneita - olivatpa nämä osaa omaa elämää tai ei. Tarkoitushan ei ollut omia toiselta vaan jakaa niin että kaikille riittää, vai mitä?

Fia

  • Vieras
Vs: Ihana kamala NRE
« Vastaus #10 : 23.10.2021, 19:36 »
Jatkan nyt vielä, vaikka oonkin aika monisuhteilunyyppä: Ehkä vähän itsestään selvä "vinkki", mutta mä myös trackkaan jonkin verran ajankäyttöäni eri ihmissuhteissa varmistaakseni, että "kaikki saavat osansa".

Mä en henkilökohtaisesti pyri siihen, että mun kaikki ihmissuhteet olisivat ajankäytöllisesti ns. tasa-arvoisia. Se olis mun elämäntilanteessa mahdotonta. Sen sijaan asetan tiettyjä suuntaa antavia tavoitetasoja sille, kuinka paljon pyrin tarjoamaan aikaa esim. viikko tai kuukausitasolla tärkeille ihmisille elämässäni. Tää ei oikeestaan koske pelkästään eroottisia tai romanttisia suhteita vaan ylipäätään läheisiäni.

Joku voisi argumentoida että yhteisen ajan määrä ei välttämättä korreloi ajan laadun kanssa - ja näin onkin. Erilaiset ihmissuhteet myös vaativat toimiakseen erilaisia aikamääriä. Joku eroottinen sessiosuhde voi ehkä toimia 1-3:lla parin tunnin sessiolla kuussa, kun taas parisuhde vaatii huomattavasti enemmän yhteistä ajan käyttöä. Ystävyyssuhde voi pysyä hyvin yllä jos puhutaan noin tunti puhelimessa viikossa, kun taas lapsi-vanhempisuhde vaatii melkein 24/7 yhdessäoloa.

Pointtinani siis on, että vaikka olisi kuinka NRE-pöhnissään, musta on reilua joko pyrkiä pitämään kiinni suunnilleen siitä määrästä aikaa minkä on ennenkin pystynyt tarjoamaan aiemmalle kumppanilleen - tai määritellä muuttuneessa tilanteessa uusi ajankäytön standardi ja sitoutua siihen. Monisuhteillessa olisi mielestäni tärkeää keskustella kaikkien kumppaneiden kanssa avoimesti siitä, kuinka paljon yhteistä aikaa tarvitaan ja on mahdollista viettää. Ei ole myöskään reilua "haalia" itselleen niin monta ihmissuhdetta, että aikaa ei riitä riittävästi kaikille.

Mä oon joskus "sessioinut herätyskellon kanssa". Se kello on soinut siksi, että mä tajuan lähteä ajoissa hakemaan lapsiani päiväkodista, mennä ajoissa töihin - ja tarjota riittävästi aikaa primäärikumppanilleni. Kellon soiminen ei tarkoita, että en arvostaisi leikkikaveriani vaan että arvostan just niin paljon, että irrotin hänelle arjestani hetken kun pystyin. Jos se ei riitä, sitten se ei riitä. Mua on valitettavasti vain yksi.

Rakkaus saattaa olla rajaton resurssi. Aika ei ole.

mielikuva

  • Uusi asiakas
  • *
  • Viestejä: 12
  • ottaa päähän ....Aurinkolasit
  • Galleria
    • mitään puolta tarjoa, mutta lenkkiseuraa ainakin.
Vs: Ihana kamala NRE
« Vastaus #11 : 24.10.2021, 01:17 »
Aikaahan o  just sen mitä on jäljellä.