Tunteet dominoivan roolissa

[Blake]

Olen aina ollut tunteellinen, mutta silti koen olevani enimmäkseen dominoiva. Ja vastuunkantaja, jopa huolehtija. Miten hyvin dominoivan tunteellisuus sopii D/s suhteeseen? Miten subit suhtautuvat Domiin, joka näyttää tunteitaan? Syntyykö siitä epävarma olo? Olisiko parempi ylläpitää roolia ja päästää tunteet irti vasta, kun sub on pois paikalta? Onko tunteellisuus heikkouden vai välittämisen merkki? Miten toimia, kun sattuu se huono tai tunteellinen päivä?

Omalta osalta palkitsevin D/s kokemus on ollut nähdä kiusatun, heikolla itsetunnolla varustetun nuoren naisen kasvutarina äidiksi ja aviopuolisoksi, työelämässä asiantuntijatehtäviin omilla alaisilla. Itsellä siinä jäi luu käteen, vaikka ystäviä yhä ollaankin. Olisin voinut lähtötilanteesta ja asemastani käsin manipuloida hänet riippuvaiseksi minusta. Ja pitää hänet ikuisesti. Yön pimeinä yksinäisinä hetkinä ajatus on käynyt mielessä. Mutta se olisi ollut luonteeni vastaista. Sen sijaan autoin kaikissa asioissa opiskelupaikkaa ja itsetunnon kohotusta myöten elämässä eteenpäin. Näenkin itseni Kouluttajana, joka D/s suhteen lisäksi auttaa menestymään ja löytämään omat vahvuutensa ja paikkansa elämässä. Tästä herää lisäkysymys. Olenko oikeastaan kunnollinen Dom vai jokin Daddy-versio ilman halua subin esittää lasta.

Lopuksi. Jos ottaa liian henkilökohtaisesti subin voinnin ja koko elämän, myös sessioiden ulkopuolella, olisiko parempi välttää liian syvällisiä suhteita. Pelkät sessiot ja bileet, no hard feelings. Mutta kun se oma syvällinen olemus on Kouluttaja, joka saa iloa subin kasvutarinasta ja menestyksestä.

[Fia]

No tuota noin...

Daddy-jutuihin liittyen joku muu kuin minä lienee parempi vastaamaan, mutta minunkin korvaan vähän särähtää ajatus, että "kunnollinen Dom" ja "Daddy" olisivat joku vastakohtapari. Eiköhän Daddyt ja muut caregiverit, hoivaajat, ole ja voi olla ihan yhtä "kunnollisia" Domeja kuin muutkin dominoivat...

...Ja mitä niihin tunteisiin ja niiden näyttämisiin tulee, niin lähtökohtaisesti itse ajattelisin, että totta kai dominoivilla ihmisillä on tunteet - tai jos ei ole, niin homma alkaa käydä melko huonolla tavalla pelottavaksi. Tietystikin niitä tunteita saa ja pitääkin myös näyttää, mutta toki varmasti session toimivuuden kannalta on väliä sillä mitä tunteita näyttää ja missä tilanteessa... Mutta kyllä minä silti submissiivisena osapuolena ihan toivoisin, että mun dominoivat osapuoleni ihan aidosti eläisivät todellisia tunneskaalojaan läpi kanssani ja rinnallani niissä kokemuksissa, joita yhdessä jaamme.

Tässä taannoin juuri juttelin ystävän kanssa "dom dropeista" ja siitä, kuinka mielestäni jälkihoito kuuluu myös dominoiville osapuolille. Viimeistään siinä kohtaa siis mielestäni dominoivallakin tulee olla vapaus tuoda ilmoille session itsessään herättämät tuntemukset ja myös oma herkkyytensä. Sitä aina puhutaan siitä, kuinka hyvä D session jälkeen "korjaa sen mitä on rikkonut" subissaan, mutta mitä syvempään päätyy mennään, sitä enemmän mun mielestä submissiivisellakin osapuolella alkaa olla vastuuta D:nsä hoivaamisesta takaisin kuosiin, jos sessio on ollut niin rankka/jännä/upea/ihana/ravisteleva/suloinen/pelottava/younameit, että ihan vallan liikuttaa. Esimerkiksi oman sadistisen ja pimeän puolensa kohtaaminen on oikeasti aika kova juttu kenelle tahansa suhteellisen täyspäiselle ihmiselle. Jos se ei tunnu yhtään missään, tilanne on musta vähän huolestuttava.

Ja kun sattuu huono tai tunteellinen päivä, niin siitä sitten kommunikoidaan etukäteen, että btw tänään on se huono tai tunteellinen päivä. Sitten voidaan arvioida, että tehdäänkös jänniä juttuja silti, tietoisesti tätä taustaa vasten, vai oliskohan nyt kumminkin fiksuinta syödä tällä kertaa vaan jätskiä.

En tiiä, nää nyt on mun ajatuksia vaan. Olen ymmärtänyt, että jotkut tykkää saada D:nsä jumaltenkaltaisina olentoina. Minusta inhimilliset ihmiset on rutkasti jännempiä, molemmilla puolilla sitä kenoviivaa.

[Otso-herra]

Minulla ei ole kokemusta sellaisesta todellisuudesta, johon liittyen ketjun aloittaja esittää kysymyksiä. En vain yksinkertaisesti tunnista sitä. Ajatus tunteiden kätkemisestä tuntuu täysin vieraalta.

Tämä osuu minulla sikäli aika arkaan paikkaan, että omien tunteiden hallitseminen ja jopa tunnistaminen on ollut joskus erittäin hankalaa. Tällä en tarkoita mitään sellaista, että  minulla olisi vaikkapa taipumusta raivostua ja laittaa paikat remonttiin, vaan sitä, että ensimmäisen kunnollisen dom dropin iskiessä sitä ei tunnistanut kuin jälkikäteen. Siinä vaiheessa olin ehtinyt sulkeutua omaan maailmaani, mikä heijastui erittäin ikävästi ulospäin esimerkiksi subin kaipaaman hoivan lähes täydellisenä laiminlyömisenä. Ei kai näistä keskeneräisenä ihmisenä voi kuin ottaa opikseen, mutta kuten Fia kirjoittaa, dom dropeistakin olisi hyvä puhua enemmän.

[LadyMysterious]

En puhu muiden puolesta, ainoastaan omasta kulmastani. Kaikki eivät tahdo pitkäkestoisia monogaamisia suhteita, mutta minä elän perinteisessä monogaamisen parisuhteen ajatusmaailmassa juuri siksi, että itselleni tunneside on koko D/s:n kantava voima, ja lisäksi olen niin omistautuva ja suhteelle kaikkeni antava, etten voisi kuvitellakaan rakentavani tämänkaltaista suhdetta kuin yhteen ihmiseen kerrallaan. Ja saman haluan takaisinkin Dominoivaltani. Voimaannun siitä, että suhde syvenee koko ajan henkisellä puolella ja tunteissa, fyysiset toteutukset ovat sitten tavallaan "vain" jatkumoa sille. Minun kanssani siis koko kuvio lähtee siitä henkisen yhteyden ja tunnepuolen rakentelusta ja vasta sen jälkeen fyysiset ulottuvuudet muodostuvat minulle millään tasolla mielekkäiksi.

Ja kuten parisuhteessa yleensä, ihmiset ovat monia asioita ja rooleja, on hyviä päiviä ja huonoja päiviä, väsyneitä ja energisiä päiviä jne. Minulle siis Dominoiva on myös ihminen, jolla on oikeus olla inhimillinen olento koko tunneskaaloineen.

Itse vastaisin aloittajalle, että kannattaa kuulostella itseään ja omia tarpeitaan ja etsiä sellainen suhde/sellaisia suhteita, jo(i)ssa on itsellä hyvä olla. Elämme täällä ensisijaisesti itseämme varten, joten tehkäämme elämästämme omannäköisemme seikkailu.

[Ms. M]

Minä koen, että varsinkin D/s:n puolella kyky näyttää tunteita on hyvä juttu. Kivikasvoinen dominoiva ei herätä minussa luottamusta. Sessiossa preferoin sitä, että dominoiva on hillitty. Session ulkopuolella arvostan korkealle kykyä puhua avoimesti ja suoraan omista fiiliksistä. Se tuo turvaa ja kasvattaa luottamusta, kun tietää missä toinen menee.

Ja niin, jälkihoito on session kaikille osapuolille tarkoitettu juttu. Vierastan erittäin paljon sitä, että se olisi vain alistuvalle. Kyllä dominoivakin käy läpi tuntemuksia session aikana. Ja itselleni on tärkeää tietää se, että dominoivakin on ok session jälkeen tai se, jos hän droppaa.

Kun aloittelin BDSM-matkaani, halusin sellaisen kivikasvoisen dominoivan. En halua enää. Minä haluan ihmisen, joka osaa sanoittaa tai näyttää fiiliksensä, ja tekee myös niin. Haluan, että asioista ollaan rehellisiä ja varsinkin D/s:n puolella arvostetaan eritoten sitä henkistä yhteyttä (enkä tässä yhteydessä puhu rakkaudesta, vaan nimenomaan YHTEYDESTÄ) , koska D/s on minulle suurimmaksi osaksi mielen puolella tapahtuvaa.

[Blake]

Kiitos hyvistä vastauksista!

Pitää näköjään löysätä kravattia ja uskaltaa ottaa rennommin. Ja puhua.

Ms. M hyvin sen kuvasi, että kyse on henkisestä yhteydestä.

[KATTA]

Tälleen aloittelevana, D-puoleensa tutustuvana tämä aihe on tosi tärkeä ja ajankohtainen. Kiitos aloittajalle ja vastaajille, toivottavasti aiheesta keskustelu jatkuu! 🙏

[HuulillaPiirrettyM]

Kunnollinen Dom, nimenomaan, kertomasi perusteella.
Yön pimeinä tunteina on usein sellaistakin mitä ei päivänvalossa välttämättä tunne.
Ei sen toisen tarvitse olla pikkuinen,
että huolta voi pitää ja tavoitteethan on määriteltävissä, sovittavissa tai ihan vaan yksin päätettävissä tai olla olematta.
Rajojen löytäminen, niistä kiinni pitäminen ja joustaminenkin tukee sitä taitoa, muissakin kun niissä tilanteissa kun pohditaan oliko raja tässä vai kestäskö näkyviin hakattu reisiluu vielä muutaman.

Tunnesideasiat kiinnostelee, samoin muutenkin kyllä kaikki mikä saa aikaan muutoksia, lähinnä noin yleisesti ajatellen nimenomaan sinne positiiviseen suuntaan.

Tunteiden näyttäminen onkin sitten loputon työmaa opetella tai kenelle on ja kenelle ei. Omien millon lie konttailun lomassa opitut vakiokaavat on pääsääntösesti ihan päin helvettiä alkujaan kuitenkin. Sitten niistä mokomista pitäisi osata puhua, niin pitää, onneksi se jäykkyys karisee sukupolvi sukupolvelta. Voi tietysti olla että jos maailmanmeno kaatuu raiteiltaan ja joutuu tosipaikkaan, mutta siinähän sitä samalla sitä touhuaa kun ymmärtää omia tunteitaan ja tosipaikassa käytetäänkin vaan tosinimiä.

Tuo sessiossa hillitty on hyvin hahmoteltu. 24/7 on sekin varmasti hillittynä parempi, samoin koko elämäntouhu muutenkin. Sessiossa kun D ilotulittaa fyysisen tekemisen kautta pidäkkeettä traumojenkirjoaan niin jo voi olla touhua.

Subi sitten lohduttaa Domiaan, että kaikille käy joskus noin, varmaan stressiä tai raskaita aatoksia, huomenna uudestaan.

Aihe on kiintoinen, toivottavasti en nitistä keskustelua.

[Fia]

No niin, varotaanpas nyt toisten tekemisen tapojen kink shamausta.

Mulla on ollut elämässä bottomina/submissiivisena osapuolena sessioita, joissa top/dominoiva osapuoli on purkanut muhun rankallakin kädellä traumojaan, yleisiä vitutuksiaan tai ihan sitä, että minä ja mun tekemiseni raivostuttavat. Minä olen joskus tällaisen session jälkeen lohduttanut top/dominoivaa kumppaniani, että hei, ei mitään hätää, hyvä kun päästit irti, mulla on kaikki hyvin ja meillä on kaikki hyvin.

Molemmin puolisen aidon konsensuaalisuuden puitteissa voi tehdä kumppaninsa kanssa ihan mitä vittua ikinä sattuu huvittamaan ja ihan just sillä asetelmalla ja dynamiikalla, mikä parhaimmin milloinkin toimii.

Hillitty D on varmaan oikein kiva.
Raivopäisen D:n kanssa leikkiminen voi myös olla ihan helvetin makea ja unohtumaton kokemus. 

[Vimpula]

Ihana aloitus, kiitos siitä  Ja hienoja vastauksia on tullut, mukavaa keskustelua!

Itse en harrasta sessiointia. Minulla on tarve syvälle meneviin ihmissuhteisiin ja syvään yhteyteen, joten minulle sopii sellainen D/s-suhde, mihin olemme sitoutuneita ja mihin kuuluu myös tunteita. Sisältäen ihan sen kuuluisan rakkauden.

Jokaisella subilla on varmasti omat toiveensa domille. Minulle olisi ehdoton red flag, jos domi ei näyttäisi omia tunteitaan, joten siksi aloittajan kysymyksenasettelu tuntuu omaan korvaan hassulta. Minulle nuo kaikki ovat vain vahvuuksia. En halua toisen vetävän "roolia", haluan aidon ihmisen. Tuntisin suurta epävarmuutta, jos toinen ei näyttäisi tunteitaan tai kokisin toisen feikkaavan.

Itse asiassa elän juuri sellaisessa suhteessa, mitä Blake aloituksessaan kuvaili. Ja ah, miten antoisaa se voikaan olla!! Sanon ehkä rohkeasti, mutta sanon kuitenkin: jos koet tarvetta pitää subistasi kokonaisvaltaisesti huolta, niin voitko ohittaa omaa tarvettasi? Jos aiot kylmettää itsesi sessiosuhteisiin, ajaudutko silloin vain kauemmas itsestäsi? Tätä kannattaa mielestäni miettiä.

[irhe]

Minä koen, että varsinkin D/s:n puolella kyky näyttää tunteita on hyvä juttu. Kivikasvoinen dominoiva ei herätä minussa luottamusta. (...) Session ulkopuolella arvostan korkealle kykyä puhua avoimesti ja suoraan omista fiiliksistä. Se tuo turvaa ja kasvattaa luottamusta, kun tietää missä toinen menee.

Ja niin, jälkihoito on session kaikille osapuolille tarkoitettu juttu. Vierastan erittäin paljon sitä, että se olisi vain alistuvalle. Kyllä dominoivakin käy läpi tuntemuksia session aikana. Ja itselleni on tärkeää tietää se, että dominoivakin on ok session jälkeen tai se, jos hän droppaa.

Mä komppaan tätä niin paljon. En toivo toisen vetävän kanssani mitään "roolia", vaan haluan antautua domille sellaisena kuin hän on, ihmisenä ihmiselle. Mä olen voimakkaasti tunteva alistettava D/s -suhteessa, jossa on vankka tunneside. Molemminpuolinen tunteiden näyttäminen on luontevaa ja sellaista sen toivon olevankin. En kokisi olevani turvassa ihmisen kanssa, joka eristää tai ei lainkaan tunnista tunteitaan, enkä voisi itse sukeltaa syvään sellaisen ihmisen käsissä.

[HuulillaPiirrettyM]

No niin, varotaanpas nyt toisten tekemisen tapojen kink shamausta.

Viittasitko mun jorinoihin? Niihin tämä kyllä osunee, pahoittelen, ei ollut missään nimessä tarkoitus. On varmasti pliisumpiakin tapoja ilmaista omia ajatuksia, eikä hakea rinnastuksia turhaan kärjistäen, aina hyvin mahdollista että oli tarkoitus tai oma ajatus mikä tahansa osuu johonkin mihin ei pitäisi.

Oli mulle tai ei, niin löydän omasta tekstistäni aihetta. Pahoittelen, kuten usein.

[Voitto]

Kyllä tunteellisuus kuuluu asiaan, tunteellisuus kuuluu hyvin moneen asiaan.

Tätä tunnehommaa on tullut pohdittua nyt syksyllä vähän joka kantilta ja kyllä tunteet kuuluvat vähän kaikkeen, kotipitsan odottamiseen, silmiin katsomisen kautta suutelemiseen ja yhteisen elämän miettimiseen, niin arkeen kuin juhlaan. Eettisyys, arvot, moraali ja anteeksipyytäminen/antaminen on ollut myös mukana pohdinnoissa mutta en sotke niitä tähän. Eikä tätäkään törkeän ylipitkää viestiä olisi tullut naputeltua jos kaikki olisi niin kuin ihan sama eikä mikään tuntuisi ikinä miltään eikä olisi ikävää, ei surua, ei iloa, ei tykkäämistä, ei naurua eikä rakkautta.

Olen ollut harmittavan huono näyttämään tunteitani tai kertomaan niistä vaikka niitä on ollut paljonkin mutta teen parhaani muuttaakseni sitä ja sanotaan nyt vaikka näin että olisi pitänyt osata sanoa että on tunteita, syviä ja vahvoja. On ollut myös tilanteita joissa on joskus pyörinyt ihan kielenpäällä se iso, R-alkuinen sana Rakkaus, minä Rakastan sinua, olet Rakas, mutta on jäänyt sanomatta ja jälkikäteen ajateltuna, olisi pitänyt sanoa oli se hetki sitten väärä tai oikea. Oppia ikä kaikki ja ehkäpä minä osaan nyt ilmaista tunteitani paremmin ja sanon sen ison R-sanan jos/kun tulee sen aika. Ylipäätään puhumisesta nyt harvoin haittaakaan on eikä se maksa mitään. Puhuminen on oikein mukavaa ja tunteikasta hommaa ja siinähän sitä oppii toisesta vaikka ja mitä kun puhuu aiheesta kuin aiheesta, pitää vaan puhua paljon ja myös mahdollisista ongelmista etukäteen ettei lähde hommat lapasesta ja synny liian suuria näkemyseroja ja vääriä käsityksiä, tunteita ja keskusteluja tarvitaan eli paljon yhteistä aikaa. Eikä ole muuten kovinkaan kiva huomata että pienet ja vähän suuremmat teot joiden on ajatellut olevan mukavia huomionosoituksia eivät ole korvanneet sanoja, niitä ei ole huomattu eivätkä ne ole saaneet aikaan mielihyvää ja samoin on jäänyt itsellä monta huomionosoitusta huomaamatta, menee tunteisiin oma sokeus.
 
Kun tunteita on paljon niin osaa lukea toista erotiikassa aikasta hyvin, välittäminen ja huomiointi on ihan erilaista ja uskaltaa siinä antaa itsestäänkin enemmän (näyttää myös sitä rumempaa ja rajumpaa puolta) ja uskaltaa mennä syvälle koska kyseessä on tärkeä ihminen eikä häntä tahdo satuttaa silleen väärin. Erotiikassa on mukava keksiä uusia pieniä ja suuria juttuja, tehdä yllättäviä asioita ja yllätyksiä, houkutella nätisti kumppania rajoille ja niiden yli, kehua hyvää tyttöä ja antaa tilanteen viedä mukanaan kun fiilis on siihen sopiva. Parhaimmillaan tuommoinen erotiikka mihin on paljon aikaa ja saat houkuteltua toisen toiseen ulottuvuuteen ja hyppäät itse perässä on aivan käsittämättömän hienoa ja siinä on kyllä tunnetta ja tunteita enemmän kuin euroviisujen ääntenlaskennassa. Eli ihan senkin puolesta sanon että tunteile vain.

Erotiikassa minulla on tunteet mukana, jos ei ole tunteita niin ei ole erotiikkaakaan, mieluummin kieltäydyn erotiikasta kuin lähden leikkimään, feikkaamaan tai huijaamaan ja kun haluan tuntea jotain todellista, pysyvää ja aitoa niin naisia on yksi joka saa aikani ja ajatukseni ja jolle annan itseni ja elämäni. Kaikki maksaa tässä maailmassa jotain, vähintään aikaa, vaivaa ja ajatuksia, ja jos ei ole valmis mihinkään sitoutumaan, tekemään kompromisseja, tuntemaan syvästi, tahtomaan yhteistä hyvää tai yrittämään niin ei kyllä ole mitään ansainnutkaan. Tunteita tunteita.

Omia droppeja en ole osannut oikein tiedostaa enkä sanoittaa mutta ei ne ole olleet kivoja enkä ole osannut niistä toiselle oikein kertoa enkä selittää. Ehkä tämä liittyy siihen että olen tottunut pitämään kurin ja järjestyksen sekä määräämään mitä tehdään ja miten tehdään (toista toki kuunnellen ja välillä vähän salaa huomioiden, joustaen ja miellyttäen mutta ei kerrota tätä kellekkään) eikä se roolinvaihto hallitsevasta hämillään olevaksi ole tuttu eikä mukava ja se yllättää aina ja sen kieltää, tai sitten se muutos sieltä äärimmäisen hyvästä olotilasta takaisin arkeen on vain niin julma että ottaa pattiin ihan tosissaan eikä ehdi itse reagoimaan eikä sopeutumaan tunteiden muutokseen. Se tunne kun mahtavan tapaamisen päätteeksi kumppani sulkee oven perässään ja lähtee omaan kotiinsa ja jäät kattomaan ikkunaan ja miettimään arkeen ja tulevaisuuteen erilaisia vaihtoehtoja tai kun itse lähdet yksin suunnistamaan kohti kotia on julma ja hyvin yksinäinen eikä toisen tuoksu iholla todellakaan saa mielipahaa poistumaan. No nyt on tiedostettu tämäkin ja nämäkin dropit muuten alkaa vasta kun tunnepohja on vahva eli kyllä ne tunteet vaan määrää ja vaikuttaa paljon.

Alastomuus on tunteellista ja alastomassa kumppanissa näkee paljon enemmän kuin vaatteet päällä jätskiä syövässä. Näkee haavoittuvuuden, näkee arpia, näkee kaikki eleet ja liikkeet, näkee ujouden ja epävarmuuden joka saattaa olla yleensä kätkettynä, näkee kauneuden eikä ole suojana vaatteita eikä haarniskaa eikä tukena valheellista somekuvaa, ei tulkinnanvaraisia puheita, ei tarinoita eikä mahdollisuutta vetää heti tennareita jalkaan ja poistua jos onkin vaikka herne patjan alla. Alastonta ihmistä itsekkin alastomana on helpompi tulkita ja opetella tuntemaan reaktioita katseeseen ja kosketukseen. Tunteita tunteita.

Jos on ollut tarvetta fyysiseen rangaistukseen niin en ole antanut niitä ollessani liian raivostuneena tai liian vihaisena vaikkakin toki normaalia rajumpana, eihän se muuten olisi eikä tuntuisi rangaistukselta eikä jäisi mieleen. Tila, jossa on mahdollisuus menettää oma kontrolli ja vahingoittaa toista oikeasti ei ole minulle oikea tila antaa rangaistuksia vaan täytyy odottaa hetkeä että mieli laantuu ja että myös toinen on valmis ja nöyrä (vaikka näyttääkin muka uhmakkaalta) ottamaan rangaistuksen vastaan joko itkuun tai turvasanaan päättyvässä piiskauksessa tms. Ja onhan tuo varmaan aika rajua ja todella rivoa mutta turvallista ja kontrollissa kuitenkin eikä nuita rangaistuksia kaikille eikä kaikesta anneta eikä nuita alkukantaisia tunteita näytetä kuin tärkeille ihmisille sillä tuo puoli ei välttämättä ole kovin kaunis, tai no, onhan se kyllä kaunista koska se on alkukantaista ja siinä on hirvittävästi tunnetta ja voimaa, niin fyysistä kuin henkistä, mutta on vielä kontrolloitua. Ja muutenkin D:llä säilyy erotiikassa ohjat ja kontrolli, maltti on valttia eikä saa olla kiire mihinkään, D vie ja s vikisee. Ja onhan tuota tullut joskus jätettyä rankaisemattakin jos se olisi ollut pois vähästä yhteisestä mukavasta ajasta, joskus on hyvä miettiä yhteistä etua sekä ajankäyttöä eikä vain omaa etua. Tunteita tunteita.

D ei ole supermies eikä ihmemies joka osaa ja hallitsee kaiken ja kyllä se vastuu suhteesta sen muodosta riippumatta ja yhteisestä mielihyvästä kuuluu molemmille roolista riippumatta, yhdessähän siinä ollaan muutenkin eikä elämä ole pelkkää erotiikkaa. Itse olen semmoinen pitkän matkan kulkija, ajattelen paljon, en tykkää helppoheikeistä, pikaspurteista enkä sisäradan kiertäjistä. En luovu toivosta ihan helpolla ja toivon että saan monia haaveitani toteutettua. Uskon rakkauteen, sitoutumiseen ja huomiseen. Pidän paljon erotiikasta ja siitä kun kumppanini tykkää ja viihtyy mutta ei se arkikaan hassumpaa ole ja sitä tässä kaipaa jo hiljalleen. Pääni sisäinen elämä on tuhma ja hyvin rikas, puolustan heikompia, oon ihana ja saatanan raivostuttava. Haaveilen pitkästä suhteesta, erilaisesta arjesta, yhteisistä illoista ja vieressä nukkuvan tuhinasta, aamuista että heräisin kumppanin vierestä ja että voisi irtaantua tästä baarista ja kirjoitan joskus tarpeettoman pitkiä postauksia, joskus jopa tunteellisista aiheista. Tunteita tunteita.

Rakkautta ja pitkä, oikeasti pitkä, oppiva, suvaitseva, kehittyvä, hyvällä tavalla haastava ja sitoutunut suhde, someton, baariton, simppeli suhde jossa on kykyä sopia asioista, tilaa tehdä virheitä ja paljon kipinää ja kemiaa tarvittaessa jopa vähän arjen helppouden kustannuksella (ei toisinpäin), makuuhuoneessa tietysti D/s, siinäpä sitä olisi haavetta lujalle mutta myös aika lällykälle, paljon ajattelevalle ja tunteelliselle D-miehelle.

Luitko kokonaan, puhelimella, oho, kiitos. Tässä oli muutamia mietteitä tunteista ja eiköhän tuo virtuaalipippelini tämänkin kestä, elämäähän tämä vain on (ja vielä epätodellista elämää somessa) ja D on edelleen tiukasti ja varmasti tallella vaikka nyt verhot vähän heiluvatkin ja pölyt saa vähän kyytiä.

Pistetäänpäs vielä yksi hempeä biisi tähän loppuun.
https://www.youtube.com/watch?v=ZH16zo3Qurk

[nicolaus]

Nyt ei taas pieni ihminen ymmärrä ollenkaan.

Miten alistajuus ja tunteettomuus liittyy toisiinsa? Ymmärtääkseni psykopaatit ovat tunteettomia mut eikö se veisi alistamisessa puolet nautinnosta. Et jos ei tunteettoman ihmisenä pysty kuvittelemaan toisen olotilaa nöyryyttävissä tilanteissa esim. Eihän sitä edes ymmärrä.

Tunteeton sadisti on kyllä varmaan tehokkaampi kuin empatikykyinen.

[apsu]

Itse olen todella tunteellinen ihminen, mutta silti sadisti ja domme.

Minulla on ollut tapana aina sessioiden jälkeen käydä kunnon keskustelut ihan jo oman itseni takia. Hulluintahan tässä sadistisuudessa on se, että se kiihottumisen taso menee aivan äärimmilleen ja siinä hetkessä se tunne on niin huumava, ettei uskoisi siitä aiheutuvan morkkista. Tämän takia aina session jälkeen käydään subin kanssa keskustelu todella tarkkaan, halitaan ja ollaan lähellä vaan. Tietty nyt on sattunut omalla kohdalla hyvin tämänhetkisen subin suhteen, että harvoin tulee enää niin pahoja morkkiksia.

Myöskin rajoista keskusteleminen tekee kaikesta helpompaa ja silloin itellä on helpompi pysyä raameissa eikä droppeja tule usein. Itellä on ollut muutamia subeja ja heiltä saanut hyvää palautetta nimenomaan tunteiden näyttämisestä sekä keskusteluista session jälkeen. Toki, olen joskus ollut myös kivikasvoinen - se ei ollut itselle niin mukavaa, en osaa pitää tunteita sisällä