Kirjoittaja Aihe: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi  (Luettu 10330 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« : 27.07.2022, 16:34 »
Sub, sinulla on oikeus rajoihisi


Eräs Sub-nainen valitti muutama kuukausi sitten Jodelissa, kun dominoivat miehet tuntuivat harmistuvan siitä, että hänellä on ei-listalla anaaliseksi. Minua harmitti kovasti, kun kyseinen sub joutui harmittelemaan omia rajojaan ja tsemppasinkin häntä, että hänellä on oikeus omiin rajoihinsa.

Rajat. Jokaisella kinkyllä on todennäköisesti jonkinlaiset rajat. Aina välillä tulee vastaan kinkyjä, jotka hehkuttavat, että heillähän ei ole mitään rajoja, mutta todennäköisesti heidänkin rajansa menevät jossakin – viimeistään ja toivottavasti alaikäisten lasten kohdalla.

Jokaisen rajat muodostuvat eri tavoin. Jollekin juurikin anaaliseksissä menee se oma raja, joku kestää hyvinkin rajuja asioita veitsistä neuloihin, mutta ei halua esimerkiksi, että hänen päälleen virtsataan.

Se mikä on kenenkin raja, on yksilöllistä. Rajoihin voivat vaikuttaa niin aiemmat kokemukset, mielikuvat kuin vain oma kiinnostus. Esimerkiksi ulosteleikit tuntuvat olevan monen kinkyn ei-listalla, vaikka harvalla niistä on todennäköisesti kokemusta. Toisaalta taas menneisyyden traumaattiset anaaliseksikokemukset voivat aiheuttaa sen, että anaaliseksiä ei haluta enää harrastaa – ei nyt eikä tulevaisuudessa.

Ja sitten se rajojen kunnioittaminen. Niitä pitää kunnioittaa. Vaikka jonkun raja kuulostaisi pieneltä ja väheksyttävältä, se on kuitenkin kyseiselle ihmiselle se raja, jota ei saa ylittää ilman alistuvan suostumusta. Eikä se, että jollain on ei-listalla esimerkiksi juuri yllämainittu anaaliseksi tai esimerkiksi neulat, tee kyseisestä ihmisestä yhtään huonompaa ihmistä tai subia.

Aina välillä kuulee siitä, että Domit haluavat venyttää subin rajoja. Tämä särähtää vähän korvaan. Toki yhteisellä suostumuksella rajoja voi hiljalleen venyttää ja ehkä näin toimimalla subin saa pikku hiljaa tykkäämään anaaliseksistä tai jostain muusta asiasta, mutta toisaalta miksi niitä rajoja ylipäätänsä pitää venyttää? Eikö voisi vain hyväksyä se, että ’’ok tuo subi ei halua ollenkaan anaaliseksiä, joten sitä emme sitten harrasta’’ sen sijaan, että alkaisi jatkuvasti kyselemään sessioissa’’voisinko työntää tapin tai sormeni peppuusi’’ tai jankata ’’Etkö kuitenkin voisi suostua tähän asiaan’’ Ja jos esimerkiksi anaaliseksi on kyseiselle D:lle iso juttu, niin sitten vain pitäisi miettiä onko D:llä ja kyseisellä subilla tarpeeksi yhteistä sessioita/suhdetta ajatellen.

Rajat ovat rikkautta. Sinulla sub on oikeus juuri sinun rajoihisi eikä kenelläkään ole oikeus tuomita sinua rajoistasi. Muista se.



-Perhonen89, joka tietää nykyään vallan hyvin mistä ei tykkää

Snadistisadisti

  • Porttikiellossa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1506
  • TrueMaster and proud of it!
  • Galleria
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #1 : 27.07.2022, 16:56 »
Lainaus käyttäjältä: Kolumnisti
Ja sitten se rajojen kunnioittaminen. Niitä pitää kunnioittaa. Vaikka jonkun raja kuulostaisi pieneltä ja väheksyttävältä, se on kuitenkin kyseiselle ihmiselle se raja, jota ei saa ylittää ilman alistuvan suostumusta.
Tässä ollaan asian ytimessä. Sovituista rajoista on aina pidettävä kiinni. Ne ovat subin asettamat ehdot suostumukselliselle kanssakäymiselle.
Lainaus
Aina välillä kuulee siitä, että Domit haluavat venyttää subin rajoja. Tämä särähtää vähän korvaan.
Tämä riippuu siitä, kuinka se tehdään. Jos anaaliseksi on ehdoton ei, silloin perseeseen ei laiteta edes pikkusormea. Sillai vähäsen vain. Se on väärin silloinkin, jos sub yllättäen tykkäisi siitä.
Lainaus
Toki yhteisellä suostumuksella rajoja voi hiljalleen venyttää ja ehkä näin toimimalla subin saa pikku hiljaa tykkäämään anaaliseksistä tai jostain muusta asiasta, mutta toisaalta miksi niitä rajoja ylipäätänsä pitää venyttää?
Itselläni kyse on vallasta, Dominoinnista. Mitä enemmän valtaa sub luovuttaa itseensä ja kehoonsa, sitä kiinnostavampi hänestä tulee kumppanina. Toki rajoista keskusteltaessa tulee olla todella tuntosarvet herkkinä, ettei vahingossakaan lipsahdeta epäterveen painostuksen puolelle.

Myöskään rajoja ei mielestäni tule siirtää session aikana, vaan sen ulkopuolella, kun molemmilla osapuolilla on järki päässä ja harkinta suurin piirtein tallella. Rajoista keskustellessa voi sopia subin kanssa vaikka turvasanasta, jos tuntuu että muuten on hankala tietää tuntuuko jutustelu ahdistavalta esim. viestitellessä.
Lainaus
…jos esimerkiksi anaaliseksi on kyseiselle D:lle iso juttu, niin sitten vain pitäisi miettiä onko D:llä ja kyseisellä subilla tarpeeksi yhteistä sessioita/suhdetta ajatellen.
Tässä tulikin kolumnin tärkein kohta. Yhdenkään ihmisen ei pidä tuntea syyllisyyttä tai velvollisuutta leikkiä kenenkään kanssa. Jos intressit eivät riittävästi kohtaa, voi aina valita toisen kumppanin. Jokaisella on oikeus valita seuransa ja siinä, missä subin ei tarvitse alistua tekemään asioita, joita ei halua, ei D:n tarvitse leikkiä alistuvan kanssa joka ei ole valmis niihin asioihin joita kumppaniltaan edellyttää.

Dädi

Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #2 : 27.07.2022, 16:58 »
Yleisesti ottaen tökkii asenne jossa luodaan itse mielessä muotti johon koitetaan etsiä edes jotenkuten sopiva henkilö ja pyritään muuttamaan toista.

VS

Kohdattaisiin ja kuunneltaisiin mitä sanottavaa ja annettavaa toisella on ja yhdessä mietittäisiin mitä näistä aineksista saadaan aikaan.

Kaikenlainen kinksien pakottaminen ja rajojen (ei-konsensuaalinen) venyttely on aivan perseestä, puolin toisin.

Mr_Sebu

Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #3 : 27.07.2022, 17:09 »
Kolumnin aihe on aina ajankohtainen mutta ihmettelen hieman tuota kirjoittamiseen kimmokkeen antanutta asetelmaa.

- Harmittaako henkilöä ettei tahdo kelvata D henkilöille koska raja menee anaaliseksissä?
- Lähtevätkö jotkut D henkilöt tähän mukaan tietäen tämän rajan ja alkavat sitten jälkikäteen tingata anaaliseksiä?

Jos tilanne on jälkimmäinen niin pitää kyllä ihmetellä mitä tälläisen henkilön päässä liikkuu. Olen jäävi sanomaan kun en ole tässä mielessä kovin monen Dominoivan kanssa asioinut, mutta jotenkin ihmetyttää jos ihmiset oikeasti ajattelevat näin.
Toisaalta palstat ovat täynnä ihmisiä jotka valehtelevat ikänsä, ja luulevat että ei sillä sitten enää ole merkitystä jos pääsee vain sinne ekoille treffeille. Ja näitä on todistettavasti suuntautumisesta ja sukupuolesta riippumatta kaikissa ryhmissä. 

Jos tilanne on se että keskustelut katkeavat usein siihen että tämä raja tuodaan esiin, niin silloin syytetään väärää puuta. Koska jokaisella on oikeus myös määritellä mitä pitää oleellisena osana suhdetta ja valita kumppaninsa.

Jos taas kyse on siitä että seikka tulee esille kun suhteeseen on panostettu jo melkoinen määrä henkistä pääomaa puolin ja toisin. On keritty vaikka pikkuisen ihastumaan ja homma vähän kuin päätyy seksiin tästä rajasta huolimatta. Ollaan tilanteessa jossa anaali on D:lle tärkeä osa hänen mieltymyksiään ja alistuvalle se on kova raja. Tällöin ymmärrän jotenkin aiheutuvat ongelmat. Vika on tuolloin kommunikaatiossa (kuten niin usein muutenkin). Sub ei ole tätä ehkä niin aktiivisesti tuonut julki koska tietää sen johtavan melko usein pakkeihin ja D ei ole osannut kysyä ajoissa.

Muoks.. Ei siis tämän viimeisenkään kappaleen kohdalla ole tarkoitus mitenkään vähätellä D:n tahallista rajan rikkomista joka on yksiselitteisesti väärin. Sanon ainoastaan että tuo tinkaaminen rajan siirtoon saattaa tälläisessä tapauksessa olla ymmärrettävämpää.
« Viimeksi muokattu: 27.07.2022, 17:27 kirjoittanut Mr_Sebu »

Snadistisadisti

  • Porttikiellossa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1506
  • TrueMaster and proud of it!
  • Galleria
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #4 : 27.07.2022, 17:46 »
Varmasti aloittajan esille nostamia ongemia ilmenee BDSM kuvioissa. En tiedä kuinka paljon, mutta niiden olemassaolosta ei ole epäilystä.

Näkisin, että kirjoitus tuo esiin selkeästi sen, että myös D ihmisten on osattava kommunikoida omat kovat rajansa selkeästi. Jos perseeseen paneminen on tärkeää, niin se pitää uskaltaa sanoa. Mikäli subin päälle paskantaminen on ihan pakko päästä tekemään, niin kyllä se pitää kehdata ääneen sanoa.

Lisäksi tietenkin tarvitaan sen verran itsekunnioitusta sekä subeilta että Domeilta, että ei lähde sellaiseen kuvioon jossa täytyy joustaa kovista rajoistaan ihan lähtökuopista alkaen. Kaiken ei tarvitse tietenkään natsata, mutta kovat rajat on syytä sovittaa yhteen.


Perhonen89

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1583
  • Kiltti tyttö
  • Galleria
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #5 : 27.07.2022, 17:54 »
En puhu varsinaisesti itsestäni kolumnissa ja täytyy kehua, että mulla on ollut pääosin oikein ihania Domeja, jotka ovat rajojani kunnioittaneet  :love:. Toki varsinkin kinkysuhteen alussa oli jonkin verran tapauksia, jotka kokeilivat saada minua esimerkiksi D/s 24/7 suhteeseen, vaikka olin ilmoittanut ettei se kiinnosta minua tai yrittivät saada minut suostumaan johonkin muuhun asiaan.

Selvä kommunikointi omista haluista on kaiken a ja o. Ja tämä koskee molempia osapuolia.

Rama

  • Vieras
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #6 : 27.07.2022, 17:59 »
Kolumnin aihe on aina ajankohtainen mutta ihmettelen hieman tuota kirjoittamiseen kimmokkeen antanutta asetelmaa.

- Harmittaako henkilöä ettei tahdo kelvata D henkilöille koska raja menee anaaliseksissä?
- Lähtevätkö jotkut D henkilöt tähän mukaan tietäen tämän rajan ja alkavat sitten jälkikäteen tingata anaaliseksiä?

Jos tilanne on jälkimmäinen niin pitää kyllä ihmetellä mitä tälläisen henkilön päässä liikkuu. Olen jäävi sanomaan kun en ole tässä mielessä kovin monen Dominoivan kanssa asioinut mutta jotenkin ihmetyttää jos ihmiset oikeasti ajattelevat näin.
Toisaalta palstat ovat täynnä ihmisiä jotka valehtelevat ikänsä ja luulevat että ei sillä sitten enää ole merkitystä jos pääsee vain sinne ekoille treffeille valheellisilla tiedoilla. Ja näitä on todistettavasti suuntautumisesta ja sukupuolesta riippumatta kaikissa ryhmissä. 

Koska seuranhaku on miehillä toisinaan vaikeampaa, uskon että joillakin voi myös olla lievästi epätoivoinen "otetaan mitä saadaan" -mentaliteetti huolimatta siitä että toisen raja kulkee jossain mikä ei itselle käy, eikä sitä sitten kunnioiteta. Ja jotkut eivät sitten vaan osaa ajatella muita. On kokemusta painostamisesta ja se on paitsi äärimmäisen epämukavaa, näyttäytyy silmissäni lähinnä heikkona marisemisena ja alistumishaluni haihtuvat savuna ilmaan saman tein eivätkä muuten palaa.

Mutta ymmärsin että tämän kolumnin idea oli enemmän ilmaista subeille etteivät heidän rajansa, olivat ne sitten ihan mitä tahansa, huononna ketään, eikä niinkään kauhistella huonosti käyttäytyvien ihmisten dominointia.

Itse olen vastaavassa tilanteessa ottanut (asiallisen) harmistumisen myös positiivisena asiana. Olen vaikuttanut toiselle niin viehättävältä ja kiinnostavalta, että oikein harmittaa kun homma ei selvästi tulisi toimimaan (kuten ei itsellenikään esimerkiksi suhde jossa penetraatio ei olisi ollenkaan/juuri lainkaan osana. En ajattele että kyseessä on huono D, vaan niin kiinnostava että kärsisin väärällä tavalla tämän itselleni perusasian eväämisestä hänen kanssaan) ja olen pyrkinyt jatkamaan kulkuani rajojeni kanssa muistaen hyvät puoleni.

Pikkupöllö

  • Asiakas
  • **
  • Viestejä: 164
  • Pöllö, kissa, nainen - yhtäkaikki hiiret varokoon
  • Galleria
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #7 : 27.07.2022, 20:48 »
Koska seuranhaku on miehillä toisinaan vaikeampaa, uskon että joillakin voi myös olla lievästi epätoivoinen "otetaan mitä saadaan" -mentaliteetti huolimatta siitä että toisen raja kulkee jossain mikä ei itselle käy, eikä sitä sitten kunnioiteta. Ja jotkut eivät sitten vaan osaa ajatella muita. On kokemusta painostamisesta ja se on paitsi äärimmäisen epämukavaa, näyttäytyy silmissäni lähinnä heikkona marisemisena ja alistumishaluni haihtuvat savuna ilmaan saman tein eivätkä muuten palaa.

Totisesti riittää niitä miehiä (omassa tapauksessani Domeja) jotka koittavat väkisin saada yhteensopivuutta aikaan, vaikka on ihan selvää että sitä ei tule olemaan. Väittävät voivansa luopua niin suuresta osasta omaa toivelistaansa, että tuskinpa se tyytyväisyyteen johtaa, tai koittavat lirkutella löytyisikö subista sittenkin sellainen puoli mitä he kaipaavat.

Itselle tulee siinä kohtaa mieleen, että pitäisivätkö ne rajat sitten suhteen mittaan ollenkaan, jotenkin tuntuu siltä että painostaminen olisi todennäköinen lopputulos. Minun, noviisina, on pitänyt olla näille se järjen ääni ja todeta että ei tule toimimaan.

orjamies

  • Porttikiellossa
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 1978
  • Etsin itseäni parenpaa seuraa
  • Galleria
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #8 : 27.07.2022, 21:52 »
Niin se on mies sub/orjilla on tarjontaa niin niukasti,etten ihmettele että osa varmasti lähtee

laukalle. idea on tietty vanha jalka ovenväliin kikka, kuinka järkevää se jatkuvuuden kannalta

on erijuttu. osa ehkä laskee että se yksikin tapaaminen meni miten meni on jo puoli voittoa.

tuo on näissä kuvioissa sama kun ampuisi itseään jalkaan. tieto kulkee nopeammin kuin

naistenhuoneessa ja ura oli sit siinä tokihan nickiä voi vaihtaa etc mutta maailma on pieni.

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #9 : 27.07.2022, 22:54 »
TrueMasterina pidän hämmentävän että tämmöstä edes pitää kirjoittaa.

Jokaisella on oikeus rajoihinsa eikä niitä tarvitse perustella sen ihmeemmin, riittää aivan hyvin että ne tuo esille keskusteluissa joita on hyvä käydä huolellisesti ennen kuin suhteessa etenee suorittavalle tasolle.

Toki, on hyvä muistaa että jos on paljon rajoja ja paljon hard limittejä, se todennäköisesti rajaa kumppanin haussa mahdollisuuksia, realisti kannattaa olla. Vastaavasti Dominoivalla osapuolella jos on paljon hc-vaatimuksia se varmasti rajaa mahdollisuuksia seuralaisten löytämisen osalta.

Pidän erityisen hämmentävänä ajatusta siitä, että joku valehtelee joko omista rajoistaan, tai sitten suhtautumisestaan toisen rajoihin, tai omista vaatimuksistaan, vain saadakseen seuraa.

IKRM

Rama

  • Vieras
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #10 : 27.07.2022, 23:03 »
Niin se on mies sub/orjilla on tarjontaa niin niukasti,etten ihmettele että osa varmasti lähtee

laukalle. idea on tietty vanha jalka ovenväliin kikka, kuinka järkevää se jatkuvuuden kannalta

on erijuttu. osa ehkä laskee että se yksikin tapaaminen meni miten meni on jo puoli voittoa.

tuo on näissä kuvioissa sama kun ampuisi itseään jalkaan. tieto kulkee nopeammin kuin

naistenhuoneessa ja ura oli sit siinä tokihan nickiä voi vaihtaa etc mutta maailma on pieni.

Oon ollut aina kiinnostunut kuulemaan domme/miessub-dynamiikasta, koska puhutaan niin eri maailmasta missä itse elän. Yksi mielikuva on syntynyt, että miessubit ovat keskimäärin korkeammalla hc-alistumisasteella. Monesti mielessä on ollut onko tässä kyse sukupuolten välisistä eroista, vai onko kyseessä se että miessubin on monesti käytännössä pakko alistua kaikkeen, myös asioihin jotka rikkovat pahastikkin rajoja, siinä erittäin onnekkaassa tilanteessa että ovat löytäneet naisen dominoimaan. Toisaalta kukaan ei juurikaan ääneen valita, mutta onko siinä nimenomaan kyse tästä että omien rajojen ilmaisu voisi vähentää jo nyt hyvin vaikeaa seuranhakua?

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #11 : 27.07.2022, 23:17 »
Niistä muutamasta kirjoituksesta mitä täällä on aiheeseen liittyen ollut vuosien saatossa ei saa kovin mairittelevaa kuvaa naispuoleisista Dominoivista. Surkea tilanne alistuvilla miehillä, suostuvat mihin vaan ja minkälaiseen kohteluun vaan jos vaan saavat seuraa.

Kai niitä on muunlaisiakin suhteita, mutta se käsitys mikä on syntynyt ei todellakaan ole kovinkaan auvoisa.

IKRM

Flikk

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1804
  • It's playtime;)
  • Galleria
    • Novelleja
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #12 : 28.07.2022, 00:03 »
Kiitokset kolumnista ja hyvästä aiheesta.

Vallankin vasta-alkajalle tulee kovasti sellasia sessioehdotelmia, joihin ei voi sanoa kuin ei-kiitos, kun tietää, että mentäisiin hurjasti omien rajojen yli. Mut sitten syytetään wannabeeksi, ku miehinen itsetunto ei kestä kieltävää vastausta ja ainakin mulle henkkoht se haukkuminen sai aikaan fiiliksen, että oisko sittenkin pitänyt..  No ei tietenkään pidä, tiiän sen nyt.

Mut kaikkien on hyvä muistaa, ettei sellasiin juttuihin tarvi lähtee, mitkä syystä tai toisesta epäilyttää. Ja sekin voi taas tuntua ihan hyvältä jonkun muun kanssa, mikä on myös ok. Kaikki ei vaan toimi kaikkien kanssa tai ees niinku elokuvissa. Hakemalla ja tutkimalla ne suosikit, siedettävät ja kestämättömät jutut sit selkii.

Pääasia, ettei anna väärää kuvaa tieten. Jos se kuva sitten ajan kanssa muuttuu, ni fine. Yksi asia voi muuttua kielletyksi, toinen suosikiksi. Itse olen todennut toimivaksi sanoa, että asiasta x ei ole vielä kokemusta, enkä näin ollen tiedä, miten siihen reagoin. Tällöin D on myös kartalla, että ollaan uuden edessä ja kiinnittää mahdollisesti reaktioihin tarkempaa huomiota. Tai, että on jostain asiasta huono kokemus, jolloin senkin voi kääntää pikkuhiljaa hyväksi. Ei se musta ole huono asia, että pääsee huonon kokemuksen yli ajallaan. Siinä kehittyy ja saa kokemuksia, jotka varmuuden vuoksi kieltämällä, ois jääny kokematta. Kunhan se on yhteinen päätös, eikä tapahdu kesken session huumaa, niin parhaimmillaan win-win.

Lady Whip

  • Turun Baletti
  • V.I.P.
  • *
  • Viestejä: 3439
  • Sadistinen Gfe-Domina
  • Galleria
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #13 : 28.07.2022, 06:20 »
Arvostan niitä ihmisiä, joilla on rajoja. Se on itsekunnioitusta. "Minua ei saa kohdella miten tahansa"-mentaliteettia. Silloin hän oletettavasti pystyy myös sanomaan turvasanan jos oikeasti kestämätön tilanne tulee vastaan.

Oma kinky-identiteettini muiden näkemänä on melko HC. Nimimerkkini viittaa johonkin kipeään satuttamiseen. Kuvat sessioistani ovat joskus aika rajuja.
Joutunut useinkin sanomaan, on myös toinen puoli. Kyky HC:hen on potentiaali. Sitä voi käyttää tai olla käyttämättä. Subin vastaanottokyvyn mukaan mennään.
On toki kivaa kun pääsee joskus irrottelemaan vapaasti. Olemaan julma henkisesti ja fyysisesti mikä normisti piilossa jossain sosiaalisen korrektiuden takana.
Ihmisen itsemääräämisoikeus on kuitenkin ehdoton ykkönen elämänohjeissa. Kunnes toisin yhdessä sovitaan.

Laura

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 639
  • Fucking sunshine
  • Galleria
Vs: Sub, sinulla on oikeus rajoihisi
« Vastaus #14 : 28.07.2022, 12:53 »
Kyllä tähän ikään mennessä (37) tietää jo omia rajoja tai ainakin tiedän sen, että ne ovat muuttuneet vuosien aikana. Onni on turvallinen kumppani, jonka kanssa näitä kokea.

Huoli mulla on nuorista, jotka näkee ig:ssä jotain pehmopornobdsm:ää ja into piukeena "haluan kokea kaiken" asenteella päätyvät jonkun omasta mielestään "turvallisen ja subin rajoja venyttävän kokeneen gentlesadistimasterin" käsittelyyn. 2004 syntyneet on jo 18v, tuskin tietävät vielä rajojansa.

Itse olin laittoman alaikäisenä ensikertaa sessioimassa. Menin vielä uudestaan saman tyypin luo. Sitten ei tarvinut 16v ottaa piiskaa. Antakaa subien kokeilla rauhassa rajoja. Ei saa painostaa venyttämään rajoja.