Ensisilmäyksellä EP/MP-pätkistä voi löytää pari kiinnostavaakin fantasia-asetelmaa.
Tunnelma on kuitenkin kaupallis-teollinen: ”saat rahaa jos tehdään näin / kestät tämän”. Muutama asetelmavariaatio. Pitkälti samalla liukuhihnakaavalla mennään videosta toiseen. Ei tunnetta. Tämän myötä kiinnostus laskee kohtalaisen äkkiä.
Jo mainittu Insex (Brent Scott) sekä klassiset ”Paintoy”-videot — vakiosadisteina se pitkätukka ja se sikamaisemmin hymyilevä kaveri, joiden nimet olen unohtanut — edustavat jonkinlaista vanhaa hyvää aikaa: enemmän jännitettä, tunnetilaa, vuorovaikutusta ja mind gameja. Ikstriimimpää hakeville on myös se vanha, tunnettu sarja medfet-vivahteisia neulomisia ja lävistämisiä gynetuolissa... (TortureGalaxy?) Näissä on mielestäni enemmän sävyjä.
Tuotetut klipit ovat kuitenkin tuotettuja klippejä. Kiinnostavinta materiaalia ovat itselle aina olleet kotikutoiset amatööri- tai puoliamatööripätkät, joissa tunnepuoli ja muu dynamiikka pääsee välittymään katsojalle enempiä esittämättä. Etenkin ne, joissa kamera edustaa enemmän kärpäsenä katossa asioita observoivaa tarkkailijaa ja videon tekijöiden ekshibitionismin toteutuksen välinettä kuin yleisöä, jolle asioita varta vasten esitetään ja jonka mieltymyksiä pyritään palvelemaan.
Vähän katoava luonnonvara varsinaiset amatöörivideotkin kyllä ovat. Influensseri-tubettaja-onlyfans-monetization-prikaati on poistanut kotikutoisuudesta kotikutoisuuden, ja ilmeisesti myös amerikkalaisten luottokorttiyhtiöiden omistajatahot pyrkivät tekemään kaikkensa sen eteen, että kohta ei sellaista alustaa olekaan, joka aivan villejä tuntemattoman tahon tekemiä videoita uskaltaisi julkaista.