Kuinka suuren osan identiteetistäsi kinkyys muodostaa?

[Gamygym]

Olen juuri piireissä aloitteleva nuori brat, joka on pitkään repressoinut kinkyä puolta itsestään. En ole vielä tutustunut itse paikalliseen kinky-yhteisöön. Joitakin teini-iän valitettavia kokemuksia vaniljakumppanin kanssa on kertynyt. Koen, että kinkyys on ehdoton osa seksuaalisuuttani, mutta näin sinkkuna ja parisuhteen ulkopuolella elävänä ei ole hetkeen ollut aikaa kinkyn puoleni tutkimiseen. Se osa ei ehkä saa elää.

Haluaisin kysyä teiltä, kuinka suuren osan teidän omasta identiteetistänne kinkyys muodostaa? Kuinka tärkeäksi koette kinkyilyn näin hyvinvoinnin ja autenttisen elämän kannalta? Kuinka tärkeää teille on ilmaista kinkyä puolta itsestänne? Jos huomasitte sen olevan lähes ehdoton osa itseänne, miltä se epifania tuntui?

[elanor]

Hyviä kysymyksiä. En oikein osaa sanoa, kuinka suuri osa identiteetistä, en osaa hahmottaa identiteettiä paloista koostuvaksi niin että vois sanoa mikä on minkäkin osuus. Mutta se on yksi pysyvimmistä asioista minussa, vaikka en aina oo pitänyt sitä identiteettini osana.

Olen voinut hyvin ilmankin kinkyä. Ja olen voinut huonosti. Kinkyyttäni toteuttaessanikin olen voinut joskus huonosti, en kuitenkaan mielestäni kinkyn takia. Ei pysty täysin sanomaan, mikä mihinkin liittyy. Mutta seksuaalisuus on mulle ollut aina tosi tärkeää, ja sitten kun sain kosketuksen tähän ydinseksuaalisuuteeni, avautui uudet syvyydet siinä asiassa, joka jo muutenkin oli ollut mulle tärkeä osa elämää, nautintoa ja identiteettiä. Se oli aika räjähtävä kokemus ja sai aikaan samanlaisia fiiliksiä kuin rakastuminen, mutta ehkä enemmän kohdistuneena omaan olemiseen kuin toiseen ihmiseen.

Elin tuossa välillä kyllä myös toistakymmentä vuotta käytännössä ilman kinkyä ja pitkään hvyin vähällä seksilläkin. Näistä asioista kärsin, vaikka muuten voin hyvin. Kuitenkin väittäisin, että oli tosi olennaista tiedostaa ja hyväksyä, että multa puuttuu nämä asiat ja se tuntuu pahalta eikä ole hyvä juttu. Kun olin itselleni ja kumppanille tästä rehellinen, pystyin kyllä elämään autenttisesti noin muuten ja nauttimaan muista elämän asioista.

Eli tiedän, että voin elää ilman kinkyä. Mutta en halua enkä enää aio, jos se minusta on kiinni.

[Pikkupöllö]

Hmm... Kuten Elanor, en oikein osaa palastella identiteettiäni. Mutta tiedän, että voisin elää ilman subi-minääni. Jos on onnea kumppanin kanssa, niin jopa ihan seksuaalisesti tyytyväisenä.

Sen sijaan kun olen yrittänyt tuon 20-25 vuotta olla olematta pieni (kun en DDlg:stä pitään tiennyt ja koitin vaan sinnikkäästi olla iso), niin se ei oikein suju hyvin. Se on mielestäni aika iso osasyy uupumisiini ja masennusjaksoihini. En nyt mene sanomaan etten vieläkin ota ja uuvu, pienen puoleni tunnistettuani, mutta kyllä tämä oleminen näin on paljon helpompaa.

[Stylos]

Kinkyys on osa identiteettiäni ja sen harjoittamisella on hyvin keskeinen osa hyvinvoinnilleni. Nimenomaan se harjoittaminen on tärkeää, siihen voivat kuulua esim. bileet ja niissä sessiointi ja scene on sosiaalinen yhteisö, jossa on kavereita, mutta mitään tarvetta ilmaista kinkyyttäni, esimerkiksi ”vanilijoille”, ei ole. Ymmärrys kinkyydestä kasvoi vähitellen, n. 25 vuoden kieppeillä ja lähinnä mielessä oli, miten päästä sitä toteuttamaan, koska se ei ole itsestään selvyys.

[Typo]

Itse koen, että kinkyys on selkeä osa minää, mutta omalla kohdalla se on hyvin kontekstiriippuvaista miten se tulee esille. Se voi olla joillekkin ihmisille pääasia mistä minut tuntee, kun taas toisille se on tiedossa oleva, mutta usvan peittoon jäänyt asia.

[Snadistisadisti]

Itselleni kinkyys on vahva osa identiteettiä. Sen toteuttaminen on erottamaton osa seksuaalisuuttani. Dominoivuus ei ole pelkkää seksuaalisuutta, vaan keskeinen osa persoonallisuutta. Sadismi sen sijaan on vahvasti seksuaalisuuteen sidoksissa oleva elementti. En enää osaa kuvitella toisenlaista elämäntapaa. Silloin valehtelisin itselleni.

[Lady Whip]

Näin puolileikillään sanottuna, vaativa persoonallisuushäiriö ei juurikaan anna muuta vaihtoehtoa kuin olla kinky, D ja sadisti.

[Mies maalta-69]

Vahvasti taustalla, mutta hyvin piilotettu.

[susa-anniina]

Se ei ole näkyvä  osa minua, eli hyvin harva tämän porukan ulkopuolella tietää asiasta, mutta itsellä se on erottamaton osa identiteettiä. Normielämässä eli töissä arjessa jne olen hyvinkin dominoiva ja ihmiset tekevät usein asioita toiveideni mukaisesti, usein ilman pyytämistä edes. Sen jälkeen kun avioeron jäkimainingeissa 2005 opin itsestäni tämän ja sain sanoja omituisuudelleni, en ole voinut kuvitella että minkäänlainen suhde minun kanssa onnistuisi ilman kinkyjä elementtejä. Olen myös hyvin seksuaalinen ja suhdetilanteen niin salliessa seksiä on usein ja paljon, mutta kyse ei ole pelkästä seksistä vaan tietyt roolit ja toimintatavat jne tulevat kinkystä maailmasta myös. Varmaan valtaosa arjen ihmisistä yllättyisi jos tämä puoli selviäisi heille. Jos jossakin kävisi ilmi, että olen kinky, varmaan yli 90% arkielämän ihmisistä olettaisi että olen domme.

[Kuunlilja]

Vaikea sanoa.
Kun ei pääse toteuttamaan itseään ollenkaan on olo koko ajan vähän levoton ja ärtyisä.
Tuntuu jatkuva kaipaus ja levottomuus johonkin.
Vaikka kuinka yrittäisi haudata tämän puolen itsestään ja seksuaalisuuden ylipäätään.
Jos en saa toteuttaa itseäni seksuaalisesti niin en halua muutakaan.
Silloin joskus kun on jotain meneillään ja saa toteuttaa itseään edes jollain tapaa, niin olo on rauhallisempi ja seesteisempi.
Eli kai se sitten kuitenkin aika iso osa on identiteettinäni koska en sitä poiskaan saa itsestäni.
Jossain se kaihertaa kuitenkin vaikka kuinka yrittää sen kieltää.

[SwitchBaker]

Kinkypuoleni on osa persoonaani. Olen vahvasti D, alistaja, sadisti ja toisinaan myös masokisti, mutta silloinkin kivun tuottajaan määräävässä asemassa.
Jos nyt jostain syystä joutuisin yhtäkkiä jättämään tämän kaiken ja elämään ilman, niin olisin vallan vittumainen ja kiukkuinen noita-akka. Todennäköisesti päätyisin alistamaan ihmisiä jossain kontekstissa purkaakseni turhautumista.

[Mollamaija]

Identiteetti on muodostunut niin monista elementeistä, että tosiaan vaikea sanoa. Ehkä tähän pätee sama kuin muu arvojärjestys elämässä. On asioita, jotka niin tärkeitä, ettei niissä voi joustaa. On asioita, joissa voi joustaa. Näkisin, että iän myötä arvojärjestys terävöityy, ei välttämättä muutu. Kinkyn puolen toteuttaminen on täyttymystä tietyllä osa-alueella. Se on itselleni tärkeää, mutta on asioita, jotka on vielä tärkeämpiä ulottuen suhdekuvioiden ulkopuolelle. Silti sanoisin, että mieluummin yksin kuin täyttymystä tuovassa suhteessa. Se on oma valintani kokemuksen valossa ja olen iloinen, että nimenomaan erilaisia kokemuksien kautta olen voinut oppia itsestäni enkä ole ollut liian mustavalkoinen aikaisemmissa valinnoissani.

[Dante79]

En ole "identiteettiä" konseptina hirveästi ajatellut sen jälkeen kun on pikkuhiljaa alkanut tämä keski-ikä omalla kohtaa. Tuntuu että se tuntui nuorempana n. parikymppisenä tärkeämmältä olla joku identiteetti-steitmentti itsestään. Olla yksi jotaan selkeämpää itseäni suurempaa ihmisryhmää. Löytää jostain sellaisista yleisistä määritelmistä sellainen "mä oon just tällanen" -ryhmälokero jonka kautta voin sanoa että olen löytänyt itseni. Esitellä itseni sen kautta. Nykyjään sitä vaan on jotain epämääräistä mitä milloinkin on, kokoelma kiinnostuksia ja mieltymyksiä, kokemuksia, tottumuksia ja sekalaista osaamista. Ei oikein tunnu että tarvitsisi ketään varten mitään steitmenttejä, itseään tai muita. 

Kinkyys on tällähetkellä arjessa läsnä vaan kaapissa lojuvina köysinä ja sekalaisina välineinä ja rekvisiittana joille ei oikein ole ollut käyttöä vuosiin. Toisin olisi jos elämässäni olisi kinky seurustelukumppani. Olenko sitten 100% kinky koska en osaa nähdä itseäni parisuhteessa jossa kumppani ei ole kinky. Vai onko se joku satunnainen prosentin murto-osa, koska kinkyily ei ole tällä hetkellä juurikaan yhtään osa arkeani ja yhtälailla minulla on mieltymyksiä kaikkien mahdollisten asioiden suhteen joiden suhteen voi olla mieltymyksiä. Riippuu miten tuota ajattelee. 

[Routalempi]

No jos aihetta käsittelee tuon "Kuinka tärkeää teille on ilmaista kinkyä puolta itsestänne?" kysymyksen kautta, niin siinä tapauksessa ei kovinkaan suurta osaa, sillä tällä hetkellä en juurikaan toteuta kinkyä puoltani käytännössä. Mutta pervous on silti osa identiteettiäni, vaikka se ei olisikaan täysin ehdoton osa ja jotkut asiat identiteetissäni ovat selkeästi enemmän esillä.

[elanor]

En ole "identiteettiä" konseptina hirveästi ajatellut sen jälkeen kun on pikkuhiljaa alkanut tämä keski-ikä omalla kohtaa. Tuntuu että se tuntui nuorempana n. parikymppisenä tärkeämmältä olla joku identiteetti-steitmentti itsestään. Olla yksi jotaan selkeämpää itseäni suurempaa ihmisryhmää. Löytää jostain sellaisista yleisistä määritelmistä sellainen "mä oon just tällanen" -ryhmälokero jonka kautta voin sanoa että olen löytänyt itseni. Esitellä itseni sen kautta. Nykyjään sitä vaan on jotain epämääräistä mitä milloinkin on, kokoelma kiinnostuksia ja mieltymyksiä, kokemuksia, tottumuksia ja sekalaista osaamista. Ei oikein tunnu että tarvitsisi ketään varten mitään steitmenttejä, itseään tai muita. 

Sitä vaan, että tunnut tossa puhuvan ryhmäidentiteetistä, mutta tässä kyllä taidettiin tarkoittaa yksilöllistä identiteettiä. Tuolla intterwebsissä määritellään esim. näin: "Identiteetillä tarkoitetaan yksilöllistä käsitystä omasta itsestä. Sen perustana ovat omat persoonalliset ominaisuudet, jotka voivat muuttua tai kehittyä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa."

Ja kysymyshän kuului nimenomaan, kuinka suuren osan identiteetistä kinkyys muodostaa, koska niinkun sanoit, ihminen on epämääräinen kokoelma kaikenlaista sekalaista