Kirjoittaja Aihe: Asioiden on muututtava NYT!  (Luettu 11985 kertaa)

Kolumnisti

  • Moderator
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 372
  • Galleria
Asioiden on muututtava NYT!
« : 22.08.2022, 18:47 »
Asioiden on muututtava NYT!


Tämä lienee se mantra, johon jokainen meistä sortuu joskus. Jotkut yleensä ja jotkut eivät muuta oikeastaan julistakaan. Puhun tässä kolumnissani kinky-yhdistysten toiminnasta sellaisena kuin sen yksityishenkilönä näen, ymmärtääkseni saatan olla edelleen nimellisesti SMFR ry:n jäsen, mutta en puhu edes kinky-yhdistyksen jäsenenä saati erityisesti SMFR ry:n tai minkään muunkaan yhdistyksen toiminnasta erikseen.

Yhdistysten toimintaa arvostellaan mielellään ja kärkkäästi, kun ollaan niiden toimintaan tavalla tai toisella tyytymättömiä - ja hyvä niin. Yhdistyksen rooliin ymmärtääkseni kuuluu kuunnella jäseniään ja yrittää mahdollisuuksien rajoissa paitsi kuunnella, myös toteuttaa jäsentensä toiveita. Itselleni suurin yksittäinen näkyvä asia yhdistysten toiminnassa on bileiden järjestäminen, en ole perehtynyt juurikaan siihen toivottavasti laajaan ja hyvään työhön jota yhdistykset tahoillaan tekevät. Ajattelen kuitenkin yhdistystoiminnan olevan aidosti jollain tapaa kutsumustoimintaa, ymmärtääkseni kukaan ei yhdistyksestä revi palkkaansa, vaikka varmasti erinäisiä enimmäkseen nimellisiä korvauksia jaetaankin. Kernaasti kuulen asiasta, jos olen jonkun tai kaikkien yhdistysten osalta väärässä. Suurin yksittäinen palkinto siis riippuu tekijästä itsestään.

Niin paljon kuin haluaisinkin ajatella sen olevan sateenkaarenvärinen kollaasi jäsenten, eli siis yksilöiden, etua ajavana voimana, niin ainakin nurinan laajuudesta päätellen on välillä hyvinkin voimakkaita mielipiteitä sivustapäin siitä, miten yhdistysten ja sen toimijoiden kuuluisi tonttiaan hoitaa.

Itse olen sitä mieltä, että vaikuttamiskeinoja on tarkalleen kolme, olipa ongelma sitten millainen tahansa; se, että oletko yhdistyksen jäsen vai et, osallistutko yhdistykselle kassavirtaa tuottavaan toimintaan vai et... tai menetkö ja teetkö itse.

Jäsenenä on luonnollisesti oikeus valittaa, mutta jos valitusmahdollisuuden kynsissä pitäminen yhdistyksen jäsenenä on äärimmäisen tärkeää, kannattanee turvautua yhdistyksen vaihtoon, mikäli tulee kuulematta jäämisen kokemus.

Se on varmin tapa, nopein lienee julkinen kollektiivinen paheksunta, jos asia on niin voimakkaasti tunteita nostattava että kirkas enemmistö voi seistä asian takana. Tässäkin ajattelen olevan takana sen, ettei monellakaan yhdistyksellä liene varaa menettää lähellekään puolta jäsenistään.

Valittakaa, mesotkaa ja erotkaa kukin oman tarpeenne mukaan, mutta jos on jotain sanottavaa niin partaansa siitä ei kannata murista tai pienissä piireissä nurista jos aihe itselle on tärkeä. Yhdistyksen on kestettävä julkistakin arvostelua, mutta sen toimintaan voimme vaikuttaa hyvin rajallisesti. Ja hyvä niin, koska jos yhdistysten tehtävä olisi miellyttää kaikkia, ei meillä kohta olisi ainuttakaan kinky-yhdistystä.


balthazar
Varakolumnisti
#17

Pip

Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #1 : 23.08.2022, 00:03 »
Minä olen muiden ohella kovasanaisestikin arvostellut rsykkeen hallituksen toimintatapaa. Jäsenkysely pidettiin ja enemmistön mukaisesti linjaa muutettiin. Mietin vaan, että ellei tätä älämölöä olisi pidetty, niin kuinka kauan salailukulttuuri olisi jatkunut? Etukäteisjäsenkyselyt oli järjestetty niin, ettei asioita kysytty oikein, vaan niistä oli helppo vetää hallituksen mieleisiä johtopäätöksiä. Sanomattakin on selvää, etten pidä kyseisestä toiminnasta, mutta nyt kun asiat on tuotu päivänvaloon, niin tyydyn demokratiaan.

Punisher

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 266
  • Sitä käsittelyä saa mitä tilaa
  • Galleria
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #2 : 23.08.2022, 09:36 »
Yhdistyksen johto valitaan jäsenäänestyksellä.

Joskus käy kuitenkin niin että se valta kihoaa päähän ja  yhdistyksen eteen tehtävän työn sijaan alkaakin se  kokonaisvaltainen perseily.

Kinky-yhdistyksen tehtävä ei ole toimia yhdistyksen hallituksen jäsenten seuranhaku ja biletyspalveluna.
Yhdistyksen rahavarat eivät voi olla ns. yksityisbilekassa.

Yhdistyksen järjestämissä tapahtumissa päihteiden vaikutuksen alla oleva yhdistyksen johto syö  omalla käytöksellään myös sitä  yhdistyksen arvovaltaa tuottaen samalla täydellisesti epäturvallisia kohtaamistapahtumia.

Epäturvallisuutta on myös bile-etiketin tietoinen rikkominen kaikilla tavoin.

Yhdistyksen johdon ja bileiden järjestävän tahon edustajien tulisi olla esimerkkeinä turvalliseen biletykseen ja kanssakinkyjen kohtaamisiin..
Yhdistyksen toiminnassa saatuja  puhelin osoite ja pankkitietoja ei voi käyttää väärin tehostaakseen seuranhakuaan.

Yhdistyksen suojista tapahtuma kinkysheimaaminen, suoranainen leimaaminen ja kiusaaminen kohdentuen ulkopuolisiin tahi jopa oman/ muiden yhdistyksen jäseniin edesauttaa näkemystä siittä että kaikki muut jäsenet yksituumaisesti hyväksyvät omaa etuaan ajavan kokonaisvaltaisen toiminnan yhdistyksen johtoportaalta/henkilöiltä sen johtoportaan sisällä.

Yhdistyksen arvovaltaa hyväksikäyttäen ei myöskään ole oikeudenmukaista ryhtyä vaatimaan alan toimijoita taustatuekseen tilanteessa jolloin se oma seuranhaku on tyssännyt.
Omaa perseilykäytöstään puolustellen kostotoimet kohdentuvat sen menetetyn suhteen ulkopuolisille ja yhdistyksen johtajana hankittujen voimallisten taustajoukkojen ollessa selustatukena koska yksin ei uskalla...Pyrrhoksen voitto on helppo saavuttaa kun tilanne on todellisuudessa se että  SE joku  EI  halua olla se  epäonnistuneiden polykuvioiden kynnysmatto  todellinen "hätävarapano" nro. XX.

Kosto yhdistyksen johtoportaaseen kuuluvana täysin ulkopuoliselle siittä että se ex-kumppani haluaa enemmän ja tasapuolisemman suhteen jonkun muun kanssa.
Mikäli yhdistyksen nimissä tehdään ja tuotetaan kostotoimia vieläpä voimistettuna alan toimijoiden masssiivisella taustatuella antaa lopullisen kuvan siittä että henkilö on kykenemätön suoriutumaan saavutetun luottamusaseman tehtävistään.

Merkillisintä on että edelläkerrotusta toimintamallista palkitaan ei suljeta ulos kinky-yhteisöstä,koska muut yhdistykset yksituumaisesti myös hyväksyvät tämän käytösmallin.

Toiminnan seurauksena  ja vääränlaisen kipparoinnin tuloksena voi olla jopa massiivinen jäsenkato joka rampauttaa yhdistyksen toiminnan sen arvopohjan ollessa pahasti murtunut ja romuttunut kuin karille ajetun laivan pohja.
Eihän pahasti karille ajaneella laivallakaan lähdetä enää ylittämään valtameriä ilman huolellista telakointia ja vaurioiden korjaamista.
Kenties myös se kapteeni vaihtuu ettei kävisi kuin Costa Concordialle....


Niin yhdistyksessä on oltu ja siittä erottu.

Elämä menee silti eteenpäin ja pakonomaista tarvetta liittyä yhdistyksiin ei ole-- nykyisellään se kun yhdistykseen kuuluminen ei anna mitään lisäarvoa ei edes  nykyistä suurempina alennuksina seksikaupoissa..

Biletykset..
No niittä on eikä sellaisen  toimijan toimintaa ole halukkuutta  taloudellisesti tukea joka hyväksyy edellä mainitut arvot ja osallistuu em. toiminnan tukemiseen koko arvovallallaan...

susa-anniina

  • Smurffit
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 689
  • Sekarotuinen subikoiranarttu tai jotakin muuta
  • Galleria
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #3 : 23.08.2022, 21:41 »
Ylipäätään suhtautuminen yhdistystoimintaan ja odotukset siltä on viime vuosina muuttunut. Istun nyt kolmatta kaksivuotiskautta erään ei kinky-yhdistyksen hallituksessa ja ihan tähän noin viiden vuoden jaksoon osuu iso muutos. Aiemmin jäsenet jotenkin paremmin ymmärsivät, että kyse on vapaaehtoistoiminnasta jota jokainen tekee omien aikataulujensa ohella. Nykyisin kun moneen aiemmin vapaaehtoisena tehtyyn juttuun on tullut mukaan myös kaupallisia toimijoita, ihmisten odotukset on jotenkin hämärtynyt. Tai siis oletan muutoksen johtuvan osin tästä ( ja osin tietyllä tapaa itselkäämmästä suhtautumisesta asioihin).

Omassa yhdistyksessä on käyty läpi tilanteita jossa ihmiset ovat käyttäytyneet netissä yhdistystä haittaavalla tavalla, sitten suurin elkein eronneet ja lopulta nostaneet metelin siitä, ettei heitä oteta enää jäseniksi. Hallituksen sisällä on tapeltu, myös sieltä eronnut porukkaa ja luottamuksellisia asioita vuodettu nettiin jopa niin, että lakia on rikottu. Juridista apua sekä jäsenpalautteiden, hylkäämisen, vuosikokouksen kulkuun ja asiakirjoihin liittyen on tarvittu.

Ymmärrän, että oikeasti yhdistyksen arvojen ja periaatteiden vastaiseen toimintaan kuuluu puuttua, epäkohdista pitää saada ja voida puhua ja toiminnan pitää olla läpinäkyvää. Mutta: järjetön määrä vapaaehtoisten aikaa ja energiaa on kulunut tähän kaikkeen asioiden ruotimiseen ja varsinainen toiminta on jäänyt vähäisemmäksi ja sitten tämä aiheuttaa kritiikkiä.

Samoja elementtejä näen tässä keskustelussa mitä täällä käydään kinky-yhdistyksen toimintaan liittyen.

Jotenkin toivoisin ihmisiltä enemmän sellaista mietintöä, että olisiko jotakin mitä voisin itse antaa yhdistyksen toimintaan. Kaikki ei ole bilettäjiä, mutta uskon että jokainen voisi tehdä jotakin, sen sijaan, että ollaan vaatimassa jonkun muun tekevän.

Mielestäni siinä että vapaaehtoiset järjestävät toimintaa, josta itse pitävät, ei ole mitään pahaa. Joku toinen voi sitten aktivoitua vapaaehtoisena tekemään jotakin niiden omien toiveiden mukaisen toiminnan eteen. Outoa ajatella, että jos joku ei pidä runoista, hän järjestäisi hyvää hyvyyttään muille runoiltoja ilmaiseksi omalla vapaa- ajallaan ( ellei sitten ole jotakin vastavuoroisuutta ja runoilijat järjestä hänen toivomiaan kukka-asettelu kursseja omalla vapaa- ajallaan) .

remmittä

  • Vieras
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #4 : 23.08.2022, 22:02 »
Tässä esiin pilkahtaneessa ongelmassa alkaa jo olemaan hieman draaman makua. Toki on olemassa keinoja välttää draamaa, kuten asioiden selvittäminen ja harkitseminen sekä totuuden puhuminen ja kehittyneen omatunnon mukaan toimiminen.

Erhettä voi esiintyä huolimatta ihmisen hankkimista ja menestystäkin taanneista ulkonaisista piirteistä, jotka muiden silmissä herättävät usein kunnioitusta: Totuushan ei riipu siitä, onko köyhä vai rikas tai vaikutusvaltainen vaiko ei.

Itse toivon, että ongelman selvittely etenisi niin, ettei se ainakaan pääsisi herättelemään kenenkään ironiaan taipuvaista huumorintajua. Sillä koomista olisi nähdä taivaanrantaan piirrettyjä kuvauksia ja lupauksia, jotka osoittautuvat lopulta vain todellisuuspakoa peitteleviksi vakuutteluiksi.

tiikki

  • Vieras
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #5 : 23.08.2022, 22:54 »
Mielessäni nytte pyörii vitsi joka meni jotenkin näin.

Amerikkalaisessa kaupungissa asui suomalainen, kun sinne muutti toinenkin suomalainen, niin he perustivat heti yhdistyksen. Mutta kun kaupunkiin muutti kolmas suomalainen niin oli pakko perustaa toinen yhdistys kun hän ei tullut toisen aikaisemman suomalaisen kanssa toimeen...

Näin entisenä yhdistysaktiivina.

IKRM

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 1542
  • kizzzan Herra
  • Galleria
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #6 : 23.08.2022, 23:16 »
Takavuosina kinky-yhdistykset oli melkoisen turvallisia tiloja kaikille.

Sen myötä kun skeneen saapui ihmisiä jotka alkoi vaatia turvallista tilaa itselleen ja puolestaloukkaantuneilleen, kaikki paikat on muuttuneet epäviihtyisiksi ja turvattomiksi kaikille. Melkosta.

IKRM

elanor

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 324
  • You can't take the sky from me
  • Galleria
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #7 : 23.08.2022, 23:33 »
Pitkään yhdistyksissä toimineena haluan korostaa ensinnäkin sitä, että yhdistys ei ole joku olio, joka tuottaa jäsenilleen sellaisia palveluja kuin nämä haluavat. Yhdistys on ihmisten tapa toimia yhdessä. Eri yhdistykset on sitten sitä varten, että niissä toiminta suuntautuu eri päämääriin tai eri keinoilla. Jolloin yksi ihminen voi kuulua moneenkin yhdistykseen - itse kuulun yhteen taideyhdistykseen, yhteen kinky-yhdistykseen ja yhteen isompaan ihmisoikeusjärjestöön. Nämä kaikki tekee eri asioita ja olen niissä eri asteisesti aktiivinen tai passiivinen, mutta jos en ole aktiivinen, en myöskään odota yhdistyksen antavan jotain juuri minulle. Eikä se, mitä yhdistys minulle antaa, välttämättä ole sitä, mitä yhdistys tekee, vaan sitä mitä saan yhdistyksessä toimimisesta. Taideyhdistys, jossa olen aktiivi ei toimi varsinaisesti minun hyväkseni, toimin siinä muista syistä.

Kinky-yhdistyksiin tuottaa ehkä ongelmia se tosiasia, että kinkyys ei kerro ihmisestä vielä oikein mitään. Kinkyyden alalajeja on niin paljon, että se ei kerro ihmisen mieltymyksistä kinkyn saralla. Vielä vähemmän se kertoo esim. yhteisistä arvoista tai päämääristä. Moni muu yhdistys kokoaa selkeämmin yhteen samanlaisia asioita arvostavia ihmisiä. Kinky on hankala yhdistäjä. Silti se jotenkin välillä onnistuu myös yhdistämään. Itsellenikin kinky-yhteisö on ollut hirveän tärkeä ja olen siinä kokenut suurta kuuluvuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Sellaista moni meistä kaipaa, ja ehkä sitten kun "oma" yhteisö ei sitä aina onnistukaan luomaan, tunnetaan suurta pettymystä ja tuntuu että hommat menee nyt väärin ja otsikon mukaisesti asioiden on muututtava NYT.

Muutoksen tekeminen yhdistyksissä on hiton toivottavaa. Aivan kauheita on jonnekin kymmenien vuosien taakse toiminnassaan ja toimintatavoissaan jämähtäneet yhdistykset. Muutos ei kuitenkaan yleensä ole nopeaa, ja niin on hyvä. Sinne tänne tempoileva toimintakaan ei ole omiaan sitouttamaan ihmisiä ja tuottamaan kokemusta, että tämä on jotain missä haluan olla mukana. Yhdistysten on tarkoitus toimia demokraattisesti, ja demokratia on hidasta.

Rakentavia tapoja saada aikaan muutosta on keskustella asioista, mennä mukaan toimintaan, kerätä muita samoista asioista kiinnostuneita jäseniä, tehdä ehdotuksia, perustaa työryhmiä toimintaa kehittämään jne. Ja muistaa, että päätösvalta toiminnan sisällöistä on jäsenkokouksella, ei hallituksella ja vielä vähemmän kellään yksittäisellä jäsenellä asemasta riippumatta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että vaikka kuinka rakentavasti ajaisi haluamaansa muutosta, jos ei jäsenkokous sitä hyväksy, siihen päätökseen on tyytyminen.

Rakentavia tapoja saada aikaan muutosta ei ole tuuleen huutaminen eli muutoksen vaatiminen suureen ääneen kaikenlaisilla kanavilla tekemättä muuta asian eteen. Ei hallituksen haukkuminen tai kaiken sen toiminnan jatkuva kyseenalaistaminen (ellei hallitus todella vaaranna yhdistyksen toimintaa, jolloin kannattaa hankkia koolle jäsenkokous, tuoda siinä selkeästi esille hallituksen virheet ja äänestyttää hallituksen luottamus). Ei juorujen levittäminen eikä hallituksen jäsenille lähetetyin yksityisviestein painostaminen. Eikä kaikkien kinky-yhdistysten haukkuminen ihan huonoiksi noin yleisesti.

Yhdistyksen toiminnasta päättää viime kädessä yhdistyksen kokous, joka valtuuttaa hallituksen toteuttamaan sitä toimintaa, joka toimintasuunnitelmassa on ilmaistu jäsenten haluksi. Toteuttaminen ei tarkoita sitä, että kaikki konkreettinen tekeminen on hallituksen vastuulla. Hallitus huolehtii siitä, että yhdistys täyttää lakisääteiset velvoitteensa, organisoi toimintaa ja valvoo, että yksittäinen toteutus sopii yhteen muun toiminnan, toimintasuunnitelman ja yhdistyksen tarkoituksen kanssa. Toteuttavia käsiä tarvitaan jäsenistöstä, vain hyvin pienissä yhdistyksissä hallitus voi hoitaa kaiken. Eikä se olisi tarkoituksenmukaistakaan, koska sitä vartenhan jäsenet yhdistyksessä ovat: toimiakseen yhdessä.

Pip

Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #8 : 23.08.2022, 23:59 »
Ja muistaa, että päätösvalta toiminnan sisällöistä on jäsenkokouksella, ei hallituksella ja vielä vähemmän kellään yksittäisellä jäsenellä asemasta riippumatta.
Tämä, kysyttiinkö rsykkeen jäseniltä muutosta muutama vuosi sitten? Ei kysytty, vaan vasta kun kissa nostettiin pöydälle sitä "avoimuutta" alkoi löytyä. En edelleenkään arvosta toimintatapaa.

Punisher

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 266
  • Sitä käsittelyä saa mitä tilaa
  • Galleria
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #9 : 24.08.2022, 07:07 »
Eipä tässäkään ketjussa kauaa mennyt kun kommentit ovat että draamaillaan suotta ja asiasta väännetään vitsiä.
Yhtä vähän arvostusta tuo asenne "Kas lisää pilkattavia" kun olet vääränlainen kinky...

Totuus on toisenmoinen ja mikäli se vedettäisiin viimeisen päälle luokille niin varmaankin käräjillä oltaisiin..


Tässä pitäisi puhua kinky-yhdistysten toimintakulttuurista ja toiminta tavoista tässä ja nyt ajassa.

Kyllä varmasti on muitakin jotkä kuuluvat useaankin yhdistykseen mutta tässähän ei käsitellä saati etsiskellä parannuksia mihinkään menneisyyden horiskojen ja mummeleiden sotien jälkeen perustamista  maamies seuran traktoriosaston tahi pitsin nyplääjien tukiyhdistyksen toimintakulttuurista ja varmaankaan ei eri paliskuntien poromiesten korvamerkkien eroavaisuuksista..

Akuutti kriisiytyminen kinky-yhdistyksissä on käsillä tässä ja nyt.

Se kuinka niihin kriisiytyneisiin yhdistyksiin saadaan uutta verta päätöksentekoon ja se yhteisen asian eteen tehtävä työskentely uudelleen käyntiin onkin kyllä kinkkinen juttu.

Näyttää ainakin siltä että se pelleilyksi osoittautunut kinkytekopalkinto on toistaiseksi haudattu. Kyllä sen ehdokkuuden sekä kriteerien täyttymistä on hyvä tarkastella uudelleen ihan huolella ja ajatuksen kanssa...

p.s.
mikäli joku luulee että tämä tuikitarpeellinen  keskustelu on mennyt jotenkin ihon alle tai tunteisiin niin erehtyy...

HuulillaPiirrettyM

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 281
  • TrueMaster 1% Demiurgi emergoitui
  • Galleria
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #10 : 24.08.2022, 08:42 »
Oisko nyt sopiva hetki näyttää munaa? Tai perustaa yhdistys? Ois kokemusta 4H:sta ja oppilaskuntatoiminnasta. Tosin ongelma on juurikin Tiikin mainiosti mainitseman vitsin mukainen, hyvin usein, mutta sitä varten on hallitus ja säännöt ja yhteishenki että homma toimii, eiks jeh.

Näin sivustaseuranneena täytyy kyllä sanoa että saattaa olla että voi vaikeutua perseiden löytäminen vapaaehtoisesti tulilinjalle. Oksat on menetetty kun ne sahataan, istuu itse sitten sillä oksalla tai joku muu, mutta että koko puukin pitäisi saada kaataa. Lusikkaa soppaan, suuta auki ja oma perse tulilinjalle, olinpa taas omatoiminen. No, etsin "kavereita ja juttuseuraa" näinhän niitä saa.

Ei oo tullu käytyä hammaslaakärissä, eikä kyllä parturissakaan ihan hetkeen, niin ihan juoru-uteliaana kyselen josko jo voisi johonkin tehdö sellaisen koosteen josta selviää kuka pani ketä, kuka ois halunnu, muttei saanu, kelle ne pakit on annettu ja onko antaja katkera vai joku kolmasosapuoli?
Oikein vakavissaan, kuuluukohan nää nyt yhdistystoimintaan, baarin keslusteluketjuihinkaan tai hitto oikein mihinkään muuallekaan. En viittaa tällä viittaajaan vaan viittaukseen, henkilökohtaisista kaunavaikuttimista. Toisaalta olen kyllä kerrankin melkeen päättänyt olettaa ihan tyynesti mututunnulla "kuka ei saanu ja kennelle ei annettu", niin turhaan kyselen edes vitsillä.

Kiva olla "uutena" täällä tutstumassa skenen tunnelmiin. No, nopeutuipa monen asian hahmottaminen, ihmiset on todellakin valloittaneet maailman.

-HPM

"Laulu on paikka, jossa suru etsii avaimia
Pölyttyneen pitkän mustan takin taskuista
Laulu on paikka, jossa haudattuna kukkapenkkiin
Löytyy nippu kultaisia lapsenhiuksia
Laulu on matka uuteen valoon, missä tuuli leikkii
Kauan sitten pudonneilla haavanlehdillä
Laulu on tukahtunut itku onnen tiellä
Joka väittää ettei kaikki ole menetettyä"


DoMister

  • Rsyke
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 147
  • ~melkein kiva~
  • Galleria
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #11 : 24.08.2022, 09:45 »

Kinky-yhdistyksiin tuottaa ehkä ongelmia se tosiasia, että kinkyys ei kerro ihmisestä vielä oikein mitään. Kinkyyden alalajeja on niin paljon, että se ei kerro ihmisen mieltymyksistä kinkyn saralla. Vielä vähemmän se kertoo esim. yhteisistä arvoista tai päämääristä.

Itse en toistaiseksi kuulu mihinkään kinky-yhdistykseen, eli sen tapaista 'sisältäpäin' kokemusta asiaan ei ole. Mutta erinäisiin muihin yhdistyksiin tai harrastuspiireihin matkan varrella kuuluneena, uskon että Elanor osuu tuossa hyvin asian ytimeen. Kinkyys voi olla yhdistyksen toiminnan yhdistävänä tekijänä, niin toiminnan tavoitteiden kuin tapahtumien toteutuksenkin osalta, monimuotoisuudessaan melkoisen haastava viitekehys.

Lähtökohtaisesti itse näen että käytännössä vapaaehtoistyönä yhdistysasioita muiden töidensä ja ajankulujensa ohessa hoitavia tulisi arvostaa jo ihan siitä syystä että ovat kyseiselle asialle valmiita aikaansa panostamaan. Ja kuten täälläkin jo monesti mainittu - jos suunta vaikuttaa epämieluisalta tai jopa haitalliselta, niin sitä varten on jäsenkokoukset joissa voidaan äänestää luottamuksesta ja tehdä korjausliikkeitä.

My five cents.

elanor

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 324
  • You can't take the sky from me
  • Galleria
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #12 : 24.08.2022, 12:17 »
Yks juttu kommentoijille: jos puhutte jostain tietyistä tapahtumista tiettyyn yhdistykseen liittyen, sanokaa se ihmeessä suoraan. Isosta osasta kommentteja ei nyt oikein ota tolkkua, mistä niissä puhutaan. Itse tiedän ainakin kaksi tai kolme tänä vuonna ollutta kriisiä eri yhdistysten toiminnassa, enkä tiedä kuka puhuu mistäkin ja kenenkin toiminnasta. Pipille siitä pisteet, että on ainakin selkeä siinä, mistä puhuu.

Punisher

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 266
  • Sitä käsittelyä saa mitä tilaa
  • Galleria
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #13 : 24.08.2022, 13:44 »
Siis pitäisi pinpointata yksittäinen tapahtuma pitkästä tapahtumaketjusta johon liittyy useita ihmisiä
??
Jättäisin sen kyllä viranomaisten huoleksi..Tiettävästi et ole sellainen mutta eiköhän viesti tule näinkin läpi Loud and Clear???

elanor

  • Rsyke
  • Kanta-asiakas
  • *
  • Viestejä: 324
  • You can't take the sky from me
  • Galleria
Vs: Asioiden on muututtava NYT!
« Vastaus #14 : 24.08.2022, 14:07 »
No kun ei tule :D Ei se mitään, ei mun oo pakko ymmärtää. Ajattelin vaan, että tää vinkki vois auttaa ylipäätään sitä, että ois jotain sellaista kommunikointia, missä ihmiset ymmärtää mistä toiset puhuu. Mutta ehkä sellaista ei edes kaivata. Ei haittaa :)