Kirjoittaja Aihe: Bizarre Club Fetish Ball 15.10.2022  (Luettu 14275 kertaa)

Betonia

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 252
  • halullinen sielu
  • Galleria
    • Metsänhehku
Vs: Bizarre Club Fetish Ball 15.10.2022
« Vastaus #60 : 17.10.2022, 20:56 »
Kukaan jonka kanssa puhuin ei sitten kunnolla halunnut ilmeisesti olla seurassani. Paremmin meni silti kuin odotusarvo, että "itkisin jossain nurkassa". Kyllähän se on hyvä, että ylipäätään oli mahdollisuus tulla moiseen.

sama tunnelma jäi minulle. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Meillä oli mukava keskustelu kaqhvion puolella. Suuri kiitos siitä.
Muut keskustelu yritykset loppuivat lyhyeen, kun keskustelukumppani lähti "vessaan".

Kiitos, että tuotte näitäkin tuntemuksia esiin. Ette ole niiden kanssa yksin, vaikka sille voi hälisevässä väkijoukossa tuntua. Bileissä ihmisiin tutustuminen ei ole monellekaan kovin helppoa, eikä Bizarren bileissä ole ollut asiaa auttavaa ohjelmaa (joissakin muiden yhdistysten bileissä olen sellaiseenkin törmännyt). Suurin osa ihmisistä on ennestään keskenään tuttuja joko liveyhteyksistä tai esimerkiksi discordista, ja ovat riemuissaan kun tapaavat livenä. Mitään reseptiä minulla ei asiaan ole antaa, jokaisellahan on oikeus vetäytyä juttelusta halutessaan. Itse olin osittain sen takia niin hyvällä päällä, koska minulla oli koko ajan tekemistä ja vältyin sosiaalisten tilanteiden välillä haahuilulta. Oma kokemukseni on myös ollut, että verkostoituminen vaatii aikaa ja sinnikkyyttä. Joten, sekaan vaan seuraavallakin kerralla.

bondm74

  • Rsyke
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 161
  • Nick: Bondi
  • Galleria
Vs: Bizarre Club Fetish Ball 15.10.2022
« Vastaus #61 : 17.10.2022, 21:56 »
Kukaan jonka kanssa puhuin ei sitten kunnolla halunnut ilmeisesti olla seurassani. Paremmin meni silti kuin odotusarvo, että "itkisin jossain nurkassa". Kyllähän se on hyvä, että ylipäätään oli mahdollisuus tulla moiseen.

sama tunnelma jäi minulle. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Meillä oli mukava keskustelu kaqhvion puolella. Suuri kiitos siitä.
Muut keskustelu yritykset loppuivat lyhyeen, kun keskustelukumppani lähti "vessaan".
Oma kokemukseni on myös ollut, että verkostoituminen vaatii aikaa ja sinnikkyyttä. Joten, sekaan vaan seuraavallakin kerralla.

Verkostoituminen onnistuu baarimiiteissä, workshopeissa tai tapahtumissa yms. paremmin kuin bileissä mielestäni. Miiteissä pääsee tutustumaan ihmisiin normaalimmassa rauhallisemmassa ympäristössä.

Kiitoksia omasta puolestani myös hienoista bileistä. Tykkäsin erityisesti pyöritettävästä pyörästä  ;D
Paljon näki uusia ja vanhoja tuttuja..

syksyn.sade

Vs: Bizarre Club Fetish Ball 15.10.2022
« Vastaus #62 : 18.10.2022, 02:47 »
Kiitos ja anteeksi myös omasta puolestani, itse kullekkin säädylle.

Oli mukava olla taas osa tätä sceneä, sekä tietenkin piiskata muutama perse ja sitoa joku solmu pitkästä aikaa.

Porukkaa riitti, mutta myös tuttuja, sekä uusia naamoja ja ei montaa hetkeä tarvinnut keskenään elämää ihmetellä bileissä. :)

Seuraavia odotellessa. <3

käppyrä

  • PoVi
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 178
  • Hiljainen nurkkkapöydän mies
  • Galleria
Vs: Bizarre Club Fetish Ball 15.10.2022
« Vastaus #63 : 18.10.2022, 20:03 »
Sinistä olkareppua kantanut punapaitainen mies kiittää kivasta illasta. Jos luoja suo ja voimia sekä kuntoa riittää niin ensi vuonna uudestaan.

Phrog

Vs: Bizarre Club Fetish Ball 15.10.2022
« Vastaus #64 : 19.10.2022, 03:03 »
Toista kertaa Bizarren bileissä, ja tälläkin kertaa "vain" seuralaisena, mutta hyvä meininki oli. Ahdasta oli ja melu kuormitti, mutta kyllä minussa vielä henki pihisee.  ;D

(Olin se tyyppi, joka hiihteli bileissä pörröisissä siilitossuissa.)