Kirjoittaja Aihe: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?  (Luettu 7342 kertaa)

fido

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #30 : 17.01.2023, 12:20 »
Minusta on myös ruvennut tuntumaan, että ainakin netissä kirjoittavien alistavien naisten kulttuurissa on toksisia piirteitä. He tahtovat itselleen true subin, joka ei kysele tai vaadi. Jos alistuva mies asettaa ehtoja ja kertoo toiveistaan ja tarpeistaan, hän ei kaikkien alistavien naisten mielestä ole todellisesti alistuva mies.

Juuri nyt deittipalstalla muuten on yksi täsmälleen tällainen, varsin tuore tapaus, dominoiva nainen joka ei ole halukas huomioimaan alistuvan miehen tarpeita, ainoastaan omansa. Ja vastauksia tietenkin tulee, koska kyseessä on nainen, heitä on vähän ja miehiä paljon.

Ei tuossa ilmiössä ole mitään toksista, tai sukupuoliin, tai niiden määrälliseen jakaumaan liittyvää. Kyse on yksinkertaisesti edistyneemmistä alistajista, toteuttamassa dynamiikkaa, joka pyörii dominoivan osapuolen mielihalujen ympärillä. Ja koska maailma on hieno paikka, heitä palvomaan löytyy ihmisiä, joiden suurin intohimo elämässä on palvella omistajaansa näennäisen yksipuolisesti.

Erotuksena siis janan vaniljaisemmasta päästä, jossa subilla on pitkät listat rajoja ja mieltymyksiä, ja dominoiva osapuoli kulkee kapeaa polkua siinä välissä.

Juuri näin, kirjon eri päässä sijaitsevista dominoivista kyse, everybody's valid everybody's yum. Mutta tuskinpa kukaan on toista edistyneempi sillä perusteella missä kohtaa spektriä sattuu sijaitsemaan. Ja siinä ei ole mitään vaniljamasita itsessään jos sattuu olemaan karkkikauppasubi.

-smörgåsbordsubi

douchmond

  • Turun Baletti
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 70
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #31 : 17.01.2023, 12:52 »
Juuri näin, kirjon eri päässä sijaitsevista dominoivista kyse, everybody's valid everybody's yum. Mutta tuskinpa kukaan on toista edistyneempi sillä perusteella missä kohtaa spektriä sattuu sijaitsemaan. Ja siinä ei ole mitään vaniljamasita itsessään jos sattuu olemaan karkkikauppasubi.

Aamen.

Boredswitch

  • Vieras
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #32 : 17.01.2023, 12:59 »
Kaikki naiset on toksisia, kun eivät halua miellyttää miestä. True hamsterit toisaalta ovat täysin reiluja, kun etsivät kolmea reikää jota saa tökkiä juuri silloin, kun se hamsterille sopii. Ei tarvitse edes puhua ja jos sattuu puhumaan niin ei tarvitse ainakaan kuunnella.

Von

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 717
  • TrueMaster 1%
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #33 : 17.01.2023, 13:10 »
tuskinpa kukaan on toista edistyneempi sillä perusteella missä kohtaa spektriä sattuu sijaitsemaan. Ja siinä ei ole mitään vaniljamasita itsessään jos sattuu olemaan karkkikauppasubi.

Sovitaan niin.  ;D

Von

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 717
  • TrueMaster 1%
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #34 : 17.01.2023, 13:15 »
Kaikki naiset on toksisia, kun eivät halua miellyttää miestä. True hamsterit toisaalta ovat täysin reiluja, kun etsivät kolmea reikää jota saa tökkiä juuri silloin, kun se hamsterille sopii. Ei tarvitse edes puhua ja jos sattuu puhumaan niin ei tarvitse ainakaan kuunnella.

True-vihalle on oma ketjunsa: https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=33893.0

Raudi

  • Vieras
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #35 : 17.01.2023, 13:36 »
Miten vitussa te idiootit,ootte taas pystynyt kääntä viatoman keskusteluaiheen genderwariksi,mesoamiseksi ja haukkumiseksi...dsiizös faking kraist...
« Viimeksi muokattu: 17.01.2023, 15:08 kirjoittanut Raudi »

Boredswitch

  • Vieras
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #36 : 17.01.2023, 13:44 »
Kaikki naiset on toksisia, kun eivät halua miellyttää miestä. True hamsterit toisaalta ovat täysin reiluja, kun etsivät kolmea reikää jota saa tökkiä juuri silloin, kun se hamsterille sopii. Ei tarvitse edes puhua ja jos sattuu puhumaan niin ei tarvitse ainakaan kuunnella.

True-vihalle on oma ketjunsa: https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=33893.0
So desu ne. Mulla on liian vilkas mielikuvitus niin ei pysty eikä kykene sanomaan "masteri" ilman hervotonta naurukohtausta.

Pip

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #37 : 17.01.2023, 14:04 »
Kaikki naiset on toksisia, kun eivät halua miellyttää miestä. True hamsterit toisaalta ovat täysin reiluja, kun etsivät kolmea reikää jota saa tökkiä juuri silloin, kun se hamsterille sopii. Ei tarvitse edes puhua ja jos sattuu puhumaan niin ei tarvitse ainakaan kuunnella.

True-vihalle on oma ketjunsa: https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=33893.0
Tuo on vaan yhdelle tietylle True Masterille osoitettu ketju, joten täysin turha linkkaus.

Von

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 717
  • TrueMaster 1%
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #38 : 17.01.2023, 14:18 »
Sujuvasti sinne on kymmenet ihmiset kuitenkin kirjoitelleet. Oikeasti olisi hyvä keskittää kaikki hyökkäykset sinne, ihan vaan että muissa ketjuissa voisi puhua muusta.

Pip

Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #39 : 17.01.2023, 15:23 »
Sujuvasti sinne on kymmenet ihmiset kuitenkin kirjoitelleet. Oikeasti olisi hyvä keskittää kaikki hyökkäykset sinne, ihan vaan että muissa ketjuissa voisi puhua muusta.
Niin, pointtisi oli mikä? Edelleen se on yhden True Masterin ketju, missä wannabee truuhamsterit mehustelevat hänen varjollaan. Miten tuo liittyy tähän ketjuun?

susa-anniina

  • Smurffit
  • Baarikärpänen
  • *
  • Viestejä: 689
  • Sekarotuinen subikoiranarttu tai jotakin muuta
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #40 : 17.01.2023, 15:31 »
Tosihamstereiden itsetunto ei ole tästä nimikkeestä kiinni vaan ihan muusta. Että jos hihityttää niin anna naurun tulla.

Boredswitch

  • Vieras
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #41 : 17.01.2023, 16:32 »
Tosihamstereiden itsetunto ei ole tästä nimikkeestä kiinni vaan ihan muusta. Että jos hihityttää niin anna naurun tulla.
Koskaan ei ole tilannetta, että en nauraisi jos naurattaa. Vielä ei vaan ole true hamsteri ottanut tukasta kiinni ja kehoittanut sanomaan häntä rehtoriksi

Von

  • Baarikärpänen
  • ****
  • Viestejä: 717
  • TrueMaster 1%
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #42 : 17.01.2023, 16:39 »
Tosihamstereiden itsetunto ei ole tästä nimikkeestä kiinni vaan ihan muusta. Että jos hihityttää niin anna naurun tulla.

Mä oon ainakin ihan riekaleina. En tiedä kumman pilkka sattuu enemmän, tyhjän naurajan vai naisten hakkaajan.

HuulillaPiirrettyM

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 281
  • TrueMaster 1% Demiurgi emergoitui
  • Galleria
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #43 : 17.01.2023, 16:48 »
Kaikki naiset on toksisia, kun eivät halua miellyttää miestä. True hamsterit toisaalta ovat täysin reiluja, kun etsivät kolmea reikää jota saa tökkiä juuri silloin, kun se hamsterille sopii. Ei tarvitse edes puhua ja jos sattuu puhumaan niin ei tarvitse ainakaan kuunnella.

Oliko kenties tässä yhteydessä tarpeellinen yleistys ja kinkysheimaus?
Ei se mitään jos jotkin sanat hihityttää, pakko myöntää että niin minuakin.
Mutta! Olisitko ystävällinen etkä käyttäisi täällä baarissa valitsemiasi ilmaisumuotoja pilkatessasi CNC/247/jatkuvan suostumuksen toteutusmuotoja.
Ne kun ovat osalle baarilaisista niitä itseään kokonaisena toteuttamisen tapoja, joiden oikeellisuutta täällä kyllä laajasti, joskin toisinaan hieman valikoiden pidetään hyvin korkeassa arvossa ja puolustetaan.

Loukkaat kirjoituksellasi enemmän niitä alistuvia, joille pilkkaamasi tapa elää on se ainoa tapa olla kokonainen. Mikäli tarkoituksesi on lisätä CNC-suhteessa elävien subien kokemaa hyljeksintää ja baarin ketjujen lukemisen välttelyä, onnistuit siinä.

Todella epäasiallinen, ketjuun, baariin ja skeneen sopimaton viesti sinulta.

Ja mitä linkattuun, avaamatta oletan kysy-TM ketjuun tulee, ihan hyvä osoite sitä aihetta koskevalle keskustelulle, vaikka osa tiukasti ilmeisen katkerina kokeekin että sinne saa kirjoittaa vain yksi henkilö. Parempi kuin tämä ketju, sekään ketju ei toki baarin linjauksella sovi kinkysheimaamiselle.

Mitä noihin toksisiksi koettuihin TPE:tä tarvitseviin cis-naisalistajiin tulee, niin kaikki ei vaan ole kaikille, niin se vaan menee.

-HPM

" Say what, say what?
I say what, say what?..."
-ei cmx

-HPM


Boredswitch

  • Vieras
Vs: Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?
« Vastaus #44 : 17.01.2023, 16:58 »
Pitäisikö tähän väliin sanoa, että Gretalla on oikeus mun rööreihin 24/7 (toki asutaan erillään ja omistan myös oman elämän eli en ole täysin 24/käytettävissä) mutta kuitenkin.

Aina välillä elämässä tulee hetkiä, että tulee vähän huono fiilis, kuuluu elämään. Mutta mää en kirveelläkään ymmärrä miten tuo loukkaisi/kink sheimaisi ketään.